Vaimoni kuoli neljä päivää sitten, mitä nyt?

Osanottoni. 

Kerro asiasta töissä. Suuret elämäntilanteen muutokset ovat psyykkisesti kuormittavia joten ainakin esimiehesi on syytä pitää ajan tasalla. Vaikka työ onkin rutiini jolla pitää itseään kasassa niin voi tulla hetkiä jolloin yksinkertaisesti ei jaksa eikä kiinnosta. Silloin tilanteesi oleminen tiedossa on sinun etusi kun työnantaja ymmärtää sen olevan ohimenevää. Tämä sama pätee sekä kuolemantapauksiin että pitkien parisuhteiden päättymisiin.

M-1965 kirjoitti:

Osanottoni. 

Kerro asiasta töissä. Suuret elämäntilanteen muutokset ovat psyykkisesti kuormittavia joten ainakin esimiehesi on syytä pitää ajan tasalla. Vaikka työ onkin rutiini jolla pitää itseään kasassa niin voi tulla hetkiä jolloin yksinkertaisesti ei jaksa eikä kiinnosta. Silloin tilanteesi oleminen tiedossa on sinun etusi kun työnantaja ymmärtää sen olevan ohimenevää. Tämä sama pätee sekä kuolemantapauksiin että pitkien parisuhteiden päättymisiin.

Kiitos. Täytyy kertoa huomenna. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa. Kannattaa hakeutua sururyhmään, vertaistuki on ihmeellinen asia. Kukaan muu ei voi oikein ymmärtää kuin toinen joka on kokenut saman.

Kiitos! Näistä ryhmistä en tiedä/ymmärrä mitään.

Minun oloni paheni sururyhmissä. Niissä markkinoidaan vanhentunutta surukäsitystä. Lisäksi sururyhmissä sureva eristetään suremattomista ihmisistä.

Saattaa sopia joillekin, mutta minä en voi edes ajatella omalle kohdalleni.

Käyn paikoissa, joissa kävimme yhdessä mieheni kanssa, kahviloissa, ruokaravintoloissa, kiertoajeluilla ym. ja muistelen kokemuksiamme musiikkia kuunnellen. Se rauhoittaa ja sopii minun suruni käsittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun uutta "matoa" koukkuun, Suomi on täynnä eronneita ja karanneita neitosia.

Joo, juuri vedän naapurin instabeibeä hanuriin. Uh uh uuuuuuh!

Joo, en vetänyt. Ei ole nyt piroriteettilistalla ja naapurissa asuu moniongelmainen maatalon leski jota muutenkin välttelen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun uutta "matoa" koukkuun, Suomi on täynnä eronneita ja karanneita neitosia.

Tämän sanoi joku tutuistani puhelimessa minullekin, on typerintä ja loukkaavinta mitä  kuulin. Sanoja ei selvästikään ymmärrä, minkä tyhjyyden puolison kuolema jättää. Sitä ei noin vain täytetä.

Kun mun mies menehtyi onnettomuudessa 7 vuotta sitten, huomasin että ainoastaan urheilu auttoi suruun. Ainoa hetki kun pystyi keskittymään siihen mitä teki ja sai pysäytettyä päänsisäiset kelat. 

Piti myös opetella olemaan yksin itsensä kanssa erilailla kuin ennen. Pahimmalta tuntui ettei enää ollut ketään kenelle kertoa päivän pieniä kuulumisia.

Nyt elämä tuntuu taas hyvältä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun uutta "matoa" koukkuun, Suomi on täynnä eronneita ja karanneita neitosia.

Tämän sanoi joku tutuistani puhelimessa minullekin, on typerintä ja loukkaavinta mitä  kuulin. Sanoja ei selvästikään ymmärrä, minkä tyhjyyden puolison kuolema jättää. Sitä ei noin vain täytetä.

Tuttusi kuulunee siihen ihmislajiin, jolle tärkeintä on olla "joku". Ihan sama kuka, mutta parisuhde on oltava. Ei sellainen ihminen ymmärrä tunnesiteen muodostumisesta, rakkaudesta ja kiintymyksistä mitään, kun oma suhde on ollut aina mallia evvk. Mutta jos hänen puolisonsa kuolee tai ottaa eron, niin uusi yhdentekevä on helppo ottaa siihen rinnalle. Siksi hän kuvittelee, että muut kokevat asian samalla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Älä jää yksin. Tapaa ihmisiä jaksamisesi mukaan. 

Tämä, mutta ajan kanssa. Miehillä on usein turvaverkko harvempi kuin naisilla joten sen yhden parhaan ystävän menetys sattuu enemmän. Jos jää vuosiksi kotiin tai suremaan asiaa yksin niin on huonosti mahdollisuuksia löytää uusi paras ystävä. Mutta nämä siis vasta ajan kanssa ja paljon myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun uutta "matoa" koukkuun, Suomi on täynnä eronneita ja karanneita neitosia.

Tämän sanoi joku tutuistani puhelimessa minullekin, on typerintä ja loukkaavinta mitä  kuulin. Sanoja ei selvästikään ymmärrä, minkä tyhjyyden puolison kuolema jättää. Sitä ei noin vain täytetä.

Minun työkaverilleni oli kans eräs sanonut viikko työkaverin puolison kuoleman jälkeen, että nyt lähdetään laivalle iskemään miehiä. Kuinka tunteeton pitää olla sanoakseen noin? Surullista sinänsä, tuollaiset henkilöt eivät kai koskaan ole kokeneet rakkautta, ehkä millään tasolla. 

Ap:lle osanottoni. Itse varmaan lähtisin sinne Lapin vaellukselle, siellä saisi uppoutua omiin ajatuksiin ja tuntea, että elämään kyllä löytää vielä sisältöä. Ehkä voisin tehdä jonkun oman "rituaalin" hyvästiksi. Mutta tuo riippuu hirveästi ihmisestä, joillekin ei sovi yhtään yksinolo tuossa tilanteessa. 

Osanotot ap:lle!

Minä aloin juopottelemaan kun vaimo kuoli liikenneonnettomuudessa. Se oli hyvä apu. Töitä ja juopottelua, suosittelen.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei kuolemasta 4pv sisällä monttuun pistetä, mikäli kuolema selittämätön menee ruumiinavauksessa aikansa. Keksitty juttu.

Eipä aloittaja edes maininnut, että vaimo olisi jo haudattu. Isäni kuoli juuri ja kyllä mekin jo seuraavana päivänä kävimme kirkkoherranvirastossa ja arkun valitsemassa eli hoidimme "hautajaisasioita".

Vaimosi kuoli neljä päivää sitten ja jaksat jo palstailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kun uutta "matoa" koukkuun, Suomi on täynnä eronneita ja karanneita neitosia.

Joo, juuri vedän naapurin instabeibeä hanuriin. Uh uh uuuuuuh!

Joo, en vetänyt. Ei ole nyt piroriteettilistalla ja naapurissa asuu moniongelmainen maatalon leski jota muutenkin välttelen.

 

Ap

Höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin otan osaa ja olen pahoillani, että olet joutunut menettämään vaimosi äkillisesti. Kumppanin äkillinen kuolema on valtava elämänkriisi ja olet vielä varmaankin shokkivaiheessa, jossa mikään ei oikein tunnu miltään eikä asiaa vielä edes käsitä. Voit mennä toki töihin huomenna, jos tuntuu, että haluat, mutta kannattaa varautua siihen, että kun suru sitten todella alkaa saatat tarvita sairauslomaa pidempään. Surulle ei ole aikarajaa ja on todella monia tapoja miten surutyö etenee ja kauanko se kestää ja koska se alkaa jne. On tavallista, että alku menee vähän kuin  usvassa ja toimii vähän kuin robottina ja hoitaa käytönnön asioita kuten tekin olette lastesi kanssa hoitaneet.

 

Sun elämä rakentuu pikkuhiljaa uudestaan. Sun ei tarvitse eikä pidä erityisesti tehdä mitään. Saat olla ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti sulla olisi joku ystävä jonka kanssa jutella ja töissä myös tukea, että ymmärtävät tilanteesi. Paljon voimia tuleviin aikoihin. Elämä jatkuu kyllä, mutta toisenlaisena ja vaikka nyt onkin vaikea ajatella pidemmälle, niin sun elämään voi tulla kaikkea toivomaasi hyvää jatkossa, vaikka juuri nyt tilanne on pysähtynyt ja outo ja on tyhjä olo.

Älä puhu surutyöstä. Ei ole olemassa mitään surutyötä. On vain surua.

Tuo edellinen vaikuttaa ihan tekoälyn vastaukselta.

Suru ei tosiaan ole työtä, jonka voi aloittaa ja lopettaa saatuaan valmiiksi. Surun seuralaiseksi on mulla tullut kaipuu ja ikävä, ne ovat asettuneet sieluuni. Näitten kanssa on vaan elettävä, eivät lähde, tuntuu, että jopa lisääntyvät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin otan osaa ja olen pahoillani, että olet joutunut menettämään vaimosi äkillisesti. Kumppanin äkillinen kuolema on valtava elämänkriisi ja olet vielä varmaankin shokkivaiheessa, jossa mikään ei oikein tunnu miltään eikä asiaa vielä edes käsitä. Voit mennä toki töihin huomenna, jos tuntuu, että haluat, mutta kannattaa varautua siihen, että kun suru sitten todella alkaa saatat tarvita sairauslomaa pidempään. Surulle ei ole aikarajaa ja on todella monia tapoja miten surutyö etenee ja kauanko se kestää ja koska se alkaa jne. On tavallista, että alku menee vähän kuin  usvassa ja toimii vähän kuin robottina ja hoitaa käytönnön asioita kuten tekin olette lastesi kanssa hoitaneet.

 

Sun elämä rakentuu pikkuhiljaa uudestaan. Sun ei tarvitse eikä pidä erityisesti tehdä mitään. Saat olla ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti sulla olisi joku ystävä jonka kanssa jutella ja töissä myös tukea, että ymmärtävät tilanteesi. Paljon voimia tuleviin aikoihin. Elämä jatkuu kyllä, mutta toisenlaisena ja vaikka nyt onkin vaikea ajatella pidemmälle, niin sun elämään voi tulla kaikkea toivomaasi hyvää jatkossa, vaikka juuri nyt tilanne on pysähtynyt ja outo ja on tyhjä olo.

Älä puhu surutyöstä. Ei ole olemassa mitään surutyötä. On vain surua.

Tuo edellinen vaikuttaa ihan tekoälyn vastaukselta.

 

Suru ei tosiaan ole työtä, jonka voi aloittaa ja lopettaa saatuaan valmiiksi. Surun seuralaiseksi on mulla tullut kaipuu ja ikävä, ne ovat asettuneet sieluuni. Näitten kanssa on vaan elettävä, eivät lähde, tuntuu, että jopa lisääntyvät. 

Siis tuo pitkä viesti johon vastasit, että älä puhu surutyöstä. 

Ostat valkoiset vaatteet, nuorekkaat tennarit ja lähdet iskemään nuoria naisia.

Alat käyttää ainoastaan mustia suruvaatteita vähintään vuoden ajan. Mikähän se virallinen aika on, jona aikana näitä on käytettävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin otan osaa ja olen pahoillani, että olet joutunut menettämään vaimosi äkillisesti. Kumppanin äkillinen kuolema on valtava elämänkriisi ja olet vielä varmaankin shokkivaiheessa, jossa mikään ei oikein tunnu miltään eikä asiaa vielä edes käsitä. Voit mennä toki töihin huomenna, jos tuntuu, että haluat, mutta kannattaa varautua siihen, että kun suru sitten todella alkaa saatat tarvita sairauslomaa pidempään. Surulle ei ole aikarajaa ja on todella monia tapoja miten surutyö etenee ja kauanko se kestää ja koska se alkaa jne. On tavallista, että alku menee vähän kuin  usvassa ja toimii vähän kuin robottina ja hoitaa käytönnön asioita kuten tekin olette lastesi kanssa hoitaneet.

 

Sun elämä rakentuu pikkuhiljaa uudestaan. Sun ei tarvitse eikä pidä erityisesti tehdä mitään. Saat olla ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti sulla olisi joku ystävä jonka kanssa jutella ja töissä myös tukea, että ymmärtävät tilanteesi. Paljon voimia tuleviin aikoihin. Elämä jatkuu kyllä, mutta toisenlaisena ja vaikka nyt onkin vaikea ajatella pidemmälle, niin sun elämään voi tulla kaikkea toivomaasi hyvää jatkossa, vaikka juuri nyt tilanne on pysähtynyt ja outo ja on tyhjä olo.

Älä puhu surutyöstä. Ei ole olemassa mitään surutyötä. On vain surua.

Tuo edellinen vaikuttaa ihan tekoälyn vastaukselta.

 

Suru ei tosiaan ole työtä, jonka voi aloittaa ja lopettaa saatuaan valmiiksi. Surun seuralaiseksi on mulla tullut kaipuu ja ikävä, ne ovat asettuneet sieluuni. Näitten kanssa on vaan elettävä, eivät lähde, tuntuu, että jopa lisääntyvät. 

Suru on eri asia kuin kaipuu ja ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Alat käyttää ainoastaan mustia suruvaatteita vähintään vuoden ajan. Mikähän se virallinen aika on, jona aikana näitä on käytettävä?

Mikä virallinen suruaika? Ei sellaista enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Ostat valkoiset vaatteet, nuorekkaat tennarit ja lähdet iskemään nuoria naisia.

Niinkö sinä teit jo ennen kuin vaimosi oli haudattu?