Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka eivät ole kokeneet mitään vastoinkäymisiä?

Me emme toisten vastoinkäymisistä tiedä, kaikki eivät niitä hehkuta ja ryve niissä. Menestyneistä me näemme vain lopputuloksen, emme sitä työtä, jota sen eteen on täytynyt tehdä. Siksi tulee helposti kuva, että joillekin on elämä helppoa.

Sellainen jätetään syrjään tuttavapiiristä tai sitten sen kanssa puhutaan vain niitä näitä kevyttä small talkia. Jos ei ymmärrä, niin mitäpä tuollaiseen ajatuksia tuhlaamaan. Eikä kaikkien tarvi edes olla kiinnostunut toisten vastoinkäymisistä, ei niitäkään jaksa loputtomiin kuunnella. Menee monesti kilpalaulannaksi tyyliin "eihän tuo vielä mitään, mutta kun minulla..." Ei sekään kivaa ole, että joku toinen lyttää toisen vastoinkäymisiä omiinsa tai maailman lapsiin verraten. Kullakin on ihan oma syy tuntea elämäntilanteet sellaisena kuin kokee, vaikka eiolisikaan maailman kamalin asia. Mutta ei niitäkään kannata jäädä lopouelämäksi märehtimään.

Mistä tiedät, että joku ei ole kokenut koskaan vastoinkäymisiä? Minulla on nykyään täydellinen elämä. Hyvä avioliitto, sain lapset heti ensimmäisestä yrityksestä, raha-asiat kunnossa, vakituinen työ ollut aina jne. 

Harva vain tietää, että lapsena vanhempani käyttivät rajua väkivaltaa, isä ryyppäsi, kaikenlaiset velkojat kävivät ovella etsimässä vanhempiani, veli käytti minua seksuaalisesti hyväksi, minulla oli velkoja ulosotossa asti vanhempieni takia yms. En halua alkaa enää avautumaan kenellekään katkeralle ihmiselle menneisyydestäni, kun joku kultalusikka suussa syntynyt alla minulle avautumaan, miten helppoa minulla on aina ollut.