Muita, jotka ei pysty itkemään, kun elämässä tapahtuu lähekkäin kaksi kamalinta asiaa, mitä voi tapahtua?

Kaikki haluaa tietää ja mässäillä toisen hirveällä tilanteella. Kaikkea ei vaan voi kertoa ja toivoisi tai edes tietäisi, että ei mielestään reagoi jotenkin väärin. Eniten luetaan p*skalehdistäkin kaikkien onnettomuuksista.

Itse olen joutunut dissosiatiiviseen tilaan ja vaan leijunut pöllyssä, josta en edes olisi halunnut pois. Pölly oli kehon oman opioidijärjestelmän tulos. 

"Opioidijärjestelmä on dorsaalisen vagustilan "kemiallinen lukko".

Kun hermosto kytkee päälle lamaantumisreaktion, aivot alkavat tuottaa suuria määriä elimistön omia opioideja (kuten endorfiineja ja enkefaliineja) suojellakseen yksilöä sietämättömältä kivulta ja kauhulta.

Näin opioidijärjestelmä toimii tässä tilassa:

1. Luonnollinen puudutus (Analgesia)

Kun dorsaalinen vagus aktivoituu, aivojen välittäjäaineet nousevat tasolle, joka vastaa voimakasta lääkinnällistä morfiiniannosta. Lääkärikirja Duodecimin mukaan elimistön omat opioidit vaimentavat kivunvälitystä selkäytimessä ja aivoissa. Tämä selittää, miksi vakavissa onnettomuuksissa tai traumassa ihminen ei välttämättä tunne fyysistä kipua lainkaan.

2. Emotionaalinen etääntyminen ja dissosiaatio

Opioidit eivät turruta vain fyysistä kipua, vaan ne "vaimentavat" myös limbisen järjestelmän (tunteiden keskuksen)." 

Tuossa tärkeimmät kohdat, miten se toimii. Tosiaan tunne oli niin hyvä, että olen melkein harkinnut jo saman tunteen hankkimista laittomilla humehilla.

Tohtorismies on viisas mies👍

Isä ja äiti kuoli kuukauden välii ja kaveri

Itkut tuli joskus myöhemmin kun kännäsin

Mulla on tapahtunut elämäni traumaattisin kokemus noin 10-vuotta sitten ja olin melkein vuoden täysin turta, en itkenyt, en nauranut vaan elin vain. Tiesin, että mieli pääsee jossain vaiheessa yliotteeseen ja pyysin aikaa lääkärille yhdeksän kuukautta tapahtuneesta. Sanoin lääkärille, että kohta rytisee mieli ja joko olen avun piirissä tai tapan itseni. Pääsin pian avun piiriin ja onneksi olin hoitokontaktissa kun rytisi. Itkin kolme päivää lamaantuneena ja neljäntenä sain sanan suusta. Pääsin siitä nopeutetulla aikataululla traumaterapiaan.

Kriisipuhelimista ei ainakaan saa apua. Se on todettu. 

Vittuako se väniseminen hyvejää?

Samaistun tuskaasi. Ei tule kyyneltäkään, vaikka kuraa kaatuu niskaan.