Siirsitkö kelloja?
Meinasi jäädä siirtämättä, mutta onneksi muistiin ennen kuin anoppi tulee kylään.
Kommentit (52)
Koskaan ei voi liian aikaisin varautua anopin kyläilyyn. Minusta voisi siirtää samalla vaikka kuukauden.
Älylaitteet siirsivät kellot itse, ainoastaan mikroon jouduin itse laittamaaan uuden ajan
Vierailija kirjoitti:
Niitä on siirrelty jo yli 40 vuotta. Keski-ikäiset ei muista edes aikaa jolloin oli vaan yksi aika.
Näinpä. Olin silloin aloittanut ensimmäisen kerran kunnallisessa palkkatyössä, ja nyt lopetan. Vast'edes elän auringon, en kellon mukaan.
Siirsin kelloja millin sivusuunnassa. Teen näin joka sunnuntai.
Vierailija kirjoitti:
Niitä on siirrelty jo yli 40 vuotta. Keski-ikäiset ei muista edes aikaa jolloin oli vaan yksi aika.
Keski-ikäisethän sen just muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä en kelloja soirtele
Juu, ei pidäkään, voi tulla karenssi. Kellojen siirtely voidaan tulkita ammatin harjoittamiseksi. Olet yrittäjä.
"Viisareiden veivaamiselle ei ole loppua näkyvissä
Kellojen kääntelyn lopettaminen on juuttunut EU:n päätöksenteon rattaisiin, vaikka Euroopan parlamentti äänesti asian puolesta jo keväällä 2019.
Kellojen siirtämisestä ei tulla luopumaan Suomessa, vaikka EU:ssa on ollut jo vuosia vireillä hanke, jolla kellojen rukkaaminen lopetettaisiin".
Mitä muuta EU on saanut aikaan? Käyrät kurkut kielletty? 🥒
Minne ne pitää siirtää? Miksi? Onko tänään jokin kellojensiirtelypäivä, huomenna sitten kellojen takaisinsiirtelypäivä?
-1,08 miljardia kilometriä, mitataan kellon keskiosasta