Lue keskustelun säännöt.
Kerroin parikymppiselle lapselleni tv-lupatarkastajista
03.04.2026 |
luuli, että yritän juksata sitä. Että, ei oo todellista.
Mitä muuta voisin kertoa? Että vasta 80-luvun puolivälissä nainen sai pitää oman sukunimensä avioliitossa?
Kommentit (142)
Kasarilla ja ysärillä soitettiin ulkomailta vastapuheluita Suomeen. Olin kielikurssilla Englannissa ja soitin vastapuheluita kotiin. Ensin puhelu yhdistyi johonkin keskukseen ja keskus soitti vanhemmilleni ja kysyi, ottavatko he puhelun vastaan. Vanhempani eli puhelun vastaaja maksoi kulut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anttilan postimyyntikuvasto jonka vaatteista ja leluista haaveilin lapsena. Tv-lupatarkastaja tuli kerran oven taa juuri kesken illanistujaisten ja sakothan siitä rapsahti, vaikka "olinkin juuri vasta hankkinut tv:n". Kortilla maksettaessa käytettiin höylälaitetta, ei otettu reaaliaikaista suoritusta tililtä kuten nykyään, eli saattoi elää hetken velaksi.
Kyllä minäkin muistelen, että alkuun oli vain yksi tv-kanava. Riippuiko se siitä, millä alueella oltiin? Kyseltiin, että näkyykö heillä kakkoskanava.
1950-1960-luvun vaihteessa ei monellakaan ollut televisiota. Ensimmäisinä sellaisen hankkineet huomasivat olevansa suosittuja ja saavansa paljon vieraita. TV-liikkeet mainostivat tuotteitaan laittamalla sellaisen avoimena näyteikkunaan ja kansa seisoi ulkopuolella ja töllötti.
Muistatteko kun kuvaputkitelkut ja näytöt ei kestäneet magneetteja ilman, että kuva meni pilalle. Sen taki tv:n omat kajarit ja tietokonekaiuttimet oli magneettisuojattuja.
Mummolassa pitivät kauan normaalia radiota tv:n päällä niin ylänurkkaan tuli paha värivirhe radion kaiuttimen magneetista. TV aina käynnistyessään tekee sen demagnetisoinnin kuvaputkelle, mutta edes se ei saanut sitä enää palautumaan ennalleen. Sain kuvan sitten siedettäväksi, kun voimakkaalla magneetilla ruudun ohi vetelemällä "käsittelin" kuvaruutua kunnes värit oli lähes samanmoiset koko ruudussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhanpojan ja -piian vero tarkoitti Suomessa kovennettua verorasitusta 24 vuotta täyttäneille naimattomille, lapsettomille kansalaisille.
Vanhanpojan vero tuli voimaan 1935 lailla 392/1935 ja se poistui vuonna 1975 henkilöverotuksen kokonaisuudistuksen yhteydessä.
Pitäisi olla nykyäänkin niin saataisiin kolmikymppiset pleikkaa hakkaavat pojat pois äidin ja isän nurkista. Tuollainen vero kannustaisi sivutuotteena myös töihin koska harva nainen huolii työtöntä luuseria.
Kommaria oli joo ja perseen nuolentaa itään,naisilta pitäisi ottaa äänioikeus pois kun tuntuu että maa vaan menee slaspäin koko aika.Nykyään kaikki on jotain lepso&faggot ja sitä tulee joka tuutista Ja sitten ihmetellään kun lapsia ei synny🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
1950-1960-luvun vaihteessa ei monellakaan ollut televisiota. Ensimmäisinä sellaisen hankkineet huomasivat olevansa suosittuja ja saavansa paljon vieraita. TV-liikkeet mainostivat tuotteitaan laittamalla sellaisen avoimena näyteikkunaan ja kansa seisoi ulkopuolella ja töllötti.
Kyllä suomessa vielä 1970 luvulle asti oli tapana suosituimpien ohjelmien aikaan kokoontua siihen taloon josta tv löytyi. Läheskään kaikilla ei vielä 70 luvun alussa sitä itsellä ollut.
Vielä 90-luvulla oli puhelinkoppi ja hakulaite. Hakulaite oli uusi ja ihmeellinen asia joillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me katsottiin Vaasassa Ruotsin kanavia. Perjantai-iltaisin sieltä tuli Hitchkockin leffoja hu huu. Katsoin niitä äidin kainalossa turvassa.
Ruotsin kanavat oli muuten tekstitetty ruotsiksi kuulovammaisille. Helposti oppi toisen kotimaisen jo hyvin nuorena.
Suomen kanavilta ei kauhuleffoja vielä silloin tullut.
Suomenruotsalaiset kaverini kertoivat perheensä katsovan vain Ruotsin kanavia.
70-luvun kauhusarjat olivat usein brittiläisiä antologiasarjoja tai yliluonnollisia mysteereitä. Monien mieleen on jäänyt pelottavia kokemuksia, kuten BBC:n tuottama Ghost Story (1972-1974), joka sisälsi viulumusiikkia alussa. Muita tunnettuja olivat Kauhujen yö (Thriller, 1973-1976) ja Kylmää kyytiä (Tales from the Crypt -tyyppiset sarjat).
Vierailija kirjoitti:
Vielä 90-luvulla oli puhelinkoppi ja hakulaite. Hakulaite oli uusi ja ihmeellinen asia joillekin.
Hakulaite oli nisteillä. Sairaan kaunis maailma on hyvä esimerkki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anttilan postimyyntikuvasto jonka vaatteista ja leluista haaveilin lapsena. Tv-lupatarkastaja tuli kerran oven taa juuri kesken illanistujaisten ja sakothan siitä rapsahti, vaikka "olinkin juuri vasta hankkinut tv:n". Kortilla maksettaessa käytettiin höylälaitetta, ei otettu reaaliaikaista suoritusta tililtä kuten nykyään, eli saattoi elää hetken velaksi.
Muistan Anttilan postimyyntikuvaston, miten sitä lapsina varsinkin joulun alla odotettiin. Paksusta kuvastosta ympyröitiin tai ruksattiin kaikki joululahja toiveet. Meidän perheen joululahjat taidettiin silloin suurimmaksi osaksi hankkia nimenomaan Anttilasta.
Vierailija kirjoitti:
C-kasetin moni muistaa tosi huono äänisenä kun jotain halvimpia mahdollisia huoltoasemakasetteja kuunneltu huonolaatuisella mankalla. Itekin muistan sen onnettoman äänen.
No innostuin sitten kokeeksi ostamaan laadukkaan Made in Japan kasetridekin kirppikseltä ja yllätys olis iso kun se ääni kuulostiki oikeastibtoai hyvältä kunhan kasetit ei ollu niitä kylmässä säilytettyjä huoltoasemakasetteja.
Nykyään ne huippulaitteina myydyt monta sataa maksavat uudet dekit on huonompia koneistoltaan kuin vaikka kasarin keskiverto laitteet.
Monesti ne kuunneltavat kasetit oli kopioita. Äänitettiin kaverin kaseteilta omille tyhjille kaseteille. Niin ja eihän sillä kaverillakaan mitään uusia ja alkuperäisiä kasetteja ollut. Päädyttiin nopeasti tilanteeseen missä ne autoradiossa soivat kasetit oli kopion-kopion-kopion-kopioita. Ei yhtään ihme jos aikansa analogisella teknologialla äänenlaatu vähän kärsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikkein käsittämättömin asia taitaa älypuhelin kädessä syntyneille parikymppisille olla se, että joskus ei ollut minkäänlaisia matkapuhelimia. Kotona oli se yksi lankapuhelin ja tuli helposti sanomista, jos joku perheenjäsenistä puhui pitkää puhelua pitäen puhelinta varattuna ja samaan aikaan toinen odotti tärkeää puhelua, tai sitä että itse pääsee soittamaan kaverille. Kun lähdettiin lapsina / teineinä kavereiden kanssa ulos, vanhemmat antoivat kotiintuloajat ja joutuivat luottamaan siihen, että niitä noudatetaan ja tullaan ehjinä ja hengissä kotiin. Ei voitu laitella viestejä ja kysellä perään, saati jakaa sijaintitietoja. Kerro tästä, jos itse olet elänyt tuon ajan.
Muistan kun ennen lähdettiin ulkomaanmatkalle niin se todella tarkoitti sitä, että sitten oltiin se kuukausi täysin tavoittamattomissa. Se oli ihan sama kuin olisi kadonnut toiselle planeetalle.
Kyllä sen on täytynyt olla kova paikka vanhemmille kun nuoret lapset reissaa maailmalla, eikä voi edes tietää missä ne menee ja onko ollut ongelmia. Ei auttanut muu kuin odottaa milloin tulevat takaisin kotiin.
80-luvulla interrailillä ollessa sentään soitettiin kerran viikossa lyhyt puhelu kotiin ja kerrottiin, missä maassa ollaan menossa.
Toiseen suuntaan yhteyden saaminen olikin mahdotonta. Jossei tiennyt tarkasti edes missä maassa jälkikasvu on menossa saati sitten missä yöpyvät niin aika vaikea se on puhelimella yrittää saada langan päähän.
Maailmanmatkaaja joutui tietysti punnitsemaan sen välillä käyttääkö vähäiset lanttinsa oluen ja ruoan ostamiseen vai äidin kanssa jutteluun. Taisi aika usein käydä niin, ettei niitä vähäisiä rahoja raaskittu jokaiseen vastaan tulevaan puhelinkoppiin käydä laittamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Mun parinymppiset lapset kyllä muistavat tv-lupatarkastajan, joka piipahti meillä syynäämässä onko televisiossa antennijohtoa. Ei ollut.
Mun 22v lapsi on ollut 2-3v kun kerran kävi tv-lupatarkastaja. Ei lapsi tuota muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai niin. Mun parinymppiset lapset kyllä muistavat tv-lupatarkastajan, joka piipahti meillä syynäämässä onko televisiossa antennijohtoa. Ei ollut.
Tv-lupamaksu poistui vuoden 2012 lopussa, ja sen korvasi vuoden 2013 alusta lähtien pakollinen, verotuspohjainen Yle-vero.
Tuskin siis muistavat.
Kyllä he muistavat vuoden 2011, varsinkin vanhin, joka oli tuolloin jo 9-vuotias.
Niinpä. Näissä muistelujutuissa ihmisillä on usein ihan uskomattomia käsityksiä :D Miten joku voi olla niin toope ettei osaa tuon vertaa laskea, tottakai tämän hetken parikymppiset muistavat nuo ajat, esimerkiksi oma lapsi on juuri 20 eli aloitti koulun vuonna 2013. Muistaa päiväkotiaikansakin ym ja paljon tapahtumia vuodesta 2010 alkaen, kuten sikainfluenssavouhotuksen jne. Täällä ilmeisesti joillain ihmisillä on itsellä niin huono muisti ja aivotoiminta etteivät hahmota minkä ikäisiä ihmiset ovat milloinkin olleet ja mitä he voivat muistaa.
Täälläkin ihan erityisinä muistoina jotain ilman kaukosäädintä ja videoita elämistä ja tuon päälle "minulla nuoruudessa ei ollut älykännykkää" -opettamista muka huonomuistisille itseä nuoremmille vaikka tämän hetken +40v suht harvalla oli heti yläasteella oma kännykkä ja suureen someen on laajemmin menty reilusti yli kaksikymppisinä. Toisessa kohtaa kehutaan että NMT-ajat ovat hyvin muistissa kun on itse oltu ihan etulinjassa teknologiassa. On ikäänkuin eletty puhelimeton ja askeettinen nuoruus mutta silti tiedetty ja koettu ensimmäisenä kaikki nykyaikainen :D Kaikenlaista.
Ja sitten on teitä, jotka saatte ilmeisesti jonkinlaista nautintoa toisten leimaamisesta tyhmäksi. Luulisi, että itseään muita fiksumpana pitävä osaisi sentään olla suhtautumatra muihin alentuvasti.
Terveisin huonomuistinen hitaan aivotoiminnan omaava toope, joka toivoo, että edes joskus voitaisiin keskustella piikittelemättä muita.
Eihän nämä tunnista lankapuhelintakaan.
Ap:n lapsi voi aikanaan kertoa omille lapsilleen kompostitarkastajista.🙂
Vierailija kirjoitti:
Ihan kaikkein käsittämättömin asia taitaa älypuhelin kädessä syntyneille parikymppisille olla se, että joskus ei ollut minkäänlaisia matkapuhelimia. Kotona oli se yksi lankapuhelin ja tuli helposti sanomista, jos joku perheenjäsenistä puhui pitkää puhelua pitäen puhelinta varattuna ja samaan aikaan toinen odotti tärkeää puhelua, tai sitä että itse pääsee soittamaan kaverille. Kun lähdettiin lapsina / teineinä kavereiden kanssa ulos, vanhemmat antoivat kotiintuloajat ja joutuivat luottamaan siihen, että niitä noudatetaan ja tullaan ehjinä ja hengissä kotiin. Ei voitu laitella viestejä ja kysellä perään, saati jakaa sijaintitietoja. Kerro tästä, jos itse olet elänyt tuon ajan.
Kyllä mun 22v lapsi tuon ymmärtää vaikka hänen syntyessään on ollutkin kännykät jo yleisiä. Tytöllä oli leikissä mun lapsuudenkodin vanha lankapuhelin. Eikä tuon ikäinen ole älypuhelin kädessä syntynyt koska ei niitä ole vielä ollut silloin. Ensimmäinen oman kännykän tyttö sai toisella luokalla ja se puhelin oli ihan näppäinpuhelin eikä tietoakaan mistään älypuhelimesta. Aika vähäistä oli vielä tuolloin tytön puhelimen käyttö eikä puhelin yleensä hänellä ollut mukana oikein missään. Kouluun ei todellakaan vienyt puhelinta tuon ikäisenä.
Kuulemma ennen ula/fm aikaa isotehoisen am-radiolähetysaseman asuessa lähetys saattoi kuulua ties mistä metalliesineistä, jotka se sai resonoimaan. Jotkuthan lähettiment oli tarkoituksella ylitehoisia, että kuuluu kauas. Suomessakin oli joku asema mikä kuului jopa Atlantin yli ja siellä suvat suomalaiset pystyi kuuntelemaan.
Joku varmaan voi muistaa lapsuudestaan omakohtiasia kokemuksiasiltä ajalta kun vielä niitä am-keskiaalto asemia oli.
Oma lukunsa oli vielä itä-blokin kylmän sodan ajan propaganda tarkoituksessa järjettömän tehoisiksi rakennetut radioasemat, että kuuluu "naapurillekin" sanoma.
Tuossa vähän hurjempi kokeilu kasvilla tökätä suurjännitteiseen am-mastoon