Päivi Räsäselle rikostuomio
Korkein oikeus on tuominnut Päivi Räsäsen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kommentit (2773)
Mitkin meinasivat kommunistit ja punaiset demarit saada iskulauseillaan mukaansa. Iskulauseet olivat silloin 60-luvusta alkaen, ettei Jumalaa ole ollenkaan ja nämä puolueet kielsivät Jumalan olemassaolon. Ihan kauheaa ja tätä jatkuu nyt yhä. Vasemmisto on Jumalankieltäjiä. Minusta kauheinta mitä voi olla maailmassa ja levittävät tätä sieltä historian ajoista alkaen. Siunausta kaikille uskoville.
Olen nähnyt dokumentteja, joissa homeoseksuaali kertoi miksi palasi takaisin. Hän kertoi, että hänellä oli suuri pelko toisesta sukupuolesta ja siksi kuvitteli löytävänsä enemmän toisen naisen kanssa. Onneksi hän löysi itsensä takaisin uskon voimalla. Hieno nainen ja hänellä oli myös lapsia ja onnellinen avioliitto.
Edelleenkään en teiltä fundiksilta saanut vastausta siihen, eikö eheytystoiminta arvelluta teitä sen tunnetun vaikutuksen, itsemurhariskin kasvamisen vuoksi?
Minulle se olisi hyvin vaikea asia, kokisin syyllisyyttä, jos olisin ollut tukemassa toimintaa, jonka seurauksena joku nuori ihminen päättää elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Se peruskysymys asiassa on edelleen vastaamatta:
MIKÄ on se,mitä Päivi poliitikkona (homojen suhteen) asiassa haluaa?
Siis: MIHIN hän olisi tyytyväinen?
Osaisiko jo vastata tähän kysymykseen ?
(...ja mieluiten mahdollisimman lyhyesti)
Minä voin vastata:
Päivi haluaa, ettei samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin eivätkä saisi perustaa perheitä. Ja kaikkein vähiten tietenkään kirkossa pitäisi saada mitään siunausta tai vihkimistä! Adoptiosta nyt puhumattakaan.
Eikä homoseksuaalisuutta saisi julkisesti näyttää yhteisukunnassa normaalina asiana ja ihmisen ominaisuutena, eikä homoseksuaalisuuden toteuttamista ja tekoja varsinkaan! Koska se on paheksuttavaa syntiä.
Kirkko ei missään nimessä saisi osallitua Prideen tai muihin tasavertaisuutta nostaviin toimiin ja tapahtumiin. Kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta.
Mutta mitään eriarvoistamistahan tämä ei tietenkään Pävin mielestä ole! ...koska perään lisätään disclaimer, että kaikki ovat silti - Jumalan - silmissä tasavertaisia! Mitäpä siitä maallisesta syrjinnästä ja käytönnön elämästä.
Niiiiiin tekopyhää kun olla ja voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kun tajuaisivat laittaa Jeesuksen ykköseksi. Jeesus antaa niin paljon iloa ja voimaa, on huippu tyyppi.
Siinä läsnäolossaan ei tule mieleenkään hieroa fetissien tai homosuhteiden kanssa eikä todellakaan ottaa itseltä nirriä pois, vaikka aikaisemmin olisi ollut masennus päällä.
Sen on ex-homotkin kokeneet.
Se on puhdasta iloa ja rakkautta.
Julistaminen ja eheytysretoriikka eivät varsinaisesti edistä Räsäsen mainetta.
Se on EHEYTYMINEN.
Ei PR etsi mainetta.
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt dokumentteja, joissa homeoseksuaali kertoi miksi palasi takaisin. Hän kertoi, että hänellä oli suuri pelko toisesta sukupuolesta ja siksi kuvitteli löytävänsä enemmän toisen naisen kanssa. Onneksi hän löysi itsensä takaisin uskon voimalla. Hieno nainen ja hänellä oli myös lapsia ja onnellinen avioliitto.
Ulkokultaisuus ei ole onnellisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Olet siis valmis kieltämään uskonvapauden, joka kuuluu ihan perusoikeuksiin? "
Uskonnonvapaus tarkoittaa ihmisen omaa oikeutta harjoittaa halumaansa uskontoa. Se ei tarkoita oikeutta syrjiä tai halventaa muita omien uskonnollisten käsitystensä mukaan mielin määrin.
Onko Päivi tehnyt niin?
Lyhyesti: On tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se peruskysymys asiassa on edelleen vastaamatta:
MIKÄ on se,mitä Päivi poliitikkona (homojen suhteen) asiassa haluaa?
Siis: MIHIN hän olisi tyytyväinen?
Osaisiko jo vastata tähän kysymykseen ?
(...ja mieluiten mahdollisimman lyhyesti)
Minä voin vastata:
Päivi haluaa, ettei samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin eivätkä saisi perustaa perheitä. Ja kaikkein vähiten tietenkään kirkossa pitäisi saada mitään siunausta tai vihkimistä! Adoptiosta nyt puhumattakaan.
Eikä homoseksuaalisuutta saisi julkisesti näyttää yhteisukunnassa normaalina asiana ja ihmisen ominaisuutena, eikä homoseksuaalisuuden toteuttamista ja tekoja varsinkaan! Koska se on paheksuttavaa syntiä.
Kirkko ei missään nimessä saisi osallitua Prideen tai muihin tasavertaisuutta nostaviin toimiin ja tapahtumiin. Kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta.
Mutta mitään eriarvoistamistahan tämä ei tietenkään Pävin mielestä ole! ...koska perään lisätään disclaimer, että kaikki ovat silti - Jumalan - silmissä tasavertaisia! Mitäpä siitä maallisesta syrjinnästä ja käytönnön elämästä.
Niiiiiin tekopyhää kun olla ja voi.
Hän pitää esillä Raamatun linjaa, johon kuuluvat myös esim. aviorikos. Hän on periaatteen nainen, sanoo sen mitä Raamattu sanoo, vaikka koko maailma laittaisi kädet korville ja huutaisi: eeeeeen kestä tätä kuunnella!
Vierailija kirjoitti:
66v näyttää 86v.
Niinku laihdutti liian nopeasti liian paljon. Luulisi lääkärinä tienneen että ulkonäkö rapistuu kun rasvat lähtee.
Vierailija kirjoitti:
Hierovathan woketkin meidän heterojen naamaan omaa seksuaalisuuttaan, niin yhtä lailla heteroleiristä voi joku ihmetellä homostelun mielekkyyttä. Vastavuoroista!
Vastavuoroista, vastaavaa ja verattavaa on se heteroseksuaalisuuden esiintuominen yhteiskunnassa. (Ei toisten arvostelu ja alentaminen.) Mielestäni yhteikunnasamme tuodaan esiin heteroseksuaalisuutta aika paljon, sitä on kyllä ihan kaikkien nähtävillä siellä ja täällä.
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään en teiltä fundiksilta saanut vastausta siihen, eikö eheytystoiminta arvelluta teitä sen tunnetun vaikutuksen, itsemurhariskin kasvamisen vuoksi?
Minulle se olisi hyvin vaikea asia, kokisin syyllisyyttä, jos olisin ollut tukemassa toimintaa, jonka seurauksena joku nuori ihminen päättää elämänsä.
Olin Elävät Vedet kurssilla. Osallistujat olivat ehkä 35-59 -vuotiaita. Ei kovin nuoria.
Vierailija kirjoitti:
Edelleenkään en teiltä fundiksilta saanut vastausta siihen, eikö eheytystoiminta arvelluta teitä sen tunnetun vaikutuksen, itsemurhariskin kasvamisen vuoksi?
Minulle se olisi hyvin vaikea asia, kokisin syyllisyyttä, jos olisin ollut tukemassa toimintaa, jonka seurauksena joku nuori ihminen päättää elämänsä.
Nuorempia ne Setan translapset ovat. Ja kouluopetuksessa aivopesu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se peruskysymys asiassa on edelleen vastaamatta:
MIKÄ on se,mitä Päivi poliitikkona (homojen suhteen) asiassa haluaa?
Siis: MIHIN hän olisi tyytyväinen?
Osaisiko jo vastata tähän kysymykseen ?
(...ja mieluiten mahdollisimman lyhyesti)
Minä voin vastata:
Päivi haluaa, ettei samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin eivätkä saisi perustaa perheitä. Ja kaikkein vähiten tietenkään kirkossa pitäisi saada mitään siunausta tai vihkimistä! Adoptiosta nyt puhumattakaan.
Eikä homoseksuaalisuutta saisi julkisesti näyttää yhteisukunnassa normaalina asiana ja ihmisen ominaisuutena, eikä homoseksuaalisuuden toteuttamista ja tekoja varsinkaan! Koska se on paheksuttavaa syntiä.
Kirkko ei missään nimessä saisi osallitua Prideen tai muihin tasavertaisuutta nostaviin toimiin ja tapahtumiin. Kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta.
Mutta mitään eriarvoistamistahan tämä ei tietenkään Pävin mielestä ole! ...koska perään lisätään disclaimer, että kaikki ovat silti - Jumalan - silmissä tasavertaisia! Mitäpä siitä maallisesta syrjinnästä ja käytönnön elämästä.
Niiiiiin tekopyhää kun olla ja voi.
Hän pitää esillä Raamatun linjaa, johon kuuluvat myös esim. aviorikos. Hän on periaatteen nainen, sanoo sen mitä Raamattu sanoo, vaikka koko maailma laittaisi kädet korville ja huutaisi: eeeeeen kestä tätä kuunnella!
Päivi pitää yllä sitä linjaa, josta Jumala on maailman tuominnut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hierovathan woketkin meidän heterojen naamaan omaa seksuaalisuuttaan, niin yhtä lailla heteroleiristä voi joku ihmetellä homostelun mielekkyyttä. Vastavuoroista!
Vastavuoroista, vastaavaa ja verattavaa on se heteroseksuaalisuuden esiintuominen yhteiskunnassa. (Ei toisten arvostelu ja alentaminen.) Mielestäni yhteikunnasamme tuodaan esiin heteroseksuaalisuutta aika paljon, sitä on kyllä ihan kaikkien nähtävillä siellä ja täällä.
Haluatko yhteiskunnan, missä vain aakkoset näkyvät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se peruskysymys asiassa on edelleen vastaamatta:
MIKÄ on se,mitä Päivi poliitikkona (homojen suhteen) asiassa haluaa?
Siis: MIHIN hän olisi tyytyväinen?
Osaisiko jo vastata tähän kysymykseen ?
(...ja mieluiten mahdollisimman lyhyesti)
Minä voin vastata:
Päivi haluaa, ettei samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin eivätkä saisi perustaa perheitä. Ja kaikkein vähiten tietenkään kirkossa pitäisi saada mitään siunausta tai vihkimistä! Adoptiosta nyt puhumattakaan.
Eikä homoseksuaalisuutta saisi julkisesti näyttää yhteisukunnassa normaalina asiana ja ihmisen ominaisuutena, eikä homoseksuaalisuuden toteuttamista ja tekoja varsinkaan! Koska se on paheksuttavaa syntiä.
Kirkko ei missään nimessä saisi osallitua Prideen tai muihin tasavertaisuutta nostaviin toimiin ja tapahtumiin. Kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta.
Mutta mitään eriarvoistamistahan tämä ei tietenkään Pävin mielestä ole! ...koska perään lisätään disclaimer, että kaikki ovat silti - Jumalan - silmissä tasavertaisia! Mitäpä siitä maallisesta syrjinnästä ja käytönnön elämästä.
Niiiiiin tekopyhää kun olla ja voi.
Hän pitää esillä Raamatun linjaa, johon kuuluvat myös esim. aviorikos. Hän on periaatteen nainen, sanoo sen mitä Raamattu sanoo, vaikka koko maailma laittaisi kädet korville ja huutaisi: eeeeeen kestä tätä kuunnella!
Päivi pitää yllä sitä linjaa, josta Jumala on maailman tuominnut.
Me kaikki olemme siinä linjassa ilman Jeesusta. Mutta Jumala rakastaa joka iikkaa tosi paljon.
Katso Jeesukseen, älä Päiviin tai Liisaan tai Pekkaan.
Vierailija kirjoitti:
Rikoslaki on huonoin mahdollinen työkalu ihmisten asennekasvatukseen. Rikoslailla ja oikeusprosesseilla yritetään nyt pakottaa ihmiset 'paremmiksi' ja siivota yhteiskunnasta pois vääränlaiset asenteet. Se ei tule onnistumaan.
Rangaistuksen uhka ei poista ennakkoluuloja eikä muuta kenenkään sydäntä, se luo vain pelkoa ja itsesensuuria. Jos haluamme oikeasti vaikuttaa siihen, miten ihmiset kohtaavat toisensa, se tehdään kasvatuksella ja avoimella keskustelulla.
Oikeusvaltion tehtävä on ylläpitää reilua järjestelmää ja suojella konkreettiselta vahingolta, ei toimia ylimpänä moraalituomarina, joka yrittää rangaistuksilla pakottaa yksilöt sisäisesti virheettömiksi
Oletko siis Anarkisti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se peruskysymys asiassa on edelleen vastaamatta:
MIKÄ on se,mitä Päivi poliitikkona (homojen suhteen) asiassa haluaa?
Siis: MIHIN hän olisi tyytyväinen?
Osaisiko jo vastata tähän kysymykseen ?
(...ja mieluiten mahdollisimman lyhyesti)
Minä voin vastata:
Päivi haluaa, ettei samaa sukupuolta olevat saisi mennä naimisiin eivätkä saisi perustaa perheitä. Ja kaikkein vähiten tietenkään kirkossa pitäisi saada mitään siunausta tai vihkimistä! Adoptiosta nyt puhumattakaan.
Eikä homoseksuaalisuutta saisi julkisesti näyttää yhteisukunnassa normaalina asiana ja ihmisen ominaisuutena, eikä homoseksuaalisuuden toteuttamista ja tekoja varsinkaan! Koska se on paheksuttavaa syntiä.
Kirkko ei missään nimessä saisi osallitua Prideen tai muihin tasavertaisuutta nostaviin toimiin ja tapahtumiin. Kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta.
Mutta mitään eriarvoistamistahan tämä ei tietenkään Pävin mielestä ole! ...koska perään lisätään disclaimer, että kaikki ovat silti - Jumalan - silmissä tasavertaisia! Mitäpä siitä maallisesta syrjinnästä ja käytönnön elämästä.
Niiiiiin tekopyhää kun olla ja voi.
Kristityt omistavat elämänsä sille, että pääsisivät taivaan autuuteen, missä kaikki rakastavat toisiaan. Jos se on tavoiteltavaa, miksi ei voisi keskittyä tekemään maailmasta paremman paikan, jossa ihmiset saavat rakastaa toisiaan.

Sitä kristityt tekevätkin. Totuus ja rakkaus kuuluvat yhteen, ei ole toista ilman toista.
Esim pettäjän rakkaus voi omasta mielestä olla hyvää ja oikein, mutta Jumalan silmissä se kuvio ei ole oikein.
Tule vaan Räsänen pois kaapista. Rakkaus on ihana asia!
M33, joka rakastaa miestään yli kaiken