1980-luku ja homoseksuaalisuus

Ihan tavallisesti. Homot eivät vain toitottaneet taipumuksiaan niin julkisesti ja vaatineet kaikilta hyväksyntää.

1980-luvun alussa ihan neutraalisti, ainakin suuremmilla paikkakunnilla.   Androgyynisyys oli suosittua esim. rock-piireissä.  Muistaakseni v. 1983 uutisointi hiv:stä alkoi lisääntyä, pelko lisääntyi koska hoitokeinoja ei ollut. Tartunta tarkoitti kuolemantuomiota. AIDS-testeihin oli jonoa.  Kauheaa aikaa.  Tauti yhdistettiin ensiksi vain homoihin, kunnes tietämys lisääntyi.  Miespari Jokke ja Timppa antoivat taudille kasvot, heidän haastattelujaan luettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan tavallisesti. Homot eivät vain toitottaneet taipumuksiaan niin julkisesti ja vaatineet kaikilta hyväksyntää.

Eivät toitottaneet koska eivät halunneet turpasaunaa. 

No kaikki tiesi Freddie Mercuryn taipumukset, mutta ketään ei kiinnostanut, kun eivät pitäneet meteliä ja nostaneet itseään jalustalle. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjavasti. Mun perheessä homoseksuaalisuuteen suhtauduttiin neutraalisti (olin lapsi 80-luvulla). Esim. mun äidillä oli lukiossa ollut julkihomo opettaja (tämä parin tuhannen asukkaan paikkakunnalla), joten hän ei suhtautunut homoseksuaalisuuteen mitenkään kummallisena asiana. Samoin eräs hänen työkaverinsa oli homo.

Joskus oli niin varsinkin pienemmissä paikoissa että kun oli tarpeeksi hyvässä asemassa niin sallittiin enemmän kuin muille. Esim. just opettajia maalla. Varsinkin naispareja on aina ollut mutta heitähän ei muutenkaan tunnistettu niin hyvin kuin miesparit.

Ei 80-luvulla ollut homoja juuri ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

No kaikki tiesi Freddie Mercuryn taipumukset, mutta ketään ei kiinnostanut, kun eivät pitäneet meteliä ja nostaneet itseään jalustalle. 

Itse asiassa ei tienneet.

Ketju kuulostaa lähinnä joltain muistojen kultaamalta toiveajattelulta.

Omat vanhempani olivat hyvin huolissaan Queenin kuuntelustani, kun ilmeisesti pelkäsivät, että homous voisi jotenkin "tarttua" tmv. Kumpikin varmaan häpeäisi silmät päästään jos muistuttaisin asiasta.

Ylipäätään ympäristö suhtautui homoihin ja homouteen varsin vihamielisesti koko nuoruuteni ajan. Nekin meistä, jotka eivät suhtautuneet vihamielisesti, kokivat aivan sopivaksi todella törkeän huumorin heittämisen aiheesta jatkuvasti. Jos olisin ollut kaapissa ollut homo, en usko että olisin uskaltanut tulla kaapista edes lähimmille kavereilleni.

Tämä ei ollut 80-luvulla vaan 90-luvulla. Epäilemättä kasarilla tilanne olisi ollut vielä pahempi.

Kaapissa olivat

Oli se hyvää aikaa. Homot kuoli aidsiin. Kuolemantuomio oli homojen tauti.

Eivät ängenneet jokaiseen tv-ohjelmaan.

Vierailija kirjoitti:

Aidsista puhuttiin paljon homojen yhteydessä. Kuviteltiin, että he kuolevat sukupuuttoon sen takia.

Toisin kävi. AIDS:n seurauksena monet tulivat ulos kaapista halusivat tai eivät. Tosin osa AIDS:iin sairastuneista sai sen myös leikkauksissa tehtyjen verensiirtojen , suonensisäisten huumeiden käytön tai prostituution kautta jos ei välittänyt suojautua. Esimerkiksi John Fogertyn isoveli Tom Fogerty sairastui AIDS:iin sairaalassa 1980-luvulla tehdyn selkäleikkauksen takia ja hän menehtyi vuonna 1990.

Vierailija kirjoitti:

Eivät ängenneet jokaiseen tv-ohjelmaan.

Eiköhän ne tv-ohjelmien tekijät kutsu vieraat.

Böndellä oli ilmeisesti ahdasmielistä ja monet homot muuttivat Stadiin. Etenkin ravintola-alalla työskenteli paljon homoja.

Homofoobikoita pidettiin takapajuisina juntteina, joille me stadilaiset heterot nauroimme.

Vierailija kirjoitti:

Ei 80-luvulla ollut homoja juuri ollenkaan.

Monessa Aasian ja Afrikan maissa ei ole vieläkään olemassa homoja virallisen tulkinnan mukaan vaan se on muka vain länsimaisen rappiokulttuurin luonnonvastainen ilmentymä. Esimerkiksi Tansanian luterilaiselle kirkolla on huomattavasti kielteisempi asenne homouteen kuin Suomen luterilaisella kirkolla. Käytännössä kaikissa maailman maissa ja kulttuureissa on jokseenkin sama noin 4 % määrä homoja ja lesboja samalla tavalla kuten vasenkätisiäkin (10-12 %) on tasaisesti maailman eri maissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aidsista puhuttiin paljon homojen yhteydessä. Kuviteltiin, että he kuolevat sukupuuttoon sen takia.

Toisin kävi. AIDS:n seurauksena monet tulivat ulos kaapista halusivat tai eivät. Tosin osa AIDS:iin sairastuneista sai sen myös leikkauksissa tehtyjen verensiirtojen , suonensisäisten huumeiden käytön tai prostituution kautta jos ei välittänyt suojautua. Esimerkiksi John Fogertyn isoveli Tom Fogerty sairastui AIDS:iin sairaalassa 1980-luvulla tehdyn selkäleikkauksen takia ja hän menehtyi vuonna 1990.

Kyllä se levisi ihan tavallisessa heteroseksissäkin, ilman mitään prostituutiota. Kasarille tultaessa oltiin vielä 60-luvun jäljiltä osittain sillä ajatuksella liikkeellä, että kunhan naisella on pillerit niin ei tarvi kumia. Vasta AIDSin myötä kumien käyttö tuli jokseenkin universaaliksi heterojen irtosuhteissakin.

Vierailija kirjoitti:

Ketju kuulostaa lähinnä joltain muistojen kultaamalta toiveajattelulta.

Omat vanhempani olivat hyvin huolissaan Queenin kuuntelustani, kun ilmeisesti pelkäsivät, että homous voisi jotenkin "tarttua" tmv. Kumpikin varmaan häpeäisi silmät päästään jos muistuttaisin asiasta.

Ylipäätään ympäristö suhtautui homoihin ja homouteen varsin vihamielisesti koko nuoruuteni ajan. Nekin meistä, jotka eivät suhtautuneet vihamielisesti, kokivat aivan sopivaksi todella törkeän huumorin heittämisen aiheesta jatkuvasti. Jos olisin ollut kaapissa ollut homo, en usko että olisin uskaltanut tulla kaapista edes lähimmille kavereilleni.

Tämä ei ollut 80-luvulla vaan 90-luvulla. Epäilemättä kasarilla tilanne olisi ollut vielä pahempi.

Olin nuori 80- luvulla 50000 asukkaan kaupungissa. Homous oli todellakin piilotettava tai tuli lättyyn kadulla ja koulussa. 

Koulussa kaikkia vähänkään erilaisia kiusattiin rankasti. Monet itki tästä yläasteella. Pukeutumista piti poikien varoa ettei näytä homolta. Homo oli kirosana jota kuuli joka päivä sata kertaa. Säälin poikia koulussa. Miehen rooli oli hyvin vanhanaikainen.

Perheeseen saattoi mennä välit jos homous tuli julki. Piti muuttaa Helsinkiin tms isoon kaupunkiin, muuten oli mahdotonta elää vapaasti. Sielläkin piti varoa kuka tuli vastaan.

Yhtä homojaveria hakattiin kotona, välit isään oli poikki. Eräs yritti valittaa poliisille väkivallasta, nauroivat ulos. Viranomaiset eivät auttaneet. Tosi rankkaa oli.

Mutta sitten Helsingissä ystävien elämä helpottui. Löytyi poikaystäviä ja elämä. 

Ja sitten ihmiset ja yhteiskunta vähitellen muuttuivat, onneksi.

Homovastaisia pidettiin samankaltaisina maanpettureina kuin esimerkiksi rasisteja. Täysin sama suhtautuminen kuin nykyään. Toki nykyään homovastaisia pidetään putinisteina, mutta sama kansallinen halveksunta niitä kohtaan vieläkin. Kaikki suomalaiset muistavat kuinka homot ja heterot taistelivat yhtenäisenä rintamana pahuutta vastaan Talvisodassa.

homouteen ei todellakaan suhtauduttu neutraalisti.

Yksi esimerkki, jota tykkään itse käyttää esimerkkinä kulttuurin muutoksesta löytyy Salatuista elämistä. Aikanaan kun Kallen homous selvisi Ismolle, niin Ismo veti Kallea pataan, heitti tämän kodista pihalle ja kippasi tämän tavarat alas parvekkeelta. Tämän jälkeen Seppo sanoi Kallelle suunnilleen näin: "Sun pitää ymmärtää, että tämä on kuitenkin aika kova paikka Ismolle".

Anteeksi mitä?