Jos ihminen päätyy itsemurhaan, se johtuu siitä, ettei kukaan kuunnellut kun hän kertoi voivansa huonosti.
Ei ole totta, että silloin jos on oikeasti vaikeaa, siitä ei kerrota kenellekkään. Tämä on vaan vastuuta välttelevän iskulausahdus, kun ei haluta olla toisen tukena ja kun podetaan huonoa omaatuntoa siitä, että toinen meni pois. Usein varoitukset sivuutetaan tai ongelmien olemassaolo kielletään ja vedotaan vaan omiin murheisiinsa. Minulla on omat murheeni, kun oon niin aikuinen. Murheajatuksiin jumiutumisesta syyllistetään niin, että menee kamalaan tunnelukkoon. Moni jopa haluaa kieltää toisen sanoinkuvaamattoman pahan olon, jotta sitä ei tarvitsisi itse pohtia, kun on hauskempaakin pohdittavaa.
Kommentit (51)
Totta. Suurin osa on hakenut apua terv.huollosta ensin.
Mä olen ammattilaisille kertonut suoraan mun im-ajatuksista, mutta enpä tuntenut mitään kunnon tukea saavani sieltä, välillä tunsin jopa itseni täysin ignooratuksi. Läheisille taas en halua kertoa, koska en halua kuormittaa heitä. Eli mitään apua ei mistään mulle, pidän täysin omana tietonani jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan on vaan inseli, niin ei hätää.
Oma poikasi?
Ei välttämättä. Monella itsensä lopettaneella on ollut kavereita ja perhettä, jotka ovat kuunnelleet. Vaikea se on toisen mieltä muuttaa, jos on noin päättänyt. Surullista.
Se on monen tarkoituskin että päätyy itsemurhaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ammattilaisille kertonut suoraan mun im-ajatuksista, mutta enpä tuntenut mitään kunnon tukea saavani sieltä, välillä tunsin jopa itseni täysin ignooratuksi. Läheisille taas en halua kertoa, koska en halua kuormittaa heitä. Eli mitään apua ei mistään mulle, pidän täysin omana tietonani jatkossa.
Lapseni teki itsemurhan. Hän kertoi suunnitelmistaan psykiatrian poliklinikalla, mutta häntä ei otettu vakavasti. Muille hän ei kertonut. Meidän olisi pitänyt ymmärtää. Syyllisyys on meidän kaikkien.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan on vaan inseli, niin ei hätää.
Ne lihavat naisetkin ovat ihmisiä.
Yksilöllistähän tuokin kai on. En minä koskaan kertonut yhtään kenellekään siitä missä jamassa olin, vaan pyrin peittämään ongelmani. Kaveri soitti minulle yksi ilta ja kysyi miten minä voin ja sanoi olevansa hieman huolissaan. Minä sanoin, että kaikki on hyvin ja myöhemmin illalla yritin itsemurhaa.
Tottahan tuokin usein on. Toisaalta kyllä tuntemiani oli kuultu ja apua hankittu monella rintamalla. Oli hoitokontaktit, terapiaa sekä lääkitystä. Vanhemmilla kaikki halu ja resurssit (myös taloudelliset) auttaa nuorta aikuistaan. Perheet eivät olleet millään tasolla syrjäytyneitä ja kuuluvat kiistatta ylempään keskiluokkaan, mikä ei tietenkään merkitse välttämättä mitään kasvuolojen henkisen ilmapiirin kannalta. Heillä oli kuitenkin rakkautta ja välittämistä molemmissa perheissä. Ratkaisu tuli molemmissa tapauksissa niin yllättäen, että muut tulivat masennuksen hoidossa ajatuksissaan vasta tavallaan prosessin alkuvaiheessa. Nehän ovat pitkiä prosesseja erilaisine terapia- ja lääkekokeiluineen. Kaikki oli ohi ennen kuin kunnolla ehdittiin havahtua riskiin.
Ei johdu. Broidi veti kamaa ja sanoi jossain vaiheessa, ettei jaksa enää tätä paskaa.
Mieheni kanssa soiteltiin apua hänelle, vietiin ryhmään, juteltiin, otettiin meille asumaan.. hankittiin terapeutti. MUTTA jos ei ole itse valmis tervehtymään, niin kukaan ei voi mitään asialle, jos toinen haluaa kuolla. Vaikka kuinka kuuntelis.
Sitten vielä kun äiti mussuttaa samaan aikaan, että vahvat ihmiset eivät tarvitse terapiaa. Puhuminen on heikkouden merkki.
Veli teki itsemurhan kaikesta huolimatta. :(
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä. Monella itsensä lopettaneella on ollut kavereita ja perhettä, jotka ovat kuunnelleet. Vaikea se on toisen mieltä muuttaa, jos on noin päättänyt. Surullista.
Paras ystäväni teki itsemurhan, minä kuuntelin ja olin tukena ja yritin auttaa, mutta hän silti päätyi sen tekemään loppujen lopuksi.
Toisinaan tunne syyllisyyttä että olisi pitänyt yrittää vielä enemmän, mutta en tiedä mitä muuta olisin voinut tehdä. Muutin hänen luokseen lähes asumaankin ihan vain ollakseni läsnä ja lähellä ja tukena.
Etsi heitä, jotka ottavat surun ja tuskasi vastaan, vaikka eivät sitä silti poista kokonaan. Heitäkin on, vaikka ei lähipiirissäsi löytyisikään. Osa tosiaan ei pysty kohtaamaan mitään toisen tuskaa tai muitakaan tunteita. He hiihtelevät toisen ihmisen kohtaamisen ohi. On muunlaisiakin olemassa, kunhan jaksat etsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ammattilaisille kertonut suoraan mun im-ajatuksista, mutta enpä tuntenut mitään kunnon tukea saavani sieltä, välillä tunsin jopa itseni täysin ignooratuksi. Läheisille taas en halua kertoa, koska en halua kuormittaa heitä. Eli mitään apua ei mistään mulle, pidän täysin omana tietonani jatkossa.
Lapseni teki itsemurhan. Hän kertoi suunnitelmistaan psykiatrian poliklinikalla, mutta häntä ei otettu vakavasti. Muille hän ei kertonut. Meidän olisi pitänyt ymmärtää. Syyllisyys on meidän kaikkien.
Ei ole. Itsemurhaan on vain ja ainoastaan yksi syyllinen ja se on tekijä itse.
Ihmisistä osa on järjettömän taitavia piilottamaan olonsa. Eikä meistä kukaan lue ajatuksia.
Voimia sulle, ikävää, että olet joutunut käymään läpi noinkin kammottavaa kokemusta.
Monet ei kerro kenellekään, sitten vaan löydetään komerosta hirttäytyneenä. Eikö Mikko Alatalon vaimokin tehnyt noin..
Yleensä kyse on oikeistolais -tai uskis perheistä. Heillä on erittäin tiukat moraalikoodistot ja jos joku poikkeaa niistä, aletaan pitämään mykkäkoulua ja työnnetään viallinen yksilö johonkin nurkkaan.
Se on yksi elinkelpoisuuden testi, kaikki ei suoriudu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunhan on vaan inseli, niin ei hätää.
Ne lihavat naisetkin ovat ihmisiä.
Se on ikävä asia jos joku lihava nainen tekee itsemurhan. Kauhea taakka arkunkantajille.
Eihän kaikkia arkkuja kanneta. Niitä on nykyään semmoisia kärryjäkin, joita voi työntää arkkua. Sitten on polttohautaus.
Nuo kärrythän kehiteltiin, kun alkoi tulla paljon yksinäisiä hautajaisia, ei ollut läheisiä kantamaan välttämättä ketään.
Kunhan on vaan inseli, niin ei hätää.