Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Suomi maksoi Afganistanin sodasta yli miljardin"

Vierailija
07.04.2026 |

Suomi on miehitetty maa, kirjoittaa vasemmiston ex-kansanedustaja Markus Mustajärvi

Suomen Nato-jäsenyyttä ajettiin kymmeniä vuosia. Esimerkiksi Afganistanin sodasta Suomi maksoi yli miljardin. Lopputuloksena, kun länsivallat pakenivat maasta Yhdysvallat etunenässä, oli, että naisten ja lasten asema kurjistui entisestään. Kyse ei ollut heidän vapauttamisestaan vaan kuuliaisuuden osoittamisesta Natolle eli Yhdysvalloille.

Sitä tietä on edetty. Taloudellisesti surkein suoritus Suomen päättäjiltä oli hyväksyä F-35-hävittäjähankinta. Loppulasku, yli kolmekymmentä miljardia euroa, on kolminkertainen siihen nähden, millä hanke markkinoitiin suomalaisille.

Esitin eduskunnan puolustusvaliokunnassa 19.1.2023 neljä lausumaa.

Ensinnäkin: Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.

Toiseksi: Suomen on ilmoitettava, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen eikä sen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun.

Nyt kuitenkin Orpon hallitus ajaa mahdollisuutta avata tie auki maalla, merellä ja ilmassa.

Kolmanneksi: Suomen alueelle ei pidä sijoittaa pysyvästi minkään muun maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia.

Kuitenkin DCA sopimuksen myötä tämä tuli mahdolliseksi ja Suomeen voidaan sijoittaa viisitoista Nato-tukikohtaa ilman suomalaisten mahdollisuutta valvoa niiden toimintaa.

Neljänneksi: Suomi ei salli eikä anna minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.

https://www.ku.fi/artikkeli/5446059-suomi-on-miehitetty-maa-kirjoittaa-…

Kommentit (89)

Vierailija
61/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siinä meni matalapalkka-alan työläisten 500e kannustuslisä kerran kuussa huonon palkan päälle. Tai perustulo. Mut sota oli tärkeempi

Vierailija
62/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia. 

Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.

Islam on expansiivinen.   Putinistinen.  Se on koko maailman uhka.   Sen,  mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta. 

Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.

Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat. 

Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.

Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?

Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.

Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.

Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.

Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.

Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi. 

Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.

Kaikki liittyy kaikkeen. Ikivanha kokonaisuus. Ja nykyään pelkkää P AS KAA!

Iranin ja laajemman Lähi-idän historia on yli 2 500 vuotta vanha kokonaisuus, jota leimaavat suuret valtakunnat, uskonnon muutos, ulkovaltojen vaikutus ja jatkuva geopoliittinen merkitys. Iran (entinen Persia) on toiminut alueen kulttuurisena ja poliittisena keskuksena pitkään. 

Iranin historian päävaiheet:

Antiikin Persia (n. 550 eaa. – 651 jaa.): Kyyros Suuren perustama Akemenidien valtakunta oli historian ensimmäisiä suurvaltoja. Sitä seurasivat Parthian ja Sassanidien valtakunnat, joiden aikana zarathustralaisuus oli vallitseva uskonto.

Islamilainen valloitus ja keskiaika (600-luku – 1500-luku): Arabisoturit valloittivat Persian 600-luvulla, mikä johti maan islamisoitumiseen. Persian kieli ja kulttuuri säilyivät kuitenkin osana islamilaista sivilisaatiota. Alueella hallitsivat myöhemmin eri turkkilais- ja mongolidynastiat.

Safavidit ja šiialaisuus (1501–1736): Safavidien dynastia teki šiialaisesta islamista Iranin valtionuskonnon 1500-luvulla, mikä erotti Iranin sunni-enemmistöisistä naapureistaan.

Nykyaika ja shaahin aika (1900-luku): Iran oli pitkään länsivaltojen, erityisesti Britannian ja myöhemmin Yhdysvaltojen, vaikutuspiirissä. Vuonna 1953 länsivallat syrjäyttivät demokraattisen hallinnon ja vahvistivat shaahi Mohammed Reza Pahlavin valtaa.

Iranin vallankumous (1979): Šaahi syrjäytettiin ja maasta tuli islamilainen tasavalta ajatolla Khomeini johdolla.

Irakin–Iranin sota (1980–1988): Vallankumouksen jälkeen Iran kävi pitkän ja tuhoisan sodan Irakia vastaan. 

Lähi-idän historian kehitys:

Imperiumien aika: Alue on ollut Mesopotamian sivilisaatioiden, Persian valtakuntien sekä myöhemmin Bysantin ja Osmanien valtakunnan hallitsemaa.

Eurooppalainen siirtomaavalta: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmanien valtakunta hajosi ja länsivallat (Britannia, Ranska) jakoivat alueen vaikutuspiireihin.

Konfliktit ja öljy: Lähi-itää ovat muokanneet öljyvarat, Israelin ja Palestiinan konflikti sekä jatkuvat levottomuudet, kuten Irakin, Syyrian ja Jemenin kriisit. 

Nykyään Iran on teokraattinen diktatuuri, jolla on merkittävä rooli Lähi-idän politiikassa, usein vastakkainasettelussa länsivaltojen ja Israelin kanssa

Ymmärsitkö mitään kopioimistasi lauseista?

Historiaa tuossa on, mutta miten nämä vaikuttivat nykyisyyteen? Ei pelkkä kopiointi auta sinua oikeasti ymmärtämään asioita. Ne tulee sisäistää eikä se tapahdu tuolla tavalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/89 |

Taidat olla joku pale-hullu, nehän täällä pitivät pitkiö saarnoja opettaen kaiken palestiinalaisten historiasta niin kuin sen pitäisi jotenkin suomalaisia liikuttaa. Kerropa meille omin sanoin siitä lähi-idän kehityksestä ja mitä positiivista juuri islam on tuonut kansoille, varsinkin naisille. 

Jos et halua ymmärtää niin et halua. Jospa ymmärtäisit sitten kun kasvat aikuiseksi...

Tämä oli vastauksesi kysymykseeni? Et siis voinut sanoa edes yhtä lausetta siihen mitä hyvää islam on tuonut lähi-idälle ja varsinkin naisille. Tajuatko edes miten typerälle kuulostat. Ehkä sinun pitäisi kasvaa aikuiseksi ja päästä eroon siitä punakommari-ideologiasta. Jopa Suomessa asuvat ex-muslimit soimaavat teitä sen uskonnon glorifioimisesta. 

Vierailija
64/89 |

Mikähän helvetin besserwisseri sinä olet? Miten sinä vedät tuosta 2500 vanhasta historiasta sen johtopäätöksen, että se oli USA ja Britannia, jotka ovat syypäitä nykytilanteeseen? Kerro nyt se, kun olet niin helvetin viisas. Ihan varmasti heilläkin on ollut joku merkitys asioiden kulkuun, mutta kummasti länsimaista ei yksikään ole kansalaisiaan alistava ja ihmisoikeuksia polkeva diktatuuri, kuten Iran. 

Vierailija
65/89 |

Miksi sinä sotket asioita? Kyse ei ole islamista vaan miksi esimerkiksi Iran on muuttunut sellaiseksi kuin se nyt on. Juurisyyt sille miksi 70 luvun länsimainen Iran muuttui nykyiseksi Iraniksi. Ymmärrätkö mistä tässä on kyse? Lopeta tuo öyhötys ja rauhoitu miettimään asiaa.

Vierailija
66/89 |

Ah, kun ei osata avata enenpää ruvetaan ölisemään "öyhötyksestä" Joku selvä punatrollihan se siellä. Sinä itse aikaisemmin selitit kuinka juuri ISLMAMia pitää ymmärtää ja kuinka me muut emme tajua siitä mitään ja kuinka mahtava uskonto se itse asiassa on. Äläpä yritä vaihtaa aihetta. Odotan vieläkin selitystäsi siihen mitä hyvää islam on tuonut lähi-idälle ja varsinkin naisille. Toivon ettei tätä tarvitse toistaa enää monta kertaa. 

Toisen pellepalstan mukaan Iran on täynnä neroja, ovat kuulema yhtä älykkäitä kuin kiinalaiset. Se näkyykin niiden maassa ja täällä luuhavissa pakkolaisissa, syyttävät suomalaisia ongelmistaan. Varsinaisia älykköjä nämä kaikki islamin kansat. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/89 |

Sotket minut johonkin toiseen. En ole missään vaiheessa kirjoittanut yhtään lausetta islamista. Ainoastaan siitä miksi länsimaiden sotkeentuminen esimerkiksi Iranin sisäisiin asioihin vaikutti isolti siihen mikä Iran on nyt ja osiltaan Iranin ja Irakin sotaan 80 luvulla. Ymmärrätkö mitä tarkoitan vai onko sinun kanssasi aivan turha keskustella tästä aiheesta?

Vierailija
68/89 |

Tuo riitelee vaikka itsestään. Ei huomaa keskustelijan vaihtumista. 😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi tarvitsee 45000 afgaania joka vuosi paikkamaan työvoimapulaamme.

Vierailija
70/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suomi tarvitsee 45000 afgaania joka vuosi paikkamaan työvoimapulaamme.

Minä en tiennytkään että meillä on pulaa vuohipaimenista ja terroristeista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/89 |

Ilmeisesti hänelle kävi näin. Keskustelu olisi voinut olla antoisaa mikäli hän ei olisi noin hermona. Ilmoitan nyt hänelle ja muillekin keskustelijoille poistumisestani. Menen nukkumaan.

Vierailija
72/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomi tarvitsee 45000 afgaania joka vuosi paikkamaan työvoimapulaamme.

Minä en tiennytkään että meillä on pulaa vuohipaimenista ja terroristeista.

Taksikuskeista ja ruokaläheteistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia. 

Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.

Islam on expansiivinen.   Putinistinen.  Se on koko maailman uhka.   Sen,  mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta. 

Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.

Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat. 

Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.

Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?

Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.

Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.

Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.

Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.

Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi. 

Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.

Kaikki liittyy kaikkeen. Ikivanha kokonaisuus. Ja nykyään pelkkää P AS KAA!

Iranin ja laajemman Lähi-idän historia on yli 2 500 vuotta vanha kokonaisuus, jota leimaavat suuret valtakunnat, uskonnon muutos, ulkovaltojen vaikutus ja jatkuva geopoliittinen merkitys. Iran (entinen Persia) on toiminut alueen kulttuurisena ja poliittisena keskuksena pitkään. 

Iranin historian päävaiheet:

Antiikin Persia (n. 550 eaa. – 651 jaa.): Kyyros Suuren perustama Akemenidien valtakunta oli historian ensimmäisiä suurvaltoja. Sitä seurasivat Parthian ja Sassanidien valtakunnat, joiden aikana zarathustralaisuus oli vallitseva uskonto.

Islamilainen valloitus ja keskiaika (600-luku – 1500-luku): Arabisoturit valloittivat Persian 600-luvulla, mikä johti maan islamisoitumiseen. Persian kieli ja kulttuuri säilyivät kuitenkin osana islamilaista sivilisaatiota. Alueella hallitsivat myöhemmin eri turkkilais- ja mongolidynastiat.

Safavidit ja šiialaisuus (1501–1736): Safavidien dynastia teki šiialaisesta islamista Iranin valtionuskonnon 1500-luvulla, mikä erotti Iranin sunni-enemmistöisistä naapureistaan.

Nykyaika ja shaahin aika (1900-luku): Iran oli pitkään länsivaltojen, erityisesti Britannian ja myöhemmin Yhdysvaltojen, vaikutuspiirissä. Vuonna 1953 länsivallat syrjäyttivät demokraattisen hallinnon ja vahvistivat shaahi Mohammed Reza Pahlavin valtaa.

Iranin vallankumous (1979): Šaahi syrjäytettiin ja maasta tuli islamilainen tasavalta ajatolla Khomeini johdolla.

Irakin–Iranin sota (1980–1988): Vallankumouksen jälkeen Iran kävi pitkän ja tuhoisan sodan Irakia vastaan. 

Lähi-idän historian kehitys:

Imperiumien aika: Alue on ollut Mesopotamian sivilisaatioiden, Persian valtakuntien sekä myöhemmin Bysantin ja Osmanien valtakunnan hallitsemaa.

Eurooppalainen siirtomaavalta: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmanien valtakunta hajosi ja länsivallat (Britannia, Ranska) jakoivat alueen vaikutuspiireihin.

Konfliktit ja öljy: Lähi-itää ovat muokanneet öljyvarat, Israelin ja Palestiinan konflikti sekä jatkuvat levottomuudet, kuten Irakin, Syyrian ja Jemenin kriisit. 

Nykyään Iran on teokraattinen diktatuuri, jolla on merkittävä rooli Lähi-idän politiikassa, usein vastakkainasettelussa länsivaltojen ja Israelin kanssa

Ymmärsitkö mitään kopioimistasi lauseista?

Historiaa tuossa on, mutta miten nämä vaikuttivat nykyisyyteen? Ei pelkkä kopiointi auta sinua oikeasti ymmärtämään asioita. Ne tulee sisäistää eikä se tapahdu tuolla tavalla.

Mikähän helvetin besserwisseri sinä olet? Miten sinä vedät tuosta 2500 vanhasta historiasta sen johtopäätöksen, että se oli USA ja Britannia, jotka ovat syypäitä nykytilanteeseen? Kerro nyt se, kun olet niin helvetin viisas. Ihan varmasti heilläkin on ollut joku merkitys asioiden kulkuun, mutta kummasti länsimaista ei yksikään ole kansalaisiaan alistava ja ihmisoikeuksia polkeva diktatuuri, kuten Iran. 

Neuvon sinua lapsipieni. Lue, lue, lue ja tutustu aiheeseen. Sitä ennen kehottaisin sinua rauhoittumaan. Opiskelusta ei tule mitään jos et pysty keskittymään aiheeseen.

Vierailija
74/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo islam tuli  rinnalle siinä yhteydessä,  kun  joku valopää  sanoi  Natoon liittymistä miehitykseksi.   Nato ei miehitä mitään.   Miehitys = islam.   Miten muuten sen vaikutuksen voisi nähdä?  Enemmän kuin Naton. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi vietiin Afganistanin sotaan jo 2002. Joitakin vuosia myöhemmin sitä nimitettiin kriisinhallinnaksi ja rauhanturvaoperaatioksi. 

Sotimisen vain pitkittyessä nimivalikoimaan lisättiin peittelytarkoituksessa jälleenrakennus ja kouluttaminen. 

Suomen mukanaolo sodassa on tullut kalliiksi. Rahaa on menetetty satoja miljoonia euroja, joidenkin arvioiden mukaa lähes miljardi. 

Eikä suomalaissotilaiden kuolemista ja elinikäisistä vammautumisistakaan ole vältytty.

Vierailija
76/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia. 

Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.

Islam on expansiivinen.   Putinistinen.  Se on koko maailman uhka.   Sen,  mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta. 

Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.

Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat. 

Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.

Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?

Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.

Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.

Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.

Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.

Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi. 

Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.

Kaikki liittyy kaikkeen. Ikivanha kokonaisuus. Ja nykyään pelkkää P AS KAA!

Iranin ja laajemman Lähi-idän historia on yli 2 500 vuotta vanha kokonaisuus, jota leimaavat suuret valtakunnat, uskonnon muutos, ulkovaltojen vaikutus ja jatkuva geopoliittinen merkitys. Iran (entinen Persia) on toiminut alueen kulttuurisena ja poliittisena keskuksena pitkään. 

Iranin historian päävaiheet:

Antiikin Persia (n. 550 eaa. – 651 jaa.): Kyyros Suuren perustama Akemenidien valtakunta oli historian ensimmäisiä suurvaltoja. Sitä seurasivat Parthian ja Sassanidien valtakunnat, joiden aikana zarathustralaisuus oli vallitseva uskonto.

Islamilainen valloitus ja keskiaika (600-luku – 1500-luku): Arabisoturit valloittivat Persian 600-luvulla, mikä johti maan islamisoitumiseen. Persian kieli ja kulttuuri säilyivät kuitenkin osana islamilaista sivilisaatiota. Alueella hallitsivat myöhemmin eri turkkilais- ja mongolidynastiat.

Safavidit ja šiialaisuus (1501–1736): Safavidien dynastia teki šiialaisesta islamista Iranin valtionuskonnon 1500-luvulla, mikä erotti Iranin sunni-enemmistöisistä naapureistaan.

Nykyaika ja shaahin aika (1900-luku): Iran oli pitkään länsivaltojen, erityisesti Britannian ja myöhemmin Yhdysvaltojen, vaikutuspiirissä. Vuonna 1953 länsivallat syrjäyttivät demokraattisen hallinnon ja vahvistivat shaahi Mohammed Reza Pahlavin valtaa.

Iranin vallankumous (1979): Šaahi syrjäytettiin ja maasta tuli islamilainen tasavalta ajatolla Khomeini johdolla.

Irakin–Iranin sota (1980–1988): Vallankumouksen jälkeen Iran kävi pitkän ja tuhoisan sodan Irakia vastaan. 

Lähi-idän historian kehitys:

Imperiumien aika: Alue on ollut Mesopotamian sivilisaatioiden, Persian valtakuntien sekä myöhemmin Bysantin ja Osmanien valtakunnan hallitsemaa.

Eurooppalainen siirtomaavalta: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmanien valtakunta hajosi ja länsivallat (Britannia, Ranska) jakoivat alueen vaikutuspiireihin.

Konfliktit ja öljy: Lähi-itää ovat muokanneet öljyvarat, Israelin ja Palestiinan konflikti sekä jatkuvat levottomuudet, kuten Irakin, Syyrian ja Jemenin kriisit. 

Nykyään Iran on teokraattinen diktatuuri, jolla on merkittävä rooli Lähi-idän politiikassa, usein vastakkainasettelussa länsivaltojen ja Israelin kanssa

Ymmärsitkö mitään kopioimistasi lauseista?

Historiaa tuossa on, mutta miten nämä vaikuttivat nykyisyyteen? Ei pelkkä kopiointi auta sinua oikeasti ymmärtämään asioita. Ne tulee sisäistää eikä se tapahdu tuolla tavalla.

Mikähän helvetin besserwisseri sinä olet? Miten sinä vedät tuosta 2500 vanhasta historiasta sen johtopäätöksen, että se oli USA ja Britannia, jotka ovat syypäitä nykytilanteeseen? Kerro nyt se, kun olet niin helvetin viisas. Ihan varmasti heilläkin on ollut joku merkitys asioiden kulkuun, mutta kummasti länsimaista ei yksikään ole kansalaisiaan alistava ja ihmisoikeuksia polkeva diktatuuri, kuten Iran. 

Neuvon sinua lapsipieni. Lue, lue, lue ja tutustu aiheeseen. Sitä ennen kehottaisin sinua rauhoittumaan. Opiskelusta ei tule mitään jos et pysty keskittymään aiheeseen.

Kerro lapsi pieni,  jos tiedät jotain jota ei me eikä  historia tunne. 

Vierailija
77/89 |

Turhaan neuvot. Ei nämä teinit pysty keskittymään kymmentä sekuntia pitempään mihinkään. Eivät viitsi ottaa mistään selvää että voisivat perustella väitteitään. 

Vierailija
78/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vassuluuseri voisi pitää saastaisen turpansa kiinni eikä puuttua fiksumpiensa asioihin.

Menikö PersuPojalla herne nenuun?

Vierailija
79/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia. 

Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.

Islam on expansiivinen.   Putinistinen.  Se on koko maailman uhka.   Sen,  mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta. 

Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.

Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat. 

Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.

Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?

Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.

Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.

Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.

Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.

Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi. 

Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.

Taidat olla joku pale-hullu, nehän täällä pitivät pitkiö saarnoja opettaen kaiken palestiinalaisten historiasta niin kuin sen pitäisi jotenkin suomalaisia liikuttaa. Kerropa meille omin sanoin siitä lähi-idän kehityksestä ja mitä positiivista juuri islam on tuonut kansoille, varsinkin naisille. 

Jos et halua ymmärtää niin et halua. Jospa ymmärtäisit sitten kun kasvat aikuiseksi...

Tämä oli vastauksesi kysymykseeni? Et siis voinut sanoa edes yhtä lausetta siihen mitä hyvää islam on tuonut lähi-idälle ja varsinkin naisille. Tajuatko edes miten typerälle kuulostat. Ehkä sinun pitäisi kasvaa aikuiseksi ja päästä eroon siitä punakommari-ideologiasta. Jopa Suomessa asuvat ex-muslimit soimaavat teitä sen uskonnon glorifioimisesta. 

Miksi sinä sotket asioita? Kyse ei ole islamista vaan miksi esimerkiksi Iran on muuttunut sellaiseksi kuin se nyt on. Juurisyyt sille miksi 70 luvun länsimainen Iran muuttui nykyiseksi Iraniksi. Ymmärrätkö mistä tässä on kyse? Lopeta tuo öyhötys ja rauhoitu miettimään asiaa.

Juurisyy nykytilanteelle on islam.  Muitakin ratkaisuja olisi ollut.  Se oli islamistinen vallan kaappaus. 

Vierailija
80/89 |
07.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä mä huomaan? Onks iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigori saanut slobovorskin tekoälyn säätöihin? Pitkät pätkät ihan aidonkuuloista suomea?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kuusi