0-0 HELMINAUHAT VIIKOLLA 19 0-0
Kommentit (56)
mutta ristiäisten rääppiäisille pukkaa väkee heti aamusta joten en nyt ehdi..
palailen siis myöhemmin..
Ihan pikaisesti kerron 3kk:s neuvolakuulumiset viime viikolta:
Paino: 4695g
Pituus: 58cm
Pipo: 39,4cm
Korttiin kirjattiin: Seuraa, hymyilee ja menee kyljilleen. Iho siisti. Syö rintaa 7krt/vrk:ssa. Pistemäisiä hemagioita iholla.
Onko muilla noita " mansikkaluomia" ? Meidän tytöllä on niitä aika paljon.
Nyt tisuttelemaan ja ulos happihyppelylle. Esikoinen on lievässä kuumeessa, joten kauaa ei voida olla.
Viikon jatkeita, Pessi80 ja Aada 3kk
Vauva on alkanut taas herätä kaksille tissihuikille yöllä. Välillä mentiin jo yhdellä syötöllä. Nyt alkaa varmaan maito käydä laihaksi kun poika on isokokoinen ja iso massa vaatii vankat eväät... Aion kuitenkin jatkaa pelkällä tissillä nelikuiseksi ja pistää sitten pottua pöytään, jolloin voi sitten mahdollisimman pian päästä kaurapuuroiltapalalle. Ja se on hyvä että poika nukahtaa syötyään pian tissille, mutta huono puoli on se että hän jää siis viereen nukkumaan. Joka tapauksessa näin saamme molemmat siedettävät yöunet kun kunnon herätyksiä on vain yhdeltä ja neljältä-viideltä yöllä ja aamu alkaa 6.30-7.30 aikaan.
Tällä viikolla on huisketta, 4-vuotissynttärien järjestämistä ja muutenkin paljon vieraita tulossa. Mutta se on vain hauskaa. Yövieraitten kanssa vaan ei kannattais jäädä turisemaan illalla kun pikkuinen tarvii joka tapauksessa maitonsa. Kaukana on taas ne päivät kun voi kaukaa tulevan ystävän kanssa mennä lasten nukahdettua saunaan ja juoruta ja juoda yhden siiderin ja vetää sipsejä. En mä aikanaan enää 21.30 jälkeen jaksa ja toisekseen en pysty juomaan siideriä vaikka se jäisi yhteen. Jotenkin tuntuu että se kuitenkin on vauvalle huono juttu vaikka kuinka toisin väitetään. Vauva syö kuitenkin aina 1-2 aikaan jo yöllä.
Mutta tämä vauva on TOSI mussukka, aivan ihana kujeilija jo. Hän tykkää kutituksesta, kikattaa kauheesti!
Aamulla olin vauvan kanssa hammaslääkärissä kun tytöt oli kerhossa ja vauva kuunteli mielenkiinnolla kaikkia suhinoita turvakaukalostaan. Meni hyvin vaikka tuttikin putosi jo alkumetreillä! Odotushuoneessa suunnittelin suullisesti yhden maatilan peltojen kasvinsuojelun kevääksi, sattui asiakas siihen...
Nyt hätäsiivous, kaveri tulee kahville.
maanantaita kaikille!
Viikonloppu takana, mies taas viikoksi työreissuun saateltu ja viis päivää arkea edessä. Pesukonekin hajosi ja uusi saadaan vasta ensi viikonloppuna, joten kotitöitä normaalia vähemmän :-) Kostautuu sitten ens viikonloppuna, mutta tilattiin uusi iso 7 kg kone, joten äkkiä nuo pyykkikorit sitten tyhjenee. Kestovaippailu tosin sattuneesta syystä tän viikon tauolla.
Joko teidän vauvelit pönkeää itseään istumaan? Meillä nimittäin on jumpatessa käynyt nyt niin, että kun ennen tein vauvan kanssa liikettä jossa hän selällään maaten nyrkkeili kattoa kohti, niin nyt hän vaan jännittää kätensä koukkuun ja alkaa nostaa itseään käsistäni kiinni pitäen istumaan. Eli kohottelee päätä siitä ja jos nostan käsistään niin hän tosiaan hienosti niskaa kannatellen nousee ylös näyttäen erittäin tyytyväiseltä. Ja samaa tekee myös kun on sylissäni niin että itse istun takakenossa niin vauva pönkeää itseään kunnon istuma-asentoon. Eihän näin pientä saisi istuttaa, mutta hänellä on nyt siihen kova pyrkimys! Päätään pimu on pystyssä (olalla) ollessaan kannattanut melkoisen tukevasti jo pari kuukautta.
Viimeisen viikon aikana on myös todella alkanut tarttua lelukaaren leluihin ja sitterissä vatsansa päälle laitettuihin tavaroihin. Lukiessa tarttuu myös aina kirjan sivuun (niitä paksusivuisia vauvakirjoja). Ja samoin rätistä on usein tiukka ote imettäessä tai jos leikimme piilosta niin että vedän rättiä vauvan naaman yli niin hän tarttuu siihen kesken matkaa ja tunkee päättäväisesti suuhunsa. Myös kaikki lelut päätyy suuhun.
Vatsallaan ei vieläkään juuri viihdy mutta satunnaisesti kellahtaa siitä itse takaisin selälleen - tosin vain pirteänä ja syöneenä - muuten reklamoi äänekkästi.
Yöt menee vallan taas kahdella syötöllä vaikka välillä meni jo helpomminkin. Jostain juuri luin, että motorisesti varhain kehittyvät lapset nukkuvat öisin lyhimmissä pätkissä ja rikkonaiset yöunet säilyvät pisimpään. Onneksi vetelee nykyään aamupäivällä neljän tunnin ulkounet (11-15), jolloin saan aikaa omaan puuhasteluun tai päiväuniin jos maltan.
Aurinkoista viikkoa kaikille!
äippä + pinksuli pe 3kk
Tänään käytiin ottamassa nuo rokotukset eli kun päästiin sekä B-hepatiitti että Rota-rokotustutkimuksiin niin molemmat ekat annokset saatiin tänään. Lääkäri myös tutki ensin ja tämänpäivän mitat siis on:
paino: 5980 g (3855g)
pituus:61 cm (53 cm)
eli aika tuhti tyttö kun ikää on viikoa vajaa 2 kk eli 8 vko =)
Nyt en ehdi muuta, mutta palailen myöhemmin asiaan.
t.Kaisa ja Ronja 8 vko
Hemmet... ketuttaa kun välillä tekstit menee bittiavaruuteen...
ÄIPPÄ: Meillä myös konkoilee ylös jos pitää käsistä.
SAUNA: Ootteko käyttäneet? Me ei kotona mutta vauvauinnin päälle uikkahallissa alalauteella syötin ja poika nautti lämpimässä alasti köllöttelystä!
VAUVAUINTI: Käykö muut? Me ekaa kertaa lauantaina ja oli tosi ihanaa!
PESSIN vauvahan on pikkuinen! Laitettiinko rokotus? Meillä huomena 3 kk neuvola ja rokotus, iiks!
Ei muuta, Sampo on edelleen itkupilli mutta ihan hyvä rytmi nyt meillä, öisin eka pätkä 5 h! =oD
HANNELE + SAMPO to 3kk
Meillä ei tartu kyllä, ja nykyään tuntuu että kun yrittää laittaa sormiaan pojan nyrkkeihin niin avaa nyrkit eikä ala ottamaan kiinni!
HANNELE
VAUVAUINTI: Ei olla käyty kun ei oo oikein aikaa ja esikoisen kanssa ei sellaista ollut lähimainkaan tarjolla.
Miten leikkaatte kynnet? Meillä Ronja ei mitenkään anna leikata kynsiä ja jos yritänkin leikata ne hänen nukkuessa niin ihan varmasti heti herää, siis toivotonta.
No nyt unohtui jo mitä muuta oli mielessä, HÖH. Jokatapauksessa AURINKOISTA maanantaita kaikille!
T.Kaisa ja Ronja 8 vko
Nyt vasta luin viikonlopun pinon ja siellähan olikin jo saunasta puhetta ja moni oli vastannut vauvauintikysymykseenkin! Hankala ajankohta tosiaan - nyt ehkä liian pieni ja kesän jälkeen liian iso. Meillä oli nyt viimenen mahollisuus alottaa ennen kesätaukoa joten mentiin vaikka pikkunen onkin ja nauttii kyllä niin että oon tyytyväinen ku mentiin. Kallist aon - 10 €/kerta.
TÄYSIMETYS/MENKAT: Menkat tuli jo 7 vkoa synnytyksestä tosin sen jälkeen ei oo näkynyt.
FROGILLE osanotto kun mies on menossa mutta samanlaisia tuntemuksia täälläkin, mies voi mennä ja tulla miten haluaa ja ite on täysin kiinni vauvassa! Ja meillä mies ei välttämättä oo kauheen innokas hoitaja iltasinkaan vaikka on kotona. Varsinkin nyt kun tulee jääkiekkoa ;o)
ÄSSÄ: No huh mää jo viime viikolla aattelin että jopa sitä ollaan aktiivisia vaan onnesi moni muukin oli vähän vähemmällä pärjännyt... Mulla tosin intoa ois mutta ei käytännön tilaisuutta tai aikaa.
KYLPY: 2 kertaa viikossa + nyt vauvauinnin jälkeen suihku, mutta mää en onnistu siinä pesemään oikeen kunnolla.
Joku juttu jäi vielä ihan varmasti kommentoimatta...
HANNELE
Josko nyt ehtisin niitä kuulumisia laittaa..
Elikkäs ristiäiset oli vihdoin eilen ja poika sai nimekseen Peetu Anttoni.
Peetu oli kastetilaisuuden ajan nätisti, killitteli kummin sylistä juhlaväkeä ja muorin kukkaverhoja..Eli hyvin meni ja isoveljet saivat kuivata pojan pään kasteen jälkeen, mikä oli niille tärkeä juttu!
Sporttari:
Meillä kun on sellainen rytmitön päivä niin se kuullostaa ihan samanlaiselta kun teillä, eli ei mitään rytmiä missään (paitsi yöunissa) ja yhtään ei tiedä koska on nälkä ja koska väsyttää..
Viimeaikoina sellasia päiviä on tosin ollu vaan muutama..
Kolomonen:
Meidän vauvat on aikalailla saman kokoisia;
Peetun mitat
paino: 5925g
pituus: 61cm
Meillä yritetään pungertaa kanssa pystyyn kovasti sylissä ja jos vauvaa ottaa käsistä kiinni niin nostaa päätään ja jännittää käsiään, että nostettas ylös!
VAUVAUINTI aloitetaan varmaan tälläviikolla. Ei tosin missään ryhmässä vaan ihan mennään itsekseen uimahalliin kokeileen miltä uiminen tuntuu.
Kierukasta joku kyseli..
Mulla se oli 5 vuotta ennen kolmatta raskautta ja muistelen, että mullakin laiton jälkeen vuoteli aika pitkään, ennen kun rauhoittui normaaliksi. Kuukautisvuodon määrä lisääntyi kyllä reilusti ja ne kestivät aina n.8 päivää, mutta tyytyväinen siihen kapistukseen olin, kun sitä ei tarvinnut muistella!
..mitähän muuta..ei tuu mieleen. Pitää lukea pino uudestaan ja palailla taas myöhemmin..
mammutti ja Vilppu.....eikun Peetu 2kk
elikkä
KYNNET: Tosi hankala leikata, nukkuessaankin vetää heti kädet pois tai nyrkkiin niin että leikkaaminen on hankalaa. Yleensä onnistuu kun makaa sängyllä tai on jalkojen päälle kun istun sohvalla ja hyväntuulisena.
HANNELE taas kerran
Miten te muistatte isovanhempia äitienpäivänä? Kortti tai lahja ja oliskos jotakin ideoita?
SAUNA:
Me ei olla Peetun kanssa varsinaisesti saunottu, mutta sauna on aina lämmin kun käydään suikussa (me ei käydä siis kyvyssä vaan suihkussa pesupäivinä, 2-3krt/vko) ja saunan ovea raotan vähän, että pesuhuone lämpiää.
Kynnet meillä saa leikattua oikeestaan aika helposti, tosin varovainen täytyy olla, mutta kun ottaa oikeen tukevan otteen kädestä ja sormesta, niin onnistuu leikkaaminen hereilläkin. Juuri tänäaamuna kynnet leikattiin ja ihan hienosti kävi, kun odottelin välillä että Peetu kiinnittää katseensa johonkin ja jää hetkeksi tuijottamaan.. Sillon lyhenee aina muutama kynsi -ja taas odotellaan sopivaa, rauhallista hetkeä..
Kynnet saadaan meillä leikattua suht helposti käsistä vaikka hereilläkin kun tytsi katselee mobilea tms mutta varpaiden kanssa on vaikeempaa. kerran olen ne vasta leikannutkin.
Mummon korttiin joku kyseli ideaa: mä painaan korttiin vauvan jalan- ja kädenjäljet sormiväreillä. Tai jos saan hyvän hymykuvan vauvasta niin laitan sen auringonkukan keskustaksi ja askartelen terälehdet pahvista ympärille/ piirrän ne/ etsin netistä kuvan ja laitan vauvan naaman keskustaksi.
nyt vaunut heiluu - puoli tuntia etuajassa :-)
Kylläpäs aika rientää! Taas maanantai -ja meillä esikoinen taas kipeä! Johan se viikon olikin " terveiden kirjoissa" ... Ja vauvankin nenä on pikkuisen tukkoinen, toivottavasti ei tuosta pahene, kun imemään on pystynyt ja nukkuu ym. kohtuu hyvin.
Joku ihmetteli maidon riittävyyttä, kun imetyskerrat tihenee... Samaa ihmettelin minäkin viikonloppuna ja asiaan perehdyttyäni huomasin (luin netistä), että noin kolmen kuukauden iässä on taas tiheän imemisen kausi, eli vauva tilailee maitoa kasvupyrähdystä varten. Jotkut tulkitsevat tämän näläksi ja aloittavat kiinteät suotta näin varhaisessa vaiheessa. Tokihan jotkut tarvitsevat varmaan jo tuhdimpaa ruokaa, mutta itse kaivelen vain " meijerit" tiuhempaan esille... Meillä syödään joskus jopa alle kahden tunnin välein.
KYNNET meillä leikataan joko silloin kun vauva nukkuu liinassa tai imettäessäni napsaisen helposti. Tepsii sekä varpaiden että sormien kynsiin.
VAUVAUINTIIN ei varmaankaan mennä, kun se sinne syksyyn menis. Toisaalta joku perheuinti systeemi olis kiva koko perheen harrastus. Voiko noihin vauvauinteihin tulla sisarukset mukaan?
SUIHKUssa ei olla käyty koskaan, kylvyssä käydään 2-3 kertaa viikossa. Meilläkin se ajoittuu päiviin, jolloin sauna on lämmin, niin ei pientä palele. Ei vauva silti saunassa käy, kylvetys vain tapahtuu lämpimässä saunassa. Miten te saatte suihkussa vauvan pestyä? Istutteko ja käytättekö mitään pesuainetta? Meidän tytöllä on niin paljon tukkaa, että sitä Lactasydillä pestään, kun tuntuu ettei se pelkällä vedellä puhdistu pukluista.
PYSTYYN punnerretaan meilläkin varsin kiihkeästi! Sitteristä, vaunuista ja sylistä. Jopa lattialla selällään kelliessä nostelee päätään... Missä iässä vauvaa voi olkaa pitämään liinassa nenä menosuuntaan? Kun meillä typy kannattelee hyvin päätään ja tänään kokeilin jo Huggikseeni tuota systeemiä ja kyytiläinen oli varsin innoissaan! Eipä siinä viittä minuuttia kauempaan uskallettu pitää, mutta mukavalta tuntui meno.
Hitsi, kun harmittaa tämä jatkuva sairastelu. Tyttö parka, huomenna olis eskariin tutustuminenkin... :-( Ja ulkona tänään ihana ilma ja täällä sitä kökötetään sisällä.
No, mukavaa viikkoa kaikille!
Timbe kera tyttöjen
Tyttö on tosiaankin pieni ikäisekseen, mutta lähtö oli 2700g ja 46cm eli jos sillä saisi vähän anteeksi... Aada syntyi rv35+4 eli on keskonen. Neuvolassa käyttävät vertailuissa laskettua aikaa eli tavallaan Aada on vasta 2kk:tta.
Rokotus tosiaan annettiin :( En osannut ollenkaan varautua, että tyttö riuhtaisee jalkaansa voimalla ja piikki taisi siksi satuttaa vähän enemmän. Illalla oli pientä lämpöä ja laitoin supon. Rokotuskohta oli ympäriltä kova ja selvästi vähän arka. Seuraavana aamuna ei enää haitannut!
SAUNA: Eikös saunaan saa viedä vasta vuoden iässä? Tietysti lämmittelemään voi hetkeksi viedä.
Tervehdys kaikille...tulipa vähän erilainen vkonloppu kun oli suunniteltu. Eli tarkoitushan oli mennä kaverin häihin ja isommat lapset olivat mummulassa ja ajattelin et saan kaikenlaista aikaiseksi vaan mitenkäs kävikään(?). Eli pikkumies on ollut nuhainen ja yskäinen keskiviikosta alkaen ja perjantaina jo kuuntelin et kylläpäs hengitys vinkuu. No lauantai aamuna päätin etten enää ihmettele vaan lähden päivystykseen näytille,josta lähettivät ensiavun kautta suoraan lastenosastolle inhalaatio lääkitykselle. Eli oltiin sairaalassa maanantaihin asti ja vieläkin vinkuu hengitys kun poika vähän enemmän touhuaa. Meillä rs-virus ja lääkärin mukaan päästiin tosi helpolla kun tauti voi olla tosi raju ja vaikea näin pienillä vauvoilla. Mut kuumetta ei ole ollut ja syödä jaksaa ja on ihan pirteä hereillä, ainut on tuo räkä joka tukkii kaikki röörit. Mutta toipilaita vielä ollaan ja voi tilanne huonontua uudelleen et joudutaan takaisin saikulle. Ja yleensä tulee korvatulehdus kans tän taudin mukana...
Onneksi täällä sain olla yötkin vauvan kanssa sairaalassa kun esim.Tyks:ssä Turussa se ei onnistuisi. Se on siis toinen meitä lähellä oleva sairaala. Olis ollut tosi kurjaa jättää vauva sinne yksin ja nyt saatiin ainakin toistaiseksi jatkettua tätä imetystä kun korvikkeita en ole yhtään antanut.
Kurjaa kuunnella kun pieni yskii ja rohisee. Kovasti sylissä haluaa tietysti olla ja siinä pysyykin parhaiten rauhallisena. Mutta kun on nuo isommatkin lapsoset joilla vähän äiti pulaa kun olin vielä pikkumiehen kanssa saikulla kun tulivat kotiin viikonlopun vietosta. Ja talo sekaisin kun mikä...ja itse istun koneella ;0) No kohta hommiin...
Sporttari: Mietiskelet ilmeisesti jäisitkö kotiin(?). Itse olen ollut kotona lasten kanssa reilun kolme vuotta, sitä ennen vuoden töissä ja esikoinen oli 2-vuotias kun töihin menin ja oikeestaan sen takia etten tippuisi minimiäippärahalle kun kakkonen syntyi. Päivääkään en vaihtaisi pois (ehkä muutaman yön kylläkin ;O)). Onhan se niin et välillä tuntuu et pää hajoaa ja haluaisi puhua järkeviäkin asioita päivittäin ja löydän halutessani varmaan miljoona syytä miksi olis mukavaa mennä töihin.
Mutta lapset on kerran pieniä ja mä ainakin nautin ihan hirveesti kun aamuisin ei tarvii herätä kamalan aikaisin ja lähtee roudaamaan lapsia hoitoon, saatika iltapäivällä kotiin tullessa alkaa tehdä kotihommia, ruokaa, kaupassakäyntiä. Kun esikoinen oli hoidossa niin tuntui et oikeesti aikaa on paljon vähemmän ja itsekin oli väsyneempi työpäivän jälkeen ja lapsi hoitopäivän jälkeen.
Täytyy sanoa et talaudellisesti ollaan tosi tiukilla kun on tätä asuntolainaa ihan riittävästi mutta mä ainakin nautin kun saan hoitaa omia lapsia ja viettää aikaa heidän kanssa. Käydään myös kerhoissa yms. missä tavataan muita lapsia ja äitejä. Sen lisäksi mulla ystäviä joilla samanikäisiä lapsia joiden kanssa myös vieraillaan puolin ja toisin. Ja lapsen/lasten kanssa voi myös tehdä kaikenlaista, ei tarvii olla vaan kotona. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä yritän tässä nyt sanoa mut suosittelen ainakin kokeilemaan kotiäitiyttä vaikka yhteiskunta sitä huonosti tukeekin. Eipä kaikkea voi rahalla mitatakaan...itse ainakin yritän ajatella omien lasteni kannalta parasta vaihtoehtoa, joka meillä on tämä ;P.
Frogille tsemppiä miehen " kestämiseen" ...osaavat välillä olla toosi ärsyttäviä. Meillä viimeisen kuukauden mies istunut illat tietokoneella tekemässä kaikenmaailman hommia...siis ihan järkeviä juttuja mut mä en saa iltaisin mitään aikaa itselle kun hoidan lapset myös silloin et hän saa rauhassa puuhailla koneella.
Samainen asia vaikuttanut meidän Ässäilyyn...eli mies istuu tosiaan yöhön asti koneella ja itse en tosiaan jaksa odotella hereillä niin kauaa.
Mukavaa viikkoa kaikille helmiksille!!
calmus & kipeä pikkumies 3kk
Ihana ilma taas..! Takapihaa pitäsi mennä siivoamaan koiran jätöksistä ja lehdistä, että olis uudelle asukkaalle mukavampi muuttaa, kun piha olis siisti...no ehtiihän se tosin vielä parissa kuukaudessa sotkeentua, mutta jotain ensiapua pihalle pitäis kuitenkin antaa...peittää edes koiran kaivamat kuopat!
~~ja täällä istun sisällä kuitenkin..~~
Kylläpä Calmuksella on ollut kurja tilanne, kun on sairaalassa pikkuisen kanssa joutunut olemaan! Pikaista paranemista sinne ja toivottavasti ette enää sairaalaan joudu!
Ja muillekin pikku-helmiksille pikaista paranemista!
nyt on kyllä mentävä sinne ulos..
mammutti ja peetu 2kk
Räkäjuttuja: Meillä on esikoinen ollut flunssassa ja yskässä, ja nyt se on valitettavasti tarttunut myös vauvaan. Toivottavasti ei tule mitään pahempaa. Räkää sillä on nenässä ja ilmeisesti se on syynä huonoon syömiseen. Kerroin jo aiemmin että irrottaa otettaan tissistä ja huilailee välillä. Illalla ei edes tankannut vaan kävi yhden syönnin ja armottoman huudon jälkeen nukkumaan, jälleen kerran klo 24.00. SYlissä piti kanniskella koko ilta. heti kun laittoi makuulle sänkyynsä, alkoi huuto. No ruokaa oli ilmeisesti kuitenkin saanut riittävästi, koska heräsi vasta 4.40 seuraavan kerran. Kohotin myös patjaa pään puolelta ja hyvin nukkui sitten koko yön.
Eilen kökittiin vartti höyryisessä kylppärissä, ja tänään limaa tulee jo aivastuksien mukana ihan itsestään, eli eiköhän tämä tästä pikku hiljaa. Tosin ruokahalu on vieläkin heikko, äskenkin söi vaan toisen tissin. Mutta maitoa tulee tällä hetkellä aivan hirveesti joten uskon että se riittää pikkuiselle. Sain suihkun omallekin naamalle maitoa!! ja vaikka käytän liivinsuojia niin rintsikat on silti märät! Ja t-paita! Ja siihen vielä usein pissat hoitopöydältä kaaressa kuorrutukseksi päälle, ou jeah.
Yllättävän kolea ilma on taas, piti pakata pienimies hyvin vaunuihin päikkäreille. Jalat ja kädet olleet nyt kylmät tän flunssan aikana.
KOTIIN JÄÄMISESTÄ: meillä kaikilla varmaan raha on se suurin syy palata pian töihin, mutta jos on vaan mitenkään mahdollista jäädä kotiin kitkuttamaan niin kannattaa jäädä. Nää pienet kasvaa NIIN nopeasti, että vuosi pari menee nopsaan ja myöhemmin voi alkaa kaduttaa, kun ei ollut lasten kanssa kun ne oli pieniä. ja niitä töitä kyllä ehtii tehdä kyllästymiseen asti... Meillä isäntä haikailee kovasti myös kotiin, eli jossain vaiheessa varmaan vuorotellaan kotona ja töissäolossa.
KYNNET leikkaan vauvan nukkuessa. Varpaan kynsiä ei ole tarvinnut leikata vielä kertaakaan, mutta kohta pitää.
SAUNA: alle 1 vuoden ikäistähän ei saa viedä saunaan, koska lämmönsäätelykyky ei ole vielä kehittynyt näin pienillä. Eli meillä vaan kylvetään ihan normaalinlämpöisessä kylppärissä ja kylvyn jälkeen kääriydytään " saunamaidolle" lämpimän peiton alle :) Tossa kylppärin höyrytyksessäkin jo meinaa tlula hiki vauvalle, ellei vähennä vaatetusta.
Nyt pitää alkaa siivoomaan, molemmat kullanmurut nukkuu.
Viherrys & poika 3 kk
Tässä linkki viikonloppuun:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10229535&p=2&tmode=1&smod…