Miksi Suomi ei pysy muiden pohjoismaiden kelkassa?
Mikä siinä on ollut niin vaikeaa?
Taidettiin vuonna 2007 olla elintasoltamme jo tasoissa Ruotsin kanssa, mutta siitä lähtien on ollut suunta alaspäin. Tanska, Ruotsi ja Norja menevät menojaan. Tanska ja Norja varsinkin, Ruotsilla mennyt vähän huonommin.
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on liikaa työttömiä, liikaa työhaluttomuutta , liian hyvät tuet,ja liikaa laiskuutta ja lyhyet työviikot. Esimerkiksi Suomessa töitä paiskitaan viikossa noin 30-40 tuntia työpaikasta riippuen kun kaikkia muualla ollaan töissä noin 40-60 tuntia viikossa. Lisäksi on useaan otteeseen tutkittu ja todettu että Suomen sosiaaliturvajärjestelmä luo etenkin työttömille kannusinloukun jäädä kotiin ja vältellä työllistymistä.
Höpö höpö. Olen työskennellyt Ruotsissa ja siellä hämmästeltiin ammattitaitoani ja tehokkuuttani. Sen lisäksi palkka oli huomattavasti parempi kuin Suomessa.
Umpirehellisyys ei kannata. Jätetään vaan röyhkeästi velat maksamatta. Niin monet muutkin maat ratkaisisivat ongelman.
Ruotsissa on pienempi mediaanipalkka ku Suomessa
Suomessa verotetaan ansio-, osinko- ja pääomatuloja. Nuo verot kokonaan veks ja alkais talous täälläkin kohentua ja nousta kun lähestulkoon koko palkka ei enää kulukaan verojen maksuun.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin väitetään että Suomi maksaa EU:ssa kaiken kun taas muiden jäsenmaiden kuten Tanskan ja Ruotsin ei ole tarvinnut maksaa EU:ssa olon aikana senttiäkään vaan ovat voineet elää Suomen siivellä.
Vaikuttaa siltä, että täällä poliitikot ovat miellyttäjiä. Maksetaan mielellään korkeimmat maksut, jotta saadaan itselle ja kavereille hyvät kansainväliset virat.
Jos yritys menestyy, painetaankin äkkiä paniikkinappulaa ja yritys myydään ulkomaille. Ne sitten tekevät hyvät rahat. Ruotsalaiset yritykset ostavat menestyviä firmoja, jotka sitten viedään muualle, ehkä?
Jotain tässä kansassa on, tiedä mitä.
Suomessa ei osata talousasioita ja ollaan liian sosialistisia. Kaikki yksityiset pääomat on verotettu pois niin taloudessa ei ole mitään tahoa joka investoisi tänne varsinkin kun joka toinen hallitus muuttaa toimintaympäristön vuoronpetään päinvastaiseksi.
Miksi työttömiä ei palauteta takaisin sinne mistä he tänne Suomeen tulevat vaan sen sijaan annetaan Suomen työttömyyslukujen ja -asteen kasvaa näin holtittomasti? Työttömillä ei minun mielestäni tulisi olla mitään asiaa tänne Suomeen ennen kuin heillä on työpaikka ja pystyvät todistamaan pystyvänsä pärjäämään itse omilla tuloillaan.
Verotus tappaa kaiken. Suomi on siinä ykkönen. Julkinen tuhlaus tappaa loput, siinäkin Suomi on ykkönen. Velkaantuminen varmistaa, että pohjalta ei nousta ja Suomi on jälleen priimuksena. Työvoimareserviäkin on eniten.
Jos politiikka voi tämän mitenkään ratkaista, Javier Milein tulee olla ehdolla.
Suomi panosti läpi 1900-luvun ja vielä 2000-luvun alussa sosialismiin ja kommunismiin sen sijaan että olisi tehdä nyt puhtaaseen kapitalismiin ja työn verottomuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työttömiä ei palauteta takaisin sinne mistä he tänne Suomeen tulevat vaan sen sijaan annetaan Suomen työttömyyslukujen ja -asteen kasvaa näin holtittomasti? Työttömillä ei minun mielestäni tulisi olla mitään asiaa tänne Suomeen ennen kuin heillä on työpaikka ja pystyvät todistamaan pystyvänsä pärjäämään itse omilla tuloillaan.
Suomessa pitäisi olla ICE:n kaltaisia turvajoukkoja jotka selvittää onko joku henkilö työttömänä, ja tekee sitten poliisiratsian tämän kotiin ja pidättää.
Suomessa on paskat johtajat ja slaavilainen kansa.
Vierailija kirjoitti:
Meille olisi pitänyt ottaa hallitusti mmaahanmuutajia jo 20 vuoden ajan, ikärakenne ei olisi se mikä se nyt on. Ruotsissa on otettu ja se on yksi syy miksi heillä menee taloudessa paremmin. Lieveilmiöitä on kyllä joo, mutta onpa talouskin pyörinyt toisin kuin meillä.
Me olisimme voineet ottaa aasialaisia ja välttää Ruotsin virheet. He ovat rauhallisia ja älykkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Verotus tappaa kaiken. Suomi on siinä ykkönen. Julkinen tuhlaus tappaa loput, siinäkin Suomi on ykkönen. Velkaantuminen varmistaa, että pohjalta ei nousta ja Suomi on jälleen priimuksena. Työvoimareserviäkin on eniten.
Jos politiikka voi tämän mitenkään ratkaista, Javier Milein tulee olla ehdolla.
Maailman korkein kokonaisverotus (verot suhteessa BKT:hen) on yleensä Tanskassa, joka kerää veroja yli 48 % bruttokansantuotteesta. Muita kärkikuntia ovat Ranska, Belgia ja Pohjoismaat, mukaan lukien Suomi, joka on vakaasti maailman korkeimman verotuksen maiden joukossa.
Veronmaksajain Keskusliitto +2
Keskeiset havainnot verotuksesta:
Korkein kokonaisveroaste: Tanska (noin 48 %).
Muut kärkimaat: Ranska, Belgia ja Suomi.
Suomen sijoitus: Suomi on usein 3–7. korkeimman kokonaisveroasteen maissa.
Palkkaverokiila: Italiassa on yksi korkeimmista palkkaverokiiloista (yli 50 %), mutta Suomi on myös hyvin kireä työn verotuksessa.
Poikkeukset: Joissakin lähteissä, kuten CIA:n tilastoissa, on mainittu Grönlanti hyvin korkealla 79,6 %:n kokonaisveroasteella.
Veronmaksajain Keskusliitto +5
Suomessa verotus on korkeaa erityisesti ansiotulojen ja kulutuksen osalta, mikä sijoittaa maan kansainvälisissä vertailuissa kärkisijoille.
STT Info +1
Suomessa työttömyys oli lisäksi laitonta vuoteen 1986 asti ja vailla vakituista työpaikkaa oleva laskettiin irtolaisiksi. Voisi hyvin olla edelleenkin laitonta ja rikos olla työtön niin saataisiin tuo työttömyys vihdoin käännettyä kasvusta laskuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa ja Tanskassa on tiukka budjettikuri. Katsotaan minkä verran rahaa on ja sitten mietitään mihin sitä käytetään
Suomessa mietitään ensin mitä kaikkea halutaan, sitten mietitään vasta miten se kaikki rahoitetaan, no ottamalla lisää velkaa.
Olen sitä mieltä että muissa Pohjoismaissa keskiössä on yksilön arvostus. Tämä näkyy sekä työelämässä että sosiaaliturvassa. Tanskassa työntekijöiden edustaja on mukana päättämässä asioista. Työtön saa 1600€ kuukaudessa. Suomessa max 800 asumislisän kanssa.
Eli talouskasvun este on mielestäsi liian pienet köyhäinavut toimettomille. Taidat olla kommunisti.
Olen humanisti. Ihmisarvo kuuluu kaikille.
Ihmisarvo kyllä, toisten tienaavat rahat ei
Muissa pohjoismaissa on demarihallitus. Meillä perskokkareet päättää.
Vierailija kirjoitti:
Verotus tappaa kaiken. Suomi on siinä ykkönen. Julkinen tuhlaus tappaa loput, siinäkin Suomi on ykkönen. Velkaantuminen varmistaa, että pohjalta ei nousta ja Suomi on jälleen priimuksena. Työvoimareserviäkin on eniten.
Jos politiikka voi tämän mitenkään ratkaista, Javier Milein tulee olla ehdolla.
Maailman korkein kokonaisverotus (verot suhteessa BKT:hen) on yleensä Tanskassa, joka kerää veroja yli 48 % bruttokansantuotteesta. Muita kärkikuntia ovat Ranska, Belgia ja Pohjoismaat, mukaan lukien Suomi, joka on vakaasti maailman korkeimman verotuksen maiden joukossa.
Veronmaksajain Keskusliitto +2
Keskeiset havainnot verotuksesta:
Korkein kokonaisveroaste: Tanska (noin 48 %).
Muut kärkimaat: Ranska, Belgia ja Suomi.
Suomen sijoitus: Suomi on usein 3–7. korkeimman kokonaisveroasteen maissa.
Palkkaverokiila: Italiassa on yksi korkeimmista palkkaverokiiloista (yli 50 %), mutta Suomi on myös hyvin kireä työn verotuksessa.
Poikkeukset: Joissakin lähteissä, kuten CIA:n tilastoissa, on mainittu Grönlanti hyvin korkealla 79,6 %:n kokonaisveroasteella.
Veronmaksajain Keskusliitto +5
Suomessa verotus on korkeaa erityisesti ansiotulojen ja kulutuksen osalta, mikä sijoittaa maan kansainvälisissä vertailuissa kärkisijoille.
STT Info +1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa ja Tanskassa on tiukka budjettikuri. Katsotaan minkä verran rahaa on ja sitten mietitään mihin sitä käytetään
Suomessa mietitään ensin mitä kaikkea halutaan, sitten mietitään vasta miten se kaikki rahoitetaan, no ottamalla lisää velkaa.
Olen sitä mieltä että muissa Pohjoismaissa keskiössä on yksilön arvostus. Tämä näkyy sekä työelämässä että sosiaaliturvassa. Tanskassa työntekijöiden edustaja on mukana päättämässä asioista. Työtön saa 1600€ kuukaudessa. Suomessa max 800 asumislisän kanssa.
Eli talouskasvun este on mielestäsi liian pienet köyhäinavut toimettomille. Taidat olla kommunisti.
Olen humanisti. Ihmisarvo kuuluu kaikille.
Tämä ajattelu on Suomen ongelmien juurisyy.
höpöhöpö se on se slaavilainen ajattelu mikä on ongelma. Ollaan Unkarin ja Venäjän tiellä siinä suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Yksinkertaisempi kansa/väestö?
Tämä on Tatu Vanhasen älykkyystutkimusten mukaan totta. Suomalaiset ovat Pohjoismaiden vähä-älyisin kansa.
Taitaa olla nominaalilukuja tai hatusta tempaistuja. Reaalitasolla Suomen talous ei ole kasvanut yhtään.