Lue keskustelun säännöt.
Lapsi liittyi seurajoukkueeseen 'harrastamaan', kulttuurisokki!
15.04.2026 |
Lapsemme halusi joukkueeseen pelaamaan. Aiemmat pihahöntsyt jäi, ja halusi paikallisen urheiluseuran joukkueeseen, koska moni luokkalaisensa on siinä myös.
No mikäs siinä, ajateltiin. Kiva harrastus.
Ajateltiin, että vanhempien panostus on joukkuevaatteiden osto. Nappikset ja uusi pallo. Ja seuramaksu. Mikä onkin ihan yllättävän kohtuullinen.
Kenttä on vieressä, pääsee siihen pyörällä.
Ensimmäisenä meidät vanhemmat liitettiin joukkueen vanhempien watsappiryhmään. Sieltä tuli dokkaria. Että miten on hyvä syödä, ja lenkkiä pitäisi poikien tehdä, ennen pelejä ei kaveriyökyläilyjä, aina treeneihin, vaikka katselemaan, jos paikat kipeänä, peleihin aina mukaan, vaikkei valittaisikaan, koska oppi kentän laidalta jne.
Sitten meidät vanhemmat liitettiin toimitsijawatsappiryhmään. Että pitää ilmottautua toimitsijaksi ja huoltajiksi peleihin, ja jos ei pääse omalla vuorollaan, pitää hommata tuuraaja.
Sitten meidät liitettiin kimppakyytiwatsappiryhmään. Että pitää sopia kimppakyydit peleihin, kaikki vanhemmat kuskaa vuorollaan, pelejä kaudella melkein joka viikonloppu.
Että hä? Lapsi on iloinen että nyt samassa porukassa luokkakavereiden kanssa.
Mutta millä hinnalla.. luulin oikeasti että kausimaksu riittää. En ajatellut tästä koko perheen harrastusta
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisenssimaksua et vielä maininnut, etkä pelimatkojen ruoka-, matka- ja majoituskuluja.
Ihmetteleekö vielä joku, miksi köyhistä Afrikan ja Etelä-Amerikan maista tulee huippujalkapalloilijoita, mutta ei Suomesta?
Afrikassa on väestömassaa vähän eri tavalla kuin viiden miljoonan asukkaan Suomessa, jossa vielä lapsia ja nuoria on suhteellisesti erityisen vähän vanhuksiin verrattuna.
Mitä sitten? Ei niillä ihan takuulla se lasten ja nuorten pelaaminen ole tuolla tasolla kuin meillä, että vaatii vanhemmilta äyräitten yli meneviä uhrauksia.
Jalkapallo voi olla vaikka rukkasista kääritty ja muutkin varusteet samaa luokkaa.
Ei Suomessa ole edes sääolojen puolesra mahdollista pelata katufutista kuin noin puolisen vuotta. Sisätilat maksavat. Ja jok tapauksessa kyllä siellä Afrikassakin joku maksaa kunkin pelaajan kustannukset siinä vaiheessa kun ollaan seurassa. On sitten sponsori tai seura, mutta kustannuksia sielläkin tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni on nyt 15, pelannut futista kymmenen vuotta.
Seuramaksun kohtuullisuus selittyy juuri sillä, että seurassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä. Kun lapset ovat pieniä, vanhempien pitää tosiaan usein kuskata treeneihin tai muodostaa lähellä asuvien vanhempien kanssa kyytirinki. Lapselle kannattaa kyllä alusta lähtien antaa vastuuta kulkemisesta, eli opettaa menemään myös yksin, jos kentälle pääsee julkisilla tai pyörällä ja pyörämatka on kohtuullinen.
Huoltajana tai toimitsijana toimiminen koskee pelejä. Käytännössä huoltajalla ei ole kauheasti hommaa, mahdollisissa loukkaantumisissa pitää puhdistaa haavoja tai laittaa venähdyksiin kylmää. Toimitsijana oleminen tarkoittaa käytännössä live-seurannan pitämistä. Erotuomarin tai pelinohjaajan hommiin lajia tuntemattomia vanhempia ei pyydetä.
Omissa joukkueissa on ollut käytäntönä, että kai.kkia vanhempia ei liitetä huoltajien ryhmiin. Niihin liitetään vain sellaiset, jotka ovat osoittaneet niihin kiinnostusta. Suuri osa joukkueen vanhemmista ei tee mitään eikä tarjoa ikinä kyytejäkään. Ei kaikilla ole edes autoa. Jos kaikki vanhemmat toimivat huoltajina, ei varmaan tarvittaisi erillistä huoltajien whatsapp-ryhmääkään eikä kyydien tarjoajienkaan ryhmään, eli aloituksessa provoillaan vahvasti.
Olen itse toiminut jojona, huoltajana, pitänyt kahviota, sopinut treenipelejä. Työtä ja tekemistä on riittänyt. Nyt en tee juuri mitään. Pojat ovat kasvaneet, ja toiminta on seuravetoisempaa.
Treeniajat kannattaa hyödyntää omaan treeniin, käsitöihin, lukemiseen, kaupassa käymiseen jne. Turha siellä on istua tönöttää mitään tekemättä. Olen itse tehnyt autossa töitäkin lapsen treenien aikana.
Meillä on kolme lasta, urheiluharrastusta suosittelen kyllä ihan kaikille. Terveet elämäntavat tulee siinä sivussa, tottuu pettymyksiin, kasvaa ihmisenä. Kaikki kolme pääsivät myös kesätöihin tänä kesänä, vaikka tilanne oli hyvin huono. Urheilutausta ja sen tuoma työkokemus (lapseni ovat valmentaneet ja tuomaroineet) avasi kummasti ovia, vaikka he eivät siis urheilun parista kesätöitä hakeneetkaan.
Vaikertaminen on aina helppoa, ratkaisukeskeinen ajattelu on vaikeampaa mutta tuo parannusta asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
No kyllä se vaan huono roolimalli, minun mielestäni sekä tytöille että pojille (olen eri), että opetat lapsillesi ettei nainen tarvitse mitään omaa. Että nainen elää vain perheelleen ja jättää kaiken muun äitiyden takia. Uhriutuja-äidin tytär oppii itsekin luopumaan kaikesta ja olemaan vain palvelijana, ja sellaisen äidin poika puolestaan odottaa vastaavaa tulevalta puolisoltaan sitten omassa parisuhteessaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Jo pelkästään siksi että jos se saa lapsen olemaan pois ruuduilta ja liikkumassa, niin se on kaiken sen arvoista.
Omien lasten ikäluokissa ei-harrastavat pojat ovat myös ne jotka ovat ongelmissa monien asioiden kanssa. Se johtuu osittain että heillä on liikaa vapaa-aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni on nyt 15, pelannut futista kymmenen vuotta.
Seuramaksun kohtuullisuus selittyy juuri sillä, että seurassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä. Kun lapset ovat pieniä, vanhempien pitää tosiaan usein kuskata treeneihin tai muodostaa lähellä asuvien vanhempien kanssa kyytirinki. Lapselle kannattaa kyllä alusta lähtien antaa vastuuta kulkemisesta, eli opettaa menemään myös yksin, jos kentälle pääsee julkisilla tai pyörällä ja pyörämatka on kohtuullinen.
Huoltajana tai toimitsijana toimiminen koskee pelejä. Käytännössä huoltajalla ei ole kauheasti hommaa, mahdollisissa loukkaantumisissa pitää puhdistaa haavoja tai laittaa venähdyksiin kylmää. Toimitsijana oleminen tarkoittaa käytännössä live-seurannan pitämistä. Erotuomarin tai pelinohjaajan hommiin lajia tuntemattomia vanhempia ei pyydetä.
Omissa joukkueissa on ollut käytäntönä, että kai.kkia vanhempia ei liitetä huoltajien ryhmiin. Niihin liitetään vain sellaiset, jotka ovat osoittaneet niihin kiinnostusta. Suuri osa joukkueen vanhemmista ei tee mitään eikä tarjoa ikinä kyytejäkään. Ei kaikilla ole edes autoa. Jos kaikki vanhemmat toimivat huoltajina, ei varmaan tarvittaisi erillistä huoltajien whatsapp-ryhmääkään eikä kyydien tarjoajienkaan ryhmään, eli aloituksessa provoillaan vahvasti.
Olen itse toiminut jojona, huoltajana, pitänyt kahviota, sopinut treenipelejä. Työtä ja tekemistä on riittänyt. Nyt en tee juuri mitään. Pojat ovat kasvaneet, ja toiminta on seuravetoisempaa.
Treeniajat kannattaa hyödyntää omaan treeniin, käsitöihin, lukemiseen, kaupassa käymiseen jne. Turha siellä on istua tönöttää mitään tekemättä. Olen itse tehnyt autossa töitäkin lapsen treenien aikana.
Meillä on kolme lasta, urheiluharrastusta suosittelen kyllä ihan kaikille. Terveet elämäntavat tulee siinä sivussa, tottuu pettymyksiin, kasvaa ihmisenä. Kaikki kolme pääsivät myös kesätöihin tänä kesänä, vaikka tilanne oli hyvin huono. Urheilutausta ja sen tuoma työkokemus (lapseni ovat valmentaneet ja tuomaroineet) avasi kummasti ovia, vaikka he eivät siis urheilun parista kesätöitä hakeneetkaan.
Vaikertaminen on aina helppoa, ratkaisukeskeinen ajattelu on vaikeampaa mutta tuo parannusta asioihin.
Erinomainen kirjoitus. Miksi tosiaan tehdä asiasta ongelmaa. Näihin harrastuksiin voi tasan osallistua oman jaksamisen ja halun mukaan. Kuskaus on jossain vaiheessa se välttämätön paha, mutta siihenkin on olemassa monta vaihtoehtoa. Itse seisoin eilenkin töiden jälkeen vielä 4 tuntia kentällä peluuttamassa joukkuetta. On erinomaista vastapainoa tietokoneella 8-10h päivätyössä istuskelulle, mutta siis täysin vapaaehtoista puuhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse yksinhuoltajana joskus tuntui niin rasi5avalta olla ainalapsen joukkueen vapaaehtoishommissa. Mutta nyt aikuisena hänellä on hyvä kunto, valtavan laaja verkosto Suomessa ja ulkomailla. Hän sai jännitystä ja yhdessäoloa lajista, eikä hakenut niitä pahanteosta. Olen kyllä tyytyväinen, että jaksoin harrastaa lapsen harrastusta. Ja nyt sitä on välillä ikävä. Sitä kuhinaa ja joukkuetta vanhempineen, seuratoimintaa yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
No kyllä se vaan huono roolimalli, minun mielestäni sekä tytöille että pojille (olen eri), että opetat lapsillesi ettei nainen tarvitse mitään omaa. Että nainen elää vain perheelleen ja jättää kaiken muun äitiyden takia. Uhriutuja-äidin tytär oppii itsekin luopumaan kaikesta ja olemaan vain palvelijana, ja sellaisen äidin poika puolestaan odottaa vastaavaa tulevalta puolisoltaan sitten omassa parisuhteessaan.
Mun täytyy tässä välissä ohiksena sanoa, että joukkueurheilun maailma vaikuttaa hyvin sukupuolittuneelta. Poikien harrastajamäärät ovat suuremmat, ja miesten palkat ammattilaisina selvästi korkeammat kuin naisten. En tiedä mikä on syy ja mikä seuraus, mutta minun on hirveän vaikea kuvitella, että perhe tyytyväisenä kustantaisi täysi-ikäisen lapsensa lähes päätoimista jääkiekkoa tai jalkapalloa, josta kuitenkaan ei koskaan tule tuottoisaa ammattia. Miesten puolella tällaista välillä näkee.
Toki jokainen saa käyttää rahansa miten vain, vaikka aikuiseen lapseensa, mutta Ö-divarin pallittelija tai lätkäjätkä, jonka perheen elämä on aina pyörinyt hänen toiveidensa ympärillä, kuulostaa vihoviimeiseltä kumppanilta.
Ja sanon tämän poikien äitinä ja joukkueurheilun talkoisiinkin välillä osallistuvana vanhempana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että perhe tukee lapsen harrastusta, ei tarkoita sitä, että perheen koko elämä pyörii hänen ympärillään. Kyllä sillä pelaajalapsella on ihan samat velvollisuudet tehdä kotitöitä ja hoitaa kouluasiansa kuin muillakin. Tunnen ihmisiä, joiden mielestä kaikki harrastukset on kalliita, ei haluta harrastusrumbaa jne. Seurauksena on se, että lapsi pelaa kaiken päivät koneellaan. Mikään ei varsinaisesti pyöri hänen ympärillään, mutta tarkalleen ottaen kyse on laiminlyönnistä. Pelaaminen ja eristäytyminen ei tee kenellekään hyvää. Lapselle ostetaan satojen eurojen pelit ja vehkeet mutta harrastukseen ei rahaa riitä. Onhan sellainen huoneessaan kaiket illat yksin käpistelevä lapsi hyvin helppo vanhemmilleen.
En tiedä, onko hän tulevana puolisona yhtään kivempi kuin pitkään futista pelannut, vanhempiensa jonkun aikaa kuskaama lapsikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni on nyt 15, pelannut futista kymmenen vuotta.
Seuramaksun kohtuullisuus selittyy juuri sillä, että seurassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä. Kun lapset ovat pieniä, vanhempien pitää tosiaan usein kuskata treeneihin tai muodostaa lähellä asuvien vanhempien kanssa kyytirinki. Lapselle kannattaa kyllä alusta lähtien antaa vastuuta kulkemisesta, eli opettaa menemään myös yksin, jos kentälle pääsee julkisilla tai pyörällä ja pyörämatka on kohtuullinen.
Huoltajana tai toimitsijana toimiminen koskee pelejä. Käytännössä huoltajalla ei ole kauheasti hommaa, mahdollisissa loukkaantumisissa pitää puhdistaa haavoja tai laittaa venähdyksiin kylmää. Toimitsijana oleminen tarkoittaa käytännössä live-seurannan pitämistä. Erotuomarin tai pelinohjaajan hommiin lajia tuntemattomia vanhempia ei pyydetä.
Omissa joukkueissa on ollut käytäntönä, että kai.kkia vanhempia ei liitetä huoltajien ryhmiin. Niihin liitetään vain sellaiset, jotka ovat osoittaneet niihin kiinnostusta. Suuri osa joukkueen vanhemmista ei tee mitään eikä tarjoa ikinä kyytejäkään. Ei kaikilla ole edes autoa. Jos kaikki vanhemmat toimivat huoltajina, ei varmaan tarvittaisi erillistä huoltajien whatsapp-ryhmääkään eikä kyydien tarjoajienkaan ryhmään, eli aloituksessa provoillaan vahvasti.
Olen itse toiminut jojona, huoltajana, pitänyt kahviota, sopinut treenipelejä. Työtä ja tekemistä on riittänyt. Nyt en tee juuri mitään. Pojat ovat kasvaneet, ja toiminta on seuravetoisempaa.
Treeniajat kannattaa hyödyntää omaan treeniin, käsitöihin, lukemiseen, kaupassa käymiseen jne. Turha siellä on istua tönöttää mitään tekemättä. Olen itse tehnyt autossa töitäkin lapsen treenien aikana.
Meillä on kolme lasta, urheiluharrastusta suosittelen kyllä ihan kaikille. Terveet elämäntavat tulee siinä sivussa, tottuu pettymyksiin, kasvaa ihmisenä. Kaikki kolme pääsivät myös kesätöihin tänä kesänä, vaikka tilanne oli hyvin huono. Urheilutausta ja sen tuoma työkokemus (lapseni ovat valmentaneet ja tuomaroineet) avasi kummasti ovia, vaikka he eivät siis urheilun parista kesätöitä hakeneetkaan.
Vaikertaminen on aina helppoa, ratkaisukeskeinen ajattelu on vaikeampaa mutta tuo parannusta asioihin.
Erinomainen kirjoitus. Miksi tosiaan tehdä asiasta ongelmaa. Näihin harrastuksiin voi tasan osallistua oman jaksamisen ja halun mukaan. Kuskaus on jossain vaiheessa se välttämätön paha, mutta siihenkin on olemassa monta vaihtoehtoa. Itse seisoin eilenkin töiden jälkeen vielä 4 tuntia kentällä peluuttamassa joukkuetta. On erinomaista vastapainoa tietokoneella 8-10h päivätyössä istuskelulle, mutta siis täysin vapaaehtoista puuhaa.
8-10 tuntia töitä tietokoneen äärellä, 4 tuntia peluuttamista, 8 tuntia nukkumista, siinä on jo 20-22 tuntia tekemistä. Vielä sun pitäisi jossain välissä syödä, pitää hygieniasta huolta ja vauvapalstailla, jos sitten työnteko ei pidä sitä sisällään. Toivottavasti perheessä ei ole enempää lapsia tai merkittäviä määriä kotitöitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on aika hurmoshenkistä porukkaa. Sen olen kyllä huomannutkin, että nämä lapsiaan jalkapallo- ja jääkiekkotreeneihin jatkuvasti kuskaavat ihmiset ottaa asian haudanvakavasti ja totisina.
Koko elämä uhrataan sille ja aikataulutetaan kaikki sen mukaisesti. Johonkin sillä pyritään, mutta jos kerran kyse on vain harrastuksen tukemisesta, niin miksi ollaan valmiit uhraamaan niin paljon? Koko perheen elämä pyörii vain sen ympärillä.
Moni ei uhraisi omaankaan harrastukseensa niin paljon.
Luonnollisesti lasten elämä on monelle vanhemmalle tärkeämpää kuin oma elämä oma itsensä kautta. Mun lapsella on 3 aktiiviharrastusta + päälle kaikkea sälää. Minä en harrasta juuri mitään. Se on ihan fine. Lapsen elämä on vasta alussa ja haluamme auttaa hyvissä lähtökohdissa.
Tottakai lasten elämän kautta eläminen on tärkeää ja hienoa nähdä ja osallistua lasten elämään, josta tulee hyviä muistoja. Kannustus sille.
Mutta etenkin tytöille uhrautuva äiti ei ole hyvä roolimalli. ' En tarvitse mitään elämässä ' voi johdattaa tytöt huonoihin valintoihin elämässä.
Huh huh. Eiköhän jokainen määrittele itse sen, miten haluaa elää missäkin hetkessä. En elä sinun näkemyksiesi mukaan vaan omieni. Ja jos koen saavani enemmän jälkipolven harrastusten tukemisesta kuin omista harrastuksistani, niin ei varmaan ole sinun asiasi alkaa syytellä minua huonoksi roolimallksi.
Ok, jos haluat tehdä lapsellesi karhunpalveluksen.
Etkä halua kehittää itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Se, että perhe tukee lapsen harrastusta, ei tarkoita sitä, että perheen koko elämä pyörii hänen ympärillään. Kyllä sillä pelaajalapsella on ihan samat velvollisuudet tehdä kotitöitä ja hoitaa kouluasiansa kuin muillakin. Tunnen ihmisiä, joiden mielestä kaikki harrastukset on kalliita, ei haluta harrastusrumbaa jne. Seurauksena on se, että lapsi pelaa kaiken päivät koneellaan. Mikään ei varsinaisesti pyöri hänen ympärillään, mutta tarkalleen ottaen kyse on laiminlyönnistä. Pelaaminen ja eristäytyminen ei tee kenellekään hyvää. Lapselle ostetaan satojen eurojen pelit ja vehkeet mutta harrastukseen ei rahaa riitä. Onhan sellainen huoneessaan kaiket illat yksin käpistelevä lapsi hyvin helppo vanhemmilleen.
En tiedä, onko hän tulevana puolisona yhtään kivempi kuin pitkään futista pelannut, vanhempiensa jonkun aikaa kuskaama lapsikaan.
Ajatteletko, että sinun lapsesi ei tekisi mitään muuta kuin pelaisi, jos et veisi häntä futikseen? Oletko se sama, joka ajatteli että lapsi alkaisi juoda jo teini-iässä ilman sitä futista?
Addiktioherkkää sukua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että jonain päivänä on valmennushommia 4 h työpäivän päälle, ei tarkoita, että niin olisi ihan joka päivä. Tämän varmaan nro 530 ymmärsikin, mutta pitihän se taas valittaa.
En ajattele, että lapseni pelaisi kaiket päivät tietsikalla, jos ei harrastaisi joukkueurheilua. Jos luet tuon kirjoitukseni, ehkä ymmärrät, että puhun vanhemmista, jotka eivät halua tukea lapsensa minkään lajin harrastamista. Joille on pääasia, että lapsi on mahdollisimman vaivaton ja näkymätön.
En tiedä, mitä lapseni tekisivät, jos eivät harrastaisi urheilua seuroissa. He ovat aina olleet hyvin liikunnallisia ja liikkuvia, halusivat alkaa pelaamaan, kun näkivät pelaajia kentällä. Tiedän, että tietsikkapelit ovat koukuttavia kyllä, pelejä on suunnittelemassa myös joukko psykologeja, jotka lisäävät niihin tarkoituksella koukuttavia elementtejä. Peliriippuvuus voi kehittyä nuorelle helpostikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma lapseni on nyt 15, pelannut futista kymmenen vuotta.
Seuramaksun kohtuullisuus selittyy juuri sillä, että seurassa tehdään paljon vapaaehtoistyötä. Kun lapset ovat pieniä, vanhempien pitää tosiaan usein kuskata treeneihin tai muodostaa lähellä asuvien vanhempien kanssa kyytirinki. Lapselle kannattaa kyllä alusta lähtien antaa vastuuta kulkemisesta, eli opettaa menemään myös yksin, jos kentälle pääsee julkisilla tai pyörällä ja pyörämatka on kohtuullinen.
Huoltajana tai toimitsijana toimiminen koskee pelejä. Käytännössä huoltajalla ei ole kauheasti hommaa, mahdollisissa loukkaantumisissa pitää puhdistaa haavoja tai laittaa venähdyksiin kylmää. Toimitsijana oleminen tarkoittaa käytännössä live-seurannan pitämistä. Erotuomarin tai pelinohjaajan hommiin lajia tuntemattomia vanhempia ei pyydetä.
Omissa joukkueissa on ollut käytäntönä, että kai.kkia vanhempia ei liitetä huoltajien ryhmiin. Niihin liitetään vain sellaiset, jotka ovat osoittaneet niihin kiinnostusta. Suuri osa joukkueen vanhemmista ei tee mitään eikä tarjoa ikinä kyytejäkään. Ei kaikilla ole edes autoa. Jos kaikki vanhemmat toimivat huoltajina, ei varmaan tarvittaisi erillistä huoltajien whatsapp-ryhmääkään eikä kyydien tarjoajienkaan ryhmään, eli aloituksessa provoillaan vahvasti.
Olen itse toiminut jojona, huoltajana, pitänyt kahviota, sopinut treenipelejä. Työtä ja tekemistä on riittänyt. Nyt en tee juuri mitään. Pojat ovat kasvaneet, ja toiminta on seuravetoisempaa.
Treeniajat kannattaa hyödyntää omaan treeniin, käsitöihin, lukemiseen, kaupassa käymiseen jne. Turha siellä on istua tönöttää mitään tekemättä. Olen itse tehnyt autossa töitäkin lapsen treenien aikana.
Meillä on kolme lasta, urheiluharrastusta suosittelen kyllä ihan kaikille. Terveet elämäntavat tulee siinä sivussa, tottuu pettymyksiin, kasvaa ihmisenä. Kaikki kolme pääsivät myös kesätöihin tänä kesänä, vaikka tilanne oli hyvin huono. Urheilutausta ja sen tuoma työkokemus (lapseni ovat valmentaneet ja tuomaroineet) avasi kummasti ovia, vaikka he eivät siis urheilun parista kesätöitä hakeneetkaan.
Vaikertaminen on aina helppoa, ratkaisukeskeinen ajattelu on vaikeampaa mutta tuo parannusta asioihin.
Erinomainen kirjoitus. Miksi tosiaan tehdä asiasta ongelmaa. Näihin harrastuksiin voi tasan osallistua oman jaksamisen ja halun mukaan. Kuskaus on jossain vaiheessa se välttämätön paha, mutta siihenkin on olemassa monta vaihtoehtoa. Itse seisoin eilenkin töiden jälkeen vielä 4 tuntia kentällä peluuttamassa joukkuetta. On erinomaista vastapainoa tietokoneella 8-10h päivätyössä istuskelulle, mutta siis täysin vapaaehtoista puuhaa.
Jonkun ne hommat pitää hoitaa. Kun toiset ei osallistu, niin joillekin jää todella paljon hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Se, että jonain päivänä on valmennushommia 4 h työpäivän päälle, ei tarkoita, että niin olisi ihan joka päivä. Tämän varmaan nro 530 ymmärsikin, mutta pitihän se taas valittaa.
Rauha! Kaltaisesi tehopakkaukset aina hymyilyttävät, koska ainakin mulle täällä kirjoittelu itsessään merkitsee, että olen tehoton ja prokrastinoiva.
Mutta tosiaan pahoittelut, että ajattelin kyseessä olevan jonkinlainen yleinen kuvaus elämänrytmistäsi, koska kerroit tekeväsi töitä 8-10 tuntia. Yleensä ihminen osaa vähän tarkemmin kertoa, paljonko teki töitä eilen. Ainakin jos tosiaan tekee niitä töitä.
Mä en ollut tuo henkilö, joka puhui valmentavansa. Kommentoin vain futisvanhempana asiaa. Otovalmentajilla harvemmin on 4 h valmennusta joka päivä.
Uskoisin, että tuo 8-10 h kertoi myös yleisesti siitä, miten pitkiä työpäiviä hän tekee. Monella alalla on liukuva työaika, joten työpäivien pituus vaihtelee. 8 h siis pakollisesti mutta joskus menee ylitöiden puolelle.
Kyllähän sinäkin tämän oikeasti ymmärrät, mutta pakko oli taas valittaa.
Vierailija kirjoitti:
En ajattele, että lapseni pelaisi kaiket päivät tietsikalla, jos ei harrastaisi joukkueurheilua. Jos luet tuon kirjoitukseni, ehkä ymmärrät, että puhun vanhemmista, jotka eivät halua tukea lapsensa minkään lajin harrastamista. Joille on pääasia, että lapsi on mahdollisimman vaivaton ja näkymätön.
En tiedä, mitä lapseni tekisivät, jos eivät harrastaisi urheilua seuroissa. He ovat aina olleet hyvin liikunnallisia ja liikkuvia, halusivat alkaa pelaamaan, kun näkivät pelaajia kentällä. Tiedän, että tietsikkapelit ovat koukuttavia kyllä, pelejä on suunnittelemassa myös joukko psykologeja, jotka lisäävät niihin tarkoituksella koukuttavia elementtejä. Peliriippuvuus voi kehittyä nuorelle helpostikin.
Anteeksi jos tivaan, mutta minua kiinnostavat nämä vanhemmat, jotka haluavat lastensa olevan mahdollisimman vaivattomia ja näkymättömiä, mutta eivät vie heitä harrastuksiin. Onko sinulla lähipiirissäsi paljonkin sellaisia?
Ehkä elän jossain onnellisessa kuplassa, mutta minun tuntemani vanhemmat tekevät paljonkin asioita lastensa kanssa, toisin kuin ehkä omassa lapsuudessani. Päinvastoin ne perheet, joissa harrastetaan joka ilta ja hädin tuskin ehditään yhdessä syödä, vaikuttavat tuskin tuntevan toisiaan. Ja kyllä heidän lapsensa ehtivät alkuiltapäivisin pelatakin tuntikausia, jos sellaisesta ovat kiinnostuneita, yleensähän urheilu ajoittuu iltoihin.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ollut tuo henkilö, joka puhui valmentavansa. Kommentoin vain futisvanhempana asiaa. Otovalmentajilla harvemmin on 4 h valmennusta joka päivä.
Uskoisin, että tuo 8-10 h kertoi myös yleisesti siitä, miten pitkiä työpäiviä hän tekee. Monella alalla on liukuva työaika, joten työpäivien pituus vaihtelee. 8 h siis pakollisesti mutta joskus menee ylitöiden puolelle.
Kyllähän sinäkin tämän oikeasti ymmärrät, mutta pakko oli taas valittaa.
7,5 h on yleensä valkokauluksien työaika, joten tuo 8-10 h päivässä merkitsee semmoista 3-12 tuntia ylitöitä viikossa. Toki yrittäjä ja ajoittain palkansaajalle voi joutua tuollaiseen tilanteeseen, mutta kun täällä noin yleensä tunnutaan kiillottavan kovasti omaa vanhemmuuden kruunua, niin muistutetaan että hyvä on näyttää lapselle myös rauhoittumisen mallia.
Voi jeesus, millä te luulette että ne hommat pyörii? Joku muu hoitaa?
Mitä sitten? Ei niillä ihan takuulla se lasten ja nuorten pelaaminen ole tuolla tasolla kuin meillä, että vaatii vanhemmilta äyräitten yli meneviä uhrauksia.
Jalkapallo voi olla vaikka rukkasista kääritty ja muutkin varusteet samaa luokkaa.