Tavarapaljous osa 2

Vierailija kirjoitti:

Nautin todella paljon siitä, että saan helposti siivottavaa tilaa kotiini. 

 

Onnea siivoukseen, jos se niin kivaa on!

Puhtaassa ja järjestyksessä olevassa asunnossa on viihtyisää olla. En erityisesti pidä siivoamisesta, mutta pidän siisteydestä ja puhtaudesta. Siivoamista helpottaa, kun tavaraa on vain tarpeelliset ja kaikki on järjestyksessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sainpa luettua ketjun, se on ollut auki useamman päivän puhelimessa.

Olen itse mennyt maksimalistista tavarakaaoksen kautta kohti minimalismia. En ole siellä vielä mutta sänkyä, kirjahyllyä ja pöytää lukuunottamatta kaikki omistamani menisi n. 10-15 banaanilaatikkoon. Haluan vielä tavarasta eroon sillä rehellisesti, en ole käyttänyt vuosikymmeniin puolta tuosta omaisuudesta. Se vain vie tilan ja kuormittaa.

 

Kaikki omaisuuteni kahta ikeakassia lukuunottamatta (varastossa olevia astioita) on nyt vedetty kotini lattialle eli projekti on nyt aktiivisena. Hidasta on koska joka päätös vie voimavaroja. Eilen kävin laatikon kimppuun jossa oli lapsuuteni leluja. Siellä oli mm. 7 pehmolelua lapsuudestani jotka automaattisesti laitoin "säästä"-pinoon. Sitten pysähdyin ja mietin että mikä ihme automaattireaktio? Pohdin niitä pehmoleluja, minulla on tasan kahdesta niistä jokin lapsuusmuisto ja lopuista viidestä ei mitään. Tiedän vain että ne ovat olleet mukana lapsesta asti. Miksi säästää sellaisia? 45v. vanhoja, nuhjaisia ilman mitään tunnearvoakaan? Heitin ne viisi roskiin ja säästin 2. 

Kävin läpi myös ainoan koristelaatikkoni. Siellä on kausikoristeet, kynttilänjalat jne. Samalla tavalla aika automaattisesti katsoin että säästän, säästän... Sitten kahvia myöhemmin juodessa ajattelin uudelleen että niin miksi pidin edelleen ne jouluvalot joissa on makuuni liian räikeät valot, ne joulukuusenpallot jotka on vähän sinnepäin, ei oikein suosikit ja joka vuosi ärsyttää niiden väärä sävy ja silti säästin. Kävin laatikon läpi uudelleen ja karsin monta asiaa.

Tiesittekö että joka asia jonka silmä näkee ympäristössä, vie aivoilta prosessointikykyä ja kuormittaa? Krääsäisessä kodissa on vaikea ryhtyä toimeen ja on stressaantunut koska pelkkä yksittäisten tavaroiden näkeminen on aivoille kuormittavaa. Aivot pika-analysoivat meidän sitä tiedostamatta joka nippelin ja nappelin näkökentästä ja huomioivat niihin liittyvät tehtävät (vie sukat pesuun, paikkaa viltin reikä, tiskaa kuppi, vedä verhot kiinni, vie sanomalehti kierrätykseen, siivoa tyhjä maitopurkki,..)

Olen elänyt joskus kahden kodin väliä ja toisessa oli niin vähän tavaraa että kaikki meni ikeakassiin. Ja silti oli kotoisaa, kaikki mitä tarvitsin, koristeitakin. Ja se rauha oli ihanaa. 

En voi olla tavaroiden vanki! Minä päätän niistä, eivät ne minusta!

Kommentistasi tuli mieleen eräs joulukoristeeni johon saa tuikkukynttilän. Minulla on ollut se liioittelematta 25 vuotta. Ehkä yhtenä jouluna siinä on kynttilä palanut. Se on ostettu paikallisesta halpakaupasta, sain sen äidiltäni. Vitsi on siinä että en voi polttaa kynttilöitä astman vuoksi, inhoan kauppaa josta se on ostettu, välit äitiinkin on jo poikki. Miksi ihmeessä sitä vielä säilyttäisin? Tätä kysyin nyt itseltäni. Onhan se nätti mutta jos se herättää pelkkiä negatiivisia muistoja, on aika siitä luopua. Todennäköisesti se muistuttaa jollakin tavalla lapseni lapsuusvuosista, joka oli elämäni parasta aikaa. Hän on jo yli 30v eikä taatusti itse sitä halua tai edes muista. Joskus nämä tavaroiden jemmaamiset on jo ihan koomisia ja jopa säälittäviä. Nyt otan itseäni niskasta kiinni.

Laita patterituikku siihen,minulla myös astma,en kestä palavia kynttilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sainpa luettua ketjun, se on ollut auki useamman päivän puhelimessa.

Olen itse mennyt maksimalistista tavarakaaoksen kautta kohti minimalismia. En ole siellä vielä mutta sänkyä, kirjahyllyä ja pöytää lukuunottamatta kaikki omistamani menisi n. 10-15 banaanilaatikkoon. Haluan vielä tavarasta eroon sillä rehellisesti, en ole käyttänyt vuosikymmeniin puolta tuosta omaisuudesta. Se vain vie tilan ja kuormittaa.

 

Kaikki omaisuuteni kahta ikeakassia lukuunottamatta (varastossa olevia astioita) on nyt vedetty kotini lattialle eli projekti on nyt aktiivisena. Hidasta on koska joka päätös vie voimavaroja. Eilen kävin laatikon kimppuun jossa oli lapsuuteni leluja. Siellä oli mm. 7 pehmolelua lapsuudestani jotka automaattisesti laitoin "säästä"-pinoon. Sitten pysähdyin ja mietin että mikä ihme automaattireaktio? Pohdin niitä pehmoleluja, minulla on tasan kahdesta niistä jokin lapsuusmuisto ja lopuista viidestä ei mitään. Tiedän vain että ne ovat olleet mukana lapsesta asti. Miksi säästää sellaisia? 45v. vanhoja, nuhjaisia ilman mitään tunnearvoakaan? Heitin ne viisi roskiin ja säästin 2. 

Kävin läpi myös ainoan koristelaatikkoni. Siellä on kausikoristeet, kynttilänjalat jne. Samalla tavalla aika automaattisesti katsoin että säästän, säästän... Sitten kahvia myöhemmin juodessa ajattelin uudelleen että niin miksi pidin edelleen ne jouluvalot joissa on makuuni liian räikeät valot, ne joulukuusenpallot jotka on vähän sinnepäin, ei oikein suosikit ja joka vuosi ärsyttää niiden väärä sävy ja silti säästin. Kävin laatikon läpi uudelleen ja karsin monta asiaa.

Tiesittekö että joka asia jonka silmä näkee ympäristössä, vie aivoilta prosessointikykyä ja kuormittaa? Krääsäisessä kodissa on vaikea ryhtyä toimeen ja on stressaantunut koska pelkkä yksittäisten tavaroiden näkeminen on aivoille kuormittavaa. Aivot pika-analysoivat meidän sitä tiedostamatta joka nippelin ja nappelin näkökentästä ja huomioivat niihin liittyvät tehtävät (vie sukat pesuun, paikkaa viltin reikä, tiskaa kuppi, vedä verhot kiinni, vie sanomalehti kierrätykseen, siivoa tyhjä maitopurkki,..)

Olen elänyt joskus kahden kodin väliä ja toisessa oli niin vähän tavaraa että kaikki meni ikeakassiin. Ja silti oli kotoisaa, kaikki mitä tarvitsin, koristeitakin. Ja se rauha oli ihanaa. 

En voi olla tavaroiden vanki! Minä päätän niistä, eivät ne minusta!

Kommentistasi tuli mieleen eräs joulukoristeeni johon saa tuikkukynttilän. Minulla on ollut se liioittelematta 25 vuotta. Ehkä yhtenä jouluna siinä on kynttilä palanut. Se on ostettu paikallisesta halpakaupasta, sain sen äidiltäni. Vitsi on siinä että en voi polttaa kynttilöitä astman vuoksi, inhoan kauppaa josta se on ostettu, välit äitiinkin on jo poikki. Miksi ihmeessä sitä vielä säilyttäisin? Tätä kysyin nyt itseltäni. Onhan se nätti mutta jos se herättää pelkkiä negatiivisia muistoja, on aika siitä luopua. Todennäköisesti se muistuttaa jollakin tavalla lapseni lapsuusvuosista, joka oli elämäni parasta aikaa. Hän on jo yli 30v eikä taatusti itse sitä halua tai edes muista. Joskus nämä tavaroiden jemmaamiset on jo ihan koomisia ja jopa säälittäviä. Nyt otan itseäni niskasta kiinni.

Laita patterituikku siihen,minulla myös astma,en kestä palavia kynttilöitä.

Tässä on hyvä erottaa käyttökelpoisuus, tarpeellisuus ja mieleisyys. Kyllä, koristeesta saa käyttökelpoisen laittamalla siihen led-tuikun. Koristeita ei kuitenkaan varsinaisesti tarvita eli ilmankin niitä pärjää mainiosti. Suurin painoarvo tuossa alkuperäisessä tapauksessa on kuitenkin sillä, että kirjoittaja ei pidä koristeesta eikä se herätä hänessä myönteisiä tunteita, muistoja tai ajatuksia. Vaikka koristeesta siis saisi käytettävän, miksi vaivautua, jos koriste ei aiheuta mielihyvää, mikä kuitenkin lienee koristeiden tarkoitus?

Olen huomannut että minulle on parasta MIDImalismi. Minimalismiin en pysty. Kaiken itselleni turhan karsin jatkuvasti pois mutta tykkään että seinillä on tauluja ja esillä myös harkitusti koriste-esineitä sekä jonkin verran kirjoja. Suurimmaksi osaksi luen e-kirjoja kuitenkin joten se ei kuormita tavaramäärää.. Minimalismi on mielestäni liian steriiliä ja laitosmaista. Mutta jokainen tyylillään. (Viimeinen lause on vitsiksi tarkoitettu.)

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut että minulle on parasta MIDImalismi. Minimalismiin en pysty. Kaiken itselleni turhan karsin jatkuvasti pois mutta tykkään että seinillä on tauluja ja esillä myös harkitusti koriste-esineitä sekä jonkin verran kirjoja. Suurimmaksi osaksi luen e-kirjoja kuitenkin joten se ei kuormita tavaramäärää.. Minimalismi on mielestäni liian steriiliä ja laitosmaista. Mutta jokainen tyylillään. (Viimeinen lause on vitsiksi tarkoitettu.)

Mun mielestä tällainen voi ihan hyvin olla minimalismia, jos minimalismin määrittelee tavaraan suhtautumisen kautta eikä sisustustyylinä.

"Nuo vanhat leluni ovat jo niin rähjäisiä, ettei niitä kirppiksellekään voi lahjoittaa, mutta en kai minä niitä omia rakkaitani roskiinkaan voi heittää.

Olen arvellut, että ainoa keino  hävittää ne olisi järjestää niille hautajaiset ja haudata jonnekin ruusupuskan juurelle. Mutta se olisi kyllä aika outoa…"

Rakkaimpia leluja ei kannata hävittää. Se voi jäädä vaivaamaan. Se että miettii onko jokainen kenties monista kymmenistä rakas tai onko itseasiassa edes mitään muistoa siihen leluun liittyneenä, on mielestäni hyvää pohdintaa. Moni tavara vain kulkee mukana siitä yksinkertaisesta syystä että se on kulkenut mukana ennenkin. Tavaran olemassaolosta on tullut vakiintunut tapa.

Luen itse paljon karsimiskirjallisuutta ja törmäsin nostalgiaesineiden vähentämistä käsittelevässä ketjussa naiseen, joka kertoi että tyttärensä oli halunnut muuton takia vähentää ison osan tavaroitaan. Hänellä oli nimenomaan kymmeniä söpöjä pehmoleluja lapsuudestaan joita valtaosaa ei enää halunnut pitää muttei raaskinut laittaa suoraan roskiinkaan. Hän oli vienyt lelut viimeiselle metsäretkelle (camping) ja siellä heittänyt ne yksi kerrallaan nuotioon. Järjestänyt ikäänkuin kunnioittavan polttohautauksen :) Tuli tuosta hautaamiskommentistasi mieleen. Suomessa vastaavana kunnioittavana loppuna voisi toimia juhannuskokko. Vuosikymmeniä vanhat tusinapehmot ei ole enää jälleenmyytävissäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sainpa luettua ketjun, se on ollut auki useamman päivän puhelimessa.

Olen itse mennyt maksimalistista tavarakaaoksen kautta kohti minimalismia. En ole siellä vielä mutta sänkyä, kirjahyllyä ja pöytää lukuunottamatta kaikki omistamani menisi n. 10-15 banaanilaatikkoon. Haluan vielä tavarasta eroon sillä rehellisesti, en ole käyttänyt vuosikymmeniin puolta tuosta omaisuudesta. Se vain vie tilan ja kuormittaa.

 

Kaikki omaisuuteni kahta ikeakassia lukuunottamatta (varastossa olevia astioita) on nyt vedetty kotini lattialle eli projekti on nyt aktiivisena. Hidasta on koska joka päätös vie voimavaroja. Eilen kävin laatikon kimppuun jossa oli lapsuuteni leluja. Siellä oli mm. 7 pehmolelua lapsuudestani jotka automaattisesti laitoin "säästä"-pinoon. Sitten pysähdyin ja mietin että mikä ihme automaattireaktio? Pohdin niitä pehmoleluja, minulla on tasan kahdesta niistä jokin lapsuusmuisto ja lopuista viidestä ei mitään. Tiedän vain että ne ovat olleet mukana lapsesta asti. Miksi säästää sellaisia? 45v. vanhoja, nuhjaisia ilman mitään tunnearvoakaan? Heitin ne viisi roskiin ja säästin 2. 

Kävin läpi myös ainoan koristelaatikkoni. Siellä on kausikoristeet, kynttilänjalat jne. Samalla tavalla aika automaattisesti katsoin että säästän, säästän... Sitten kahvia myöhemmin juodessa ajattelin uudelleen että niin miksi pidin edelleen ne jouluvalot joissa on makuuni liian räikeät valot, ne joulukuusenpallot jotka on vähän sinnepäin, ei oikein suosikit ja joka vuosi ärsyttää niiden väärä sävy ja silti säästin. Kävin laatikon läpi uudelleen ja karsin monta asiaa.

Tiesittekö että joka asia jonka silmä näkee ympäristössä, vie aivoilta prosessointikykyä ja kuormittaa? Krääsäisessä kodissa on vaikea ryhtyä toimeen ja on stressaantunut koska pelkkä yksittäisten tavaroiden näkeminen on aivoille kuormittavaa. Aivot pika-analysoivat meidän sitä tiedostamatta joka nippelin ja nappelin näkökentästä ja huomioivat niihin liittyvät tehtävät (vie sukat pesuun, paikkaa viltin reikä, tiskaa kuppi, vedä verhot kiinni, vie sanomalehti kierrätykseen, siivoa tyhjä maitopurkki,..)

Olen elänyt joskus kahden kodin väliä ja toisessa oli niin vähän tavaraa että kaikki meni ikeakassiin. Ja silti oli kotoisaa, kaikki mitä tarvitsin, koristeitakin. Ja se rauha oli ihanaa. 

En voi olla tavaroiden vanki! Minä päätän niistä, eivät ne minusta!

Kommentistasi tuli mieleen eräs joulukoristeeni johon saa tuikkukynttilän. Minulla on ollut se liioittelematta 25 vuotta. Ehkä yhtenä jouluna siinä on kynttilä palanut. Se on ostettu paikallisesta halpakaupasta, sain sen äidiltäni. Vitsi on siinä että en voi polttaa kynttilöitä astman vuoksi, inhoan kauppaa josta se on ostettu, välit äitiinkin on jo poikki. Miksi ihmeessä sitä vielä säilyttäisin? Tätä kysyin nyt itseltäni. Onhan se nätti mutta jos se herättää pelkkiä negatiivisia muistoja, on aika siitä luopua. Todennäköisesti se muistuttaa jollakin tavalla lapseni lapsuusvuosista, joka oli elämäni parasta aikaa. Hän on jo yli 30v eikä taatusti itse sitä halua tai edes muista. Joskus nämä tavaroiden jemmaamiset on jo ihan koomisia ja jopa säälittäviä. Nyt otan itseäni niskasta kiinni.

Laita patterituikku siihen,minulla myös astma,en kestä palavia kynttilöitä.

En tykkää yhtään paristokäyttöisistä laitteista tai kynttilöistä. Koriste on nyt myyty.

Vierailija kirjoitti:

"Nuo vanhat leluni ovat jo niin rähjäisiä, ettei niitä kirppiksellekään voi lahjoittaa, mutta en kai minä niitä omia rakkaitani roskiinkaan voi heittää.

Olen arvellut, että ainoa keino  hävittää ne olisi järjestää niille hautajaiset ja haudata jonnekin ruusupuskan juurelle. Mutta se olisi kyllä aika outoa…"

 

Rakkaimpia leluja ei kannata hävittää. Se voi jäädä vaivaamaan. Se että miettii onko jokainen kenties monista kymmenistä rakas tai onko itseasiassa edes mitään muistoa siihen leluun liittyneenä, on mielestäni hyvää pohdintaa. Moni tavara vain kulkee mukana siitä yksinkertaisesta syystä että se on kulkenut mukana ennenkin. Tavaran olemassaolosta on tullut vakiintunut tapa.

Luen itse paljon karsimiskirjallisuutta ja törmäsin nostalgiaesineiden vähentämistä käsittelevässä ketjussa naiseen, joka kertoi että tyttärensä oli halunnut muuton takia vähentää ison osan tavaroitaan. Hänellä oli nimenomaan kymmeniä söpöjä pehmoleluja lapsuudestaan joita valtaosaa ei enää halunnut pitää muttei raaskinut laittaa suoraan roskiinkaan. Hän oli vienyt lelut viimeiselle metsäretkelle (camping) ja siellä heittänyt ne yksi kerrallaan nuotioon. Järjestänyt ikäänkuin kunnioittavan polttohautauksen :) Tuli tuosta hautaamiskommentistasi mieleen. Suomessa vastaavana kunnioittavana loppuna voisi toimia juhannuskokko. Vuosikymmeniä vanhat tusinapehmot ei ole enää jälleenmyytävissäkään.

Kun ikää tulee riittävästi, on vaan viisasta hävittää myös ne kaikkein rakkaimmat lelut. Valitettavasti. Kaikesta kun joutuu joka tapauksessa luopumaan viime hetkellä. Monet keräävät leluja, vintage leluja, myös aika huonokuntoisia. Ensin tarjoaisin myymällä ja sitten hävitykseen jos ei kelpaa kenellekään. 

Minulla oli lapsuudessa rakas nukke ja kokonainen nalleperhe, jota muistelin usein lämmöllä. Luulin äitini laittaneen ne pois. Vuosikymmenten kuluttua kävikin niin, että ne löytyivät. Pidin niitä jonkin aikaa itselläni tallessa, mutta jotenkin ne eivät vain tuntuneet samalta. Kaunis muisto oli parempi kuin todellinen kulahtanut jäänne menneisyydestä. Jonkin ajan kuluttua laitoin nuken ja nallet kylmäverisesti jätesäkkiin ja vein roskikseen poltettavaksi. Ei ole kaduttanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes pyri minimalismiin. 

Mulla on liikaa tavaroita ( kirjoja, levyjä, harrastustavaraa, astioita) mutta haluan „vain“ että ne ovat järjestyksessä ja osin poissa näkyvistä. Pidän kivojen tavaroideni katselemisesta joten mulla on vitriinit keräilytavaroille ja kirjahyllyt kirjoille.

Meillä on aika hyvin kaappitilaa ja olen käynyt kaiken läpi ja lajitellut laatikoihin ja pakannut kaappeihin. Kaapit ovat nyt täynnä mutta järjestyksessä. Tilaa ei kuitenkaan tule lisää eli jos jotain haluan ostaa niin jotain pitää poistaa.

Lattiatilaa haluan myös, ilmavuutta kotiin ja kivan tyylikkään kokonaisuuden. Mietin todella tarkkaan jos ostain jotain uutta.

Minä olen toiminut kaksoiskärjellä tänä vuonna eli en ole ostanut muuta kuin ruokaa ja muut pakolliset jutut sekä raivannut pois tavaraa kotoani. On ollut silmiäavaavaa, kuinka paljon tavaraa kertyy kun asuu samassa asunnossa parikymmentä vuotta ja kuinka paljon niistä tavaroista löytyy sellaista, mitä ei ole vuosiin käyttänyt ja mille ei ole nykyisessä elämäntilanteessa käyttöä. Nautin todella paljon siitä, että saan helposti siivottavaa tilaa kotiini. 

Jokaisen pitäisi muuttaa vähintään viiden vuoden välein niin tulisi karsittua tarpeeton roina pois. Eikä tarvitsisi murehtia mistä löytää edullisen isomman asunnon kun pärjää kohtuullisemmassakin kun vähentää tavaraa. Eri asia tietysti jos lapsimäärä kasvaa. Säälittää joskus kun ihmiset sanovat että etsivät uutta kotia kun ei säilytystila riitä.

Kun viimeksi muutettiin rivitalosta omakotitaloon, niin sen verran oli pakattavaa, että en kyllä olisi siinä samalla jaksanut karsia niitä kamoja.

Roskat on ihan helppo toki heittää roskikseen, mutta muiden osalta on välillä vaikea sanoa tuleeko uudessa asunnossa käyttöä. Esim. verhot ja matot pitää oikeastaan katsoa paikan päällä vasta. Ja roskia ei ole itselläni tapana säilytellä.

Vihaan muuttamista muutenkin ja olisi ihan painajainen muuttaa viiden vuoden välein, että saisi vaan raivattua. Ei kiitos, ei todellakaan. Viidessä vuodessa se koti alkaa vasta tuntua kodilta, kun on saanut sisustettua oman makunsa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli edellinen viikonloppu tehokas. Katsoin kaikki mekot ja takit läpi. Kaikki mitkä olivat liian pieniä, menivät Kierrätyskeskukseen. Mies katsoi omat kauluspaidat. Harmillisen paljon valkoisia paitoja meni roskiin, koska ne kellersivät.

2 roskapussia meni roskiin, 1 suuri ja 1 pienempi Ikea-kassillista Kierrätyskeskukseen.

Vaatehuone näyttää nyt paljon siistimmältä. No mulla oli siellä myös laatikko yksittäisiä sukkia. Nekin katsoin läpi ja sain sen pois vaatehuoneesta.

Kellertynyt puuvillavaate kirkastuu taas valkeaksi kun sen pesee OxiAction White-tahranpoistoaineen kanssa käyttäen ainetta esi- ja varsinaisessa pesussa. Turhaan menivät kauluspaidat roskiin. 

Minulla on vaikeuksia saada myymistä alkuun. Paljon on esim lasten vaatteita/kenkiä ym lähdössä myyntiin, mutta olen varmaan jo neuroottisen tarkka siitä, miten hyvin saan kuvailtua tuotteen kunnon esim. vintedissä myydessä. Hyvien kuvien ottaminen tuntuu myös vaikealta. Yleensä ratkaisen ongelmat ohittamalla, eli olen vienyt tavarat kirpputorin täyspalveluun. Nyt rahapulassa tarvitsisin kuitenkin enemmän tuottoa, joten tavaraa olisi hyvä laittaa itsekin myyntiin. Pystyn siis luopumaan tavaroista kyllä hyvin, mutta se itse myyminen sakkaa aina vain!

Vierailija kirjoitti:

Googlettamalla ei löydy tietoa, että Suomessa olisi kaikkein korkeimmat verot, mutta onhan sitä kiva hokea, jos on agenda taustalla. 

Ollaan kuitenkin kymmenen parhaan joukossa

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vaikeuksia saada myymistä alkuun. Paljon on esim lasten vaatteita/kenkiä ym lähdössä myyntiin, mutta olen varmaan jo neuroottisen tarkka siitä, miten hyvin saan kuvailtua tuotteen kunnon esim. vintedissä myydessä. Hyvien kuvien ottaminen tuntuu myös vaikealta. Yleensä ratkaisen ongelmat ohittamalla, eli olen vienyt tavarat kirpputorin täyspalveluun. Nyt rahapulassa tarvitsisin kuitenkin enemmän tuottoa, joten tavaraa olisi hyvä laittaa itsekin myyntiin. Pystyn siis luopumaan tavaroista kyllä hyvin, mutta se itse myyminen sakkaa aina vain!

Kyllä siitä hyvä rutiini tulee hyvinkin äkkiä. Nyt kannattaa kuvata jos on vielä aurinkoisia päiviä, ulkona vaikka. Värit on luonnolliset ja viatkin huomaa helpommin. Mieluummin liikaa kuvia kuin vain yksi. Ja kuntoluokitus mieluummin alemmas kuin itse ajattelisit. Ostaja ilahtuu paketin avattuaan kun on saanut paremman kuin oletti. Mittoja joka puolelta ja maininnat napeista ja vetoketjuista ja niiden toimivuudesta. Säästyy ärsyttäviltä kyselyiltä. 

Kävin äsken kaupungilla ja kävelin Stockmannin ohi. Vaikka Hullut päivät eivät enää samaan tapaan vedä väkeä kuin aiemmin, hulinaa riitti. Tunsin helpotusta, että minulla ei ollut mitään tarvetta tai halua mennä ostoksille. Kuvaston selasin läpi sen ilmestyttyä, mutta mikään ei herättänyt ostohaluja. En tarvitse tai halua mitään, ja tavaratalon ruuhka ja melu ahdistaa. Takavuosina Hulluilta päiviltä tuli ostettua kaikenlaista pientä kivaa, vaikka tarvetta ei ollut (kuka muu tunnustaa ostelleensa edullisia Casa Stockmannin silkkityynynpäällisiä?). Tarjouksetkaan eivät ole enää niin hyviä kuin aiemmin, mutta eniten on muuttunut oma suhtautuminen.

Myös omalla kohdallani alennusmyynnit ovat menettäneet merkityksensä. Joskus vilkaisen onko tarjolla sitä, minkä muutenkin tarvitsen, muuten en enää juuri vaivaudu että ei tule turhia ostoksia.

Untuvatyynyjä olen ostanut Hulluilta päiviltä hyvillä alennuksilla.

Ihmisvilinässä se ostamisen hinku jotenkin tarttuu, ja joskus huomaa ostaneensa tarpeetonta. Siinä on hyvä syy pysyä pois kaupoista alennusmyyntien aikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Myös omalla kohdallani alennusmyynnit ovat menettäneet merkityksensä. Joskus vilkaisen onko tarjolla sitä, minkä muutenkin tarvitsen, muuten en enää juuri vaivaudu että ei tule turhia ostoksia.

Untuvatyynyjä olen ostanut Hulluilta päiviltä hyvillä alennuksilla.

Tyynyjä muuten harkitsin itsekin, koska tykkään tosi paljon Joutsenen untuvapeitostani. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nykyiset Hoien downfeel-tyynyt ovat riittävän hyvät, joten ei tarvitse ostaa uusia. (OT, mutta nuo ovat tosi kestävät tyynyt eivätkä mene sellaiseen linttaan, joka ei pesulla ja pöyhimisellä korjaantuisi.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vaikeuksia saada myymistä alkuun. Paljon on esim lasten vaatteita/kenkiä ym lähdössä myyntiin, mutta olen varmaan jo neuroottisen tarkka siitä, miten hyvin saan kuvailtua tuotteen kunnon esim. vintedissä myydessä. Hyvien kuvien ottaminen tuntuu myös vaikealta. Yleensä ratkaisen ongelmat ohittamalla, eli olen vienyt tavarat kirpputorin täyspalveluun. Nyt rahapulassa tarvitsisin kuitenkin enemmän tuottoa, joten tavaraa olisi hyvä laittaa itsekin myyntiin. Pystyn siis luopumaan tavaroista kyllä hyvin, mutta se itse myyminen sakkaa aina vain!

Kyllä siitä hyvä rutiini tulee hyvinkin äkkiä. Nyt kannattaa kuvata jos on vielä aurinkoisia päiviä, ulkona vaikka. Värit on luonnolliset ja viatkin huomaa helpommin. Mieluummin liikaa kuvia kuin vain yksi. Ja kuntoluokitus mieluummin alemmas kuin itse ajattelisit. Ostaja ilahtuu paketin avattuaan kun on saanut paremman kuin oletti. Mittoja joka puolelta ja maininnat napeista ja vetoketjuista ja niiden toimivuudesta. Säästyy ärsyttäviltä kyselyiltä. 

Itse asiassa auringossa ei kannata kuvata, koska auringonvalon väri on kirkasta ja kovaa, minkä takia värit ja materiaalit eivät kuvissa vastaa todellisuutta. Paras kuvaushetki on pilvisenä päivänä valoisaan aikaan, jolloin valo on pehmeää ja tasaista. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmisvilinässä se ostamisen hinku jotenkin tarttuu, ja joskus huomaa ostaneensa tarpeetonta. Siinä on hyvä syy pysyä pois kaupoista alennusmyyntien aikaan. 

Itselle käy ihan päinvastoin. 

Ostaisin varmaan vähemmän jos ostaisin kaikki aletuotteet jostain kivijalkamyymälöistä. Niissä tulee vaan sellainen olo, että äkkiä mukaan se mitä tulin hakemaan ja saman tien ulos. Kotisohvalla on paljon rauhallisempaa ja voi selailla nekin tuotteet mitä et ajatellut ostaa. 

Sama kun monet sanovat käteisen käytön vähentävän sitä ostamista. Itse olen niin tottunut maksamaan kortilla, että käteisen kanssa käy päinvastoin. Mitä nopeammin pääsen eroon niistä seteleistä ja kolikoista, sen nopeammin on lompakko ”raivattu”.