Lue keskustelun säännöt.
Olisin toivonut mieheni toimivan toisin...
08.05.2007 |
Minulla oli tänään lääkäri ja minulla diagnosoitiin elimellinen reuma, johon ei ole parannusta ja vaiva tulee olemaan minulla loppuelämäni. Olin aivan rikki diagnoosin kuullessani. Olin toivonut, että erikoislääkäri olisi osannut minua auttaa, vaikka tietysti osasin jo pelätä pahintakin. Silti toivoin kovasti, että kyseessä olisi ollut jokin ihan pikkujuttu.
Itkin koko lääkäriajan ja olen itkenyt koko päivän. Varmaankin jossain vaiheessa helpottaa, uskon sen. Paha mieli minulle tuli myös siitä että olisin kaivannut, että mieheni olisi voinut olla tukenani. Hänellä oli sovittu jalkapallon pelaamista työkavereiden kanssa ja olisin toivonut, että hän olisi näinkin mitättömän menon omasta tahdostaan ja empatiastaan lähtien voinut perua.
Mutta ei. Yksin saan olla huolineni ja hoitaa lapset.
Olenko väärässä kun toivoin mieheltäni oma-aloitteista tukea? Jos olisin pyytänyt häntä jäämään kotiin niin tiedän, että kotona olisi ollut yksi pyllyyn ammuttu karhu.
Kuulisin mielelläni mielipiteitänne.
Kommentit (13)
Otan osaa ja toivotan tsemppiä ja jaksamista, positiivista mieltä, se auttaa paljon vaikkei nyt siltä tuntuisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla ollut kipuja? Kyllä olisi mies voinut tosiaan jäädä kotiin, että olisit saanut levätä. Eihän ne ymmärrä.
Mutta miehet eivät kuitenkaan ole ajatuksenlukijoita. Sano, mitä haluat ja perustele se.
Monet miehet surevat itse uppoutumalla arkisiin toimiin. Jos meillä olisi ollut niin, että mies olisi saanut tietää tuollaisia uutisia ja minulla olisi ollut vaikka jumppailta, niin mies ei olisi halunnut minun jäävän kotiin " kun ei se sillä parane" .
Tuo on vain tietysti yksi tapa reagoida.
Ts. ymmärrän miksi miehesi toimi noin. Avaa suusi, jos haluat jotain. Ehkä hän ei olisikaan ollut kiukkuinen?
omalta mieheltään! Luulen kumminkin ettei miehesi nyt vaan tajunnut jäädä kotiin ja ajattelemattomuuttaan lähti pelaamaan! Minun mieheni toimisi varmaan ihan samalla tavalla... voimia sinulle!
voiko kaikilta ihmisiltä odottaa empatiaa? Jos ei niin kenellä on oikeus sen puutteeseen? Jos toisilla ihmisillä on oikeus empatian puutteeseen niin oikeuttaako se myös rikokset ja väkivallan?
Empatia ei vaadi ihmiseltä mitään. Vaikka ei itse ole elämässään kokenut kamalia asioita voi (tai ainakin normaali ihminen voi) tuntea pahaa mieltä ja antaa tukea niille, jotka joutuvat raskaampia asioita elämässään kokemaan.
Kyselen siksi, että en tiedä oliko toiveeni kohtuuton. Mutta jos jonkun ihmisen mielestä päivittäiset krooniset kivut loppuelämän ajaksi ovat turha huoli ja itkeminen siitä asiasta ylidramaattista niin se ei kerro oikeastaan mitään minusta vaan sanojasta itsestään. Eikä mitään imartelevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elimellinen reuma on elimen sisällä oleva krooninen tulehdustila, autoimmuunireaktio. Minulla on päivittäin, yöt ja päivät, kovat kivut, joihin eivät normaalit särkylääkkeet auta. Opiaatti-johdannaisia olisi tarjolla, mutta en halua käyttää riippuvuutta aiheuttavia kipulääkkeitä.
niin voi olokin olla edes vähän parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdeksikköäkin kiitän vastauksestasi. Minun olisi varmaankin vain täytynyt kuitenkin pyytää. Olet oikeassa.
Ja on ihan totta, että miehet hukuttavat huoliaan arkisiin toimiin. Olen iloinen tuestasi, ja muidenkin! Kiitos kaikille.
Monesti suhteissa toinen olettaa ja toivoo toisen käyttäytvän jollain lailla. Sitten petytään hoirveesti, kun ei toinen käyttäydykään toisen unelmien tavalla. Kerro ääneen toiveesi, tuskin miehesi olisi tilanteessa perseeseen ammuttu karhu.
Kun hän tulee kotiin, niin ÄLÄ SYYLLISTÄ häntä sen ratkaisusta. Kerro kuinka kauhea tämä diagnoosi sulle oli ja toivot tukea nyt tässä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei kipujen alkaessa ollut mitään itsesääliä. Luulin, että minulla on jokin normaalitulehdus ja olin ihan varma, että kivut menevät ohi, kun vain saan oikean lääkekuurin, tai menevät ohi itsestään.
Nyt kivut ovat ihan samanlaiset, mutta mukana on myös henkisen puolen surua terveyden menettämisestä. Suru ei ole lisännyt kipua millään tavalla ja itkeminen on itseasiassa elimistölle terveellistä, koska kyynelten mukana poistuu kehosta stressihormoneja ja kuonaa.
Minusta minulla on oikeus surra menetettyä terveyttäni ja kipujani. Sain kuulla vasta tänään taudinkuvan, enkä ymmärrä miten nopeasti minun pitäisi (ja kenen ulkopuolisen kriteereillä?) muka suruni surra.
tuli mieheni kesken työpäivän ihan omasta halustaan kotiin. Asiaa puitiin useampi tunti. Kaipasin tukea, mutta olin myös niin järkyttynyt, etten sitä olisi osannut pyytää. Onneksi mies hoksasi itse. Yleensä kun ei todellakaan ole kaikkein huomaavaisinta tyyppiä. Mutta olen myös samaa mieltä, että miehet surevat ja käsittelevät asioita eri tavalla kuin naiset, yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle selvisi myös sairaus, joka tulee olemaan lopun elämäni. Pyysin, että mieheni katsoisi netistä kuvauksen sairaudesta ihan omaksi tiedokseen. Ei ole kiinnostanut katsoa.
Sen hän oli kuitenkin ymmärtänyt, ettei tämä sairaus ole kuolemanvakava. Aivan kuin vain kuolemaan johtava sairaus olisi tarpeeksi merkittävä...
ja mieltä lämmittävästä viestistäsi. On rohkaisevaa nähdä, miten osaat laittaa asioita mittasuhteisiin. Oletkohan itse surrut koskaan elämäsi aikana mitään? Oliko se jotain muuta kuin tappava tauti?