Miksi 80luvulla muksut olivat terveempiä vaikka ruokana oli perunamuussia voihin tehtynä ja aikuiset polttivat sisällä
Aamulla sängyssä oli kissa ja koira,äiti poltti olohuoneessa samalla kun silitti pyykkiä ja aamupalaksi oli pullamössöä eli pullaa kahvissa.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Meillä syötiin joka aamu kaurapuuroa. Jauhelihapaketti oli 300g, ja siitä söi 5-henkinen perhe. Välipalana saattoi olla kulho porkkanoita. Eineksistä ja paistopisteistä ei oltu kuultukaan. Karkkipussit oli varmaan viidesosa nykyisestä, sellaisen sai viikkorahalla lauantaina, ja viikkorahan sai kun siivosi perheen kanssa. Joka paikkaan mentiin pyörällä tai kävellen. Ulkona leikittiin ja pelattiin kaiket illat, ei ollut tietokonetta, kännyköitä eikä edes kovin montaa telkkariohjelmaa.
Olisko siinä ne syyt?
Oletko varma tuosta lihamäärästä? Jo 70-luvulla meillä nuukan puoleinen äiti opetti, että jauhelihaa pitää olla aina vähintään 100 g/syöjä yläkouluiästä lähtien.
Kaikki tehtiin ihan itse lähes. Ihmiset ei edes mennyt lääkäriin. Viimehetkellä. Pyörällä moni meni lumihangessa kouluun töihin ilman mitään toppapukuja. Lastentarhaan vietiin pennut. Naiset töihin. Siis jo aikoja sitten ennen katuvaloja eihän Helsinki ole koko maa. Ennen Viipuri oli pääkaunpunki ja Turku. Pikkukunnissa mitään ollut hiekkatietä ja puukoulut.
Hiekkatielle ajettiin LIPEÄÄ. Ettei hiekka ja kivet riko tuulilaseja. Sehän oli pyykinpesu aine ja lapset söi sitä ja kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollu laktoosi-intoleranssia, koska sitä ei ollu! Oli pakko syödä sitä ruokaa mitä oli. Ei ollu vegaaneja koska sille sairaalle ilmiölle ei ollu sanoja. Syötiin lihaa koska ihminen on sekasyöjä ja hyötyy eniten lihan proteiineista. Mutta sitä lihaa syötiin kyllä, koska se on niin hyvää, sen perunamuussin kanssa, eikä mistään helekutin "terveyssyistä". Syötiin, kun oli nälkä. Mentiin ulos, kun kaivattiin toimintaa. Mentijin pimputtamaan naapurin ovikelloa, kun oli yksinäistä.
Eniten kaipaan 80-luvussa sitä, että kaikki ei ollu "netissä". Vaan silloin oli Elämä. Elämä, juhannustanssit ja maitolaiturit...
Kyllä meidän perhe oli kasvissyöjiä 80-luvulla.
Ja laktoosi-intoleransseja oli kyllä, ja hyla-maitoa.
Joskus kun piti olla hoikka niin syötiin vain ketsuppia ja hiukset lähti päästä anemian takia . Oli muotia olla hoikka.
Vierailija kirjoitti:
Olivatko oikeesti? Oireita on saattanut olla vaikka minkälaisia, mutta niitä ei vaan diagosoitu, koska ei oltu tietoisia. Nykyään kysytään tekoälyltä jokainen lapsen aivastus ja ajatellaan pahinta ja mennä lääkäriin ja saada nepsy-diagnoosi.
Niin, minunkaan aspergeria/autismin kirjoa ei diagnosoitu silloin kasarilla, mutta ihan olemassa se oli jo silloin.
Ei muuten ennen tiedetty mitään laktoosi on sokeria maitosokeria . Sittemmin sitä osattiin jo teollisesti pilkkoa. Moni kärsi vatsakivuista ja ripuleista. Vasta iskukuumennus toi tervettä maitoa muillekin. Bakteerit tuhotaan kuumennuksella älä juo sekundaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä syötiin joka aamu kaurapuuroa. Jauhelihapaketti oli 300g, ja siitä söi 5-henkinen perhe. Välipalana saattoi olla kulho porkkanoita. Eineksistä ja paistopisteistä ei oltu kuultukaan. Karkkipussit oli varmaan viidesosa nykyisestä, sellaisen sai viikkorahalla lauantaina, ja viikkorahan sai kun siivosi perheen kanssa. Joka paikkaan mentiin pyörällä tai kävellen. Ulkona leikittiin ja pelattiin kaiket illat, ei ollut tietokonetta, kännyköitä eikä edes kovin montaa telkkariohjelmaa.
Olisko siinä ne syyt?
Einekset tarkoitti maksalaatikkoa tai hernekeittoa.
Voisiko olla, että tieteilijät eivät oikeasti ymmärrä mikä on terveellistä ja ihmiskehossa monimutkaisia tapahtuvia yhteisvaikutuksia?
Diapetes potilaat pitää huomioida hedelmäsokeria kasvis sokerit siirapit kuin maitosokerit marjojen sokerit. Ruokosokeri. Juurikas sokerit. Et sä voi viisastella ennen kuin opiskelet. Elukat syö sokereita ja elukassa on mitä se syö.
Kyllä lapset ovat sairaita,mutta ei välitetty.
Tomaattia piti syödä,vaikka suu oli rakkuloilla. Kissaa ei annettu pois,vaikka silmät turposi ja nenä valui. Atopiaa hoidettiin huutamalla, että älä raavi!
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten ennen tiedetty mitään laktoosi on sokeria maitosokeria . Sittemmin sitä osattiin jo teollisesti pilkkoa. Moni kärsi vatsakivuista ja ripuleista. Vasta iskukuumennus toi tervettä maitoa muillekin. Bakteerit tuhotaan kuumennuksella älä juo sekundaa.
Valion ensimmäiset HYLA tuotteet on tulleet markkinoille 70-luvun lopulla.
Se, että laktoosi on maitosokeria on ollut täysin normaalia yleistietoa 80-luvulla. Ehkä vielä yleisemmin tiedetty kun maitotuotteita ylipäätään käytettiin silloin enemmän. Maito oli silloin normaali ruokajuoma jollaisena se on nykyisin jo harvinaisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä oltiin terveempiä 1980-luvulla kun koko perhe oltiin vegaaneja jo 1960-luvulta lähtien. Urheiltiin myös paljon ja ulkoiltiin.
Tarkoittanet vegetarismia. Vegaanius oli viime vuosituhannella Suomessa äärimmäisen harvinaista, koska siinä oli suuri vaara saada puutostauteja, vaarallista eritoten lapsille.
Nopeasti tutkimalla sana vegan on keksitty 1940-luvulla. Joten siitä voi päätellä, että 80-luvulla on ollut parhaimmillaan jo toisen tai kolmannen sukupolven vegaaneja.
Elukan veri ei ole ruokaa siinä on elukan taudit bakteerit . Mutta pula aikana lehmän verta alettiin käyttää kuumennettuna puutostauteihin. Raudan puute oli monella. Älkää nyt vaan niitä sianveri ruokia syökö tai kananveriä. Ei kuulu syödä niissä on bakteerit. Lue paketista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollu laktoosi-intoleranssia, koska sitä ei ollu! Oli pakko syödä sitä ruokaa mitä oli. Ei ollu vegaaneja koska sille sairaalle ilmiölle ei ollu sanoja. Syötiin lihaa koska ihminen on sekasyöjä ja hyötyy eniten lihan proteiineista. Mutta sitä lihaa syötiin kyllä, koska se on niin hyvää, sen perunamuussin kanssa, eikä mistään helekutin "terveyssyistä". Syötiin, kun oli nälkä. Mentiin ulos, kun kaivattiin toimintaa. Mentijin pimputtamaan naapurin ovikelloa, kun oli yksinäistä.
Eniten kaipaan 80-luvussa sitä, että kaikki ei ollu "netissä". Vaan silloin oli Elämä. Elämä, juhannustanssit ja maitolaiturit...
Minulla todettiin laktoosi-intoleranssi jo 70-luvulla, mutta helvetin monta vuotta diagnoosin löytämiseen meni. Mahakipu tuhosi koko nuoruuteni.
Siskollani todettiin 70-luvulla vaikea ruoka-aineallergia. Sitä vain ei tunnistettu, ja hän saattoi saada selkäänsä kun ei pystynyt syömään esim. tuoreita tomaatteja, kalaa tai kananmunaa.
Vetäistä ruokaa on syöty jo aikojen alussa kuten hindut Intiassa . Se vaan ei ole aikuisen eikä kasvavan ruokaa kylmässä ilmastossa ja sotilailla.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla, että tieteilijät eivät oikeasti ymmärrä mikä on terveellistä ja ihmiskehossa monimutkaisia tapahtuvia yhteisvaikutuksia?
Lääketieteen tutkimukseen osallistuu joka vuosi miljoonia ihmisiä ja siihen käytetään rahaa maailmanlaajuisesti käsittämättömän paljon. Lääketieteen tutkimus on erittäin laajaa ja monipuolista. Joten olisi aika hullua väittää tuosta noin vaan, ettei ne mitään ymmärrä kuitenkaan.
Vengaanille vaikeaa kyllä lumihangessa kasvattaa porkkanaa mutta vaikeaa se on ollut kalastaa jäällä kuin metsästää lumihangessa. Meille on kehittynyt paremmat välineet .
Kylläpäs olivat, ainakin päästään koko perhe. Jos sairauksia oli, niitä on hoidettu sen kummemmin suurta meteliä pitämättä.