"Suomi maksoi Afganistanin sodasta yli miljardin"
Suomi on miehitetty maa, kirjoittaa vasemmiston ex-kansanedustaja Markus Mustajärvi
Suomen Nato-jäsenyyttä ajettiin kymmeniä vuosia. Esimerkiksi Afganistanin sodasta Suomi maksoi yli miljardin. Lopputuloksena, kun länsivallat pakenivat maasta Yhdysvallat etunenässä, oli, että naisten ja lasten asema kurjistui entisestään. Kyse ei ollut heidän vapauttamisestaan vaan kuuliaisuuden osoittamisesta Natolle eli Yhdysvalloille.
Sitä tietä on edetty. Taloudellisesti surkein suoritus Suomen päättäjiltä oli hyväksyä F-35-hävittäjähankinta. Loppulasku, yli kolmekymmentä miljardia euroa, on kolminkertainen siihen nähden, millä hanke markkinoitiin suomalaisille.
Esitin eduskunnan puolustusvaliokunnassa 19.1.2023 neljä lausumaa.
Ensinnäkin: Suomi ei hae sotilasliitto Naton jäsenyyttä vaan pysyy myös jatkossa sotilaallisesti liittoutumattomana. Vain sotilasliittojen ulkopuolella Suomella on mahdollisuus pysyä suursodan syttyessä sotatoimien ulkopuolella.
Toiseksi: Suomen on ilmoitettava, ettei se salli missään olosuhteissa ydinaseiden sijoittamista Suomeen eikä sen maa-alueita, ilmatilaa tai merialueita käytettävän ydinaseiden kuljetukseen tai läpikulkuun.
Nyt kuitenkin Orpon hallitus ajaa mahdollisuutta avata tie auki maalla, merellä ja ilmassa.
Kolmanneksi: Suomen alueelle ei pidä sijoittaa pysyvästi minkään muun maan asevoimia eikä myöskään sotilasliitto Naton tukikohtia.
Kuitenkin DCA sopimuksen myötä tämä tuli mahdolliseksi ja Suomeen voidaan sijoittaa viisitoista Nato-tukikohtaa ilman suomalaisten mahdollisuutta valvoa niiden toimintaa.
Neljänneksi: Suomi ei salli eikä anna minkään muun valtion tai sen asevoimien käyttää maamme aluetta tai ilmatilaa vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan.
https://www.ku.fi/artikkeli/5446059-suomi-on-miehitetty-maa-kirjoittaa-…
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
..kunnon velat jää tästäkin veronmaksajille maksettavaksi piiiiitkäksi aikaa 😳
Kaikki maksaa. Vapauskin.
Kenen vap aus? Su omi on kohta EU n holho uksessa.
Suomen mediassa Afganistaniin lähetettyjä sotilaita nimitettiin rauhanturvaajiksi. Todellisuudessa he olivat miehittäjän apureita, eivät turvaamassa rauhansopimuksen toteutumista. Mitään rauhansopimusta kun ei ollut, pelkästään hyökkääjien miehitys.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksin vaikka kuinka yrittää miellyttää. Suomi uhrataan jos tarve vaatii.
Tänään uutisoitiin myös, että vaaditaan itärajalle rajanylityspaikkoja auki. Mikä loistava ajoitus vaatimukselle. Jos Iranin kriisi eskaloituu, Venäjän ei tarvitsisi muuta kuin alkaa syöttää tph*kijoita noista mahdollisesti avattavista ylityspaikoista.
Sopivasti tulee kesäkin. Ei Putinin tarvitse tehdä aluksi Suomen tuhoksi mitään täällä se tehdään ihan omasta toimesta. On tämä maa.
Nasimako rajan avaamista vaatii. Tuhomme valmistelija numero yksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?
Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.
Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.
Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.
Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Afganistanissa kannatti yrittää. Nato ei muuta meillä mitään, turvatekijä. Miehitys tulee vastakkaisen kulttuurin taholta, joka hiipii yhteiskuntaamme. Se on se sama mitä on ollut Iranissa.
Yrittää mitä?
Siellä oli jonkinlainen demokratian tapainen NL:n aikaan. Jihadistit voitti. Annammeko Iraninkin jihadistien voittaa vai yritämmekö?
Todistit itse pointtisi vääräksi, huippusuoritus noin lyhyellä viestillä!
Juurikin NL "yritti" ja mihin se johti: Juhadistit valtaan. Sitten USA "yritti": Nyt maata johtaa koko maailman takapajuisimmat islamistit.
Ei sillä etteikö kannattaisi jollain tapaa edistää ihmisoikeuksia ja demokratiaa, mutta se on vaan selvä mihin se johtaa kun vapautta tuodaan pommikonein. Samoin kävi suomessakin kun Stalin tuli "vapauttamaan" työläisiä: Punikit olikin lahtareiden rinnalla puolustamassa maataan.
Sekin on selvää, että ellei länsi ole valmis puolustautumaan, se islam tulee ja kävelee yli mennen tullen. Nykyiset islam-maat muodostui aikana, jolloin ei ollut tietoa eikä isoja armeijoita, sen kun meni ja pakotti alkuperäiset kulttuurit islamistisiksi. Islamin oppi ei ole muuttunut sitten 600- luvun. Ihmiset on aivopesty siihen vuosisatoja.
Kannattaisiko puhua ihmisille myös internetin ulkopuolella?
Vinkki ihan kaikille islamista vaahtoaville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Afganistanissa kannatti yrittää. Nato ei muuta meillä mitään, turvatekijä. Miehitys tulee vastakkaisen kulttuurin taholta, joka hiipii yhteiskuntaamme. Se on se sama mitä on ollut Iranissa.
Yrittää mitä?
Siellä oli jonkinlainen demokratian tapainen NL:n aikaan. Jihadistit voitti. Annammeko Iraninkin jihadistien voittaa vai yritämmekö?
Todistit itse pointtisi vääräksi, huippusuoritus noin lyhyellä viestillä!
Juurikin NL "yritti" ja mihin se johti: Juhadistit valtaan. Sitten USA "yritti": Nyt maata johtaa koko maailman takapajuisimmat islamistit.
Ei sillä etteikö kannattaisi jollain tapaa edistää ihmisoikeuksia ja demokratiaa, mutta se on vaan selvä mihin se johtaa kun vapautta tuodaan pommikonein. Samoin kävi suomessakin kun Stalin tuli "vapauttamaan" työläisiä: Punikit olikin lahtareiden rinnalla puolustamassa maataan.
Siitä vaan viemään vapautta ilman pommikoneita. Mahtaako kaivata kukaan paitsi naiset mutta niiltä ei kysytä 🤣 Naisten puuttuminen selittääkin paljon islamin väkivaltaisuudesta. Miehillä on ihan mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksin vaikka kuinka yrittää miellyttää. Suomi uhrataan jos tarve vaatii.
Tänään uutisoitiin myös, että vaaditaan itärajalle rajanylityspaikkoja auki. Mikä loistava ajoitus vaatimukselle. Jos Iranin kriisi eskaloituu, Venäjän ei tarvitsisi muuta kuin alkaa syöttää tph*kijoita noista mahdollisesti avattavista ylityspaikoista.
Sopivasti tulee kesäkin. Ei Putinin tarvitse tehdä aluksi Suomen tuhoksi mitään täällä se tehdään ihan omasta toimesta. On tämä maa.
Nasimako rajan avaamista vaatii. Tuhomme valmistelija numero yksi.
Joku s aa ta nan yhdenvertaisuusvaltuutettu. Saisi pitää naamansa kiinni.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be1736cf-a5cf-4071-b0da-5ac61019c…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
"me" eli suomalaiset emme todellakaan halunneet rahoittaa KENENKÄÄN sotia. Se mitä mulgguantisuomi-päättäjät tekevät suljettujen ovien takana ei ole meidän päätettävissämme, ikävä kyllä. Johan tämä nykyinenkin pressa yrittää tunkea Suomea mukaan joka kahinaan ja sotaan mihin pystyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?
Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.
Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.
Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.
Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.
En minä ota kantaa siihen uskontoon vaan siihen että suuri osa sopista on ihan länsimaiden keittämiä. Iran on monella tapaa sivistynyt valtio jossa tapahtui islamilainen vallankaappaus nimenomaan vastauksena ulkoiselle vallankaappaukselle. Jos sinua ei faktat kiinnosta niin voit jatkaa agendasi rummuttamista, harrastus sekin.

Tajuatko että naisilla menee nyt Afganistanissa entistäkin huonommin tämän "vapauttamisen" seurauksena?

Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi.
Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.

Miten niin yrittää? Juurihan hän on sanonut päin naamaa Trumpille, että Iran ei ole Stubbin sota, emmekä osallistu siihen.
Täällä on taas joku tiuhti tippa nenän päässä alapeukuttamassa jokaista asiaviestiä. Oikeasti, mitä nämä tiuhtit ajattelevat, tekevätkö tuon pelkästään ärsyttääkseen muita?

Taidat olla joku pale-hullu, nehän täällä pitivät pitkiö saarnoja opettaen kaiken palestiinalaisten historiasta niin kuin sen pitäisi jotenkin suomalaisia liikuttaa. Kerropa meille omin sanoin siitä lähi-idän kehityksestä ja mitä positiivista juuri islam on tuonut kansoille, varsinkin naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on yksin vaikka kuinka yrittää miellyttää. Suomi uhrataan jos tarve vaatii.
Tänään uutisoitiin myös, että vaaditaan itärajalle rajanylityspaikkoja auki. Mikä loistava ajoitus vaatimukselle. Jos Iranin kriisi eskaloituu, Venäjän ei tarvitsisi muuta kuin alkaa syöttää tph*kijoita noista mahdollisesti avattavista ylityspaikoista.
Sopivasti tulee kesäkin. Ei Putinin tarvitse tehdä aluksi Suomen tuhoksi mitään täällä se tehdään ihan omasta toimesta. On tämä maa.
Nasimako rajan avaamista vaatii. Tuhomme valmistelija numero yksi.
Joku s aa ta nan yhdenvertaisuusvaltuutettu. Saisi pitää naamansa kiinni.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be1736cf-a5cf-4071-b0da-5ac61019c…
Tuommoistakin yhdenvertaisuusvaltuutettuakin meidän verovaroilla ylläpidetään. "Ulkomaalaisten asemaa on heikennetty" sanoo tuo kyr++n syylä. kyllä tässä on kantisten asemaa heikennetty jo pitkän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?
Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.
Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.
Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.
Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.
Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi.
Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.
Kaikki liittyy kaikkeen. Ikivanha kokonaisuus. Ja nykyään pelkkää P AS KAA!
Iranin ja laajemman Lähi-idän historia on yli 2 500 vuotta vanha kokonaisuus, jota leimaavat suuret valtakunnat, uskonnon muutos, ulkovaltojen vaikutus ja jatkuva geopoliittinen merkitys. Iran (entinen Persia) on toiminut alueen kulttuurisena ja poliittisena keskuksena pitkään.
Iranin historian päävaiheet:
Antiikin Persia (n. 550 eaa. – 651 jaa.): Kyyros Suuren perustama Akemenidien valtakunta oli historian ensimmäisiä suurvaltoja. Sitä seurasivat Parthian ja Sassanidien valtakunnat, joiden aikana zarathustralaisuus oli vallitseva uskonto.
Islamilainen valloitus ja keskiaika (600-luku – 1500-luku): Arabisoturit valloittivat Persian 600-luvulla, mikä johti maan islamisoitumiseen. Persian kieli ja kulttuuri säilyivät kuitenkin osana islamilaista sivilisaatiota. Alueella hallitsivat myöhemmin eri turkkilais- ja mongolidynastiat.
Safavidit ja šiialaisuus (1501–1736): Safavidien dynastia teki šiialaisesta islamista Iranin valtionuskonnon 1500-luvulla, mikä erotti Iranin sunni-enemmistöisistä naapureistaan.
Nykyaika ja shaahin aika (1900-luku): Iran oli pitkään länsivaltojen, erityisesti Britannian ja myöhemmin Yhdysvaltojen, vaikutuspiirissä. Vuonna 1953 länsivallat syrjäyttivät demokraattisen hallinnon ja vahvistivat shaahi Mohammed Reza Pahlavin valtaa.
Iranin vallankumous (1979): Šaahi syrjäytettiin ja maasta tuli islamilainen tasavalta ajatolla Khomeini johdolla.
Irakin–Iranin sota (1980–1988): Vallankumouksen jälkeen Iran kävi pitkän ja tuhoisan sodan Irakia vastaan.
Lähi-idän historian kehitys:
Imperiumien aika: Alue on ollut Mesopotamian sivilisaatioiden, Persian valtakuntien sekä myöhemmin Bysantin ja Osmanien valtakunnan hallitsemaa.
Eurooppalainen siirtomaavalta: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Osmanien valtakunta hajosi ja länsivallat (Britannia, Ranska) jakoivat alueen vaikutuspiireihin.
Konfliktit ja öljy: Lähi-itää ovat muokanneet öljyvarat, Israelin ja Palestiinan konflikti sekä jatkuvat levottomuudet, kuten Irakin, Syyrian ja Jemenin kriisit.
Nykyään Iran on teokraattinen diktatuuri, jolla on merkittävä rooli Lähi-idän politiikassa, usein vastakkainasettelussa länsivaltojen ja Israelin kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?
Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.
Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.
Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.
Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.
En minä ota kantaa siihen uskontoon vaan siihen että suuri osa sopista on ihan länsimaiden keittämiä. Iran on monella tapaa sivistynyt valtio jossa tapahtui islamilainen vallankaappaus nimenomaan vastauksena ulkoiselle vallankaappaukselle. Jos sinua ei faktat kiinnosta niin voit jatkaa agendasi rummuttamista, harrastus sekin.
Määrittele vielä "länsi". Teillä on paha tapa vetää Suomi mukaan "lännen sekoiluihin" mihin me emme edes kuulu. Lieveilmiönä täällä luuhaavat maamut käyttävät tuota tekosyynä vaatia suomalaisilta sitä ja tätä koska olemme mukamas pahaa "länttä".
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas joku tiuhti tippa nenän päässä alapeukuttamassa jokaista asiaviestiä. Oikeasti, mitä nämä tiuhtit ajattelevat, tekevätkö tuon pelkästään ärsyttääkseen muita?
Ihmisillä on oikeus olla asioista eri mieltä ilman että sinä spede siitä teet tuollaisen numeron. Vai kasvattiko äitisi sinut uskomaan että olet paras ja ylivertaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukrainaan on mennyt jo montaa miljardia.
Sen päämääränä on maan suvereniteetin puolustaminen, Afganistanin sodassa tavoite oli päinvastainen.
Islam on expansiivinen. Putinistinen. Se on koko maailman uhka. Sen, mitä on vielä jäljellä islamisaatiosta.
Afganistanilaiset ei olis lähteneet yhtään mihinkään kotimaastaan ellei sitä olisi pommitettu kivikaudelle kahdessa sodassa. Joista jälkimmäistä näköjään mekin rahoitimme.
Iranissakin islamistit tuli valtaan vastavetona sille kun britit ja USA syrjäytti heidän pääministerin joka kansallisti maan öljyvarat.
Eipäs se ollutkaan islam vaan jokin ihan toinen kulttuuri joka tunkeutuu toiselle puolen maailmaa.
Joo kyllä se täytyy olla niin, että länsimaat on se paha. Länsimainen demokratia rikkoo ihmisoikeuksia räikeästi ja länsimaiset ihmiset elävät kurjuudessa. Näin sen täytyy olla. EU-jäsenmaatkin käyvät jatkuvia sotia ja hyökkäävät ympäri maapalloa viattomiin maihin. Näinhän tämä menee, eikö niin?
Eri. Turhaan sinä tuota jankkaat. Ylläoleva on totta.
Minä mitään jankkaa. Länsimainen demokratia on ihmisoikeuksineen parasta mitä tällä hetkellä on.
Ei kyse ole siitä vaan tuosta mitä kirjoitettiin. Asiat menivät juuri noin mitä ylempänä kerrottiin. Ei se muuksi muutu vaikka sinä kuinka vaihtaisit aihetta.
Siis lähi-idässähän on ollut konflikteja aina ja se koko soppa on aivan perseestä. Ihan turha heittää jotain USA ja Britit -läppää, että ilman heitä kaikki olisi jotenkin auvoista siellä suunnalla. No ei todellakaan olisi. Koko islam on aivan fucked up ja tulee aina olemaan, varsinkin lähi-idässä.
Tutustu lähi-idän historiaan sekä miten uskonto sekä yhteiskunta on kehittynyt siellä sellaiseksi mitä se nyt on ja minkä vuoksi.
Kirjoitustyylistäsi näkee ettet ole kuunnellut oppitunneilla mitään etkä lukenut senkään vertaa. Ota selvää ja tule sitten kirjoittamaan mielipiteitäsi. Erilaisia mielipiteitä saa ja pitääkin olla, mutta ne pitää pystyä perustelemaan muutenkin kuin öyhöttämällä ja mu tu tuntumalla.
Taidat olla joku pale-hullu, nehän täällä pitivät pitkiö saarnoja opettaen kaiken palestiinalaisten historiasta niin kuin sen pitäisi jotenkin suomalaisia liikuttaa. Kerropa meille omin sanoin siitä lähi-idän kehityksestä ja mitä positiivista juuri islam on tuonut kansoille, varsinkin naisille.
Jos et halua ymmärtää niin et halua. Jospa ymmärtäisit sitten kun kasvat aikuiseksi...
Ihan mielenkiinnosta, millä tavalla kehitysapu on "inhimillistä"? Nimenomaan kehitysavun voimin nämä k.maat ovat kasvattaneet väestönsä multimiljooniin tai jopa miljardiin. Kehitysapu jos mikä luo kurjuutta lisää. Toinen on se että noista apurahoista iso osa menee ties minne ja kahinoiden rahoittamisiin. "avut" olisi todellakin aika lopettaa ja varsinkin näin pienen umpivelkaantuneen maan kuin Suomen ei kuulu lähettää enää yhtään rahaa muille.