Kohdellaanko ylipainoisia erilailla kuin normaalipainoisia?

Kun olin lihonut 115 kg painoiseksi ei kukaan kinkku enää huomioinut minua mitenkään, sitten laihdutin 54 kg takaisin lievästi alipainoiseksi ja nyt on taas hyvä valikoima kinkkuja, osa heistä antautuu tarjoutumalla itse.

Itse myöskin huomioin vain nuoret hoikat naiset, auttelen ja avitan aina kun mahdollista, päästän heidät jonossa edelle, avaan ovia, annan tietä kun ovat ylittämässä tietä, ym.

Luin Vera Biancan kirjan Kehorauhaa hänen elämänpituisesta taistelustaan ylipainon kanssa.

On todellakin kokenut, miten kohdellaan ylipainoista!

Hän ja ystävänsä loukkasivat polvensa samalla tavalla: normipainoisen ystävän polvi kuvattiin heti, hän pääsi fyssarille heti ja polvi paranikin nopeasti. Reilusti ison Veran polvea ei tutkittu lainkaan ja kehottettiin vaan lepäilemään ym yleis-skeidaa. Vaikka hän ei pystynyt suoristamaan polvea! Kesti 6kk ennen kuin alkoi yhtään helppaamaan. 
Kirjassa kerrotaan myös miehistä, jotka haluavat vain seksiä lihavan kanssa. Joku kieroutuma. Se on aivan hirveää sille lihavalle huomata asia, jälkeenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Kävin lihavuusleikkauksessa 2021 ja paino tippui 40kg. Viitisen vuotta hoikempaa elämää takana ja hyvin on uusi paino pysynyt. Töissä olen huomannut eron: ammatillisesti minut otetaan enemmän tosissaan, vaikka ammattitaito ei ole muuttunut. Ehkä lihavampana en ollut kaikkien mielestä yhtä vakuuttava, vaikka itse en silloin sitä niin kokenut. Uutta energiaa on tullut reilusti lisää ja sisäinen muutos isoin. Toisaalta minusta on tullut jämäkämpi, pidän enemmän puoliani kuin ennen. Kaikki ympäristössä, esim sukulaiset eivät siitä ehkä tykkää, mutta itse voin kaikin puolin paremmin. Jotenkin tasapainoisempaa ja enemmän itseni näköistä elämää. Suosittelen ko muutosta kaikille, jotka sitä pohtii. Painoin 110kg, nyt 70kg. Pituutta on 166cm. 

Läski olet vieläkin, olen Sun pituisesi ja painan 63 kg ja koen itse olevana myös läski.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin lihavuusleikkauksessa 2021 ja paino tippui 40kg. Viitisen vuotta hoikempaa elämää takana ja hyvin on uusi paino pysynyt. Töissä olen huomannut eron: ammatillisesti minut otetaan enemmän tosissaan, vaikka ammattitaito ei ole muuttunut. Ehkä lihavampana en ollut kaikkien mielestä yhtä vakuuttava, vaikka itse en silloin sitä niin kokenut. Uutta energiaa on tullut reilusti lisää ja sisäinen muutos isoin. Toisaalta minusta on tullut jämäkämpi, pidän enemmän puoliani kuin ennen. Kaikki ympäristössä, esim sukulaiset eivät siitä ehkä tykkää, mutta itse voin kaikin puolin paremmin. Jotenkin tasapainoisempaa ja enemmän itseni näköistä elämää. Suosittelen ko muutosta kaikille, jotka sitä pohtii. Painoin 110kg, nyt 70kg. Pituutta on 166cm. 

Läski olet vieläkin, olen Sun pituisesi ja painan 63 kg ja koen itse olevana myös läski.

Sinulla on jokin vääristymä kehonkuvassa. Ammattiapu voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kahvilassa pullukalta kysyttiin ottaako hän tupla-annoksen kermavaahtoa. Normille ei tätä tarjousta tehty. Otettiin kaverin kanssa molemmat samanlaiset kahvit. Saatiin erilainen kohtelu. 

Kyllä kiitos 😅 Hyvä sauma tehdä lisämyyntiä.

Kyllä on selkeä ero. Lihoin raskaana 10kg ylipainoiseksi ja vaihdoin työpaikkaa kun palasin äitiyslomalta. Alkuun luulin että vain työpaikka ja esihenkilöt olivat omituisia kun mitään sanomaani ei otettu vakavasti, eikä kehitysideoitani otettu käyttöön. Lopulta ymmärsin etten enää ole ulkoisesti niin viehättävä kuin aiemmin, joten minuun ei enää suhtauduta lähtökohtaisesti positiivisesti. 

Sama muutos nimittäin tapahtui asiakaspalvelutilanteissa, siis ihan joku kenkäkaupan myyjä saattoi kuittailla minulle palvelutilanteessa. Aivan ennenkuulumatonta, joskin vauvavuonna saatoin myös käydä ostoksilla verkkareissa. Olen siis isotuloinen asiantuntija, joten minulle oli aluksi aivan pöyristyttävää, etten saanut enää niin hyvää palvelua kuin aiemmin normaalipainoisena ja hyvin pukeutuneena.

Paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa.

Olen ollut painoni suhteen kaikkea mahdollista alipainoisesta reilusti ylipainoiseen. Nuorena olin timmi, huippukuntoinen, parin tunnin juoksulenkit ja salit menivät tuosta vain. Timmissä kunnossa sain ihan selvästi kateellisia kommentteja kuten "näyttäisit paremmalta lihavampana", no sitten kun sain lapsia tuli raskauskiloja ja olin lievästi ylipainoinen muutaman kilon, mutta silti ns timmi ja urheilullinen, paljon liikkuva. Kukaan ei sanonut silloin juuri mitään painosta, aviomies harmitteli, että painan yhtä paljon kuin hän, mutta nyt kun katson vanhoja kuvia niin olin lievästi ylipainoisenakin timmi/kiinteä johtuen ehkä urheilu taustasta. Laihdutin lopulta raskauskilot pois ja esim. kaupan kassa huomasi ja sanoi, että olet hoikkunut paljon vaikka olin laihtunut vain 10 kiloa. Toisessa raskaudessani lihominen lähti lapasesta. En laihtunutkaan raskauden jälkeen kuten ekassa yhtä helposti vain imettämällä ja liikkumalla. Kiloja tuli myös toiset 20 lisää päälle. Kukaan ei ole sanonut mitään suoraan, paitsi oma lapseni on sanoo suoraan, että äiti sinä olet lihava. Urheilu tausta tekee ehkä sen, että en tälleen reilusti ylipainoisenakaan ole laiska vaan pystyn yhä  liikkumaan, mutta en enää juoksemaan mikä harmittaa suuresti. Olen huomannut, että joka paikassa lihavuutta jotenkin halveksitaan, mutta ei välttämättä suoraan henkilölle sanoen. Ihmisillä on kova tarve kontrolloida ja sanoa minkä painoinen ja näköinen kanssakulkijan tulisi olla. Silloin kun olin timmi, normaalipainoinen ja ihanne painossa silloinkin oli jollakin jotakin ulistavaa ja sanottavaa siitä. Ihmiset nyt vain valittavat kaikesta ja yrittävät määrätä. En tiedä sitten onko se heille itselleen lopulta raskaampaa olla vahtimassa toisten ulkonäköä vaiko eikö ole opetettu käytöstapoja tms. ettei jonkun toisen paino ja ulkonäkö heille kuulu. Olen siis ollut liian laiha tai liian lihava, mutta koskaan ei olla tyytyväisiä joten minua ei enää kiinosta muiden mielipiteet painostani. 

Toisaalta olin itse parikymppisenä vaatekokoa 40 eli medium ja silti joka paikassa "se lihava" ja aina sai kuulla huutelua painosta. Vanhat tuntemattomat naiset olivat innokkaimpia haukkujia sekä vanhemmat miehet. 

Sen takia en kiinnittänyt painoon enää huomiota, kun joka tapauksessa minut leimattiin lihavaksi jo keskikokoisena. 

Kohdellaan!

Ihan jo vaikka töissä huomasin tämän. Tietyt ihmiset eivät jutelleet tai edes moikanneet minua, vaikka tervehdin itse aina. Kun laihduin, alkoi juttua yht'äkkiä tulla. Ammattitaitoani myös aliarvioitiin ja päälleni puhuttiin. Tämä toisaalta oli jo tuttua ihan kouluajoilta.

Kaupassa lihavana palvelua piti aina pyytää, hoikkana sitä tullaan herkemmin tarjoamaan.

Tällaisten kokemusten kautta sitä myös oppi lihavana jotenkin vetäytymään ja "pienentämään" itseään, koska vaikka periaatteesa itselläni oli ihan hyvä itsetunto, niin kyllä se silti loukkasi, miten joissain tilanteissa käyttäydyttiin ja ihan vain sen ulkomuodon takia.

Nyt hoikkana taas huomaan, että se on jättänyt sellaisen pienen kyynisyyden ihmisiä kohtaan. 

Mutta, olen kyllä ihan sitä mieltä, että esim. lentäessä on ihan ok, että lihavana maksat enemmän pailasta, varsinkin jos nyt ei meinaa siihen yhteen penkkiin mahtua. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kohdellaan. Onhan tästä ihan tutkittuakin tietoa olemassa.

Minä olen lihonut ja laihtunut 50 kiloa. Lihavaan suhtaudutaan kuin hän olisi tyhmempi ja muutenkin alemman tason ihminen. Lääkärissä kaikki vaivat kuitataan painolla. Laihduttuani normaalipainoiseksi pääsen labroihin ja erikoislääkäreille heti kun tarve vaatii. Lääkärit eivät edes punnitse minua eivätkä mittaa vyötärönympärystä. Joka paikassa minuun suhtaudutaan taas kuin älykkyysosamäärä olisi yllättäen noussut 20-25 pinnaa laihtumisen myötä. Työnkuvani tai harrastukseni eivät ole näissä kilojen käänteissä juurikaan vaihdelleet. Täydennyskoulutusta olen harrastanut läpi koko työurani muutenkin. 

Hulluin tapaus oli tavaratalossa, jossa olin ostamassa kodinkonetta. Myyjä ei olisi millään halunnut myydä minulle parempaa laitetta siksi, että hän piti sitä minulle liian kalliina. Murjotti sitten kun sanoin ostavani haluavani laitteen ja maksavani kortilla. Erityisen ikävää oli se, että hän alkoi supattaa kollegalleen minuun katsoen jo ennen kuin ehdin kääntää selkäni. Normaalipainoisena olen kaikille tervetullut asiakas, jolle toivotetaan hyvät päivänjatkot ja toivotetaan tervetulleeksi takaisin. 

Kyllähän lihavaa pidetään työelämässä laiskana automaattisesti. Muistan kun kollega oli paljon sairastelujen takia poissa töistä, kun hänen lapsi aloitti päiväkodin ja imuroi sieltä tietty kaikki taudit, niin työkaverot supatti, että lihavuudesta johtuu se, että saa ne taudit herkästi. Jännästi hoikkien työkavereiden kohdalla vaan sympattiin, että sellaista se päiväkodin aloitus on.

 Lihavana on aina tuntunut, että täytyy antaa itsestään sen 120% enemmän, jottei pidettäisi laiskana. Pitää olla reipas ja hyvän tuulinen, ja mukava kaikille. Huonoja päoviä ei saa olla, kun muuten on sitten se tympeä läski. 

Alan varmaan olla burniksen partaalla, kun en saa nukutuksi kun työasiat pyörii mielessä. Aamuisin kurkkua kuristaa ja psyykkaan itseäni bussissa, että pystun mennä töihin ja vetää sitä iloisen ja ahkeran läskin roolia.

Työterveyteen en halua mennä, viimeksi kun puhuin työterveyshoitajalle näistä oireista sain lähetteen ravitsemusterapialle ja selityksen siihen, miten oireideni takana on vain ylipaino.

Tuo, että saa erilaista kohtelua töissä ei riipu välttämättä siitä onko lihava vai laiha. Ainakin mulla ollut tuo kokemus työelämässä, että riippuu täysin naamakertoimesta kehen suhtaudutaan empaattisesti ja kehen ei. Olin normaalipainoinen ja työnantaja sanoi, että en ole samassa asemessa työpaikalla kuin nuo nuoret salilla käyvät lapsettomat naiset. Taisi olla ihan lain mukaankin jotakin syrjintää, mutta sellaista Suomessa saa tehdä kenenkään siihen juuri puuttumatta. Äitien elämä on kaikista aliarvostetuinta Suomessa. Ihmiset kohtelee äitejä kuin paskaa ja sitten ihmettelevät miksi kukaan ei halua äidiksi enää. Töissä oli johtajan suosikkina yksi pahimman luokan kiusaaja, joka just väitti, että kun mulla on lapsi niin tuon työpaikalle kaikki pöpöt. Oli siellä kyllä muitakin töissä kenellä lapsia, mutta se riippui vähän henkilöstä sitten, että miten saikkuihin suhtauduttiin. Kun tuo sama ihminen joka minua morkkasi joutui itse menemään työterveyslääkärille niin hän ulisi tietenkin kaikki säälipisteet ja huomion keräten (lapseton nuori nainen) ikäänkuin sitä ei katsottu huonona asiana ollenkaan kun hän joutui sairaslomalle. 

"Olen siis isotuloinen asiantuntija, joten minulle oli aluksi aivan pöyristyttävää, etten saanut enää niin hyvää palvelua kuin aiemmin normaalipainoisena ja hyvin pukeutuneena."

Pikkusieluinen naisvanhus vauhdissa. Millä tavalla tämä sepitys muuttuisi oleellisesti jos sepittelijä olisin pienituloinen siivooja?

Musta tää on outoa keskustelua :D 

Jos katson katukuvaa, Suomen työelämässä suositaan harmaita, tympeitä ja lihavia ihmisiä jotka töissäkin vaan valittaa ja saikuttaa. 

Ei mitenkään syrjitä valtaväestöä jollaisia lähes kaikki on. :D harmaita, lihavia ja tympeitä.

Enemmän niitä keskiverrosta poikkeavia syrjitään esim liian kaunis, liian iloinen, tekee liikaa töitä jne.

Kun olin nuorena miehenä 18-19 vuotiaana 58kg, tuntui että muilla miehillä oli pakottava tarve päteä, alistaa, uhkailla ja olla veemäisiä.

Tämä loppui kun tuli kaksikymppisenä kasvupyrähdys ja levenin 90 kiloiseksi, eikä kaikki painon nousu ollut läskiä.

Olen ollut elämäni aikana sekä normaalipainoinen että läski, ja vakavammin minut otettiin työhaastatteluissakin normaalipainoisena, vaikka itsetuntoni oli parempi läskinä ja ammattiosaamista oli kertynyt enemmän ollessani läski kuin normaalipainoinen.

Toisaalta olin itse parikymppisenä vaatekokoa 40 eli medium ja silti joka paikassa "se lihava" ja aina sai kuulla huutelua painosta. Vanhat tuntemattomat naiset olivat innokkaimpia haukkujia sekä vanhemmat miehet. 

Sen takia en kiinnittänyt painoon enää huomiota, kun joka tapauksessa minut leimattiin lihavaksi jo keskikokoisena. 

20 vuotta sitten medium oli 38, ja 40 kokoa L eli ylipsinoinrn.

Nykyään "normaalin" alalaita on 40-42

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kävin lihavuusleikkauksessa 2021 ja paino tippui 40kg. Viitisen vuotta hoikempaa elämää takana ja hyvin on uusi paino pysynyt. Töissä olen huomannut eron: ammatillisesti minut otetaan enemmän tosissaan, vaikka ammattitaito ei ole muuttunut. Ehkä lihavampana en ollut kaikkien mielestä yhtä vakuuttava, vaikka itse en silloin sitä niin kokenut. Uutta energiaa on tullut reilusti lisää ja sisäinen muutos isoin. Toisaalta minusta on tullut jämäkämpi, pidän enemmän puoliani kuin ennen. Kaikki ympäristössä, esim sukulaiset eivät siitä ehkä tykkää, mutta itse voin kaikin puolin paremmin. Jotenkin tasapainoisempaa ja enemmän itseni näköistä elämää. Suosittelen ko muutosta kaikille, jotka sitä pohtii. Painoin 110kg, nyt 70kg. Pituutta on 166cm. 

Läski olet vieläkin, olen Sun pituisesi ja painan 63 kg ja koen itse olevana myös läski.

Sinulla on jokin vääristymä kehonkuvassa. Ammattiapu voisi auttaa.

166cm ja 63kg on BMI 22,9 joka tarkoittaa rumapainoinen.

166cm ja 49,5kg on BMI 18,0 joka on söpöpainoisen ja kaunispainoisen rajalla.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17641507/kauneusindeksi#comment-1203768…

Ylipaino ei aiheuta kaikille vakavia sairauksia, vaikka se joillekkin niin tekee. Mulle on tullut vastaan monia hoikkia ihmisiä, jotka kärsii samoista sairauksista kuin lihavat. Jos pysyy normaalipainossa niin se vähentää sairastumisriskiä vain 14-20% eli geenit ja kaikki muut elintavat silti vaikuttavat siihen sairastutko kansansairauksiin. Lihavia on turha syyttää, koska laihoilla on samat sairaudet eikä prosentuaalinen voitto ole niin merkittävä, että se selittäisi täysin kansansairauksia. Jotta päästään eteenpäin on luovuttava lihavat aiheuttaa kansansairaus kustannukset keskustelusta ja alettava nähdä kokonaisuus ja sen, että miten ihan kaiken kokoiset ihmiset sairastuu huonosta ravinnosta, ympäristömyrkyistä ym.