¤¤¤ALKUVIIKKOON SYYS04¤¤¤
Kommentit (45)
Allergiat on perseestä! Onko pakko altistaa, jos ei jaksa. Meillä elo muistuttaa viime syksyä. Horror! Alkaa taas into laantua, mistä saisi lisää toivoa? kaura näytti jo hyvältä, mutta nyt en enää tiedä. Nyt menossa tauko ja sitten tilanteen tsekkaus, kun nämä oireet on niin outoja, normaalia vai ei. Siinä vasta pulma.
Lilalle voimia taistoon. Minä en osaa kannustavia puhua nyt, mutta olet paljon ajatuksissa. Samoin muihin allergia perheisiin jaksua.
Pakko on tunnustaa myös se, että kolmekymppiä lähestyy. Perjantaina oikein asian tajusin. Pakko on myös tehdä jotain elintavoillee, koska puolessa vuodessa olen saanut kertymään kilon ja vähän päälle. Tätä menoa karkaa käsistä.
Kiitos T-P huhuilusta. Nöösä oppi varhain potalle ja oli viime kesänä ja syksyn täysin vaipaton päivisin, mutta talvi toi mukanaan uhman potenssiin sata ja alkoi tahallinen pissailu mm. meidän syliin. Nykyisin hoidossa on ilman vaippaa ja kotona vaihtelevasti riippuen uhman määrästä. Potallatai pöntöllä käy säännöllisesti. Edistyksellisempiä syyslapsosia kuitenkin löytyy. ;)
Minä tosiaan olen ollut poissa pinoista yksinkertaisesti työkiireiden ja väsyn vuoksi. Yöt on olleet huonoja. Töissä on työntekijä vajausta, joten töitä piisaa.
Enkeli: Minä ihan varmana tulen teille kylää ennen kesän loppua. Soitan sulle lähipäivinä, niin katotaan mikä pivä lyödään lukkoon. Haleja!
Pupi: Ankkiksen perenna vaihto kuulostaa kivalta, mutta en voi vielä osallistua, kun ei ole maassa yhtään perennaa. Jaksua ja haleja!
Kerpulle jaksua surutyöhön. Näin muuten Itä-Hakkilassa talon tai alueen, jonka nimi oli Kerppu.
Nyt odottaa palaveri rippikoulusta, joten jaksua ja voimia kaikille!
Smuik!
-mimmuli
Pihakalusteet pesty ja öljytty, aika homma niissä oli.
Vietän vapaata tän viikon, työharjottelu alkaa vasta ens viikolla. En pistä pahakseni vapaita ollenkaan, tekemistä kyllä riittää.
KesäG. Mennään jenkkiauto tapahtumaan ala-härmään kesäkuussa, A-luokan tallinan reissu on myös tiedossa kesäkuussa, heinäkuussa kutsuu Pärnuu ja viikon mökkireissu itä-suomeen.
Mimmuli, miksei vois jo helpottaa allergioiden kanssa, varmasti epätoivo iskee. Jaksamista paljon sulle.
Samoin Lilalle ja muille allergioiden kanssa taisteleville.
Ankkis, kiva idea vaihdella viherjutskia. Mulla ei vaan ole paljon mitään, kun syksyllä raivasin viidakkopihan ja revin ylös kaiken mahdollisen kukkapenkeistä.
Nyt painun kastelemaan istutuksia, ihanaa kun aurinko paistaa :)
Hilu
Öttikselle tsemppiä uuteen terveelliseen elämään!
Mimmulille, Lilalle ja muille ja tietysti lapsille jaksua allergia taistoon!
Hilulle mukavaa vapaa viikkoa!
G: Kesälomaa ei ole suunniteltu kun ei sitä kummallaankaa ole, mutta olen ajatellut että käytäis Titi-nallen talossa kun se tossa lähellä on. Ehkä jossain mökillä tms.
Itsellekkin allergiat pukkaa päälle, muutaman päivän olen ollut jo kipeänä kunnes eilen tajusin että allergiaahan tämän täytyy olla :(
Oltiin taas tänään miehen asioita hoitamassa (kuinkahan sit pärjää kun meen töihin :) ). Nyt Aa nukkuu ja Ee katsoo Rasmus-nallea.
Mari ja Ee 2 v 8 kk ja Aa tänään 10 kk
hengessä olen ollut mukana kirjoituksianne lukien, mutta en ole tekstiä itse saanut aikaan.
Voi Mimmuli ja Nöösä - soisin teille jo ehdottomasti helpompia aikoja algeeritaistoon, samoin totta toki Lilalle ja pikkuisten Rosan & Sinin eloon, unohtamatta muita algerialaisia.
Me ollaan selvitty suht helpolla, vaikka maitovaivaa on. Pienmurheena tietty se, ettei Typy kelpuuta minkäänlaista kalkkilisää. Olen selittänyt tuhat kertaa ja tarjonnut erilaisia kalkkivalmisteita, mutta kun ei Typylle maistu niin ei maistu. Lisätutkimuksiin ei ole vielä aikaa kuulunut, jotta kait se lähete jossain seikkailee... Typy on ollut täysin maidottomalla pian kaksi kuukautta ja ihokin on paljon paremmassa kunnossa.
Haettiin viimein Typylle kunnon sänky. Saatiin serkun eli tulevan koulupojan entinen Muurame. Typy oli aluksi innoissaan, mutta neiti on niin vauhdikas nukkuja, että rassu lyö päätään päätyyn ja reunoihin. Olen koittanut vuorata ylimääräisillä tyynyillä ja peitolla, mutta pahalta tuntuu ja kuulostaa kun toinen kopsauttelee päätään.
Omat univaivat jatkuvat entisellään ja olin jo saamassa asiantuntevaa apua, mutta en kelvannutkaan tutkimusryhmään. Olin tooosi pettynyt
:-(
Seuraavat pari viikkoa olen taas työnorja, mutta sitten jo helpottaa. Tai no, onhan sitä jonkinasteista kotiorjuutta tiedossa...
LomaG: niinkuin valittelin aikaisemmin meillä ei kunnon yhteistä lomaa ole tiedossa. Pari pidempää viikonloppua vietetään ja toinen niistä luultavasti ulkomaan reissulla. Muumeja käydään morjenstamassa varmaan päiväreissulla.
Keilin
Laskin eilen illalla yhdessä Milon kanssa, että hänellä (ja minulla) on enää 18 koulupäivää/työpäivää ennen kesälomaa! Hui kauhistus, minne kaikki aika on karannut! Ja miten ihmeessä ehdin saada hommat valmiiksi töissä! Edelleenkään en tiedä, että jatkanko vai enkö jatka syksyllä.
Jipii Alli! Olisipa kiva saada sinulta palanen pionin juurta. Se kai pitäisi aika pian sitten vaihtaa jos meinaa vielä ehtiä saada sitä uutta versoa kukkaan tänä kesänä. Mitä haluaisit vastalahjaksi? Muistanko oikein, että teet nelipäiväistä työviikkoa? Sinähän asut melko lähellä työpaikkaani, joten voisin ehkä piipahtaa teillä lapion kanssa joku iltapäivä töitten jälkeen, ja ehtisin sen jälkeen hakea lapset? Jos sinulla on arkivapaapäivä. Tai sitten voitaisiin sopia joku päivä että järjestän lasten haun jotenkin ja sitten iltasella piipahtaisin? Palataan asiaan sähköpostissa.
Niin ja muut pupilaiset, tuota pikkutalviota ja yrttejä on niin paljon että niitä saa hakea vaikkei vastalahjaa toisikaan ;-). Kunhan muistaa piipahtaa myös meillä sisällä kahvilla.
Lillin korva vuoti perjantaina, mutta nyt se näyttää taas ihan siistiltä eikä haisekaan enää vanhalta tiskirätiltä. Voisiko olla niin että tulehdus meni itsellään ohi? *peukut pystyssä* Tai sitten se odottaa vielä pari päivää ja iskee rajuna sitten kun mies lähtee ylihuomenna työmatkalle...
Mimmulille jaksamista algeerioitten kanssa. Hus pois mokomat Nöösältä! Jaksamista! Ikävä!
Ups, nyt tuli melkein vaan omaa napaa.
Puss och kram,
Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Miehen veljen tyttöystävä (hiljattain valmistunu, lapseton) sai kutsun työhaastatteluun, minä (10v sitten valmistunu, useampi vuosi työkokemusta, lapset) en. Asiaan voi vaikuttaa myös se, et aattelevat hänen muuttavan ehkä ko. paikkakunnalle + isänsä on tavallaan työkaveri kutsujalle.
En mä nyt justiin ollut menossakaan töihin ja meinasin missata koko haun, mutta tympii silti.
Anopin " valmistujais" kahveille pitäis kohta mennä, mutta eipä juuri huvittais.
Iikan 10kk neuvola oli tänään. Muuten asiat ok, mut paino oli tippunu :(
Lääkäri keskiviikkona.
Mimmulille kovasti jaksamisia. Toki muille allergioitten kanssa taistleville myös.
kesälomag: Miehellä on kyllä pitkä loma, mutta meidän suunnitelmat on vielä auki. Mä olin aatellu, et tehän pikkureissuja. Mies taas haluais pohjoiseen. Tuskin ehitään lähiaikoina sopiakaan, kun on kaikenlaista hässäkkää ja menoa.
Power parkiin oon luvannu lapset.
T@hti
Yksi syömättä jättänyt lapsi alakerrassa, toinen muskarissa. Esikoinen ei siis ole vielä saanutkaan ruokaa. Nyt pieni valittaa, kun pikkuautosta on lähtenyt renkaita irti ja yksi on nyt hukassa (joo, varmaan ne pienet renkaat tallessa pysyy, pitäis heittää suoraan roskiin huudosta huolimatta).
Lomavaihtoehtoja kävin kyselemässä Matka-Vekassa, mutta " ei oota" myivät. Siis Baltiaan. Erikseen räätälöityjä Visbyn yms. löytyis ehkä, mutta pitäis suunnitella paremmin ja miettiä viitsiikö lähteä ajelemaan ympäriinsä. Vielä lupasivat kyllä selvittää Saarenmaan hotellitilannetta ja autolauttoja. Hilu, millon teidän Pärnun matka on varattu?
Ankkis, meilläkin on vielä niin tuoreet perennat, ettei oikein ole mistä antaa. Eikä kyllä ole sun toivomia lajejakaan:)
Illajatkoja!
T: Ynis
että taitaa vaatia aika paljon aikaa sopeutumiseen. Ei muistaakseni ole harvinaista, vaikkei viiteen (5!) vuoteen kukkisi uudessa paikassa.
Meillä on maapaikassa ihania, valtavia vaaleanpunaisia kukkia sekä toinen syklaaminpunaisia kukkia tekevät pionit. Ovat aina olleet suosikkejani, jopa niin, että eräänä vuonna x olin kerännyt kesämekkoni taskuun kaikki " pompulat" talteen. Mummilta taisi itku päästä, kun jäi sinä vuonna ilman pioninkukkia...
Te kun olette autoilleet Tallinnassa, niin kuinka hyvin autopaikkoja saa laivoille? Sain suoraan hotellista Saarenmaalta varattua perhehuoneen ja tarkotus ois mennä omalla autolla (helpompaa kuin monen tunnin bussimatka lasten kanssa). Tallinkilta ja Viikkarilta ei voi netistä varata paikkoja. Eckerö Linella oli tilaa ja edullinen hintakin, mutta aikataulut vähän huonot. Mitä teillä on muuten maksanut autopaketti Tallinnaan?
T: Ynis, vähän jo innoissaankin lomasta (joka siintää kaukana tulevaisuudessa)
Ps. Uusi kysymys jälleen. Onko muiden taaperoilla pelkojen käsittely pinnalla? Meillä puhutaan tosi paljon päivittäin siitä, että mikä on pelottavaa ja mikä ei ja kerrataan vanhojakin asioita jatkuvasti. Onneksi ei ole vielä painajaisia tullut, lähinnä kai pohtii ääneen kokemiaan juttuja ja ajatuksia.
Mahtuisko teidän auton takakontiin Ynis???
Meidän tarina miehen kanssa alkaa Saaremmaalta (toki siis tunsimme toisemme jo ennen matkaa sinne) ja ajattaleminenkin saa aikaan monenlaisia tunteita. Ajatukset palaavat huolettomaan nuoruuteen. Yövyttiin muuten kirkkoherranvirastossa tolla reissulla ja käytiin laulamassa rippikoululaisille.
sori oli pakko....
Meteoriiti järvi ja kalliot meren rannalla on muuten upeat!!
Mari kaihosilmä
Ynis, lähetään Pärnuuseen 12.7. Ei kyllä olla saatu vielä varmistusta Tallinkilta, niillä oli kansipaikat täynnä. En kyllä ymmärrä miten voivat myydä paketteja jos kerran laiva on täynnä. No katotaan päästäänkö sinne vai ei.
Hilu
Me ollaan tallinnaan menty super sea cat pika aluksella auton kanssa hintaa en vain yhtään muista.
Nyt ollaan menty eckerölinella 3 kertaa aina auton kanssa. Meillä maksaa kesällä edes takas 2 aikuista ja 2 lasta ja auto yht. 147e (siinä on 5% alennus kun rekiströityy niiden nettisivuilla ja varaa netistä). Ei ollenkaan kallis. Ajat ovat joo huonot ja takas tulo matkalla ollaan yleensä otettu hytti (se ollaan varattu etukäteen) koska siellä on sen verran kännistä sakkia ja lapset on väsyneitä niin helpompi on olla ollu hytissä.
Tallinki on aina ollut niin täynnä ettei olla saatu autoa mahtumaan mukaan. Joten hinnoista en tiedä mitään.
Ihan kamala pää kipu on vaivana. Menkat alkamassa niin aina on tälläinen ihana pää kipu vaivana.
pitää mennä Venlalle ruokaa antamaan.
Öttis, Veeti ja Venla
Kannattaa autopaikka aika nopeasti varata että varmasti on tilaa. Nykyään niin moni ottaa oman auton reissuun mukaan.
Tallinkilta ja Viikkarilta. Tallink on tosin 50 euroa kalliimpi, joten taidan perua sen, vaikka onkin selvästi nopeampi. Täytyy mieheltä vielä kysyä.
T: Ynis
Jalalla tässä kiikutan sitteriä jossa Samu torkkuu, pikku-V malaa sormiväreillä, keittiössä istuskellaan.
Mitäs meille, hieman rasittavia puistoreissuja, joista teinkin ihan oman aloituksen, kotona menee aika kivasti, väliin isompi tuntuu rasittavalta, pitäis vaan jaksaa muistaa että tuo rasittavuus, kuten roikkuminen niskassa kun vauva ruokailee ynnä muu on huomionhakua....
Paremmin menee siis silloin kun ite jaksan hyvin, mutta on kai se ymmärrettävää että ihan aina ei niin täydellisesti jaksa. Silloin tt pyörimään ja itelle kaffit.
lyhkäseen taas jäi kun pikkoinen heräs ja isompikin tahtoo äitiä osallistumaan.....kääk, on kohta käyttänyt puoli purkkia jo keltasta väriä tällä erää, nuo aikaansaanokset ei kuivu ikinä.
tiivii ja pojut
Kovin on vaikea löytää aika kirjottamiselle,typykin lyhentää päikkejä niin tai pitää herätellä että yöks riittää unta!
Kun mikään ei riitä,on ollu kovin pinnalla meillä!!!Viime vkolla poika vinku kaupasta pocemon-pallon.Lauantain oltiin Itiksessä,lapset sai sandaalit ja poika uuden pyöräilykypärän..kassalla kamala huuto,miks mä en ikinä saa mitään!!!!Myyjä oli oikein ymmärtäväinen ja sano et hänen kassallaan käy hireesti lapsia jotka ei ikinä saa mitään ;-)
Poika suuttu ja läks omille teilleen.ME käveltii kaupasta ulos,eikä poika tullu!KOhta tuli kuulutus et odottaa äitiä..No,poika sano et pelästy,oli vähä onneton.minä vain sanoin et hyvä ku sanoit myyjälle,mut en kummemmin paaponu...Oisko tuo oppinu mitää?!
Suununtaina oltii Tropicariossa ja pois lähtiessä typy otti jonkun 2e käärmeen,poika ois tahtonu 20e kilpikonnan!!Kamala show taas..
No,ei saanu kilpparia!!!Sanottii et osta omilla rahoilla,mut ei..me ei ikinä osteta mitään!
Juttelin tarhssa ja ope jolla itelään myös eskari,sano tätä on paljon!Eskareista sanotaan et ne on pikkumurkkuja-meillä ainakin!!
Tuo Tropicario oli muuten kiva.Aika pieni,mutyjos vertaa sea lifee tai korkeasaaren matelijataloihin ni siellä oikeesti näki käärmeitä!Muita ihmisiä siellä ei ollu,joku turisti ryhmä käväs mut helposti pysty olla eripaikassa.LApset kyllästy jossain vaheessa mut mä olisin viihtyny kauemminki..Ykski käärme tuli lasia vastan ja seuras kokoajan liikkeitä ja lipsutteli kieltä...tosi inha!
Pinot luetteu,hatarasti päässä asiat...
Mari:Onnes työpäikasta!Kiva että sait mieleisen :-) Nuo th:n päivätyöpaikat taitaa olla aika haluttuja!
Voi,kurjuus ettei Rosalle löydy sopivaa lääkettä :-( Miten voitte nyt?
Kurjalta kuulostaa myös Nöösän elämä nyt :-( Voimia kaikille!
Saamuskan hautajaiskertomus sai kyyneleet silmiin täälläkin!Oli varmasti kovin surullista..hali!
Ankkis:kiva että saat vanhemmat ihan kulmille asumaan :-) Hurja on kyllä sinulla opiskelu ja työ ja perhe elämä!Tsemppiä!Kesä häämöttää..tai ainakin loma!Kesäiseltä ei tunnu taas tänään :-/
T@hti on hurjasti ahertanut,ei ihme jos väsyttää!!
Voi kun meilläkin olis ikkunat pesty...Ja eilen mietin et pitäs mullat vaihtaa ja parveke pestä!
KEsäG:LOmaa on miehellä kai heinäkuussa,vähän-alotti työssä marraskuussa.Ulkomaille tahtos-ei rahaa!Eli varmaan ruotsin risteily ja nyt kun tuo auto ni nautitaan että päästään kotimaassa.Puuhamaa ja muumimaa,sinne tahtosin sellasen hotellipaketin-mitenhän niitäki pitäs varailla?!
Juhannukseks piti varat mökki kavereiden kanssa,mut ei ollu autoa sillon ku alettii miettiä ja nyt on mökit menny :-(
Typyllä taasen uhma nousu vaiheessa..ja taiteellisuus myös nostaa päätään mm. sauna saanut väriä ja olkkarin matto!!!!Olkkarii tahon uuen maton,tahtosin sellasen ryijymaton mut mies sano et ne pölyää ja mä imuroin kokoajan ja kohta vaadin uutta mattoo et ei käy,hö!
Täytyy alkaa tarhalle suunnistaa....
jatu
Oon vaan lueskellut, mut päätin pikaisesti ilmottautua. Mies tän viikon saikulla selän takia ja anoppi eilen soitteli, et on tulossa muutamaks pväks kylään. Tänään illalla tulee. Mulla on perusväsymys, vaikka mukavasti nyt meneekin. Kun sais nukkua.
KesäG: Maalle ja Muumimaa ois suunnitelmissa kun miehellä lomaa kesä-heinäkuun vaihteessa ja elokuussa.
Saamuska, kyynelsilmin luin hautajaisista. Voimia suureen suruun. Ihanaa, että ystäväsi on nyt rakkaan Herransa sylissä!
Tiivii. voimia! Nekkukin hakee huomiota, mut alkamalla muuten riehua ja tehdä pahojaan..
Ankkis, voi miten ihanaa, et isovanhemmat muuttaa niin lähelle! Toivottavasti korvatulehdus meni ohi!
Ynis, Nekku puhuu peloista, on myös nähny painajaisia ja heränny öisin huutamaan. Nyt onneks nukkunu paremmin! Mut kerhossa isommat lapset oli puhunu kummitus ja mörkö juttuja. Nea selitti kuohuksissaan, et miten ' varjo lankesi ja mentiin pöydän alle piiloon, kun tuli iso suuri kummitus ja kaveri piti mua selästä kiinni..' Yritin kysellä, et oliko joku leikki vai satu, mun en saanu oikein tolkkua, et mitä oli tapahtunu.. Ollaan yritetty sit Nekun kans paljon puhua peloista ja rauhotella.
T@hti, kurjalta kuulosti toi työhomma, höh! Sä oot paljon puurtanut, voimia!
Tea, voi miten aikaisia herätyksiä! Mut IHANAT tytöt, suloiset kuvat!
Mimmuli, voimia voimia! Ihanaa ois, kun pääsisitte käymään! Toivon niin, et teillä helpottaa!
Lilalle samoin jaksamisia, kunpa sopiva ab löytyisi!
Mua hirvittää, kun ens ma pitäs alkaa kokeilla kesäkurpitsaa..ei haluis, kun nyt menee Minin kanssa niin hyvin!!
Mulla on tänään synttärit, 27-v tuli täyteen. Ei kummempaa juhlaa, kuin kaupan pakastekakku. Ja aamulla päästiin käväsee miehen kans kaksin kaupungilla, ku Nekku oli kerhossa ja kodinhoitaja Minin kanssa! Oli kivaa! Ja äideille käytiin ostamassa lahjaks Kalevala-korut. Huomenna meen ystävän kans Ikeaan ilman lapsia, ihanaa! :)
Päivän parhaita hetkiä on kun Minin ja Nekun kans köllötellään sängyllä, ja lapset kikattaa ja leikitään ja nauretaan. Mini nauraa välillä ihan tikahtuakseen vedet silmissä isonsiskon jutuille! Eilen oli niin liikuttavaa, kun Nea halas Miniä ja sanoi: ' Oot Mini minun ystävä. Oot paras ystävä. Rakastan sua Mini paljon!' Ihanaa, et ne alun kauheudet on takana ja tytöt niin jo tykkää toisistaan! :-)
Tänään pitäs vielä imuroida, kunhan Nea on kattonu lastenohjelmat ja mä Tuhkimotarinan! ;-) Mitähän teen sit kun se sarja loppuu!! Mut hyviä vointeja jokaiselle!
Enkeli1 ja Nea+Mini
Viimevkolla vielä muistin...Enkeli:paljon,paljon onnea ja iso synttärihali!!!!
Kurja et miehen selkä taas pahempana :-( Voimia sinne!
Menee taas kyläilyt johonkin tulevaisuuteen....
Mies autokoulussa.Kauppaan pitäs vielä mennä kunhan tulee kotii..Kävin päivällä typyn kanssa pankissa,jono 45min ni ei toivookaan et ois enää kauppaa menny!
Miehel kamala flunssa,töissä pitää kydä ja illalla vielä tuolla istuu...Nyt se tuliki!
Kakka haisee...typy ei varmaa ikinä kaki pottaa!!!!!!
jatu
Täältä löytyy loppuviikon pinomme: http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10212334&p=1&tmode=1&smod…
Nyt se alkoi nimittäin terveellinen elämä. Kaikki herkut saa nyt jäädä ja liikunnan määrä non kasvettava. Ajattelin tänään lähteä uimaan heti kun mies kotiutuu töistä. Joko kävelen uimahallille tai sitten pyöräilen.
Hyh hyh Venla pieni hajuherne tuli tohon viereen. Kakat näköjään tullu.
Veeti jäi tosi hyvillä mielin päiväkotiin. Ei edes välittänyt kun lähdettiin.
Ulkona aivan ihana ilma. Taidan Venlan kanssa kohta suunnata ulos. Sisällä ei viitsi näin kaunista päivää viettää.
Taas tuli vaan omaan napaa. Nyt kakka pyllyä pesemään.
Öttis, Veeti ja Venla tuo pieni hajuherne