Tänään Prismassa kaksi kakaraa huusi aivan kurkku suorana.
Olivat siis kärryissä molemmat ja huusivat ikään kuin kilpaa keskenään. Tai kiljumista se oikeastaan oli. Välillä äidit vähän yrittivät torua, että ei saa huutaa mutta eivät kakarat siitä välittäneet vasn huuto jatkui. Oikeasti! Jos ei kakarat osaa käyttäytyä kaupassa, niin sitten kakarat viedään pihalle! Tuolla vesisateessa voisi kummasti kiljumishalut vähentyä.
Kommentit (138)
Nykyajan lässyttävät löysähousuvanhemmat pilaavat lapsensa.
On se hyvä, että oli direktiivin mukainen kurkku.
Vierailija kirjoitti:
Semmosta se on, kun raahaavat väsyneet tai nälkäiset lapset kauppaa, vika on ajattelemattomissa vanhemmissa.
Välillä vaan ei ole muuta vaihtoehtoa. Kaupassa on käytävä ja ainut väli missä ehtii on töiden jälkeen kun on ensin hakenut lapsen päiväkodista. Ei olisi mitään järkeä ajaa ensin kotiin syömään ja lepäämään ja sitte illemmalla taas kaupoille.
Tänään prismassa muija kassalla sakkaamassa, ihmisiä jonossa, lapsi juoksenteli pitkin kauppaa päällään ne vaatteet joita olivat ostamassa. Ostettavat kengät älyttiin riisua lapselta vasta kun olisi ollut jo maksamisen aika ja niistä oli siinä vaiheessa jo viivakoodit tippuneet. Mitä siellä päässä joillain liikkuu?

Lapsi varmaan sanonut, että haluaa ne heti jalkaan ja vanhemmat tietysti suostuvat, ettei mukula ala huutaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen sai aivan kunnolla remmistä perseelle. Nykyään se olisi laitonta, mutta ei kukaan aiemmin pilalle mennyt siitä. Voisi jopa sanoa, että se oli ihan terveydeksi.
Joskus vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia.
Mun mies menee aina kiljuvien kakaroiden lähelle ja vain katsoo heitä. Siihen loppuu kilju min ja huuto. Katsovat vain silmät ymmyrkäisinä miestäni. Tästä on tullut jo ihan huvi Prismassa. Jos jossain lapsi kiukuttelee tai kiljuu niin sanon miehelle että pitäisikö sinun käydä katsomassa tuota lasta? Jos hän menee niin kaikki loppuu siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ennen sai aivan kunnolla remmistä perseelle. Nykyään se olisi laitonta, mutta ei kukaan aiemmin pilalle mennyt siitä. Voisi jopa sanoa, että se oli ihan terveydeksi.
Ei, eivät saaneet kaikki. Itse olen syntynyt 60-luvulla enkä tiedä ketään, jota olisi lyöty. Ja epäilen myös, että nämä lapsivihaajat täällä ovat ne joita on lapsena fyysiseti kuritettu, henkisesti kidutettu tai muuten liiallisella kurilla kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Mun mies menee aina kiljuvien kakaroiden lähelle ja vain katsoo heitä. Siihen loppuu kilju min ja huuto. Katsovat vain silmät ymmyrkäisinä miestäni. Tästä on tullut jo ihan huvi Prismassa. Jos jossain lapsi kiukuttelee tai kiljuu niin sanon miehelle että pitäisikö sinun käydä katsomassa tuota lasta? Jos hän menee niin kaikki loppuu siihen.
Onko miehesi tavis vai esim. 2 m pitkä?
Miksi aina puhutaan lapsivihamielisyydestä. Kysehän ei oikeasti ole siitä, vaan paskoista vanhemmista, jotka eivät kasvata tai huolehdi jälkikasvustaan. Kyllä lapset osaavat käyttäytyä, jos heitä on kasvatettu ja ohjattu. Jos on annettu elää pellossa kuin siat, niin kiljuuhan ne. On vaan aika säälittävää, kun lähialueellakin on lapsia, jotka kommunikoivat ainoastaan kiljumalla ja rääkymällä. Kertoo paljon perheen tasosta. Lapsi hakee rääkymällä huomiota ja kommunikaatiota vanhempiinsa, jos ei sitä saa hiljaa, niin sitten kovemmalla äänellä. Moni vanhempi vaan on kiinnostuneempi itsestään, jolloin lasten volyymitaso nousee. Kertoo kuitenkin sen, että vanhempi on moukka ja on kasvattamassa lapsistaankin samanlaisia. Ei niitä käytöstapoja enää aikuisena opita ja se elämänpolku alkaa eriytyä jo nuorena, kun ei parempi väki halua huonotapaisten lasten seuraa omilleen.
Kyllä se taso määräytyy jo pentuna.
Prismassa tuo on vastassa aina kun siellä asioi.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin... vauvakadosta ollaan kyllä huolissaan mutta jos lapset vähän näkyvät tai kuuluvat, niin heti ne pitäisi poistaa paikalta. En kyllä yhtään ihmettele, ettei näin lapsivihamieliseen maahan lapsia synny! Haloo! Ne ovat elämän ääniä! Ei niihin kuole!
Uhmaikäisen kurkkusuorana huutaminen tai kiljuminen ei kyllä ole semmoista ääntä, jota jokaisen pitää sietää jottei leimata lapsivihamieliseksi. Lapsia, sitä 3-vuotiastakin pystyy komentamaan, hänelle voi opettaa, että kaupassa tai bussissa ei huudeta niin kaikilta kanssaihmisistä menee korvat lukkoon.
Me käydään isommissa kaupoissa lauantaisin tai sunnuntaisin tai lomakaudella heti kun aukeaa, 7 aikaan. Ei juoppoja eikä huutavia lapsia eikä maleksivia teinejä eikä käytävät tukkivia mummojakaan. Lähikaupassa viikolla vain nopea täydennys kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina puhutaan lapsivihamielisyydestä. Kysehän ei oikeasti ole siitä, vaan paskoista vanhemmista, jotka eivät kasvata tai huolehdi jälkikasvustaan. Kyllä lapset osaavat käyttäytyä, jos heitä on kasvatettu ja ohjattu. Jos on annettu elää pellossa kuin siat, niin kiljuuhan ne. On vaan aika säälittävää, kun lähialueellakin on lapsia, jotka kommunikoivat ainoastaan kiljumalla ja rääkymällä. Kertoo paljon perheen tasosta. Lapsi hakee rääkymällä huomiota ja kommunikaatiota vanhempiinsa, jos ei sitä saa hiljaa, niin sitten kovemmalla äänellä. Moni vanhempi vaan on kiinnostuneempi itsestään, jolloin lasten volyymitaso nousee. Kertoo kuitenkin sen, että vanhempi on moukka ja on kasvattamassa lapsistaankin samanlaisia. Ei niitä käytöstapoja enää aikuisena opita ja se elämänpolku alkaa eriytyä jo nuorena, kun ei parempi väki halua huonotapaisten lasten seuraa omilleen.
Kyllä se taso määräytyy jo pentuna.
Et ilmeisesti ole ollut tekemisissä erityislasten kanssa! Erityislapsi ei välttämättä kykene normien mukaiseen toimintaan eikä hiljaisuuteen. Ei hän sitä ilkeyttään tee.
Vierailija kirjoitti:
Prismassa tuo on vastassa aina kun siellä asioi.
Näin on. Eilen kävin pitkästä aikaa Prismassa ja heti sisään mennessä muistui mieleen, miksi en tykkää siellä käydä. Useammassakin kärryssä oli kiljuvia lapsia, joita en kuullut vanhempiensa komentavan. Jäi vähäisiksi meidän ostokset.
Toimin vielä pari vuotta sitten perhepäivähoitajana ja kävin hoitolasten kanssa silloin tällöin lähikaupassa pienillä ostoksilla. Kerroin joka kerta lapsille, miten kaupassa käyttäydytään: ei huudeta, ei juosta, kuljetaan minun kanssa, ei kosketa mihinkään muuhun kuin siihen, mikä ostetaan (lapset saivat ottaa hyllystä, minkä pyysin).He saivat myös nostaa ostokset hihnalle. Vanhemmat ihmettelivät, miten pystyin neljän pienen kanssa käymään kaupassa, kun heille tuotti vaikeuksia yhdenkin kanssa. Kyllä lapset osaavat, kun heitä neuvotaan, tarvittaessa kielletään ja komennetaan, ja annetaan pieniä tehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisistä oli kyse?
Ehkä kolme vuotiasta.
Ap
Eli ei mitään vauvoja vaan kasvatuksen puute.
Ei ole. Kolme vuotias on vielä uhmaiässä. Sulla ei taida olla. Onneksi.
Kolmevuotiasta voi myös komentaa, ja vaatia käyttäytymään julkisella paikalla. Ei lasta mukaan kauppaan jos niin kova uhmavaihe päälle, eikä vanhempi osaa käsitellä lasta!
Olen lastenhoitaja, valmistunut 1991!
Mikä tossa oli uhmaa tai huonoa käytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä niin... vauvakadosta ollaan kyllä huolissaan mutta jos lapset vähän näkyvät tai kuuluvat, niin heti ne pitäisi poistaa paikalta. En kyllä yhtään ihmettele, ettei näin lapsivihamieliseen maahan lapsia synny! Haloo! Ne ovat elämän ääniä! Ei niihin kuole!
Uhmaikäisen kurkkusuorana huutaminen tai kiljuminen ei kyllä ole semmoista ääntä, jota jokaisen pitää sietää jottei leimata lapsivihamieliseksi. Lapsia, sitä 3-vuotiastakin pystyy komentamaan, hänelle voi opettaa, että kaupassa tai bussissa ei huudeta niin kaikilta kanssaihmisistä menee korvat lukkoon.
Vähemmän ne ääntä pitää kuin keski-ikäiset noin keskimäärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aina puhutaan lapsivihamielisyydestä. Kysehän ei oikeasti ole siitä, vaan paskoista vanhemmista, jotka eivät kasvata tai huolehdi jälkikasvustaan. Kyllä lapset osaavat käyttäytyä, jos heitä on kasvatettu ja ohjattu. Jos on annettu elää pellossa kuin siat, niin kiljuuhan ne. On vaan aika säälittävää, kun lähialueellakin on lapsia, jotka kommunikoivat ainoastaan kiljumalla ja rääkymällä. Kertoo paljon perheen tasosta. Lapsi hakee rääkymällä huomiota ja kommunikaatiota vanhempiinsa, jos ei sitä saa hiljaa, niin sitten kovemmalla äänellä. Moni vanhempi vaan on kiinnostuneempi itsestään, jolloin lasten volyymitaso nousee. Kertoo kuitenkin sen, että vanhempi on moukka ja on kasvattamassa lapsistaankin samanlaisia. Ei niitä käytöstapoja enää aikuisena opita ja se elämänpolku alkaa eriytyä jo nuorena, kun ei parempi väki halua huonotapaisten lasten seuraa omilleen.
Kyllä se taso määräytyy jo pentuna.
Et ilmeisesti ole ollut tekemisissä erityislasten kanssa! Erityislapsi ei välttämättä kykene normien mukaiseen toimintaan eikä hiljaisuuteen. Ei hän sitä ilkeyttään tee.
Erityislapsi mainittu!
Kuule, kyllä se erityinen lapsikin oppii käyttäytymään kun vain viitsitään opettaa.
Voi ei menikö ap:n kauppareissu nyt pilalle? Pitäiskö sua tulla lohduttamaan?