Jaksaisitko muka olla täysin ilman välipalaa esim. klo 11-19?
Tuli mieleen toisesta ketjusta, siis että joku söisi lounaan noin 11 ja seuraavan kerran päivällisen tyyliin 19-20?! Eikä mitään siinä välissä, lounastakin ennen vain tyyliin kahvia ilman aamupalaa. Miten ihmeessä muka jaksaa ettei verensokeri laske ja energiatasot. Puhumattakaan, että tuossa välissä jaksaisi harrastaa liikuntaa.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmistä ole luotu koko ajan syömään jotain. On ihan normaalia ja suotavaakin, että verensokeri on koko ajan aika alhaalla ja ruuankin pitäisi olla sellaista, ettei se tekisi hirveitä piikkejä verensokeriin (kasviksia, täysjyvää ja proteiinia siis.) Jos syö väärin, verensokerin suuri heilahtelu tekee juuri tuota heikotusta ja päänsärkyä, ja jatkuvaa nälän tunnetta.
Luulen, että tämä, niin kuin monet muutkin asiat, on tottumiskysymys. Itse syön kolme kertaa päivässä ja myös urheilen. Kovan treenin jälkeen saatan ottaa pienen välipalan (esim. muutamia taateleita), jos on nälkä. Keski-ikäisellä naisella, liikkuvallakin, energiankulutus on joka tapauksessa niin pientä, että ruuan on hyvä olla ravinnetiheää, mutta suht vähäenergistä.
Hyvä ohje on se, että pitää kotona vain aika "tylsiä" ja terveellisiä ruokia. Kun tulee nälän tunne, voi kysyä itseltään: haluanko syödä nyt palan täysjyväruisleipää hummuksella vai en? Jos ei tee sitä mieli, ei ole oikeasti nälkä. Ysärillä kokeilin silloin muodissa olevaa paastoa ja voin kertoa, että kun on pari päivää syömättä, jopa veteen keitetty kaurapuuro saa mikrossa pyöriessään veden kielelle ja maistuu jumalten nektarille. Jos ei näin ole, ei ole oikeasti nälkä.
Kovan treenin jälkeen on todella tärkeää syödä hyvin. Monen naisen ongelma on se, ettei edes treenin jälkeen syö. Minullakaan harvemmin on kova nälkä, mutta joka kerta treenin jälkeen syön jonkun proteiinipitoisen välipalan, koska se on tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Saatteko te, jotka käytte treenaamassa monen tunnin paaston aikana, jotakin tuloksiakin treenistä? Siis te, jotka treenaatte vaikka painonnostoa. Musta tuntuu, että mun omat salitulokset lähtivät suorastaan nousukiitoon sen jälkeen, kun aloin just ennen treeniä vetää jonkun pienen evään pukuhuoneessa, jos en ole ehtinyt syödä hiljattain, ja treenin jälkeen kaksi maitorahkaa heti kotiin päästyä.
Muutoin pystyn kyllä olemaan syömättä pitkään, mutta olen huomannut, että urheillessa tosiaan sujuu paremmin, kun on suht säännölliset ruoka-ajat, eikä vedä kaikkia päivän 2500 kaloria 2 aterialla.
Joo. Ihan ok sain aktiiviaikoina vaikka en syönyt ennen treenejä. Toi ennen syöminen ei ollut kovin tärkeää itselleni. Jos siis kunnon lounaan olin syönyt esim 12.30, niin hyvin jaksoi vielä 17-18 aikaan punttia nostaa.
Jos taas söin jotain nopeeta hiilaria tms ennen punttia, niin siitä tuli itselle vähän sellainen heikko olo. Kirjaimellisesti. Oli tahmeaa. Prodepitoisempi ruoka tai vaikka ihan voileipä ei niin haitannut vaikka ennen treeniä söinkin.
Treenin jälkeen yleensä join heti palkkarin ja n. 30-60min siitä kunnon ruuan.
Helposrt. Aamupalaa en koskaan syö koska jaksan paremmin kun juon vain kahvia. Monesti syön ekan kerran mitään vasta joskus illalla kun tulee nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Helposrt. Aamupalaa en koskaan syö koska jaksan paremmin kun juon vain kahvia. Monesti syön ekan kerran mitään vasta joskus illalla kun tulee nälkä.
*helposti
Mainiosti. Normaalisti syön lounaan 11-12, ja illallisen 18-19. En mitään välipaloja. Lisäksi kerran viikossa jätän illallisen väliin. Tämän aloitettuani energiatasoni ovat kasvaneet, verensokeri parantunut merkittävästi ja paino putosi normaalipainon rajoihin ensimmäistä kertaa löhes 30 vuoteen.
ootteks huomannu ettei siihen nälkään kuole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
helposti pystyisin. nyt olen ollut syömättä 17 tuntia.
Hyvä! Jatka siitä vaan, opit kyllä olemaan syömättä. Sehän on niin coolia. Muista kuitenkin miten m*********n hevoselle kävi.
Taidat itse olla lihava vai miksi jonkun syömättömyys ottaa noin koville?
Syön lounaan 11.00, mutta päivällisen useimmiten klo 17-18. Juon siinä välissä kahvin ja joskus jotain pientä kuten hedelmän tms. Pärjään kyllä hyvin tuon välin. Tapaan harrastaa liikuntaa vasta illalla päivällisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on anorektikkojen kokoontumisajot. Työskennellään ja liikutaan niin että nälkä unohtuu ja lounaaksi vedetään salaatinlehti, jonka voimalla ollaan iltaan asti. Haukutaan muita lihaviksi ja kehuskellaan omaa hoikkuutta. Syömishäiriöisiä te olette, ei siinä ole mitään kehumista.
Oletpa INHOTTAVA. Itsestäsi puhut varmaan kehopositiivisena, mutta muita haukut salaatinlehtiä syöviksi anorektikoiksi. Tiedätkö, että lapsuudenkaverini kuoli anoreksiaan. Anoreksia on oikeasti vakava sairaus, ja on suorastaan vastenmielistä käytöstä leimata laihat anorektikoksi. Salaatinlehden ja sairaanloisen ahmimisen välillä on terveitäkin vaihtoehtoja, joten LOPETA kiukkusi purkaminen muihin ihmisiin.
En syö välipaloja koskaan. Aamiainen n.klo 8, lounas n klo 13, päivällinen n.klo 19.
Et ilmeisesti urheile tai tee fyysistä työtä?
?? Miten tuo asiaan liittyy?
Kolmella aterialla saa ihan tarpeeksi ravintoa (itsellä 1200-1500kcal/pvä) ja hyvin jaksaa treenata ja tehdä fyysistä työtä. Omat ruoka-ajat 07, 13 ja 19
Kyse on siitä mihin on tottunut ja miten elimistö hyödyntää ravinnon.
Toiset laiduntaa jatkuvasti eivätkä jaksa mitän, toiset nauttivat hyvästä ruuasta maltillisesti ja jaksavat hyvin.

Minä syön kahdesti päivässä, ja kalorit on 1800-2500 kcal / vrk.
Ap kirjoitti: "Miten ihmeessä muka jaksaa ettei verensokeri laske"
Eihän se verensokeri terveellä laske missään vaiheessa hypoglykemiaksi. Mistä ihmiset on saaneet päähänsä tuon luulon? Hankkikaa vaikka verensokerimittari ja tarkkailkaa verensokerianne. Lukekaa netistä, miten maksa pilkkoo glukoosia elimistöön paaston aikana. Jos ootte terveitä, se nälkä on vaan tunne eikä mikään elimistön hätätila.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on anorektikkojen kokoontumisajot. Työskennellään ja liikutaan niin että nälkä unohtuu ja lounaaksi vedetään salaatinlehti, jonka voimalla ollaan iltaan asti. Haukutaan muita lihaviksi ja kehuskellaan omaa hoikkuutta. Syömishäiriöisiä te olette, ei siinä ole mitään kehumista.
Oletpa INHOTTAVA. Itsestäsi puhut varmaan kehopositiivisena, mutta muita haukut salaatinlehtiä syöviksi anorektikoiksi. Tiedätkö, että lapsuudenkaverini kuoli anoreksiaan. Anoreksia on oikeasti vakava sairaus, ja on suorastaan vastenmielistä käytöstä leimata laihat anorektikoksi. Salaatinlehden ja sairaanloisen ahmimisen välillä on terveitäkin vaihtoehtoja, joten LOPETA kiukkusi purkaminen muihin ihmisiin.
Olen normaalipainon alarajalla, kiitos vaan kysymästä. Syön sen neljä kertaa päivässä, joten palstan mukaan minun pitäisi olla vähintään 100kg. Ja kuka on puhunut mistään sairaalloisesta ahmimisesta? Syödä voi terveellä järjelläkin, ei tarvitse pitää mitään 8 tunnin paastoja kesken päivän, saatikka himoliikkua nälän tunnetta pois.

Mielenkiinnosta, mitä sitten syöt/juot päivässä tuolla painoluokalla? Itse syön harvemmin ja en ole normaalipainossa.
En. Tuossa välissä syön tai napostelen jotakin 3-4 kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En syö välipaloja koskaan. Aamiainen n.klo 8, lounas n klo 13, päivällinen n.klo 19.
Et ilmeisesti urheile tai tee fyysistä työtä?
?? Miten tuo asiaan liittyy?
Kolmella aterialla saa ihan tarpeeksi ravintoa (itsellä 1200-1500kcal/pvä) ja hyvin jaksaa treenata ja tehdä fyysistä työtä. Omat ruoka-ajat 07, 13 ja 19
Kyse on siitä mihin on tottunut ja miten elimistö hyödyntää ravinnon.
Toiset laiduntaa jatkuvasti eivätkä jaksa mitän, toiset nauttivat hyvästä ruuasta maltillisesti ja jaksavat hyvin.
Minä syön kahdesti päivässä, ja kalorit on 1800-2500 kcal / vrk.
siinä on annoskoko kohdillaan!

No yhdessä leipäpalassa levitteineen voi olla jo noin 200 kcal, joten eipä tuommoinen 1000 kcl aterian nyt niin mahdottoman iso annos tarvitse olla. Ihmiset ei jotenkin hahmota, miten paljon energiaa ruuassa on.
Helposti, syön muutenkin vain kaksi kertaa päivässä. Joskus satunnaisesti kolmannenkin kerran jos on nälkä. Aina ollut tällainen ruokarytmi.
Riippuu monesta asiasta, esim. iästä. Paasto olisi hyvä ajoittaa yöaikaan, koska se on luontevin tapa paastota. Eli lopettaa syömisen pari tuntia ennen nukkumaanmenoa. Aamua ei kannata aloittaa tuhdilla aamiaisella koska aamulla kortisoli- eli "stressihormoni" on korkealla. Kortisoli on myös "herättäjähormoni". Ilman kortisolia emme kykenisi heräämään kunnolla ja nousemaan sängystä. Kortisoli on myös hormoni joka nostaa sokeriarvoja ja insuliinia. Insuliini on lihottajahormoni eli kaikki mitä syöt aamulla, varastoituu läskeinä vyötärön ympärille. Eli aamiainen kannattaisi siirtää n. tunnilla. Jos miettii luolamiehiä, niin ei heilläkään ollut buffet aamiaista nokan edessä heti herättyä vaan piti olla pirteänä lähdössä ruuanhakuun.
Terve ihminen kestää hyvin pitkiäkin paastoja koska maksa varastoi sokeria ja luovuttaa glykogeenivarastojaan tasaisesti verenkiertoon n.12-14h. Minkä jälkeen ihminen siirtyy ketoosiin eli energia tulee kokonaan kehon läskivarastoista.
Jos kuitenkin on vaihdevuosi-ikäinen tai vanhempi nainen, niin pitkät paastot eivät ole suositeltuja. Elimistösi on muuttunut toisenlaiseksi. Jos heräät 12h. paaston jälkeen pöhöttyneenä ja vatsa turvonneena niin ota ennen nukkumaanmenoa lusikallinen luomulaatuista hunajaa äläkä paastoa kuin korkeintaan 12h. Tarvitset hiukan hiilareita kortisolin torppaamiseksi koska kortisoli "villiintyy" tuossa iässä. Vältä stressiä. Jos huomaat liikunan jälkeen vatsasi turvonneen, on liikunta ollut liian pitkäkestoista tai raskasta. Jos huomaat yöllä että sinua janottaa tai joudut nousemaan pissalle se on myös merkki korkeista kortisoliarvoista. Korkea kortisoli torppaa rasvanpolton. Siirry kuitupitoiseen, paljon proteiineja sisältävään ruokavalioon.
Nimenomaan opetettu. Ei juniorina 70-luvulla laidunnettu jatkuvasti ja pärjättiin hyvin. Sittemmin meidät on opetettu syömään jatkuvasti jolloin emme myöskään pärjää ilman jatkuvaa syömistä.