Miksi 80luvulla muksut olivat terveempiä vaikka ruokana oli perunamuussia voihin tehtynä ja aikuiset polttivat sisällä
Aamulla sängyssä oli kissa ja koira,äiti poltti olohuoneessa samalla kun silitti pyykkiä ja aamupalaksi oli pullamössöä eli pullaa kahvissa.
Kommentit (123)
Mä teen kyllä edelleenkin perunamuusin niin,ettäsiihen tulee voita? En oo ikinä aatellut sen edes olevan mitenkään mullistavan epäterveellistä, jos syö voita. En kyllä tupakoi sisällä, mutta kahvia kuluu edelleen paljon. Join sitä tosiaan jo 80-luvulla lapsena.
Olivatko oikeesti? Oireita on saattanut olla vaikka minkälaisia, mutta niitä ei vaan diagosoitu, koska ei oltu tietoisia. Nykyään kysytään tekoälyltä jokainen lapsen aivastus ja ajatellaan pahinta ja mennä lääkäriin ja saada nepsy-diagnoosi.
Harvassa kodissa 80-luvulla poltettiin sisällä. Etenkään jos siellä oli pieniä lapsia.
Mitä vikaa on perunassa ja voissa?
Ja nykynuoriso pilaa keuhkonsa vapella.
Voi ja peruna on hyvää terveellistä ruokaa kasvavalle nuorelle. Osana terveellistä ruokavaliota.
Kyllä se sisällä polttaminen onneksi alkoi siinä vaiheessa olla jo katoavaa kansanperinnettä. Ihan kaikkea ei menneestä kannata haikailla.
Liikunta. Jos silloin 2500 cooperissa oli huono tulos, niin nykyään sillä pääsee parhaiden sakkiin.
Ei ollu laktoosi-intoleranssia, koska sitä ei ollu! Oli pakko syödä sitä ruokaa mitä oli. Ei ollu vegaaneja koska sille sairaalle ilmiölle ei ollu sanoja. Syötiin lihaa koska ihminen on sekasyöjä ja hyötyy eniten lihan proteiineista. Mutta sitä lihaa syötiin kyllä, koska se on niin hyvää, sen perunamuussin kanssa, eikä mistään helekutin "terveyssyistä". Syötiin, kun oli nälkä. Mentiin ulos, kun kaivattiin toimintaa. Mentijin pimputtamaan naapurin ovikelloa, kun oli yksinäistä.
Eniten kaipaan 80-luvussa sitä, että kaikki ei ollu "netissä". Vaan silloin oli Elämä. Elämä, juhannustanssit ja maitolaiturit...
Vierailija kirjoitti:
Liikunta. Jos silloin 2500 cooperissa oli huono tulos, niin nykyään sillä pääsee parhaiden sakkiin.
80-luvulla koulussa ylipainoisia kiusattiin. Nykyisin se luokan paksukainen olisi todennäköisesti luokkansa hoikimpia. Surullista miten lasten hyvinvointi on suorastaan romahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollu laktoosi-intoleranssia, koska sitä ei ollu! Oli pakko syödä sitä ruokaa mitä oli. Ei ollu vegaaneja koska sille sairaalle ilmiölle ei ollu sanoja. Syötiin lihaa koska ihminen on sekasyöjä ja hyötyy eniten lihan proteiineista. Mutta sitä lihaa syötiin kyllä, koska se on niin hyvää, sen perunamuussin kanssa, eikä mistään helekutin "terveyssyistä". Syötiin, kun oli nälkä. Mentiin ulos, kun kaivattiin toimintaa. Mentijin pimputtamaan naapurin ovikelloa, kun oli yksinäistä.
Eniten kaipaan 80-luvussa sitä, että kaikki ei ollu "netissä". Vaan silloin oli Elämä. Elämä, juhannustanssit ja maitolaiturit...
Höpö höpö! Kyllä minun äiti oli 80-luvulla laktoosi-intolerantti ihan kuten on nykyisinkin. Tunnen myös kasvissyöjiä jotka oli kasvissyöjiä jo 80-luvulla. Kyllä vegaani sana oli olemassa 80-luvulla.
Meillä oltiin terveempiä 1980-luvulla kun koko perhe oltiin vegaaneja jo 1960-luvulta lähtien. Urheiltiin myös paljon ja ulkoiltiin.
Kotona tupakointi oli jo loppumassa. Meillä tupakoi enää isän siskon mies kyläillessään. (Kuoli lopulta tupakan aiheuttamaan sairauteen)
Räkätaudissa olin suurimman osan vuodesta, mutta se oli normaalia. Keväisin olin ihan tukossa, mutta ei meillä tietenkään mitään allergioita ollut.
Mieheni oli lapsena tosi laiha, kasvoi huonosti ja piereskeli kovasti, mutta ei silloin mistään keliakiasta tiedetty.
Monen 80-luvun lapsen sairas aikuisuus on laitettu alulle lapsuudessa. Kaikki se mitä lapsena koetaan, vaikuttaa aikuisuuteen. Niin henkinen kuin fyysinenkin puoli.
Koska ilmastoinnista ei tullut pölyä sisälle eikä ikkunoista siitepölyä. Siivous oli joka viikkoa ja vaatteen vaihto kuin lakanat. Ruoka oli kunnolla kypsennettyä. Käytettiin luomuhunajaa. Oli itse poimitut marjat. Leivottiin itse . Lapset aloitti polttaa noin 10-14 vuotiaana koulussa. Juomaan viinaa samoin naapurin lasten kanssa . Koulut käytiin ja töihin mentiin 15 vuotiaana. Ohuet vaatteet pakkasella ilman pipoja. Kestävyyttä oli. Kylmät asunnot. Kukaan ei valittanut vaikka turpiin tuli kotona ja koulussa kuin työpaikalla. Alaikäiset synnytti nytkin synnyttää. Kukaan ei sairastu kaikki hyvin. Jotkut asiat johtuu peloista jotkut huijauksista. PELKO ASETTAA PAULAN VANHA SANONTA . PELOSSA ON syytöstä rangaistusta . Jeesus ei antanut kristityille pelon henkeä vaan ROHKEUDEN .
Ehkä osittain olivat mutta osittain kyse on myös diagnostiikan, nosebon ja pakkosairaallistamisen lisäämisestä. Kasarilla lääketiede vasta pohjusti nykymuotoista kaupallista toimintamallia. Nyt se on jo ylisaturoitunut ja kaikilta löytyy joku krooninen sairaus joka periytyy ja vaatii elinikäistä lääkitystä, koska kaikkeen on sellainen kehitetty, koska ilmiselvät kapitalistiset tarkoirusperät.
Meillä syötiin joka aamu kaurapuuroa. Jauhelihapaketti oli 300g, ja siitä söi 5-henkinen perhe. Välipalana saattoi olla kulho porkkanoita. Eineksistä ja paistopisteistä ei oltu kuultukaan. Karkkipussit oli varmaan viidesosa nykyisestä, sellaisen sai viikkorahalla lauantaina, ja viikkorahan sai kun siivosi perheen kanssa. Joka paikkaan mentiin pyörällä tai kävellen. Ulkona leikittiin ja pelattiin kaiket illat, ei ollut tietokonetta, kännyköitä eikä edes kovin montaa telkkariohjelmaa.
Olisko siinä ne syyt?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oltiin terveempiä 1980-luvulla kun koko perhe oltiin vegaaneja jo 1960-luvulta lähtien. Urheiltiin myös paljon ja ulkoiltiin.
Tarkoittanet vegetarismia. Vegaanius oli viime vuosituhannella Suomessa äärimmäisen harvinaista, koska siinä oli suuri vaara saada puutostauteja, vaarallista eritoten lapsille.
Meillä asuntosäästäjinä oli sisällä kylmempi kuin ulkona sahanpurua seinissä ! Jääkylmät sängyt. Seinät. Jääkalikkana mentiin kouluun lämmittelemään. Koulussa pahalle haisevaa hernekeittoa tai sikakeittoa. Välipalaksi sokerikarkkia. Elossa ollaan kristittyjä vihataan näin pahasti kohdellaan. Jos ei olisi jotain puolustusta ei olisi edes palkkaa työstä vaan kibbutsit. Työleirit. Nyt on taisteltu edes palkka. Ruuan suhteen on tekemistä jätteitä syöttävät.
Koska se on eri asia.