Jos sinulla olisi rahallinen mahdollisuus olla kotona

Jos olisin terve, en haluaisi.

Mutta kun en pysy koko päivää hereillä ja nukahtelen tahtomattani.

AIka turhauttavaa voisi olla siinä vaiheessa kun lapset ovat isoja eivätkä sillä tavalla enää tarvitse äitiä, saati sitten kun muuttavat pois kotoa. Lasten ollessa pieniä olisin mielelläni kotiäiti.

En olisi. Tulisin hulluksi.

toki tekisin pienempää tuntimäärää

tietenkin, koska ilman niitä sinulla ei olisi mitään!

Kotiäidillä on sentään perheensä ja läheiset ystävänsä.

en pidä täysin pois suljettuna osa-aikaista työtä. Vaikka nautin lasteni kasvattamisesta, työ voi tarjota omalla tavallaan nautinnollista puuhattavaa. Mutta en tekisi todellakaan 8-tuntista työpäivää! Siihen kun lisäisi vielä työmatkat, niin olisipa aika kortilla elantoa hankkiessa... Työ voisi olla vain pieni osa elämääni.

Mistäs niitä läheisiä ystäviä sinne kotiin kotiäidin luo siunaantuisi, kun kaikki muut ovat nykyään töissä??



Ja lapset muuttavat ennen pitkää pois kotoa.

kyky panostaa siihen täysin on luonteen vahvuutta. Pitää olla varma itsestään ja siitä mihin haluaa ja mihin riittää mainiosti, muuten alkaa muurahaiset pistelemään pöksyissä alemmuuskompleksin valloissa. Niin käy jos vauva pitää vieroittaa rinnasta jotta pääsisi taas pätemään työelämään. Surullista oikeastan. Vaikka työ olisi kuinka mahtavaa, pitäisi sen verran malttia ja intoa lapseensa, että kasvattaisi hänet edes 2-vuotiaaksi asti. Eikö omatunto kolkuta jos oma itsekkyys menee edelle?



Onhan toki niitäkin äitejä, jotka jäävät kotiin koska ovat laiskoja, ei lasten takia.



Minä arvostan sekä kotiäitiyttä, että työntekoa - kunhan niitä osaa itse arvostaa! Ei ole mitenkään kunniakasta tehdä kumpaakaan, ellei niistä ole ylpeä.



Minä en suunnittele mitä teen "loppuikäni" enkä voi mitenkään tietää, innostunko tulevaisuudessa jostain työstä niin että se vie mennessään - sitten kun lapset ovat hieman kasvaneet.

ei äitiyslomalaisista tai hoitovapaalaisista.

Sanouduin irti vakitöistä perheen hyvinvoinnin takia. Nyt olen kotona, odotan kahta koululaista kotiin ja hoidan 3vuotiasta kotona. Miehellä reissutyö. Tällä hetkellä onnellinen, mutta huonopalkkainen ratkaisu. Mies saa työstä palkan ja minä pinnaavaativasta työstä vain lapsilisät, mutta silti pärjäillään jotenkuten. En tiedä jaksaisinko olla koko ikääni kotona, mutta ainakin nyt kun lapset on pieniä.

se riippuu omasta aktiivisuudesta eikä kotiäitinä oleminen sitä estä - päinvastoin, kun osaa organisoida aikansa ehtii kyllä ylläpitämään ystävyys-suhteitakin ja luomaan jopa uusia.



Suurin osa ystävistäni on myös kotiäitejä, joten tuo "kaikki ovat nykyään töissä" ei oikein päde. Osa ystävistäni on äitejä jotka opiskelevat jatkotutkintoa ja tekevät samalla alansa osa-aikaista työtä, he ovat kaikki saaneet lapsensa suht nuorina ihme kyllä. Pari sellaistakin ystävää on, joista rehellisesti sanottuna voisi povata orastavia vanhapiikoja/uranaisia (ehkä sekin sitten löytävät kypsempinä äijän joka on vapautunut "toiselle kierrokselle"). Heillä tuntui silloin aluksi olevan lukuisia kavereita sieltä sun täältä, mutta kun tarkemmin katsoi, kaverisuhteet olivat luonteeltaan etäisiä. No ei siinäkään mitään, on varmaan mielenkiintoista tuntea monenlaisia ihmisiä ja tavata sitten kun kerkiää jotain sumplimaan, mutta tuon tyyppisiä kavereita tulee ja menee... Minulla puolestaan ystävät ovat pysyneet vuodesta toiseen ja he ovat olleet luotettavia.



Lapset saavatkin muuttaa pois kotoa, mitä sitten? Lapset ovat kaikista tärkeintä, ja muutakin tekemistä silti löytyy. Lapseni eivät lakkaa koskaan olemasta lapsiani, vaikka eivät minua tarvitsisi. Ehkä jonain päivänä saan iloita lastenlapsista. Mitä sinulle jää sitten, kun ennen pitkää olet liian vanha työntekoon?

nimenomaan kotirouvista puhutaan, kuinka niin?

Ja sellaisesta kotirouvasta, jolla on lapsia. Kun lapset kasvavat isoiksi, töihinkin voi mennä: osa-aikainen työ voi olla kuin harrastus, mutta täyspäiväinen työ verottaa jo yhdessäoloa.

ei äitiyslomalaisista tai hoitovapaalla olevista.

Oma äitini oli ikänsä kotona, anoppi samoin. Molemmille iski jonkinlainen sekoamiskausi tuossa viidenkympin hujakoilla ja loppuikä meni sitten lapsissa roikkumisessa.



Itse olin kotona siihen kun sain nuorimmankin esikouluun.



Kannattaa aikuisten oikeasti miettiä AJOISSA mitä muuta elämässä on kuin kotiäitiys, kotiäitiystävät, koti ja lapset!

Itsekin vastasin tuolla aiemmin olleeni yli kahdeksan vuotta yhteensä kotona, voin vakuuttaa, että yhtään vauvaa en ole hoitoon vienyt, ja hoitovapaatakin on tullut käytettyä.



Ja en jäisi pysyvästi kotiin. Minäkin tosiaan olen liian laiska siihen, tarvitsen sitä päiväohjelmaa ja kiirettä.

minä voin hyvällä mielin olla kotona lasten kanssa :)

Työt saavat odottaa!



Ap, en osaa vastata siihen että "vaikka lopun ikääni..." Tiedän vain sen mitä on tällä hetkellä, ja se tuntuu hyvältä ja oikealta!

Vielä 5 vuotta sitten olisin vastannut että en missään nimessä ja että työ on minulle arvo sinänsä.



Nyt kolmen lapsen äitinä ja pitkälti yli 10 vuotta työelämässä olleena, on ura-ambitiot jotensakin haihtuneet ja tavoitteena on vain ns. "hyvä elämä" joka omassa elämässäni tarkoittaisi enemmän aikaa lapsille ja kodille.



Meillä on molemmilla ns. hyvät työpaikat ja mies johtavassa asemassa ja paljon matkoilla. Tuntuu että kaksi uraa yhdessä tällaisessa perheessä on liikaa.



Loppuikä on silti pitkä käsite - harkitsen vakavasti uudelleen kouluttautumista johonkin vähemmän stressaavaan työhön.

Kysymys oli tosiaan jäämisestä pysyvästi kotiin, ei vain hoitovapaalle.

Ap kirjoitti "Jos sinulla olisi rahallinen mahdollisuus olla kotona ns. lopun ikäsi", totesin että kysymys on jokseenkin epämääräinen (kuka nyt suunnittelee elämänsä eläkeikään asti?) mutta osaisin kyllä KUVITELLA keksiväni jatkossakin sen verran kivaa tekemistä, ettei tarvitsisi lähteä välttämättä hakemaan psykologisista syistä asioista joista maksetaan.

Rahan kannalta voisin huilia loppuelämäni tekemättä enää päivääkään töitä. (entä jos saan harrastuksistani rahaa, esim. taiteesta, onko se muuten työntekoa?) Kysymyksen rajoittuneisuudesta huolimatta katsoin voivani vapaasti kertoa oman näkemykseni, sillä voin vastata siihen "kyllä", ja silti suunnitella jotain työtäkin - sillä PYSTYISIN olemaan ns. lopun ikäni ilman töitä, mutta pystyisin myös tekemään töitä. So what?

Mun mielestä isossa lapsiperheessä riittää kyllä päiväohjelmaa ja kiirettä... :] Riippuu tietysti miten lasten kanssa jaksaa ja viitsii olla.

Musta tuntuu että täällä jakaudutaan kahteen leiriin:

1) "minä pystyn olemaan kotona ja myös nautin siitä - niin sen kuuluukin olla!"

2) "minun täytyy olla töissä ja myös nautin siitä - ja niin sen kuuluukin olla!"

Kumpikin oikeassa, jos siltä tuntuu.

Nyt tämä kotirouva lähtee lenkille.

36, niin, kotirouvista,

ei äitiyslomalaisista tai hoitovapaalla olevista.

...koska jauhaat äitiyslomista ja hoitovapaasta. Kuka niistä on puhunut?

Kirjoitin: "Minä arvostan sekä kotiäitiyttä, että työntekoa - kunhan niitä osaa itse arvostaa! Ei ole mitenkään kunniakasta tehdä kumpaakaan, ellei niistä ole ylpeä."

Minä en siis tee työtä, tarkoitin että arvostan kuitenkin työntekoa - kun tekijällä on siitä itsellään ammattiylpeys, oli työ mikä tahansa. Arvostan myös kotiäitiyttä, sitä että on valmis olemaan lasten kanssa monta vuotta kotona - kunhan äiti itsekin arvostaa tekemistään. Ymmärsitkö nyt?

Mutta voisin olla vaikka osan viikosta töissä esim. 3 päivää ja loput kotona.. olis kiva=)