Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen
Kattavassa kansallisessa rekisteritutkimuksessa tutkijat tarkastelivat kaikkia nuoria, jotka olivat hakeutuneet vuosien 1996–2019 aikana sukupuoliahdistuksen takia HUSin ja TAYSin sukupuoli-identiteettipoliklinikoille.
Nuoret, jotka hakeutuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin toiveenaan päästä korjaushoitoon, olivat tutkimuksen mukaan tarvinneet psykiatrista hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin kolme kertaa useammin kuin samanikäiset verrokit.
Kun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutumisesta oli kulunut vähintään kaksi vuotta, vakavaa psykiatrista sairastavuutta oli neljä kertaa niin usein kuin vertailuväestöllä.
Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyivät erityisesti niiden joukossa, jotka olivat saaneet fyysisiä sukupuolenkorjaushoitoja.
Kommentit (1668)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemminhan transsukupuolisuutta lähdettiin hoitamaan terapialla ja erilaisilla eheytyshoidoilla, mutta sitten huomattiin, että (silloin kun se on aito) identiteetti on pysyvä, eikä sitä voi terapialla muuttaa. Sen jälkeen huomattiin, että fyysinen transitio auttaa siinä, missä terapia ei.
Nyt asia on kääntynyt vähän päälaelleen erityisesti sen jälkeen, kun nuoret ovat ottaneet omakseen tämän transtrendin. Asiaa pitäisi pystyä tarkastelemaan objektiivisesti ja erottamaan ne, joiden transidentiteetti on aito niistä, joilla se on enemmän muoti-ilmiö tai porukkaan kuulumisen tarve, tai jokin muu vastaava, mutta mitenpä teet sen, kun ei ole mitään aidosti objektiivista tapaa erottaa oikeat transihmiset niistä, jotka esittää transihmisiä.
Mä väitän, että jos olisi malli, jossa nää ihmiset otettaisiin tosissaan, tulevat he mistä syystä tahansa tutkittavaksi ja kerrottaisiin hoitojen haittapuolet, mutta tehtäisiin selväksi, että ovi ei lävähdä kiinni heti ensimmäisestä epäröinnistä, ihmiset tekis paljon järkevämpiä ratkaisuja. Kun nyt se transpolille meno on sellainen psykologinen trilleri, jossa et tiedä mikä jump scare odottaa kullakin käynnillä ja tuleeko porttikielto seuraavalla. Mun mielestä se saa ihmiset epärationaalisen voimakkaasti pitämään kiinni mahdollisuudesta hoitoihin. Nekin, jotka ei lopulta tarttis niitä. Ei ihmiset tee parhaita päätöksiä tuollaisessa kulttuurissa, mikä transpoleilla on.
Näetkö mitään vastuuta transaktivisteilla, jotka lietsovat transidentiteettiä tasapainottomille tytöille, opastavat huijaamaan polia oikeanlaisen tarinan muodossa ja neuvovat tekemään tee-se-itse -transiutuksen nettihormoneilla? Se ja ROGD ovat ne syyt, miksi polit ovat nyt tukossa.

Polille ei ole tarkoitus mennä pohdiskelemaan sukupuolifiilistä ja identiteettiä, vaan silloin kun homma on jo kasassa ja valmis transiutukseen. Sukupuolipohdinnat ja identiteettivatulointi tehdään kotona, kavereiden kanssa ja perusterveydenhuollossa. Kyllähän nuo nuoret menevät polille sillä ajatuksella, että jokainen tietää sukupuolensa itse ja poli antaa hormonit ja leikkauslähetteet saman tien. Ja sitten ollaan niiiiin pöyristyneitä, kun kyselläänkin henkilökohtaisia.

Sama kun uskovaisissa, että kun itse on löytänyt valon, niin haluaa jakaa sitä muillekin. Mutta sitä en anna anteeksi, että naisjärjestöt on lähteneet tähän mukaan ja ylipäänsä kaikkeen genderhömppään. Mennään laput silmillä, eikä osata tai haluta yhtään eritellä niitä ongelmia, mitä nykyisestä transaktivismista tulee naisille, lesboille jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monelle transmiehelle on ollut järkytys että hormonit eivät tehneetkään hänestä "kivannäköistä nuorta miestä", hormonit aiheuttivatkin pahan aknen ja kaljuuntumisen.
Jos noin käy on silloin kyse siitä omasta ymmärtämättömyydestä ja edes halusta ottaa selvää mitä se testosteroni voi aikaansaada. Ei ne biologiset miehetkään näille asioille mitään voi. Se mitä tulee on sitten kestettävä vaikka harmittaisi. Aika todennäköistä on että kalju paistaa myöhemmin jos suvussa kaljuuntumista esiintyy. Yllätys se kun ei voi olla jos yhtään on ymmärrys tallella.
Suomen ehkä tunnetuin transaktivisti lopetti testosteronin käytön kaljuuntumisen takia, eli esteettisistä syistä. Niin vakaalla pohjalla sekin touhu oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä.
Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään.
Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan.
Tämä on kyllä totta, eikä ole kenenkään etu jos vääriä diagnooseja tulee. Suomalaiset poliklinikat toimivat kuitenkin lähtökohtaisesti huonosti siinä, miten ne suhtautuvat samanaikaisten mielenterveysongelmien ja sukupuolidysforian tutkimiseen. Se saa osan piilottelemaan mielenterveysongelmiaan. Mielestäni syy ei ole niiden ihmisten, vaan rikkinäisen prosessin.
Mietipä nyt ite, onko hyvä idea alkaa transiuttamaan mielenterveyshaasteista kärsivää nuorta ihmistä, jolla on identiteettikehitys kesken ja muutenkin hakusessa se, mitä haluaa elämässä tehdä. Tilanteessa, jossa ollaan hyperfokusoituneita transiutukseen, sen kaiken mullistavaan voimaan ja mahdollisesti vielä sosiaalisen tartunnan seurauksena. Jos ei ole valmis keskustelemaan transiutuksen vaikutuksesta seksuaalisuuteen ja deittipoolin kokoon ja koostumukseen, niin ei silloin ole valmis transhommiin. Transiutus kun auttaa vain kehodysforiaan, jos aina siihenkään.
En ole tässä puoltamassa kenenkään "transiutusta". Koko sanan käyttäminen kertoo sinun asenteestasi.
Meillä on varmasti ongelma kehodysforiaan suhtautumisessa ihan joka portaalla terveydenhuollossa. Nämä ihmiset jää joko täysin tai liian pitkäksi aikaa heittelle sen kanssa. Ja sitten on se yksi taho eli transpoli, joka olisi heitä varten, mutta sekin nostaa kädet pystyyn. Onhan tuo systeemi ihan rikki.
Mikä sinusta olisi oikea tapa suhtautua kehodysforiaan? Ja millä tavalla transius poikkeaa muista kehonkuvanhäiriöistä, kuten BIIDistä ja syömishäiriöistä, niihinhän ei tarjota kehonmuokkauksia?
Transiutus on prosessi, jossa aiemmin tervekehoisesta henkilöstä transiutetaan transhenkilö.
"Transiutus" on sinun oma termisi, joka saa sinut vaikuttamaan, no hölmöltä ja ylimieliseltä.
Sukupuolenkorjaushoidot muuttavat ihmisen fyysisiä ominaisuuksia vastaamaan sitä, mikä hänen tietoisuutensa omasta sukupuolestaan on.
Sulle nyt on turha alkaa selittää, ettei transsukupuolisuus ole kehonkuvanhäiriö tai mielensairaus. Olet niin syvällä omissa "totuuksissasi".
Mistä tekijöistä tietoisuus omasta sukupuolesta syntyy ja miten se on todennettavissa muulle maailmalle niin, että eri asteiset katumiset vältetään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolitiikka-instatililtä löytyy Transpolien toimintaan pettyneiden tarinoita, joista käy hyvin ilmi, miksi on tullut jäähy tai hylsy:
"Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta. Lääkäri yritti toistuvasti etsiä kaikkia muita syitä muu-sukupuolisuuteeni, kuin oma sanani."
"Hän ehdotteli toistuvasti isäni hyväksi käyttäneen minua lapsena, vihjaili miten naisvihaa täynnä olevan maailman takia haluaisin olla mies, tai hämmentää ihmisiä sukupuolellani."
"...olin 2 vuoden odotuksen aikana turvautunut yksityiseen lääkäriin massektonian kanssa. Kyseinen plastiikkakirurgi kertoi minulle tekevänsä enemmän rintojen poistoja kuin niiden suurennuksia. Suurin osa oli kuulemma transpolin entisiä asiakkaita, tai muita ihmisiä, jotka eivät edes yrittäneet lähteä marssimaan transpolin pillin mukaan saadakseen hoitoa.Olen nyt Tampereen transpolilla hoidon toivossa, mutta olen varautunut ostamaan hormonihoitoni ulkomailta. Valitettavasti itsemääräämisoikeus ei Suomessa riittää siihen, että saisit sukupuoleen vähänkään viitteellistä hoitoa. Olkoon se julkiselta puolelta rintojen pienennyksen sijaan valita ottaa rinnat pois, tai aloittaa hormonihoidot ilman transpolia portinvartijana."
https://www.instagram.com/p/CumAaAItHCP/?img_index=6
Nämä tyypit kuvittelevat, että Transpolille pitäisi voida mennä kuin karkkikauppaan ja valita laareista haluamansa annostukset hormoneita ja kehonmuokkaukset.
Niin sitä voi eri silmälasein lukea jutun. Nuo ihmiset haluaisi ihan aidosti heidän kokemuksensa aidosti ymmärtävää tutkimusta ja turvallista hoitoa virallista kautta. Nuo polien ongelmat ajavat ihmisiä itselääkinnän pariin esim. kaikkien seurantojen ulkopuolelle. Noita tarinoita on niin paljon, myös heidän kertomana jotka ovat saaneet diagnoosin, etten epäile polien outoa kulttuuria hetkeäkään.
Yhtään kukaan ei mene sinne polille "karkkikauppaan". Jos he sellaisen haluaisivat, ne netin diy-hormonit olisivat heti saatavilla ilman tuota transpolin kyykytysreissua.
Kyllähän noilla on ihan selvästi tavoitteena saada tissidelete ja hormonit itsediagnosoinnin perusteella, eivätkä hyväksy sitä, että sukupuoliristiriidan syitä selvitellään ja haastetaan tarinaa.
Juuri tämä on se mikä herättää epäilykset että mistä tässä lopulta on kysymys. Poliitikanteosta oma keho aseistettuna. En varmaan pahasti erehdy jos jossain uneksitaan siitä että transeja saadaan tietty osuus väestöstä mahdollisimman äänekkäiksi antikapitalismi- vaikuttajiksi. Mikä muu mielenterveysporukka motivoituu nk. heteropatriarkaatin murskaamisesta, saa kertoa jos tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutaman vuoden takainen saksalaistutkimus paljastaa, että yli 60 prosentilla nuoren ihmisen transdiagnoosi ei ollut enää voimassa viiden vuoden jälkeen ja että yli 70 prosentilla oli lisäksi vähintään yksi psykiatrinen diagnoosi.
"The Gender Dysphoria Diagnosis in Young People Has a “Low Diagnostic Stability,” Finds a New German Study
The study suggests that adolescent gender dysphoria may not persist for most"
"For most young people, the gender-identity related diagnosis (F64) does not persist after 5 years."
"Youth diagnosed with gender dysphoria suffer from a high rate of mental health comorbidities."
https://segm.org/gender-dysphoria-diagnosis-desistance-germany
Epäilemättä transit rääkyvät tästäkin tutkimustuloksesta, mutta muut ihmettelevät, että miten näin elävän ja häilyvän diagnoosin varaan on rakennettu terveyden, hedemällisyyden, seksuaalisuuden ja kehollisen eheyden tuhoava hoitopolku.Jos argumenttisi lähde on SEGM, niin sen uskottavuuden voi kyseenalaistaa samantien.
Ei ole SEGMin tekemä tutkimus. Kannattaa tsekata linkki, ennen kuin alat panikoimaan.
Mutta, jos SEGM sitä jakaa, se on sen omaan agendaansa valjastanut.
Jännä muuten, että tuo tutkimus mitä tuo segmin artikkeli käsittelee, tuntuu vesittävän täysin täällä esitetyt väitteet, että sosiaalinen transitio lukitsee lapset/nuoret transpolulle ja että he jatkavat kaikki sen vuoksi hoitoihin. Kun tuo tutkimushan osoittaa, että niin ei todellakaan käy, vaan nuori saattaa saada diagnoosin, transituoitua sosiaalisesti täysin ja sitten kuitenkin palata syntymäsukupuoleen.
Tutkimuksen tulokset olisivat samat, vaikka Hesari ne julkistaisi :DDD
Tutkimuksen tulokset ovat toki eri asia kuin SEGMin analyysit niistä <3
Millä kompetenssilla kiistät SEGMin analyysit? Uskotko, että Hesari ja Yle päätyisivät erilaiseen lopputulemaan? Hesari ja Yle epäilemättä löytäisivät alaikäisten transiuttamisesta elantonsa saavan "asiantuntijan" kumoamaan löydökset :DDD
"The Society for Evidence-Based Gender Medicine (SEGM) is an anti-trans organization that is known for its opposition to gender-affirming care for transgender youth and for engaging in political lobbying. SEGM is known for transgender health care misinformation.[1][2][3][4] It has falsely claimed that the majority of transgender children desist, argued that gender exploratory therapy should be the first line treatment for those under 25, and promoted the scientifically unsupported theory of rapid-onset gender dysphoria.[1][2][5] SEGM is often cited in anti-transgender legislation and court cases, sometimes filing court briefs."
Transaktivistien ylläpitämä Wiki-sivu ei ole puolueeton eikä uskottava lähde. Nuo syytökset ovat tuttuun tapaanne assosiaatioihin perustuvaa mustamaalausta. Sinusta on siis transvihaa, jos halutaan psykoterapian olevan ensisijainen sukupuoliristiriidan hoitomuoto nuoren ihmisen kohdalla, eikä hormonit ja leikkaukset ensimmäisestä inahduksesta? Ai kauheeta. Muistapa lähdekritiikki ja todistustaakka tähänkin suuntaan!
No miksi te antitransaktivistit ette ota sivua haltuun. Tokihan pitäisi löytyä lähteiksi runsaasti lääketieteellisiä tahoja, jotka puoltaa tuota SEGMin toimintaa ja pitää sitä varteenotettavana järjestönä. Ai ei vai? No en aatellutkaan.
Mitä SEGMin analyysejä on pystytty kumoamaan? Jos pystyisitte, niin ei tarvitsisi mustamaalata ja loihtia erikoisia assosiaatioketjuja. SEGMin tavoitteet ovat tieteellisesti ja eettisesti perusteltuja.
Miks sitten ei löydy merkittäviä lääketieteellisiä tahoja, jotka tukis SEGMiä? Vain yksittäisiä lääkäreitä, jotka pyörii siellä itse mukana.
Miks SEGM on listattu vihajärjestöksi SPLC:n toimesta?
Sulla onkin uskottavaa argumentointia tarjolla. SPLC ei ole uskottava toimija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolitiikka-instatililtä löytyy Transpolien toimintaan pettyneiden tarinoita, joista käy hyvin ilmi, miksi on tullut jäähy tai hylsy:
"Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta. Lääkäri yritti toistuvasti etsiä kaikkia muita syitä muu-sukupuolisuuteeni, kuin oma sanani."
"Hän ehdotteli toistuvasti isäni hyväksi käyttäneen minua lapsena, vihjaili miten naisvihaa täynnä olevan maailman takia haluaisin olla mies, tai hämmentää ihmisiä sukupuolellani."
"...olin 2 vuoden odotuksen aikana turvautunut yksityiseen lääkäriin massektonian kanssa. Kyseinen plastiikkakirurgi kertoi minulle tekevänsä enemmän rintojen poistoja kuin niiden suurennuksia. Suurin osa oli kuulemma transpolin entisiä asiakkaita, tai muita ihmisiä, jotka eivät edes yrittäneet lähteä marssimaan transpolin pillin mukaan saadakseen hoitoa.Olen nyt Tampereen transpolilla hoidon toivossa, mutta olen varautunut ostamaan hormonihoitoni ulkomailta. Valitettavasti itsemääräämisoikeus ei Suomessa riittää siihen, että saisit sukupuoleen vähänkään viitteellistä hoitoa. Olkoon se julkiselta puolelta rintojen pienennyksen sijaan valita ottaa rinnat pois, tai aloittaa hormonihoidot ilman transpolia portinvartijana."
https://www.instagram.com/p/CumAaAItHCP/?img_index=6
Nämä tyypit kuvittelevat, että Transpolille pitäisi voida mennä kuin karkkikauppaan ja valita laareista haluamansa annostukset hormoneita ja kehonmuokkaukset.
Niin sitä voi eri silmälasein lukea jutun. Nuo ihmiset haluaisi ihan aidosti heidän kokemuksensa aidosti ymmärtävää tutkimusta ja turvallista hoitoa virallista kautta. Nuo polien ongelmat ajavat ihmisiä itselääkinnän pariin esim. kaikkien seurantojen ulkopuolelle. Noita tarinoita on niin paljon, myös heidän kertomana jotka ovat saaneet diagnoosin, etten epäile polien outoa kulttuuria hetkeäkään.
Yhtään kukaan ei mene sinne polille "karkkikauppaan". Jos he sellaisen haluaisivat, ne netin diy-hormonit olisivat heti saatavilla ilman tuota transpolin kyykytysreissua.
Kyllähän noilla on ihan selvästi tavoitteena saada tissidelete ja hormonit itsediagnosoinnin perusteella, eivätkä hyväksy sitä, että sukupuoliristiriidan syitä selvitellään ja haastetaan tarinaa.
Juuri tämä on se mikä herättää epäilykset että mistä tässä lopulta on kysymys. Poliitikanteosta oma keho aseistettuna. En varmaan pahasti erehdy jos jossain uneksitaan siitä että transeja saadaan tietty osuus väestöstä mahdollisimman äänekkäiksi antikapitalismi- vaikuttajiksi. Mikä muu mielenterveysporukka motivoituu nk. heteropatriarkaatin murskaamisesta, saa kertoa jos tietää.
Tähän liittyy tietenkin raivo jokaista portinvartijaa kohtaan, joka nahkeilee transoikeuksien toteutumisessa. Henkilöön meneviä leimaamisia säästelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemminhan transsukupuolisuutta lähdettiin hoitamaan terapialla ja erilaisilla eheytyshoidoilla, mutta sitten huomattiin, että (silloin kun se on aito) identiteetti on pysyvä, eikä sitä voi terapialla muuttaa. Sen jälkeen huomattiin, että fyysinen transitio auttaa siinä, missä terapia ei.
Nyt asia on kääntynyt vähän päälaelleen erityisesti sen jälkeen, kun nuoret ovat ottaneet omakseen tämän transtrendin. Asiaa pitäisi pystyä tarkastelemaan objektiivisesti ja erottamaan ne, joiden transidentiteetti on aito niistä, joilla se on enemmän muoti-ilmiö tai porukkaan kuulumisen tarve, tai jokin muu vastaava, mutta mitenpä teet sen, kun ei ole mitään aidosti objektiivista tapaa erottaa oikeat transihmiset niistä, jotka esittää transihmisiä.
Mä väitän, että jos olisi malli, jossa nää ihmiset otettaisiin tosissaan, tulevat he mistä syystä tahansa tutkittavaksi ja kerrottaisiin hoitojen haittapuolet, mutta tehtäisiin selväksi, että ovi ei lävähdä kiinni heti ensimmäisestä epäröinnistä, ihmiset tekis paljon järkevämpiä ratkaisuja. Kun nyt se transpolille meno on sellainen psykologinen trilleri, jossa et tiedä mikä jump scare odottaa kullakin käynnillä ja tuleeko porttikielto seuraavalla. Mun mielestä se saa ihmiset epärationaalisen voimakkaasti pitämään kiinni mahdollisuudesta hoitoihin. Nekin, jotka ei lopulta tarttis niitä. Ei ihmiset tee parhaita päätöksiä tuollaisessa kulttuurissa, mikä transpoleilla on.
Näetkö mitään vastuuta transaktivisteilla, jotka lietsovat transidentiteettiä tasapainottomille tytöille, opastavat huijaamaan polia oikeanlaisen tarinan muodossa ja neuvovat tekemään tee-se-itse -transiutuksen nettihormoneilla? Se ja ROGD ovat ne syyt, miksi polit ovat nyt tukossa.
Sama kun uskovaisissa, että kun itse on löytänyt valon, niin haluaa jakaa sitä muillekin. Mutta sitä en anna anteeksi, että naisjärjestöt on lähteneet tähän mukaan ja ylipäänsä kaikkeen genderhömppään. Mennään laput silmillä, eikä osata tai haluta yhtään eritellä niitä ongelmia, mitä nykyisestä transaktivismista tulee naisille, lesboille jne.
Aiemmin Setan ja aitojen transien kanta oli, että transhoidot ovat raskaita fyysisesti ja henkisesti ja että elämä transina on rankkaa. Että transiutuksen pitäisi olla ihan viimeinen toimi, jos jotenkin muuten pystyy elämään ilman sitä. Se on rankkaa, tukea ja sopeutumista vaativaa, vaikka olisi oikeasti trans. Ja nyt sitten maalaillaan sateenkaarta sukupuolen moninaisuudesta ja kuinka ihanaa on olla trans ja kuinka helpot transhoidot ja elämä transina ovat. Vastuutonta!

Ketjun transaktivisti yrittää kiivaasti valkopestä aktivistien tavoitteita, eli eetosta siitä, että hoitomallin on oltava affirmatiivinen ja tietoiseen suostumukseen perustuva. Että potilaan on saatava kaikki haluamansa muokkaukset ja hormonit, on sitten kuinka nuori tai tasapainoton tahansa. Tunnuslauseensahan on, että ihminen tietää sukupuolensa parhaiten itse ja että kehollinen itsemääräämisoikeus/autonomia tarkoittaa sitä, että saa tehdä keholle halutut modaukset veronmaksajien pussista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että ovat peittäneet mt-ongelmansa jotta saisivat hormonihoitoa ja sen jälkeen uskaltaneet hakea apua niihin mt-ongelmiin, kun transdiagnoosi jo on?
Varmasti myös näin ja vielä päälle nuorempien heikko itsetuntemus ja kyky kestää sitten vaikeuksia kun hoidot etenee, eikä kaikki olekkaan yhtä aurinkoa kun sosiaalisesti asetut sitten toisen sukupuolen rooliin yhteiskunnassa ja elinpiirissä. Lisäksi varmasti osalla epärealistiset käsitykset hoidoista ja niiden tuloksista.
Tuossa kahden vuoden kohdalla hoitokontaktin alusta on monelle hoidot joko just alkaneet tai vasta alussa. Kenellä siihen hetkeen ei liittyisi myös huolta, jännitystä ja epätietoisuutta? Onko teillä ikinä ollut jotain lievempääkin terveysmurhetta, jota on hoidettu ja olet miettinyt tyyliin "paraneekohan tämä ikinä". Mun mielestä ois outoa, jos isoihin hoitoihin ei liittyisi myös huolta, vaikka niihin olisi tyytyväinenkin, varsinkin sitten ajan kanssa.
Ja pohjalla voi olla niitä mainitsemiasi piilotettujakin ongelmia.
Tällainen huoli, jännitys ja epätietoisuus ei kuitenkaan taida johtaa erityispsykiatrian lähetteeseen? Tutkimus ei koskenut perus/matalan tason hoitokontakteja.
Ja kyllä sen 2 vuoden tutkimusjakson aikana pitäis olla selvillä hormonien vaikutukset ja haitat ja ymmärrys siitä, että niiden aloittaminen on ihan oma päätös ja ne seuraukset mitä niistä tulee on kestettävä vaikka ei itseä kaikki miellytäkkään. Jos se mieli niin järkkyy siitä että tulee kaljuksi niin ei taida olla diagnoosi sitten ihan oikea. Samoin olisi varmasti käynyt mikäli olisi miehenä syntynyt ja se minkä kokoinen vehje siellä alapäässä on, ei muuksi muutu vaikka kuinka toivoisi.
Tietysti pitää ymmärtää hoitojen merkitykset ja seuraukset.
Psyyken tasolla kaikki ei kuitenkaan käy niin helposti, että transition myötä kaikki ongelmat poistuvat.
Pitää opetella elämään uudessa sukupuolessa. Sekä miehillä että naisilla on omat ongelmansa. Tietysti transmiehelle hiusten lähteminen voi olla vaikea asia, kun se on sitä monille cis-miehillekin. Ja vaikka hormonit aluksi saattavatkin boostata itsetuntoa, koittaa pian arki ja se, ettei uudessa sukupuolessa eläminen ole yhtä onnea ja autoa. Se vaatii työstämistä, osalla jopa loppuelämän hoitosuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolitiikka-instatililtä löytyy Transpolien toimintaan pettyneiden tarinoita, joista käy hyvin ilmi, miksi on tullut jäähy tai hylsy:
"Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta. Lääkäri yritti toistuvasti etsiä kaikkia muita syitä muu-sukupuolisuuteeni, kuin oma sanani."
"Hän ehdotteli toistuvasti isäni hyväksi käyttäneen minua lapsena, vihjaili miten naisvihaa täynnä olevan maailman takia haluaisin olla mies, tai hämmentää ihmisiä sukupuolellani."
"...olin 2 vuoden odotuksen aikana turvautunut yksityiseen lääkäriin massektonian kanssa. Kyseinen plastiikkakirurgi kertoi minulle tekevänsä enemmän rintojen poistoja kuin niiden suurennuksia. Suurin osa oli kuulemma transpolin entisiä asiakkaita, tai muita ihmisiä, jotka eivät edes yrittäneet lähteä marssimaan transpolin pillin mukaan saadakseen hoitoa.Olen nyt Tampereen transpolilla hoidon toivossa, mutta olen varautunut ostamaan hormonihoitoni ulkomailta. Valitettavasti itsemääräämisoikeus ei Suomessa riittää siihen, että saisit sukupuoleen vähänkään viitteellistä hoitoa. Olkoon se julkiselta puolelta rintojen pienennyksen sijaan valita ottaa rinnat pois, tai aloittaa hormonihoidot ilman transpolia portinvartijana."
https://www.instagram.com/p/CumAaAItHCP/?img_index=6
Nämä tyypit kuvittelevat, että Transpolille pitäisi voida mennä kuin karkkikauppaan ja valita laareista haluamansa annostukset hormoneita ja kehonmuokkaukset.
Niin sitä voi eri silmälasein lukea jutun. Nuo ihmiset haluaisi ihan aidosti heidän kokemuksensa aidosti ymmärtävää tutkimusta ja turvallista hoitoa virallista kautta. Nuo polien ongelmat ajavat ihmisiä itselääkinnän pariin esim. kaikkien seurantojen ulkopuolelle. Noita tarinoita on niin paljon, myös heidän kertomana jotka ovat saaneet diagnoosin, etten epäile polien outoa kulttuuria hetkeäkään.
Yhtään kukaan ei mene sinne polille "karkkikauppaan". Jos he sellaisen haluaisivat, ne netin diy-hormonit olisivat heti saatavilla ilman tuota transpolin kyykytysreissua.
Potilaan ymmärtäminen ja auttamishalu eivät saisi ajaa heidän turvallisuutensa yli. Esim. tuo "lääkäri yritti etsiä muita syitä muunsukupuolisuuteeni kuin oma sanani" Niin, koska se lääkäri ei ole päättämässä sukupuoli-identiteettiäsi vaan varmistamassa, että toivomillesi hoidoille ei ole estettä. Jos he haluaisivat turvallista hoitoa realistisin odotuksin, miksi nettihormonit ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus? Mitä tässä oikeasti haetaan on se, ettei transhoitoihin pääsyyn saisi olla mitään psykiatrisia tutkimuksia. Se on ollut tavoite jo vuosia. Tämän uuden tutkimuksen - ja terveen järjenkin- valossa se olisi kuitenkin erittäin riskialtis hoitoprotokolla, sillä psykiatrisen hoidon tarve on transpopulaatiossa suurta ja tutkimusten lopettaminen voi johtaa ongelmien alidiagnosointiin, pitkittymiseen ja pahenemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä.
Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään.
Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan.
Tämä on kyllä totta, eikä ole kenenkään etu jos vääriä diagnooseja tulee. Suomalaiset poliklinikat toimivat kuitenkin lähtökohtaisesti huonosti siinä, miten ne suhtautuvat samanaikaisten mielenterveysongelmien ja sukupuolidysforian tutkimiseen. Se saa osan piilottelemaan mielenterveysongelmiaan. Mielestäni syy ei ole niiden ihmisten, vaan rikkinäisen prosessin.
Näkisin ettei vika ole niinkään klinikoissa, vaan sukupuoli-identiteetin tutkiminen on jo lähtökohtaisesti haastavaa jos potilaalla on samanaikaisia mielenterveysongelmia. Ne vaikeuttavat huomattavasti luotettavan arvion tekemistä siitä, että henkilö kokee niin vakaasti ja pysyväluonteisesti että hänen kuuluisi olla toista sukupuolta, että kehon muokkaaminen saattaisi parantaa hänen prognoosiaan. Siksi on turvallisinta hoitaa mt-häiriöt ensin ja jatkaa transtutkimuksia vasta sen jälkeen, ei samanaikaisesti. Eikä niitä muita ongelmia tule hoitaa transpolilla vaan oman asuinalueen palveluissa.
Kyllä klinikat toimivat väärin eli eivät suhtaudu ihmisiin holistisesti. On aivan älytöntä ettei tuollaista asiaa kuin hoitojen systemaattista eväämistä nähdä lisäkuormitusta aiheuttavana tekijänä. Kyllä, olisi aivan mahdollista ottaa holistinen lähestymistapa. Tarinat transpoleilta on aivan hirveitä. Vaikea kuvitella, että siellä työskentelee koulutettuja ammattilaisia.
Mutta ei holistinenkaan lähestymistapa nopeuttaisi hoitoihin pääsyä: jos potilailla on ongelmia jotka vaikuttavat heidän hoitotoiveisiin tai jopa käsitykseen omasta itsestään, heille ei voi antaa diagnoosia jonka seurauksena he muokkaavat kehoaan peruuttamattomasti.
Tietysti he ovat pettyneitä kun eivät saa toivomiaan hoitoja, osa syyttää tästä lääkäreitä ja levittävät kauhutarinoita. Tosiasiallisesti hoitojen eväämiseen on aina painava syy, se selitetään huolellisesti tutkimuksen päättyessä ja annetaan hoitoonohjausta. Kaikki eivät sitä hyväksy, erityisesti jos sairaudentunto puuttuu.
Samankaltaisia tarinoita kertovat sekä diagnoosin saaneet että ilman diagnoosia jääneet. Pettymys ei näissä ole yhdistävä tekijä.
En kyllä itse ole huomannut diagnoosin saaneiden kritisoivan transpolia voimakkaasti? Korkeintaan pitäneet tiettyjä kysymyksiä asiattomina, outoina tai muuten vaan ei ole ymmärtäneet niiden tarkoitusta (se usein on juuri tarkoitus...). Kovemman arvostelun taustalla on usein joko poliittinen tavoite (esim. translain läpivienti, hoitosuositusten höllentäminen) tai ne vakavat psyykeen ongelmat, jotka estää ihmistä näkemästä syytä diagnoosinsa eväämiselle (mm. se kuuluisa tapaus joka rikkoi poliklinikan telkkarin kun hänen "koko ihmisyytensä kiellettiin" ).
Jos edes puolet aviin tulevista valituksista transpolin liittyen olisi aiheellisia, se näkyisi väistämättä polien toiminnassa ja uutisoinnissa. Vaan ei näy.
Kyllä myös prosessin läpikäyneet ja diagnoosin saaneet kritisoivat prosessia hyvin usein. Useammin heidän tarinoitaan kuulee, heillä kun ei ole mitään pelkoa "polin kostosta".
Uskon, että ongelma on se, ettei Suomessa ole osaamista polien toiminnan valvomiseksi. He saavat aika mielivaltaisesti toimia.
Sulla ei taida olla muuta näyttöä kuin jäähyn tai hylsyn saaneiden katkerien tasapainottomien tyttöjen sanomiset?
On noista tehty esim. opinnäytetöitä yliopistoon ja lukuisia eri keskusteluja netissä, lehtijuttujakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemminhan transsukupuolisuutta lähdettiin hoitamaan terapialla ja erilaisilla eheytyshoidoilla, mutta sitten huomattiin, että (silloin kun se on aito) identiteetti on pysyvä, eikä sitä voi terapialla muuttaa. Sen jälkeen huomattiin, että fyysinen transitio auttaa siinä, missä terapia ei.
Nyt asia on kääntynyt vähän päälaelleen erityisesti sen jälkeen, kun nuoret ovat ottaneet omakseen tämän transtrendin. Asiaa pitäisi pystyä tarkastelemaan objektiivisesti ja erottamaan ne, joiden transidentiteetti on aito niistä, joilla se on enemmän muoti-ilmiö tai porukkaan kuulumisen tarve, tai jokin muu vastaava, mutta mitenpä teet sen, kun ei ole mitään aidosti objektiivista tapaa erottaa oikeat transihmiset niistä, jotka esittää transihmisiä.
Mä väitän, että jos olisi malli, jossa nää ihmiset otettaisiin tosissaan, tulevat he mistä syystä tahansa tutkittavaksi ja kerrottaisiin hoitojen haittapuolet, mutta tehtäisiin selväksi, että ovi ei lävähdä kiinni heti ensimmäisestä epäröinnistä, ihmiset tekis paljon järkevämpiä ratkaisuja. Kun nyt se transpolille meno on sellainen psykologinen trilleri, jossa et tiedä mikä jump scare odottaa kullakin käynnillä ja tuleeko porttikielto seuraavalla. Mun mielestä se saa ihmiset epärationaalisen voimakkaasti pitämään kiinni mahdollisuudesta hoitoihin. Nekin, jotka ei lopulta tarttis niitä. Ei ihmiset tee parhaita päätöksiä tuollaisessa kulttuurissa, mikä transpoleilla on.
Polille ei ole tarkoitus mennä pohdiskelemaan sukupuolifiilistä ja identiteettiä, vaan silloin kun homma on jo kasassa ja valmis transiutukseen. Sukupuolipohdinnat ja identiteettivatulointi tehdään kotona, kavereiden kanssa ja perusterveydenhuollossa. Kyllähän nuo nuoret menevät polille sillä ajatuksella, että jokainen tietää sukupuolensa itse ja poli antaa hormonit ja leikkauslähetteet saman tien. Ja sitten ollaan niiiiin pöyristyneitä, kun kyselläänkin henkilökohtaisia.
Jep, sitten menet sinne polille homma kasassa, kerrot itsestäsi ja ne alkaa kilpaa kyseenalaistaa sua, että onkohan nyt niin tai näin tai miltä tuntuu, kun et oo oikea mies, että mitä jos oot nainen ootko miettiny. Niin eikö se oo sitä vatulointia heidän aloitteesta?
Ja tuo sun eka ja toka kappale on hieman ristiriidassa keskenään, mutta niinhän sun jutut usein on.
Täytyyhän sen polin tietenkin aina varmistaa, että homma on oikeasti kasassa, vaikka kokelas olisi vanhempi ja kypsempi :DDD
Vai miten sun mielestä transprosessi etenee ihannetapauksessa, horkat ja leikkauslähete käteen ensikäynnillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolitiikka-instatililtä löytyy Transpolien toimintaan pettyneiden tarinoita, joista käy hyvin ilmi, miksi on tullut jäähy tai hylsy:
"Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta. Lääkäri yritti toistuvasti etsiä kaikkia muita syitä muu-sukupuolisuuteeni, kuin oma sanani."
"Hän ehdotteli toistuvasti isäni hyväksi käyttäneen minua lapsena, vihjaili miten naisvihaa täynnä olevan maailman takia haluaisin olla mies, tai hämmentää ihmisiä sukupuolellani."
"...olin 2 vuoden odotuksen aikana turvautunut yksityiseen lääkäriin massektonian kanssa. Kyseinen plastiikkakirurgi kertoi minulle tekevänsä enemmän rintojen poistoja kuin niiden suurennuksia. Suurin osa oli kuulemma transpolin entisiä asiakkaita, tai muita ihmisiä, jotka eivät edes yrittäneet lähteä marssimaan transpolin pillin mukaan saadakseen hoitoa.Olen nyt Tampereen transpolilla hoidon toivossa, mutta olen varautunut ostamaan hormonihoitoni ulkomailta. Valitettavasti itsemääräämisoikeus ei Suomessa riittää siihen, että saisit sukupuoleen vähänkään viitteellistä hoitoa. Olkoon se julkiselta puolelta rintojen pienennyksen sijaan valita ottaa rinnat pois, tai aloittaa hormonihoidot ilman transpolia portinvartijana."
https://www.instagram.com/p/CumAaAItHCP/?img_index=6
Nämä tyypit kuvittelevat, että Transpolille pitäisi voida mennä kuin karkkikauppaan ja valita laareista haluamansa annostukset hormoneita ja kehonmuokkaukset.
Niin sitä voi eri silmälasein lukea jutun. Nuo ihmiset haluaisi ihan aidosti heidän kokemuksensa aidosti ymmärtävää tutkimusta ja turvallista hoitoa virallista kautta. Nuo polien ongelmat ajavat ihmisiä itselääkinnän pariin esim. kaikkien seurantojen ulkopuolelle. Noita tarinoita on niin paljon, myös heidän kertomana jotka ovat saaneet diagnoosin, etten epäile polien outoa kulttuuria hetkeäkään.
Yhtään kukaan ei mene sinne polille "karkkikauppaan". Jos he sellaisen haluaisivat, ne netin diy-hormonit olisivat heti saatavilla ilman tuota transpolin kyykytysreissua.
Potilaan ymmärtäminen ja auttamishalu eivät saisi ajaa heidän turvallisuutensa yli. Esim. tuo "lääkäri yritti etsiä muita syitä muunsukupuolisuuteeni kuin oma sanani" Niin, koska se lääkäri ei ole päättämässä sukupuoli-identiteettiäsi vaan varmistamassa, että toivomillesi hoidoille ei ole estettä. Jos he haluaisivat turvallista hoitoa realistisin odotuksin, miksi nettihormonit ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus? Mitä tässä oikeasti haetaan on se, ettei transhoitoihin pääsyyn saisi olla mitään psykiatrisia tutkimuksia. Se on ollut tavoite jo vuosia. Tämän uuden tutkimuksen - ja terveen järjenkin- valossa se olisi kuitenkin erittäin riskialtis hoitoprotokolla, sillä psykiatrisen hoidon tarve on transpopulaatiossa suurta ja tutkimusten lopettaminen voi johtaa ongelmien alidiagnosointiin, pitkittymiseen ja pahenemiseen.
Jep. Ja kuten se aiemmin linkattu saksalaistutkimus kertoo, niin transdiagnoosi oli poistunut jopa 60 prosentin kohdalla viiden vuoden jälkeen nuorista sukupuoliristiriitaa kokevista ihmisistä. Lasten sukupuoliristiriita häviää jopa 90 prosentin kohdalla murrosiän loppuun mennessä. Kun tiedetään diagnoosin häilyvyys, identiteettikehityksen keskeneräisyys, rogd, transiuden trendikkyys ja aktivismin vaikutus, niin nuorten henkilöiden transiutukset ovat erittäin hataralla pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallisia johtopäätöksiä vedetään tästä tutkimuksesta. Eihän se mitannut muuta kuin käyntikertojen määriä erityissairaanhoidon (psykiatria) puolella, ja verrokkiryhmänä oli cis-sukupuoliset nuoret, joilla ei ollut psykiatrisen hoidon tarvetta. Ei tuosta siis oikein voi päätellä mitään vielä.
Kysymys onkin siitä, miksi ne käyntikerrat lisääntyy niin voimakkaasti transtutkimusten jälkeen. Erityissairaanhoidon lähetteet kertoo vakavasta psyykkisestä sairastuvuudesta, ei sinne huvikseen mennä. Kontrolliryhmä oli satunnaisvalikoitu, eli heidän osalta mt-häiriöitä ei poissuljettu mitenkään.
Tästä tutkimuksesta niitä syitä ei voi päätellä, ei edes sitä oliko transhoidot pahentaneet mielenterveyttä. Mutta se kumoaa täysin nämä vastuuttomat väitteet siitä, että transhoidot parantaa mt-ongelmia ja pelastaa henkiä ja siksi niitä pitäisi saada mahdollisimman helposti. Psyykkinen oireilu ei katoa kehoa muokkaamalla vaan vaatii oman hoitonsa - ja ehdottomasti ennen kuin kehoon kajotaan.
Tämä on kyllä totta, eikä ole kenenkään etu jos vääriä diagnooseja tulee. Suomalaiset poliklinikat toimivat kuitenkin lähtökohtaisesti huonosti siinä, miten ne suhtautuvat samanaikaisten mielenterveysongelmien ja sukupuolidysforian tutkimiseen. Se saa osan piilottelemaan mielenterveysongelmiaan. Mielestäni syy ei ole niiden ihmisten, vaan rikkinäisen prosessin.
Näkisin ettei vika ole niinkään klinikoissa, vaan sukupuoli-identiteetin tutkiminen on jo lähtökohtaisesti haastavaa jos potilaalla on samanaikaisia mielenterveysongelmia. Ne vaikeuttavat huomattavasti luotettavan arvion tekemistä siitä, että henkilö kokee niin vakaasti ja pysyväluonteisesti että hänen kuuluisi olla toista sukupuolta, että kehon muokkaaminen saattaisi parantaa hänen prognoosiaan. Siksi on turvallisinta hoitaa mt-häiriöt ensin ja jatkaa transtutkimuksia vasta sen jälkeen, ei samanaikaisesti. Eikä niitä muita ongelmia tule hoitaa transpolilla vaan oman asuinalueen palveluissa.
Kyllä klinikat toimivat väärin eli eivät suhtaudu ihmisiin holistisesti. On aivan älytöntä ettei tuollaista asiaa kuin hoitojen systemaattista eväämistä nähdä lisäkuormitusta aiheuttavana tekijänä. Kyllä, olisi aivan mahdollista ottaa holistinen lähestymistapa. Tarinat transpoleilta on aivan hirveitä. Vaikea kuvitella, että siellä työskentelee koulutettuja ammattilaisia.
Mutta ei holistinenkaan lähestymistapa nopeuttaisi hoitoihin pääsyä: jos potilailla on ongelmia jotka vaikuttavat heidän hoitotoiveisiin tai jopa käsitykseen omasta itsestään, heille ei voi antaa diagnoosia jonka seurauksena he muokkaavat kehoaan peruuttamattomasti.
Tietysti he ovat pettyneitä kun eivät saa toivomiaan hoitoja, osa syyttää tästä lääkäreitä ja levittävät kauhutarinoita. Tosiasiallisesti hoitojen eväämiseen on aina painava syy, se selitetään huolellisesti tutkimuksen päättyessä ja annetaan hoitoonohjausta. Kaikki eivät sitä hyväksy, erityisesti jos sairaudentunto puuttuu.
Samankaltaisia tarinoita kertovat sekä diagnoosin saaneet että ilman diagnoosia jääneet. Pettymys ei näissä ole yhdistävä tekijä.
En kyllä itse ole huomannut diagnoosin saaneiden kritisoivan transpolia voimakkaasti? Korkeintaan pitäneet tiettyjä kysymyksiä asiattomina, outoina tai muuten vaan ei ole ymmärtäneet niiden tarkoitusta (se usein on juuri tarkoitus...). Kovemman arvostelun taustalla on usein joko poliittinen tavoite (esim. translain läpivienti, hoitosuositusten höllentäminen) tai ne vakavat psyykeen ongelmat, jotka estää ihmistä näkemästä syytä diagnoosinsa eväämiselle (mm. se kuuluisa tapaus joka rikkoi poliklinikan telkkarin kun hänen "koko ihmisyytensä kiellettiin" ).
Jos edes puolet aviin tulevista valituksista transpolin liittyen olisi aiheellisia, se näkyisi väistämättä polien toiminnassa ja uutisoinnissa. Vaan ei näy.
Kyllä myös prosessin läpikäyneet ja diagnoosin saaneet kritisoivat prosessia hyvin usein. Useammin heidän tarinoitaan kuulee, heillä kun ei ole mitään pelkoa "polin kostosta".
Uskon, että ongelma on se, ettei Suomessa ole osaamista polien toiminnan valvomiseksi. He saavat aika mielivaltaisesti toimia.
Sulla ei taida olla muuta näyttöä kuin jäähyn tai hylsyn saaneiden katkerien tasapainottomien tyttöjen sanomiset?
On noista tehty esim. opinnäytetöitä yliopistoon ja lukuisia eri keskusteluja netissä, lehtijuttujakin.
Sukupuolentutkimus ei ole tiedettä eikä Kehrääjä ole journalismia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko niin että ovat peittäneet mt-ongelmansa jotta saisivat hormonihoitoa ja sen jälkeen uskaltaneet hakea apua niihin mt-ongelmiin, kun transdiagnoosi jo on?
Varmasti myös näin ja vielä päälle nuorempien heikko itsetuntemus ja kyky kestää sitten vaikeuksia kun hoidot etenee, eikä kaikki olekkaan yhtä aurinkoa kun sosiaalisesti asetut sitten toisen sukupuolen rooliin yhteiskunnassa ja elinpiirissä. Lisäksi varmasti osalla epärealistiset käsitykset hoidoista ja niiden tuloksista.
Tuossa kahden vuoden kohdalla hoitokontaktin alusta on monelle hoidot joko just alkaneet tai vasta alussa. Kenellä siihen hetkeen ei liittyisi myös huolta, jännitystä ja epätietoisuutta? Onko teillä ikinä ollut jotain lievempääkin terveysmurhetta, jota on hoidettu ja olet miettinyt tyyliin "paraneekohan tämä ikinä". Mun mielestä ois outoa, jos isoihin hoitoihin ei liittyisi myös huolta, vaikka niihin olisi tyytyväinenkin, varsinkin sitten ajan kanssa.
Ja pohjalla voi olla niitä mainitsemiasi piilotettujakin ongelmia.
Tällainen huoli, jännitys ja epätietoisuus ei kuitenkaan taida johtaa erityispsykiatrian lähetteeseen? Tutkimus ei koskenut perus/matalan tason hoitokontakteja.
Ja kyllä sen 2 vuoden tutkimusjakson aikana pitäis olla selvillä hormonien vaikutukset ja haitat ja ymmärrys siitä, että niiden aloittaminen on ihan oma päätös ja ne seuraukset mitä niistä tulee on kestettävä vaikka ei itseä kaikki miellytäkkään. Jos se mieli niin järkkyy siitä että tulee kaljuksi niin ei taida olla diagnoosi sitten ihan oikea. Samoin olisi varmasti käynyt mikäli olisi miehenä syntynyt ja se minkä kokoinen vehje siellä alapäässä on, ei muuksi muutu vaikka kuinka toivoisi.
Okei ja miten nuo asiat selviää niille, jotka pyörii lähetelimbossa, eikä pääse sinne tutkimuksiin?
Vai että miten? No olisko ihan biologian ja ihmiskehon ymmärtämistä? Tätä juuri tarkoitan, voi jösses sentään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aiemminhan transsukupuolisuutta lähdettiin hoitamaan terapialla ja erilaisilla eheytyshoidoilla, mutta sitten huomattiin, että (silloin kun se on aito) identiteetti on pysyvä, eikä sitä voi terapialla muuttaa. Sen jälkeen huomattiin, että fyysinen transitio auttaa siinä, missä terapia ei.
Nyt asia on kääntynyt vähän päälaelleen erityisesti sen jälkeen, kun nuoret ovat ottaneet omakseen tämän transtrendin. Asiaa pitäisi pystyä tarkastelemaan objektiivisesti ja erottamaan ne, joiden transidentiteetti on aito niistä, joilla se on enemmän muoti-ilmiö tai porukkaan kuulumisen tarve, tai jokin muu vastaava, mutta mitenpä teet sen, kun ei ole mitään aidosti objektiivista tapaa erottaa oikeat transihmiset niistä, jotka esittää transihmisiä.
Mä väitän, että jos olisi malli, jossa nää ihmiset otettaisiin tosissaan, tulevat he mistä syystä tahansa tutkittavaksi ja kerrottaisiin hoitojen haittapuolet, mutta tehtäisiin selväksi, että ovi ei lävähdä kiinni heti ensimmäisestä epäröinnistä, ihmiset tekis paljon järkevämpiä ratkaisuja. Kun nyt se transpolille meno on sellainen psykologinen trilleri, jossa et tiedä mikä jump scare odottaa kullakin käynnillä ja tuleeko porttikielto seuraavalla. Mun mielestä se saa ihmiset epärationaalisen voimakkaasti pitämään kiinni mahdollisuudesta hoitoihin. Nekin, jotka ei lopulta tarttis niitä. Ei ihmiset tee parhaita päätöksiä tuollaisessa kulttuurissa, mikä transpoleilla on.
Näetkö mitään vastuuta transaktivisteilla, jotka lietsovat transidentiteettiä tasapainottomille tytöille, opastavat huijaamaan polia oikeanlaisen tarinan muodossa ja neuvovat tekemään tee-se-itse -transiutuksen nettihormoneilla? Se ja ROGD ovat ne syyt, miksi polit ovat nyt tukossa.
Sama kun uskovaisissa, että kun itse on löytänyt valon, niin haluaa jakaa sitä muillekin. Mutta sitä en anna anteeksi, että naisjärjestöt on lähteneet tähän mukaan ja ylipäänsä kaikkeen genderhömppään. Mennään laput silmillä, eikä osata tai haluta yhtään eritellä niitä ongelmia, mitä nykyisestä transaktivismista tulee naisille, lesboille jne.
Aiemmin Setan ja aitojen transien kanta oli, että transhoidot ovat raskaita fyysisesti ja henkisesti ja että elämä transina on rankkaa. Että transiutuksen pitäisi olla ihan viimeinen toimi, jos jotenkin muuten pystyy elämään ilman sitä. Se on rankkaa, tukea ja sopeutumista vaativaa, vaikka olisi oikeasti trans. Ja nyt sitten maalaillaan sateenkaarta sukupuolen moninaisuudesta ja kuinka ihanaa on olla trans ja kuinka helpot transhoidot ja elämä transina ovat. Vastuutonta!
Yhtään missään Setan materiaaleissa ei maalailla hoitoja helpoiksi. On ehkä myös luovuttu ajatuksesta, että elämä transihmisenä on rankkaa, kun eihän se tarvitsisi olla. Jotkut m*lkut tälläkin hetkellä yrittää tehdä siitä rankkaa, mutta jotenkin sinua seuratessa on tullut vaikutelma, että niillä saattaa olla jopa rankempaa itsellään.
Missä lehtien puffijutuissa kerrotaan transiutuksen nurjista puolista? Kyllä ne hoidot vain ovat rankkoja, saati sitten elämä uuden sukupuolen roolissa keho muokattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Transpolitiikka-instatililtä löytyy Transpolien toimintaan pettyneiden tarinoita, joista käy hyvin ilmi, miksi on tullut jäähy tai hylsy:
"Minulla on vain pahoja kokemuksia Helsingin transpolin puolelta. Lääkäri yritti toistuvasti etsiä kaikkia muita syitä muu-sukupuolisuuteeni, kuin oma sanani."
"Hän ehdotteli toistuvasti isäni hyväksi käyttäneen minua lapsena, vihjaili miten naisvihaa täynnä olevan maailman takia haluaisin olla mies, tai hämmentää ihmisiä sukupuolellani."
"...olin 2 vuoden odotuksen aikana turvautunut yksityiseen lääkäriin massektonian kanssa. Kyseinen plastiikkakirurgi kertoi minulle tekevänsä enemmän rintojen poistoja kuin niiden suurennuksia. Suurin osa oli kuulemma transpolin entisiä asiakkaita, tai muita ihmisiä, jotka eivät edes yrittäneet lähteä marssimaan transpolin pillin mukaan saadakseen hoitoa.Olen nyt Tampereen transpolilla hoidon toivossa, mutta olen varautunut ostamaan hormonihoitoni ulkomailta. Valitettavasti itsemääräämisoikeus ei Suomessa riittää siihen, että saisit sukupuoleen vähänkään viitteellistä hoitoa. Olkoon se julkiselta puolelta rintojen pienennyksen sijaan valita ottaa rinnat pois, tai aloittaa hormonihoidot ilman transpolia portinvartijana."
https://www.instagram.com/p/CumAaAItHCP/?img_index=6
Nämä tyypit kuvittelevat, että Transpolille pitäisi voida mennä kuin karkkikauppaan ja valita laareista haluamansa annostukset hormoneita ja kehonmuokkaukset.
Niin sitä voi eri silmälasein lukea jutun. Nuo ihmiset haluaisi ihan aidosti heidän kokemuksensa aidosti ymmärtävää tutkimusta ja turvallista hoitoa virallista kautta. Nuo polien ongelmat ajavat ihmisiä itselääkinnän pariin esim. kaikkien seurantojen ulkopuolelle. Noita tarinoita on niin paljon, myös heidän kertomana jotka ovat saaneet diagnoosin, etten epäile polien outoa kulttuuria hetkeäkään.
Yhtään kukaan ei mene sinne polille "karkkikauppaan". Jos he sellaisen haluaisivat, ne netin diy-hormonit olisivat heti saatavilla ilman tuota transpolin kyykytysreissua.
Potilaan ymmärtäminen ja auttamishalu eivät saisi ajaa heidän turvallisuutensa yli. Esim. tuo "lääkäri yritti etsiä muita syitä muunsukupuolisuuteeni kuin oma sanani" Niin, koska se lääkäri ei ole päättämässä sukupuoli-identiteettiäsi vaan varmistamassa, että toivomillesi hoidoille ei ole estettä. Jos he haluaisivat turvallista hoitoa realistisin odotuksin, miksi nettihormonit ovat nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus? Mitä tässä oikeasti haetaan on se, ettei transhoitoihin pääsyyn saisi olla mitään psykiatrisia tutkimuksia. Se on ollut tavoite jo vuosia. Tämän uuden tutkimuksen - ja terveen järjenkin- valossa se olisi kuitenkin erittäin riskialtis hoitoprotokolla, sillä psykiatrisen hoidon tarve on transpopulaatiossa suurta ja tutkimusten lopettaminen voi johtaa ongelmien alidiagnosointiin, pitkittymiseen ja pahenemiseen.
Jep. Ja kuten se aiemmin linkattu saksalaistutkimus kertoo, niin transdiagnoosi oli poistunut jopa 60 prosentin kohdalla viiden vuoden jälkeen nuorista sukupuoliristiriitaa kokevista ihmisistä. Lasten sukupuoliristiriita häviää jopa 90 prosentin kohdalla murrosiän loppuun mennessä. Kun tiedetään diagnoosin häilyvyys, identiteettikehityksen keskeneräisyys, rogd, transiuden trendikkyys ja aktivismin vaikutus, niin nuorten henkilöiden transiutukset ovat erittäin hataralla pohjalla.
Miten tuo on mahdollista, kun sosiaalisen transition piti jotenkin "lukita" noi translapset ja nuoret transiuteen. Eli tää oli taas tällainen antitransparadoksi jälleen kerran.
Sulla taitaa nyt mennä lapset ja nuoret sekaisin. Saksalaistutkimus koskee nuoria ihmisiä, lapsellehan ei voi edes asettaa transdiagnoosia.