Annatko koskaan lapsesi ulkoilla päiväkodissa kavereiden kanssa, vaikka voisit hakea hänet aikaisemmin kotiin?
Kommentit (7)
Meillä lapset joutuvat olemaan aika pitkän päivän hoidossa (yleensä 7.45-16.00), joten mielelläni suon heillekin joskus lyhyemmän päivän.
Joskus kun pääsen kolmelta, saattaa mies hakea lapset vasta neljän pintaan. Tämä siksi, että meidän ainoa automme on miehellä ja bussilla meidän kotiintuloaikamme olisi kutakuinkin sama kuin miehen hakiessa.
pääsen neljältä ja olen tarhalla 5 yli yleensä haen kuitenkin mukaani, joskus harvoin käyn kaupassa niin että klo 16:30 viimeistään hakemassa
Miksi hakisin liian aikaisin murjottamaan yksin omalle pihalle tai sisälle, kun on tilaisuus viettää kavereiden kanssa kivoja leikkituokioita päiväkodin pihassa. Sitten samalla voi käväistä pikapikaa kaupassa enne kuin hakee lapsen. Meiltä on 20 kilometriä kauppaan, joten olisi järjetöntä tehdä ylimäräinen 40 kilometrin lenkki vain siksi että voisi raahata kiukuttelevan lapsensa mukaan tylsälle kauppareissulle. Haen sitten viiden maissa kotiin.
annan leikkiä pidempään siellä. Ja haen normaalisti siis jo 13, mutta olen ajatellut, että haen tämän loppukevään vasta klo 14 (ovat just tuon tunnin ulkona).
voisin hakee 5 yli neljä, mutta meen vasta puolelta, kun tulevat neljältä ulos. ehdin käydä kaupassa siinä välissä.