Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää onko rakkaus loppunut?
28.03.2026 |
Vuoden ajan parisuhteessa on ollut paljon riitoja. Jossain vaiheessa alkoi pelottaa, että en ehkä pääse enää näistä yli. Nyt tilanne se, että on käyty pidempään hyvässä pariterapiassa, on löydetty keinoja sopuisaan ja hyvään yhdessäoloon ja arki on ihan hyvää. Seksikin on alkanut taas sujua.
Mutta jotenkin huomaan, että en enää suhtaudu puolisoon samalla tavalla. En ole enää yhtä kiinnostunut hänestä, vaikka meillä on oikeasti kivaa yhdessä. Pidämme samanlaisista asioista, ja viihdymme niitä tehden yhdessä.
Mietin, että voiko tämä olla sitä, että se "jokin" meni rikki liian pahasti riidellessä? Vai onko tämä vaan asiaankuuluvaa palautumisaikaa vaikeiden aikojen jälkeen?
Olen huomannut sellaisen eron aiempaan, että alkuvaiheessa sopu riitojen jälkeen tuntui todella hyvältä ja siihen ihanaan tunteeseen upposi taas korviaan myöten. Nyt, sitä ei tapahdu. Tulee kyllä helpottunut olo, mutta ei varsinaisesti mikään erityisen hyvä. Jotenkin pettynyt olo siihen, että riita meni taas niin rumaksi. Eikä sopu ja asioiden selvittäminen ns. oikeasti enää tunnu niin hyvältä.
Mistä ihmeestä sen tietää, onko rakkaus vaan loppunut, vai onko tämä vaan vaihe?
Kommentit (56)
Kuulostaa siltä, että olet jonkinlaisessa välitilassa, jossa jalka on ikäänkuin osin jo oven välissä etkä tiedä, mihin suuntaan menisit. Olisi varmaan hyvä eritellä tarkemmin ne syyt, mistä tyytymättömyys kumpuaa. Pitkällä tähtäimellä ajatellen: näetkö itsesi kumppanisi kanssa 5 tai 10 vuoden päästä? Onko teillä yhtenevät arvot ja elämäntavoitteet? Mikä teitä pitää yhdessä ja mikä erottaa? Oletko valmis panostamaan suhteeseen ja onko kumppanisi myös? Miltä tuntuisi, jos eroaisitte?
Parisuhteissa voi tulla kaikenlaisia vaiheita ja tuntemuksia. Joskus omiin juttuihin panostaminen voi auttaa, koska mitä enemmän asiaa ns. märehdit, voi se jo itsessään lisätä ahdistusta. Eli voit omalla ajattelullasi kääntää suuntaa ja selvittää, onko vika suhteessa vai enemmän oman pääsi sisällä. Myäs ikä voi vaikuttaa asiaan ja sen myötä tulevat pohdiskelut.
Itse tein pitkään eroa, kun en kokenut enää jakavani yhteisiä tavoitteita yms. kumppanin kanssa, tunteet olivat enemmän negatiivisia kuin positiivisia eikä intiimielämä kiinnostanut ollenkaan. Ei ollut helppo tie, mutta omalla kohdalla välttämätön. Oli hyvä päätös. Nyt olen suhteessa, jossa koen, että pitkän tähtäimen tavoitteet ja elämänarvot natsaavat yhteen, joten tiedän, että tähän haluan panostaa niin myötä kuin vastamäessäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on "rakkaus". Nykyisin tuntuu että tunteille ja kiimalle pistetään ihan liiaksi painoa.
Jos arki sujuu, niin ettei koko ajan tarvitse olla varuillaan ja rähistä, kulut menee jokseenkinkohtuullisen oikeudenmukaisesti tuloihin nähden, niin mikä vika on vaikka kämppäkaveruudessa.
Halvempaa se on kaksin asua kuin yksin.
Joo, olin tuollaisessa suhteessa yli kymmenen vuotta. Siinähän se tavallaan meni, ja olisihan sitä voinut sillä tyhjällä ololla porskuttaa loppuelämän. Mutta onneksi tapahtui asioita jotka johtivat kriisiin ja eroon, sillä nykyään olen aivan toisenlaisessa parisuhteessa, jossa olo on hyvä, täysi ja levollinen. Suhtautuminen toiseen on ihan erilaista, se ei ole sietämistä ja tottumusta, vaan intoa, arvostusta, kiitollisuutta ylä- ja alamäissä, ja tätä on ollut nyt 16 vuotta. Sopivamman ihmisen kanssa oleminen on vain ihan toisenlaista kuin vain jonkun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että kemiat ei pelaa yhteen. Itsellä oli vähän samantyyppinen tilanne. Suosittelen eroa, ei se siitä enää muutu kummemmaksi, koska jää aina "jotain" puuttumaan. Tsemppiä.
Tämähän se on. Sellainen ihminen, jonka kanssa on ns. samalla aaltopituudella, on helppoa seuraa. Sitten kun on yhteensopimattomat henkilökemiat, niin toista ei meinaa ymmärtää edes yksinkertaisissa asioissa. Siitä seuraa jatkuvia, pieniä, mutta ärsyttäviä riitoja. Näin on meillä, ja tajusin tämän ihan vasta.
Suuria ongelmia meillä ei ole vaan toinen on vaan koko ajan vastakarvaan. Asia kuin asia.
Hmm. Tässäkin on jotakin tuttua. Toisaalta, mies on mitä miellyttävintä seuraa ja meillä on kivaa ja helppoa ja mukavaa yhdessä. Mutta toisaalta, hän tuntuu olevan jotenkin tosi vaikea ihminen. Ja on sanonut samaa minusta, vaikkakin vain riidan yhteydessä ja on perunut puheensa ja pyytänyt sanojaan anteeksi. Itse en ole perunut, hän on samaan aikaan tosi kiva ja ihana, mutta niin hirveän vaikea.
Ap
Teillä ei voi olla mukavaa ja helppoa yhdessä, jos olette jo kolmen vuoden jälkeen terapiassa. Tuo on jotain rakastumisen aiheuttamaa aivokemiahäiriötä.
Ihminen viihtyy jopa työkavereidensa seurassa. Ei se ole maailmaa mullistavaa. Parisuhteen on mielestäni tarkoitus tehdä elämästä parempaa kuin mitä se olisi yksin. En näe mitään lisäarvoa toistuvilla riidoilla. Lue aloitustekstisi sillä ajatuksella, että joku sinulle tärkeä ihminen kertoisi omasta elämästään. Mieti miten häntä neuvousit.
Loppuun vielä sanon sek suaalikemiasta, että sitä nyt voi olla vaikka minkä vatipään kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jos aidot hellyydenosoitukset puuttuvat, jos toisen huomioiminen puuttuu, se on siinä, Rakkaus on loppunut.
Tämän lisäksi mieti tunnetko ikävää häntä kohtaan kun hän on poissa. Jos et tunne vaan olo on ehkä kevyt ja helpottunut niin siitä tiedät että tunneside toiseen on katkennut.
Ja jos kaipaat, niin huom!
tärkeää on settä kaipaatko nimenomaan juuri häntä vai ylipäätään vaan jonkun ihmisen tuomaa seuraa, siinä on vissi ero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko ap kertoa kauanko olette olleet yhdessä. Se on tässä kysymyksessäsi ja tilanteenne ymmärtämisessä avainasemassa.
Ai niin tämä. Kohta tulee kolme vuotta. Saman katon alla kaksi vuotta, joista alku meni hyvin, sitten alkoi paukkua, ja nyt ollaan tässä tasaisessa vaiheessa.
Ap
Eli teillä on vasta hyvin lyhyt suhde takana. Ei tuossa vaiheessa ole kyse rakkauden loppumisesta vaan alkuhuuman lössähtämisestä ja arjen iskemisestä vasten kasvoja. Oikea rakkaus toista ihmistä kohtaan vasta kasvaa tuossa vaiheessa.
Alussa suhde toimii käytännössä vaikka pelkkien ihastumishormonien avulla, vaikkei edes olisi oikein mitään yhteistä. Jos vain on fyysistä vetovoimaa. Ei teidän ole rakkaus kuollut, vaan siinä on uusi vaihe, jossa te päätätte haluatteko jatkaa yhdessä elämäänne myös alkuhuuman jälkeen.
https://anna.fi/ihmiset/suhteet/tietyt-parisuhteen-vaiheet-nakyvat-joka…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni fyysinen erillään olo tekisi hyvää.
Sitten kaipaa taas toista.
Itse huomasin rakkauden loppuneen siitä, että en odottanut puolison näkemistä erillään ollessa, vaan päinvastoin, ajatus hänen näkemisestään ja seurasta aiheutti ahdistusta tai vähintään tympääntyneisyyttä.
Sama!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni fyysinen erillään olo tekisi hyvää.
Sitten kaipaa taas toista.
Itse huomasin rakkauden loppuneen siitä, että en odottanut puolison näkemistä erillään ollessa, vaan päinvastoin, ajatus hänen näkemisestään ja seurasta aiheutti ahdistusta tai vähintään tympääntyneisyyttä.
Sama!!
Joo, sama täällä. Huomasin, että ne hänen tavat jotka olivat olleet kivoja ennen, ärsytti yhtäkkiä niin kovin ettei mitään rajaa. Välillä toivoin ettei olisi tullut ollenkaan töistä kotiin. Pakkasin siinä vaiheessa kimpsut ja kampsut ja muutin pois.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että olet jonkinlaisessa välitilassa, jossa jalka on ikäänkuin osin jo oven välissä etkä tiedä, mihin suuntaan menisit. Olisi varmaan hyvä eritellä tarkemmin ne syyt, mistä tyytymättömyys kumpuaa. Pitkällä tähtäimellä ajatellen: näetkö itsesi kumppanisi kanssa 5 tai 10 vuoden päästä? Onko teillä yhtenevät arvot ja elämäntavoitteet? Mikä teitä pitää yhdessä ja mikä erottaa? Oletko valmis panostamaan suhteeseen ja onko kumppanisi myös? Miltä tuntuisi, jos eroaisitte?
Parisuhteissa voi tulla kaikenlaisia vaiheita ja tuntemuksia. Joskus omiin juttuihin panostaminen voi auttaa, koska mitä enemmän asiaa ns. märehdit, voi se jo itsessään lisätä ahdistusta. Eli voit omalla ajattelullasi kääntää suuntaa ja selvittää, onko vika suhteessa vai enemmän oman pääsi sisällä. Myäs ikä voi vaikuttaa asiaan ja sen myötä tulevat pohdiskelut.
Itse tein pitkään eroa, kun en kokenut enää jakavani yhteisiä tavoitteita yms. kumppanin kanssa, tunteet olivat enemmän negatiivisia kuin positiivisia eikä intiimielämä kiinnostanut ollenkaan. Ei ollut helppo tie, mutta omalla kohdalla välttämätön. Oli hyvä päätös. Nyt olen suhteessa, jossa koen, että pitkän tähtäimen tavoitteet ja elämänarvot natsaavat yhteen, joten tiedän, että tähän haluan panostaa niin myötä kuin vastamäessäkin.
Tosi hyviä kysymyksiä kyllä, kiitos. Varmaan aika huolestuttavaa, kun tuntuu että jokaiseen kysymykseen jos pitäisi äkkiseltään vastata, niin sanoisin että "En kyllä yhtään osaa sanoa".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin sanot että ette enää riitele, kuitenkin myöhemmin toteat että riidan jälkeen ei enää tunnu samalta kuin aiemmin.
Mistä te jatkuvasti riitelette?
Joo siis ei ole enää ollut riitoja, kirjoitin sekavasti. Tuo oli siltä ajalta, kun oli vielä riitoja. Eli se alkoi lopussa tuntua tuolta, että se sopu ei enää niin ilahduttanut. Ja tosiaan tällä hetkellä on jotenkin tunnoton olo, vaikka kaikki on ihan ok, ja toisaalta paremmin kuin koskaan.
Olemme riidelleet ihan mistä tahansa. Elämäntilanne on ollut hyvin kaoottinen meistä riippumattomista syistä.
Ap
Se on vain elämän tasoittumista, et voi odottaa että elämä jatkuu täynnä alituista onnen tunnetta...ihan normaalia tuo mielestäni on!
Dear AP. Perus asia: ihminen on eläin kuntaa, sen kiima kestää kaksi vuotta, sitten alkaa tasaantua! Siinä sulle vastaus perustuen lukemaani, sinun ja muiden edesottamuuksiin...Ja noin sen kuuluu mennäkkin, hyväksy tuo ja huomaat joku päivä, että itse asiassa kaikki on aika hyvin. T: Turun paappa 62-v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko riitoja aiheuttaneet asiat todella selvitetty?
Jätkä oli puhekyvytön mykkä itsekeskeinen määräilevä kehno pas.cha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni fyysinen erillään olo tekisi hyvää.
Sitten kaipaa taas toista.
Itse huomasin rakkauden loppuneen siitä, että en odottanut puolison näkemistä erillään ollessa, vaan päinvastoin, ajatus hänen näkemisestään ja seurasta aiheutti ahdistusta tai vähintään tympääntyneisyyttä.
Sama. Viikon työkeikka toiselle paikkakunnalle paljasti, missä mennään.
Olin onnellinen, kun mies vaatimuksineen ja riitoineen oli poissa. Itseasiassa minulle tuli fyysisiä pahoinvoinnin oireita aina siihen aikaan, kun mies palasi töistä. Tajusin, miten tuhoisa ja sielua syövä se suhde oli.
Mies ei tullut missään vastaan, ei auttanut missään, ei osallistunut lapsen tai kodinhoitoon mitenkään, mutta vaatimuksia oli. Tein kaiken väärin, mikään ei kelvannut saati, että olisi arvostanut edes jotain, mitä tein yhteisen kodin eteen.
Lomatkin halusi viettää erillään, koska omien sanojensa mukaan ei viihtynyt kanssani. Silti roikkui kuin purkka tukassa nalkutti ja räkytti kaikesta.
Ero tuli enkä ole sekuntiakaan katunut. Sillä hetkellä, kun kaikki yhteiset asiat oli jaettu ja muutimme lapsen kanssa pois ihana rauha ja seesteys palasi elämääni.
Ap älä ainakaan tee lasta hänelle ennen kuin olet varma suhteestasi. Lapsi ei paranna huonoa suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä toinen lähti tammikuussa perhettään katsomaan eikä ole tullut vieläkään takas. Ei pidä enää yhteyttä eikä vastaa mihinkään. Olemme naimisissa.
Mietin, annanko tätä anteeksi enää ikinä. Ja jos en voi antaa anteeksi, en myöskään voi jatkaa avioliittoa.
Tästä asunnosta on tulossa muutto kun omistaja muuttaa tähän. Olen etsimässä uutta vain itselleni ja lapsille. En edes usko että haluaisin tätä toista osapuolta enää kanssani saman katon alle.
Taitaa olla rakkaus loppu ja ero edessä.
Ero vireille, sillä on toinen
Itse huomasin rakkauden loppuneen siitä, että en odottanut puolison näkemistä erillään ollessa, vaan päinvastoin, ajatus hänen näkemisestään ja seurasta aiheutti ahdistusta tai vähintään tympääntyneisyyttä.