Lue keskustelun säännöt.
lapsivuodeaika anoppilassa?? miehen mielestä loistoajatus.
05.05.2007 |
mä olen nyt vähän että morjens, siis ajatushan kuulostaa oikeasti ihan ääliömäiseltä, mutta ehkä tavallaan aika hauskaltakin. sanokaa mitä mieltä olette.
meille syntyy toinen lapsi varmaan kuukauden sisään, esikoinen täyttää samoja aikoja 2v. etukäteen ollaan sovittu että mies pitää isyyslomansa ja kesäloman heti yhteen putkeen, yhteensä siis 7 viikkoa. ja on sovittu että tänä aikana pakataan lapset ja kamppeet ja mennään viettämään aikaa miehen lapsuudenkotiin anopin ja appiukon huomaan. asuvat jokseenkin kaukana eikä tavata kovin usein, miehelle perheensä on tietysti rakas ja tärkeä.
olen siis ajatellut että parantelen ensin kotona ehkä kuukauden ja sitten mennään viikoksi anoppilaan.
tänään miehen kanssa jutellessa tajusin että hän meinaa suunnilleen napata minut ja tulokkaan sairaalasta ja sitten pitäisi jo mennä. sanoin ettei käy missään nimessä, että a) mulla on luultavasti perse revennyt riekaleiksi enkä varmana istu tuntitolkulla autossa ja että b) hänen kotinsa ei ole mun koti, että en halua heikkona ja kurjana seurustella hänen vanhempiensa kanssa 24/7.
miehen mielestä anoppila onkin just passeli paikka mun parannella sitä revennyttä persettäni, siellä kun on täysihoito (mun mielestä aika kohtuutonta vaatia anopilta mitään täysihoitoa, hän on kuitenkin töissäkäyvä ihminen), esikoiselle leikittäjiä ja tekemistä vaikka kuinka, ja maalla ylipäätään enemmän tilaa meidän olla ja möllötellä kuin täällä pienessä kaupunkiasunnossa, joka on jo meille kolmellekin ahdas ja josta tarkoituksena pian muuttaa isompaan.
sanoin että pidän kyllä miehen perheestä (anopistakin, ihan oikeesti) mutta että he ei kuitenkaan ole mun perhe. että kyllä mua vähän ahdistaa ajatella että tukka pystyssä, tissit kipeenä, maitoa paidassa, perse revenneenä, hehtaarivaippa housuissa haahuilen anoppilassa. että siinä opettelisin taas vauvanhoitoa, varaisin suihkun ainakin 2 kertaa päivässä, vaatisin palvelua ja varmaan makaisin sängyssä kaiken päivää (miinus ne kaksi kertaa päivässä kun kävisin suihkussa). kotona on kuitenkin kodin rauha ja omat tavarat yms.
varsinaisesti tajusin miehen pointin vasta kun hän sanoi jännittävänsä vauvan tuloa, ja että miten hän itse tulee pärjäämään kahden lapsen ja yhden toipilaan kanssa. esikoisen synnytys oli aika koettelemus minulle ja toivuin hyvän tovin. nyt miehellä on tietty vielä enemmän hommaa kuin silloin, esikoinen on todella eläväinen ja vilkas lapsi, ja varmaan jotain ongelmiakin saattaa olla luvassa kun vauva tunkee valtakuntaan. mies siis kaipaisi tukea ja apua itselleen, olettaa varmaan ilman muuta että minä olen taas pois pelistä, ja mistäs sen tietää vaikka olisinkin.
täällä missä asutaan meillä on tukiverkostoa kyllä ihan riittävästi, minun äitini kilometrin päässä, minun veljeni suunnilleen samalla etäisyydellä. plus vielä minun isoäitini, enoni, tätini jne. jotka kaikki varmaan enemmän kuin mielellään auttavat jos apua tarvitaan. mies tukeutuisi kuitenkin mieluummin omiin sukulaisiinsa (luonnollista sinänsä), ja siksi meidän pitäisi kuulemma viimeistään viikon sisään synnytyksestä matkustaa.
ääh sori loputon sepustus. mainitsen vielä että anoppilassa löytyy samalta tontilta kaksi taloa, josita toinen tällä haavaa kalustettu mutta ilman asukkaita. eli meillä olisi oma majoitus, emme yöpyisi saman katon alla anopin ja apen kanssa.
Kommentit (37)
en ikinä menis! vaikka kuinka hyvät appivanhemmat ovatkin.. koton asaat kulkea vaikka alasti, tukka harjaamatta ja puhua vapaasti ja röhnötä sohvalla ym ym... ei se anoppila ole koti vaikka kuinka olis " hyvät oltavat" ... mies ei ymmärrä koska eri asia sille kun sehän menee kotiinsa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka kyllä mulla taitaa olla taas selkeä näkemys miten homma hoidetaan (eli muutama viikko kotona, sitten viikoksi anopin sapuskoille). jospa jollakulla ois vaikka omakohtainen kokemus tms..
kirjoitettu. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että useamman sadan kilometrin matka autossa ' perse repaleina' ei ole mitään herkkua.
Mä oon matkustanu 500 km alle 2vko synnytyksen jälkeen. En ollut revennyt ollenkaan, ja olin tosi hyvässä kunnossa ennen reissuun lähtöä... mutta en perillä. Verta tuli kuin härän kurkusta ja kipua ei voi sanoin kuvata.
helvetin lapsivuodeaika? 1800-luku? Minä olen ainakin ollut heti synnytyksen jälkeen ihan tolkuissani. Absurdi ajatus jäädä makaamaan jonkun anopin häärätessä ympärillä. Kiesus.
mies olettaa että olen, ja sen takia haluaisi varmistaa itselleen hyvän apulaissysteemin turvaksi.
miehen olettamus perustuu siihen, että esikoisen syntymän jälkeen oli huonossa kunnossa ainakin pari viikkoa muistaakseni. siis kusin ja paskoin housuun, nukuin varmaan 20 tuntia vuorokaudessa, hengästyin kun kävelin asunnossa sisällä ja noin. vauvan sain kyllä silloinkin hoidettua mutta en paljon muuta.
sanoinkin kyllä miehelle että vaikka oisin samalla lailla paskana niin luullakseni vauva tulee kuitenkin hoidetuksi, että miehelle jää vain esikoinen ja asunto, kauppareissut yms. ja niistä selviää tietysti ihan normaalisti ilman apua.
miehelle on vaan vissiin jäänyt takaraivoon kummittelemaan ne viime kerran koettelemukset, ja hänen mielikuvissaan mä ilmeisesti makaan kuoleman kielissä vuoteen omana ja hän reppana yksin yrittää totutella myös uuden vauvan hoitoon ja varmaan kantaa mut olalla suihkuun pestäväksi kun en itse pääse. ja tässä tilanteessa haluaa sitten että hänelle läheinen ihminen on siinä tukena ja turvana (ja mua ei tosiaan lasketa kun en ole tajuissani).
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkin olen sitä mieltä, että ekat viikot kotona neuvoloiden ym. takia. Vaikka kaikki menisi hyvin, lapsi voi vaikka kellastua viuelä viikonkin kuluttua synnytyksestä. Silloin synnytyssairaala hoitaa vauvan. Tai jos sinulle tapahtuu jotain odottamatonta toipumisessa, olisi kurjaa olla vieraassa ympäristössä. Todennäköisesti kaikki sujuu hyvin ja olet muutaman päivän kuluttua synnytyksestä jo ihan hyvässä kunnossa, mutta itse olisin kyllä kotona " harjoittelemassa" uutta perhetilannetta. 7 viikon aikana ehtii sinne anoppilaankin vielä.
olisin varsinkin tuon kolmannen tultua ottanut innolla vastaan tuon kutsun. En lähtisi heti, mutta kun ekat neuvolat on käyty ja lapsi on 3 viikkoa tms. Ihanaa olisi ollut, jos joku muukin olisi huolehtinut ja välittänyt MEISTÄ.
Eli tarkoitan siitä, että koko perhe olisi yhdessä. Mutta ylimääräiset halukkaat kädet auttamassa, kun tarvista olisi. Sopisitte vain säännöt yhdessä etukäteen. Ajattele; valmiisen ruokapöytään silloin tällöin, leikittäjät esikoiselle satunnaisesti, isovanhemmat kunnolla tutuiksi lapsillenne, sinulle ja miehellesi mahdollisuudet päiväuniin lasten ollessa hereillä tms. Tietenkin, jos he ovat oikeasti halukkaita. Usein unohtuu myös miehen roolin miettiminen näissä tilanteissa - ehkä miehesikin ehtisi tutustua uuteen tulokkaaseen paremmin?
Vanhaan aikaan hommat toimivat noin. Koko suku hoiti. Älä heti dellaa =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ihan oikeassa ap, on tosi tärkeetä esikoisen, ja koko perheen kannalta että voisitte olla vähän aikaa yhdessä koko porukka uuden vauvan kanssa, ja mieluiten ihan rauhassa, omassa kodissanne. Siten esikoinenkin tuntisi uuden vauvan omakseen, hänen on helpompi hyväksyä se " laumanne" jäseneksi. Uskon että aika paljolta mustasukkaisuudelta voi välttyä kun hoitaa tämän ensimmäisen ajan, ja esikoisen ja vauvan ensi kohtaamiset hyvin. Olkaa siis tiiviisti yhdessä, ottakaa esikoinen mukaan hoitamaan vauvaa, tehdää ihan niin kuin olitte ajatelleet, tehkää vauvasta koko perheen yhteinen vauva! Se on helpompaa jos voitte vähän aikaa keskittyä rauhassa.
Olit vähän huolissasi siitä mitä esikoinen ajattelee kun äiti lähtee pois, ja löytyykin vieraasta paikasta uuden vauvan kanssa... Voisit miettiä, tekisitkö niin että esikoinen tapaisi vauvan (kunnolla, jos todella haluat hänet sairaalaan käymään) vasta kotona, omassa kodissanne. Silloin asetelma ei olisi se että sinä olet vieraassa paikassa vieraan vauvan kanssa, vaan hän olisi vastaanottamassa uuttaa sisarusta teidän kodissanne. Uskon että se lähentää heitä enemmän. Me teimme näin, eikä mustasukkaisuusongelmia ole tullut missään vaiheessa, vauva on nyt jo yli vuoden. Sillä välin kun sinä olet poissa, esikoinen voi kotona olla mukana valmistelemassa kotia sinua varten, pedata sänkyä, siivota, laittaa kotia kauniiksi kunnes äiti tulee kotiin (uuden siskon tai veljen kanssa). Antakaa hänen olla tärkeässä osassa valmistelemassa vauvan sänkyä ja tavaroita.
Nämä nyt olisivat minun ajatukset siitä, miten sen perheyhteyden saa parhaiten rakennettua. Niin kuin moni on ehdottanut, voisittehan olla kotona vähän aikaa totuttelemassa ja toipumassa, ja sitten mennä anoppilaan kun siltä rupeaa tuntumaan. Mutta antakaa itsellenne vähän aikaa olla keskenänne, totuttelemassa uuteen asetelmaan. Esikoiselle on tärkeetä olla sinun ja vauvan lähellä. Anoppilassa voi helposti käydä niin että hän jää ulkopuoliseksi, vaikka se ei olekaan teidän tarkoituksenne. Kun sinä olet vauvan kanssa, hän onkin muiden viihdytettävänä, ja todennäköisesti hän kuitenkin kaikkein mieluiten on teidän lähellänne. No, sinä teidät kyllä itse parhaiten sitten miten on fiksuinta juuri sinun esikoisesi kannalta.
Minulla oli hyvin samantapainen ensimmäinen synnytys kuin sinulla, paitsi että se loppui hätäsektioon ja pitkään sairaala-aikaan. Toinen synnytys oli aivan toisenlainen, eteni nopeammin ja paremmin kaikin puolin! Onnea synnytykseen ja uuteen perhekuvioon!
Ettekö voi katsoa mikä on tilanne lapsen syntymän jälkeen ja toimia sen mukaan. Synnytys voi tulla viikkoja ennen LA:ta tai viikko ja sen jälkeen. Minusta olisi ikävää pitää anoppia hälyytys tilassa viikko tolkulla. Lapsi voi tarvita alkuunsa tihempää seurantaa neuvolassa. Esikoiseni esimerkiksi oli pitkä ja hoikka vauva jonka painoa käytiin tarkkailemassa neuvolassa alkuunsa joka toinen päivä.
Ja kyllä miehesi selviää, vaikka olisitkin vuodepotilaana. Laitatte ruokaa pakkaseen valmiiksi ja käytätte vaikka kertakäyttöastioita, jos ei ole pesukonetta jne. Ymmärrän että häntä pelottaa, mutta varmasti kaikkia miehiä pelottaa selviytyminen kun tulee lapsi tai toinen tai kuinka mones tahansa.
Katsokaa rauhassa miten synnytys sujuu ja mikä teillä on olotila ja jaksaminen ja päättäkää vasta sitten, että lähdettekö heti vai vasta muutaman viikon kuluttua. Ja kauanko viivytte.
Ai niin. Markkinoimme esikoiselle tulevaa sisarusta hänen omana siskonaan. " sitten sinulla on oma sisko" " sitten voit hoitaa omaa siskoa" jne. Kävi kaupassa iskän kanssa ostamassa hänen siskolle vielä pienen tervetuliaislahjan, jonka itse valitsi. Siskolla oli tietysti myös vastalahja kotiin tullessa. Toitotti kaikille tuntemattomille ohikulkijoillekkin polleena " minulla on oma sisko" ensimmäiset 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon, että synnytyksesi menee normaalisti eikä sinun tarvitse maata montaa viikkoa kotonakaan.
Mutta en kyllä heti synnytyksen jälkeen lähtisi. Parin kolmen tai neljän viikon jälkeen kyllä sitten, viikoksi, pariksi. Jos kerran on oma talokin siinä sivussa, ja anoppi töissä, niin kyllä se ei hirveästi eroa kotona olosta, paitsi että ette ole kotona. ;)
Jos teillä on sinun äitisi, ja muita hoitoapulaisia lähellä omaa kotia, niin käyttäkää niitä ensi alkuun! Ja miehelle tsemppiä. Toisaalta, esikoisen jälkeen on varmasti puolikuntoisempi olo, kuin toisen jälkeen. Tietää jo vähän, mikä on homman nimi. Vaikka olisi yhtä rankka synnytys taas, tai varsinkin, jos on.
Mies taitaa olla vaan peloissaan ja huolissaan. Olkaa kotona kuitenkin, ja esikoiselle huomiota! Kyllä se on varmasti ihan kaaosta ensimmäiset viikot, tai jopa kuukaudet, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa asettuu uomilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos edellistä edellisille kahdelle vastaajalle, sain oikein hyviä ajatuksia! varmaan on ihan totta että lomalla anoppilassa mies pääsisi paremmin tutustumaan uuteen vauvaan, ja toisaalta myös tuo että siellä esikoinen helposti erotetaan meistä (minusta ja vauvasta) puuhailemaan jotain isojen lasten puuhia.
toki oli tarkoitus että joka tapauksessa järjestämme esikoiselle kahdenkeskistä " ison lapsen aikaa" kummankin vanhemman kanssa, ensi alkuun varmaan enemmän miehen kanssa. haluan myös itse päästä eskoisen kanssa kahdestaan vaikka puistoon tms. nythän tässä synnytystä edeltävässä elämäntilanteessa me aika paljon hengaillaan kahdestaan, ja mun mielestä yhteiset hetket on meille molemmille kivoja ja tärkeitä.
anoppilassa varmaan herkästi tilanne menee siihen että esikoisella riittää leikittäjiä ja minä olen sivummalla vauvan kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa vaan miehesi haluta itselleen vapautta lastenhoidosta...
Onko miehes muuten ns. mammanpoika?
mies on tuumannut tulevansa ekan kerran (ei tule synnytykseen mukaan) sairaalaan yksin ilman esikoista, että saa rauhassa katsella ja ihmetellä vauvaa. siis rauhassa siinä mielessä ettei tarvitse jännittää tilanteen olevan esikoiselle liikaa.
myöhemmin haluan kyllä päästä itse tapaamaan esikoista, mulla on häntä ikävä jo nyt kun ajattelen sitä muutaman päivän eroa. ollaan puhuttu että varmistetaan mahdollisuuksien mukaan puhelimitse ettei vauva ole mulla juuri rinnalla kun tulevat, vaan mieluusti unten mailla siellä " salaattikipossa" (mulle tulee salaattikippo mieleen siitä kiposta missä vauvoja siellä pidetään), niin että voisin moikata ja halata esikoisen kunnolla. ja sitten hän saisi oman halunsa mukaan katsella vauvaa tai huonetta tai vaikka telkkarin piuhoja.
kotona tietysti vietetään normaalia elämää, enkä rupea varomaan vauvan lähellä pitämistä esikoisen takia. pienet vauvat mun mielestä kuuluu äidin syliin aika tiiviisti, ja pienet 2-vuotiaat myös. milloin kiireiltään ehtivät :)
ap
Tuo sinun suunnitelmasi kuulostaa oikein hyvältä, ap! Sairaalasta sen verran, että on tosiaan hyvä idea, se että esikoinen tulee käymään sellaisena hetkenä kun vauva ei tarvitse huomiota. Sitten esikoinen voi katsoa ja ihmetellä vauvaakin jos häntä kiinnostaa, mutta antakaa hänen pääasiassa tulla tapaamaan sinua.
Luulen että teillä tulee menemään oikein hyvin sitten kun vauva tulee taloon. Pääasia on oma asenne, ei kannata huolehtia liikaa miten asiat esikoisen ja vauvan kanssa menevät, sellainen huoli tarttuu tosi helposti (lapset ovat kuin geigermittareita). Jos itsellä on positiivinen asenne, asiat menevät hyvin.
Pidä tosiaan vauva lähelläsi, ja esikoinen myös niin paljon kuin hän haluaa. Kaksivuotiallahan on kyllä kovasti kiireitä, kuten sanoit... Minun kokemukseni on että mitä enemmän teette yhdessä, sitä paremmin menee. Kun esikoisesta tulee toooooosi tärkeä vauvan ja perheen kannalta, mustasukkaisuutta ja sen sellaista ei pitäisi pahemmin tulla. Anna hänen siis auttaa ja olla mukana, pyydä häntä antamaan vaippoja, vaatteita tavaroita kun hoidatte vauvaa, ihmetelkää yhdessä mikäköhän vauvalla on jos se itkee, onkohan sillä esim. nälkä? jne...
Kahden lapsen kanssa on erilaista, mutta ihanaa :)
Vierailija:
mies vaan on eri mieltä kun tosiaan näkee itsensä sinä ainoana toimintakykyisenä aikuisena, minut paremminkin toiminnan kohteena kuin toimijana. siis että kun hän joka tapauksessa tekee kaikki hommat, niin hän saisi päättää missä ja kenen avustuksella ne tekee, ja vastaavasti kun minä joka tapauksessa makaan puolikuolleena sängyssä, niin mitäs väliä sillä on, että missä se sänky tarkalleen sijaitsee.
ei tämä mieheni mikään täys-avuton mammanpoika ole. mua ilahduttaa ilman muuta että hän ajattelee käytännön asioita ja ihan arjen sujumista heti siinä synnytyksen jälkeen, koska onhan se eräänlainen poikkeustila ilman sen kummempia komplikaatioitakin.
ap