Lue keskustelun säännöt.
Vaimoni kuoli neljä päivää sitten, mitä nyt?
12.04.2026 |
Kumpikin ollaan alle 50vuotiaita, lapset aikuisia. Yllättäen vaimo kuoli. Lasten kanssa loppuviikko hoidettiin hautajais yms asioita. Nyt jäin yksin ja mietin että mitäs nyt? Huomenna töihin normaalisti.
Miten te muut saman kokeneet olette nämä alku ajat ottaneet, miten asennoituneet?
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
https://nuoretlesket.fi/vertaistuki/vertaistukiryhmat/
Tuolta löytyy apua, monessa muodossa.
Sururyhmään osallistumiseen ei ole aikarajaa, mutta sitä ei suositella akuutissa kriisissä oleville.
No just! Mikä helvetin akuutti kriisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lämmin osanottoni.
Töihin paluu voi olla ihan hyväkin idea tässä vaiheessa, kun muita järjestelyjä on hoidettavana. Se pitää sinut kiinni arjen rytmissä ja aktiivisena. Siitä huolimatta jos suru iskee kunnolla päälle, niin anna sen tulla. Suru on normaalia ja se on tarkoitus surra pois. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei suru varsinaisesti häviä mutta muuttaa muotoaan sellaiseksi, että sen kanssa on helpompi elää. Mitään oikeaa aikataulua suremiselle ei ole eikä surutyö ole aina lineaarinen prosessi. Kovasti jaksamista sinulle ja lapsillenne.
Vierailija kirjoitti:
https://nuoretlesket.fi/vertaistuki/vertaistukiryhmat/
Tuolta löytyy apua, monessa muodossa.
Sururyhmään osallistumiseen ei ole aikarajaa, mutta sitä ei suositella akuutissa kriisissä oleville.
En taida kuitenkaan lukeutua nuoriin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kuolemasta 4pv sisällä monttuun pistetä, mikäli kuolema selittämätön menee ruumiinavauksessa aikansa. Keksitty juttu.
Sisälukutaito ja luetun ymmärtäminen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://nuoretlesket.fi/vertaistuki/vertaistukiryhmat/
Tuolta löytyy apua, monessa muodossa.
Sururyhmään osallistumiseen ei ole aikarajaa, mutta sitä ei suositella akuutissa kriisissä oleville.En taida kuitenkaan lukeutua nuoriin.
Ap
Tuo toiminta on avointa kaikille työikäisille. Olet aivan uudessa elämäntilanteessa. Uskalla toimia uudella tavalla, soita vaikka tuonne palvelunumeroon ja kysy sieltä neuvoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa. Kannattaa hakeutua sururyhmään, vertaistuki on ihmeellinen asia. Kukaan muu ei voi oikein ymmärtää kuin toinen joka on kokenut saman.
Sururyhmän tekee raskaaksi se, että siellä vatkotaan kaikki omia menetyksiään. Kävin vuosi lapsen kuolemasta Käpyn tapaamisessa, ja aika nopeasti tuntui, että surua mitattiin, ja mittelöitiin, kellä oli syvin, draagisin, kauhein tapaus käsillä. Kävin vain sen ainoan kerran.
Mielummin johonkin yksilöterapiaan, jossa voi keskittyä siihen omaan suruun, ilman että saa kannettavakseen muittenkin kuormia. Itse sain parhaan avun, kun puhuin tutun papin kanssa. Tärkeintä siinä oli, että sain puhua tapahtuneesta ilman kilpailua tai pelkoa siitä, että järkyttäisin muita, kuolemahan ei edelleenkään ole kaikille kovin helppo puheenaihe. Hän lähinnä kuunteli, kun pyörittelin samaa kelaa, ei vaivaantunut, eikä yrittänyt vaihtaa puheenaihetta.
Sitten kun on läheisen kuolemaan saanut sielullista ja ajallista välimatkaa, mulla 10 vuotta, voi jo alkaa kuuntelemaan ja auttamaan muita.
Ensinnäkin otan osaa ja olen pahoillani, että olet joutunut menettämään vaimosi äkillisesti. Kumppanin äkillinen kuolema on valtava elämänkriisi ja olet vielä varmaankin shokkivaiheessa, jossa mikään ei oikein tunnu miltään eikä asiaa vielä edes käsitä. Voit mennä toki töihin huomenna, jos tuntuu, että haluat, mutta kannattaa varautua siihen, että kun suru sitten todella alkaa saatat tarvita sairauslomaa pidempään. Surulle ei ole aikarajaa ja on todella monia tapoja miten surutyö etenee ja kauanko se kestää ja koska se alkaa jne. On tavallista, että alku menee vähän kuin usvassa ja toimii vähän kuin robottina ja hoitaa käytönnön asioita kuten tekin olette lastesi kanssa hoitaneet.
Sun elämä rakentuu pikkuhiljaa uudestaan. Sun ei tarvitse eikä pidä erityisesti tehdä mitään. Saat olla ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti sulla olisi joku ystävä jonka kanssa jutella ja töissä myös tukea, että ymmärtävät tilanteesi. Paljon voimia tuleviin aikoihin. Elämä jatkuu kyllä, mutta toisenlaisena ja vaikka nyt onkin vaikea ajatella pidemmälle, niin sun elämään voi tulla kaikkea toivomaasi hyvää jatkossa, vaikka juuri nyt tilanne on pysähtynyt ja outo ja on tyhjä olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei kuolemasta 4pv sisällä monttuun pistetä, mikäli kuolema selittämätön menee ruumiinavauksessa aikansa. Keksitty juttu.
Ei aloituksessa sanottu että hautajaiset on pidetty vaan hoidettu hautajaisasioita. Sehän tarkoittaa esim hautapaikan varaamista, arkun ostamista, muistotilaisuuden suunnittelua. Jne....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://nuoretlesket.fi/vertaistuki/vertaistukiryhmat/
Tuolta löytyy apua, monessa muodossa.
Sururyhmään osallistumiseen ei ole aikarajaa, mutta sitä ei suositella akuutissa kriisissä oleville.En taida kuitenkaan lukeutua nuoriin.
Ap
Nuoret lesket tarkoittavatt työikäisinä leskeksi jääneitä - erotukseksi eläkeikäisistä leskistä (heille on omat sururyhmät seurakunnissa, ja maamme pirstaloituneessa vertaistukikentässä on erikseen sururyhmät myös henkirikoksen uhrien läheisille jotka heikin voivat olla leskiä, itsemurhan tehneiden läheisille jotka hekin voivat olla leskiä, sekä lapsikuolemaperheille).
Samaa paskaa niissä kuitenkin tuutataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on paljon huolehdittavia asioita, hautajaiset, perunkirjoitus, mahdollinen perinnönjako, kaikki tilien lopettamiset ja ilmoitukset eri tahoille. Ensimmäiset puoli vuotta menee asioiden hoidossa ja arjen pyörittämisessä yksin. Kun asiat alkaa olla hoidettu iskee se suru ja yksinäisyys. Sitten vain surraan. Kun suru helpottaa alkaa uuden elämän rakentaminen joko yksin tai toisen kanssa.
Suru on läsnä koko ajan, myös käytännön asioita hoitaessa. Ei ole mitään erillistä suruaikaa.
Et sinä voi luvata että suru helpottaa ajan myötä. Menetyshän on pysyvä, eikä sitä voi korvata toisella ihmisellä.
Surevan elämä on uutta joka tapauksessa, ei se ala joskus myöhemmin.
Ap kysyi alussa muiden kokemuksia. Tämä oli oma kokemukseni. Suru ei tosiaankaan ole läsnä kun joudut hoitamaan niitä asioita. Silloin on pakko keskittyä niihin ja siirtää suru syrjään, että pystyy toimimaan.
Voin luvata että suru helpottaa, mutta sitä en voi luvata että suru katoaa pois.
Surevan elämä ei ole uutta. Se on sitä samaa mitä hän eli ennen kuolemantapausta. Hän voi kuitenkin rakentaan uuden elämän joko yksin tai toisen kanssa, kun on valmis siihen.
Tyhjyyteen minulla ei ole vastausta. Sitä toisen jättämää aukkoa on hankala täyttää millään.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin otan osaa ja olen pahoillani, että olet joutunut menettämään vaimosi äkillisesti. Kumppanin äkillinen kuolema on valtava elämänkriisi ja olet vielä varmaankin shokkivaiheessa, jossa mikään ei oikein tunnu miltään eikä asiaa vielä edes käsitä. Voit mennä toki töihin huomenna, jos tuntuu, että haluat, mutta kannattaa varautua siihen, että kun suru sitten todella alkaa saatat tarvita sairauslomaa pidempään. Surulle ei ole aikarajaa ja on todella monia tapoja miten surutyö etenee ja kauanko se kestää ja koska se alkaa jne. On tavallista, että alku menee vähän kuin usvassa ja toimii vähän kuin robottina ja hoitaa käytönnön asioita kuten tekin olette lastesi kanssa hoitaneet.
Sun elämä rakentuu pikkuhiljaa uudestaan. Sun ei tarvitse eikä pidä erityisesti tehdä mitään. Saat olla ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Toivottavasti sulla olisi joku ystävä jonka kanssa jutella ja töissä myös tukea, että ymmärtävät tilanteesi. Paljon voimia tuleviin aikoihin. Elämä jatkuu kyllä, mutta toisenlaisena ja vaikka nyt onkin vaikea ajatella pidemmälle, niin sun elämään voi tulla kaikkea toivomaasi hyvää jatkossa, vaikka juuri nyt tilanne on pysähtynyt ja outo ja on tyhjä olo.
Älä puhu surutyöstä. Ei ole olemassa mitään surutyötä. On vain surua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa.
Koeta vain mennä eteenpäin, sillä sinä jäit vielä tänne, etkä oikein voi pysähtyäkään. Käy töissä jos pystyt, rutiinit saattavat vähän auttaa.
Minä olin sokissa ja tunsin raastavaa kärsimystä ensimmäiset kolme vuotta. Pysyttelin silti liikkeellä ja yritin tehdä asioita. Kaikki on vieläkin aika vaikeaa.
Älä ryntää heti etsimään uutta puolisoa, vaikka sellainenkin voi tulla mieleen.
Anna ajan kulua, niin vähitellen alkaa tuntua helpommalta. Sinulla on vielä elämää edessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on paljon huolehdittavia asioita, hautajaiset, perunkirjoitus, mahdollinen perinnönjako, kaikki tilien lopettamiset ja ilmoitukset eri tahoille. Ensimmäiset puoli vuotta menee asioiden hoidossa ja arjen pyörittämisessä yksin. Kun asiat alkaa olla hoidettu iskee se suru ja yksinäisyys. Sitten vain surraan. Kun suru helpottaa alkaa uuden elämän rakentaminen joko yksin tai toisen kanssa.
Suru on läsnä koko ajan, myös käytännön asioita hoitaessa. Ei ole mitään erillistä suruaikaa.
Et sinä voi luvata että suru helpottaa ajan myötä. Menetyshän on pysyvä, eikä sitä voi korvata toisella ihmisellä.
Surevan elämä on uutta joka tapauksessa, ei se ala joskus myöhemmin.
Ap kysyi alussa muiden kokemuksia. Tämä oli oma kokemukseni. Suru ei tosiaankaan ole läsnä kun joudut hoitamaan niitä asioita. Silloin on pakko keskittyä niihin ja siirtää suru syrjään, että pystyy toimimaan.
Voin luvata että suru helpottaa, mutta sitä en voi luvata että suru katoaa pois.
Surevan elämä ei ole uutta. Se on sitä samaa mitä hän eli ennen kuolemantapausta. Hän voi kuitenkin rakentaan uuden elämän joko yksin tai toisen kanssa, kun on valmis siihen.
Tyhjyyteen minulla ei ole vastausta. Sitä toisen jättämää aukkoa on hankala täyttää millään.
Olet väärässä etkä selvästikään ymmärrä mitä suru on. Ei se ole sellaista joka odottaa vuoroaan ja sopivaa hetkeä. Suru on läsnä surevassa myös silloin kun sitä ei ajattele eikä tiedosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhjä olo on varmasti kun elämästä on poistunut tärkeä henkilö. Ei auta tässä kohtaa kun mennä eteenpäin päivä kerrallaan ja elää läpi erilaisia tunteita. Pikkuhiljaa sitten jossain vaiheessa huomaa, että elämä alkaa normalisoitumaan, mutta siihen menee oma aikansa. Varmaan auttaa, jos saa jutella jonkun kanssa, pitää itsestään huolen ja antaa tilaa itselleen surra. Toiselle auttaa toiminta, toiselle joku muu. Osanotto.
Osanotot täältäkin.
Töiden tekeminen on varmaan ihan hyvä juttu, ettei ajatukset pyöri koko ajan surullisissa asioissa - ja sitten toisaalta: anna itsellesi aikaa surra ja käsitellä asia kaikessa rauhassa. Vahvista yhteyttä myös aikuisiin lapsiisi, ehkä löydätte toisenne entistä syvemmällä tasolla tämän jälkeen?
Ja kun suru on aikanaan asettunut ja käsitelty, älä pelkää antautua elämään taas avoimin mielin. Se on ihan sallittua, jopa toivottavaa. Muista, että mihinkään ei ole kiire.. Kaikkea hyvää sinulle, ja voimia!
Vierailija kirjoitti:
Otan osaa.
Koeta vain mennä eteenpäin, sillä sinä jäit vielä tänne, etkä oikein voi pysähtyäkään. Käy töissä jos pystyt, rutiinit saattavat vähän auttaa.
Minä olin sokissa ja tunsin raastavaa kärsimystä ensimmäiset kolme vuotta. Pysyttelin silti liikkeellä ja yritin tehdä asioita. Kaikki on vieläkin aika vaikeaa.
Älä ryntää heti etsimään uutta puolisoa, vaikka sellainenkin voi tulla mieleen.
Anna ajan kulua, niin vähitellen alkaa tuntua helpommalta. Sinulla on vielä elämää edessä.
Kiitos! No, mikään uuden puolison etsiminen ei ole mielessä.
Mietin vaan että jos on näin tyhjä olo niin mitäs sitten. Asioilla ei ole enää merkitystä.
Kaikki tulevan kesän, tulevien vuosien, eläkeiän suunnitelmat jotka vaimon kanssa on suunniteltu, ne on vedetty vessanpöntöstä alas.
Me oltiin vaimon kanssa avioliiton lisäksi myös erittäin hyvät ystävät. Osattiin miettiä asioita perheen ulkopuolelta niin kuin ystävät miettii.
Nyt minulta hävisi vaimo ja paras ystävä.
Ja töihin en ole kertonut koko asiasta. Viime viikolla olin etätöissä ja tein välttämättömät.
Ap
Otan osaa, toivon sinulle paljon voimia ja rohkeutta kohdata kaikenlaiset tunteet joita suru tuo tullessaan. En ole itse kokenut samaa, mutta edelläolevista kirjoituksista voi päätellä, että tie toipumiseen on pitkä. Tsemppiä ja valoa tiellesi. Pidä mielessä että lapsesi tarvitsevat sinua, ja jos joskus tulee mieleesi että et jaksaisi itsesi eteen tehdä mitään hyvinvointiasi lisääviä asioita, tee ne lastesi vuoksi, hyvinvointisi lisää myös heidän hyvinvointiaan.
Lämmin osanottoni. Työhönmeno on minustakin järkevää. Yksin jääminenon huono vaihtoehto.
Jos lapset eivät ole olleet paljon mukana, älä vaadi. Onko sinulla tosi hyviä ystäviä?
Tärkeää on, että huolehdit itsellesi hyvää ruokaa. Jaksatko hoitaa vaatteesi, parturin ja muun kauneudenhoidon. Suosittelen menoa jalkahoitoon ja rentoutumaan.
Kirjastosta voisit löytää jonkin hyvän kirjan. Voisin suositellakin.
Tuleeko uni hyvin? Jaksatko kävellä luonnossa? Kävely metsässä teki hyvää kun ikäisesi veli menetti yht äkkiä vaimonsa. Et kertonut onko sinulla kotieläintä.
Myötätuntoa lähetän. Olen vanha ihminen. Siksi huolehdin. Ajattelen mitä ajattelisin, jos olisit poikasi. En tiedä onko sinulla vielä vanhemmat tai sisaruksia. Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alussa on paljon huolehdittavia asioita, hautajaiset, perunkirjoitus, mahdollinen perinnönjako, kaikki tilien lopettamiset ja ilmoitukset eri tahoille. Ensimmäiset puoli vuotta menee asioiden hoidossa ja arjen pyörittämisessä yksin. Kun asiat alkaa olla hoidettu iskee se suru ja yksinäisyys. Sitten vain surraan. Kun suru helpottaa alkaa uuden elämän rakentaminen joko yksin tai toisen kanssa.
Suru on läsnä koko ajan, myös käytännön asioita hoitaessa. Ei ole mitään erillistä suruaikaa.
Et sinä voi luvata että suru helpottaa ajan myötä. Menetyshän on pysyvä, eikä sitä voi korvata toisella ihmisellä.
Surevan elämä on uutta joka tapauksessa, ei se ala joskus myöhemmin.
Ap kysyi alussa muiden kokemuksia. Tämä oli oma kokemukseni. Suru ei tosiaankaan ole läsnä kun joudut hoitamaan niitä asioita. Silloin on pakko keskittyä niihin ja siirtää suru syrjään, että pystyy toimimaan.
Voin luvata että suru helpottaa, mutta sitä en voi luvata että suru katoaa pois.
Surevan elämä ei ole uutta. Se on sitä samaa mitä hän eli ennen kuolemantapausta. Hän voi kuitenkin rakentaan uuden elämän joko yksin tai toisen kanssa, kun on valmis siihen.
Tyhjyyteen minulla ei ole vastausta. Sitä toisen jättämää aukkoa on hankala täyttää millään.Olet väärässä etkä selvästikään ymmärrä mitä suru on. Ei se ole sellaista joka odottaa vuoroaan ja sopivaa hetkeä. Suru on läsnä surevassa myös silloin kun sitä ei ajattele eikä tiedosta.
Suru on asia, missä ei voi olla oikeassa tai väärässä. Jokainen suree tavallaan. Et voi mennä sanomaan toiselle että hän suree jotenkin väärin. Miten voit olla noin empatiakyvytön.
.
Minun oloni paheni sururyhmissä. Niissä markkinoidaan vanhentunutta surukäsitystä. Lisäksi sururyhmissä sureva eristetään suremattomista ihmisistä.