Ihmiskoe: Kesto noin 4kk. Syön ravintosuositusten mukaisesti
Mitä luuletteko, meneekö rasva-arvot tuolla viiterajoihin? Nyt olivat vähän koholla. Kokonaiskolestrolin ja LDL:n osalta.
Olen nyt syönyt n2kk n 80% ajasta suositusten mukaisesti. Eli runsaasti tuoreita kasviksia, ja lisännyt hedelmiä ja marjoja. Ajatus on nyt lisätä pariksi kuukaudeksi vielä marjojen määrää ja esim. jogurttia jonka sekaan aamuin / illoin kauralesettä / pellavansiemenrouhetta lusikalliset. Ja jos ne maistuvat / vatsa tykkää, niin lisätä ne pysyviksi osiksi ruokavaliota.
Sen lopun 20% oon syönyt esim. pullaa ja pikaruokaa.
Mitä luulette että tapahtuu arvoille KoK. 5,4 ja LDL 3,9+
Tähän mennessä tapahtunut sellaista että paino on pudonnut noin 5kg. Tosin tässä on mukana tietoista annoskoon pienennystä. Se on tarkoitus lopettaa, koska enempää ei ole tarvetta pudottaa.
Liikunta on tällä hetkellä liian vähäistä. Mutta kävelyä tulee noin 4km viikkoon. Ja jokinverran kotijumppaa / pihatöitä ja polttopuuhommia. Sitä pitäisi toki lisätä
Taustalla siis konttorirottamies M 44v
Kommentit (57)
Katsoin vanhaa perheohjelmaa, jossa äiti laittoi pitsaa. Hän jakoi kaikille sellaisen siivun lautaselle. Salaattia oli lisänä. Ei ollu todellakaan (eikä Italiassa vieläkään) niin, että ihminen söisi ison pitsan kerralla. Niin kuin meillä nykyisin monesti tehdään.
Mulla oli myös 3kk kokeilu, lähinnä kalaa, broiskua ja kasviksia lisukkeineen sekä herkut minimiin. Liikuin. Lopputulos? -0,1 kokonaiskolesteroli sekä verensokeri. Paine ei muuttunut.
Söin lihaa, lähes pelkkää punaista lihaa 2kk, vähän karkkia myös. Liikunta minimissä. Lopputulos? Kokonaiskolesteroli -2,5 ja verensokeri -1,2. Paineet normaalit.
Lääkäri suuttui tuloksista. :D
Vierailija kirjoitti:

Onhan tuo järkevää. Ja sitä suositusten mukaista syömistä edelleen.
Itsellä on nuorempana ollut paha tapa että olen tyyliin syönyt perhepizza kerralla. Mutta yleensä toinen lämmin ateria on sillon jäänyt kokonaan väliin.
Ei missään määrin terveyssyömistä, mutta ei ole mikään järkky huono ollut noiden suoritusten jälkeen. Ja paino on pysynyt ennallaan 15v. Tosin nyt oon tänä vuonna pudottanut n 6kg tän ruokavalion siistimisen ohella.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin vanhaa perheohjelmaa, jossa äiti laittoi pitsaa. Hän jakoi kaikille sellaisen siivun lautaselle. Salaattia oli lisänä. Ei ollu todellakaan (eikä Italiassa vieläkään) niin, että ihminen söisi ison pitsan kerralla. Niin kuin meillä nykyisin monesti tehdään.
Siis annoskoothan oli tosi pieniä vielä 90-luvun alussakin. Vanhassa mainoksessa kehuttiin, miten 0,5 litran jätskipaketista riittää helposti kahdeksalle juhlijalle. Mummon kahvikuppi veti noin 1,2dl. Jne.
Minä imetin allergista lasta ja en voinut itsekään syödä maitoa tai viljoja. Huomasi, että alkoi sitten paikata sitä rasvan kaipuuta mausteilla. Keijun lisäksi hummusta, oliivit maistuivat jne. Paljon terveellisempää. Kun ei ollut niin paljon kaikenlaisia turhia raskaita välipalavaihtoehtoja tai herkkua kahvin kylkeen, niin tuli syötyä paljon enemmän oikeaa ruokaa. Paino laski kyllä. Mutta heti sen jälkeen kun viimeisen kerran tissin lapsen suusta otin, palasin entiseen ja lihoin.
Että kyllä ne suositukset varmasti toimii. Huonoista tavoista on vain vaikea päästä eroon.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä 6kk ei muuta suuremmin arvoja, niin todennäköisesti otan lääkityksen koska sukurasitteita on ja ikää tulee. Tai toki lääkärin mielipide tsekataan ensin.
Minä tein täydellisen ruokavaliomuutoksen vuosi sitten. Luovuin viljoista ja sokerista. Paljon vihanneksia, lihaa, kalaa, voita, kermaa jne. Kolesteroli lähtötilanteessa muistaakseni 6,8. Neljän kuukauden päästä kolesteroli oli 4,5. Nyt viimeksi alkuvuodesta 5. Ja siis kuohukermaa joka viikko, voita jopa 20g päivässä, rasvaisinta lihaa, majoneesia päivittäin noin 0,5 dl. Ei mitään vähärasvaista vaan juustotkin kaikkein rasvaisimpia kermajuustoja. Paino ei noussut eikä pudonnut kiloakaan. Liikuntaa vain pakolliset kaupassa käymiset ja kotityöt. Söin valtavia määriä ruokaa. Jouluna herkuttelin ja kolesteroli nousi 4,5->5. Kaikki LDL ja HDL viiterajoissa, triglyseridit ok. Vuosien ajan olivat ihan pielessä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikunnan merkitystä ruokavalion ohella vähätellään.
En tiedä vähätelläänkö sitä? Painonhallinnassa ruokavalio on keskiössä. Ja liikunta sivuroolissa.
Mutta terveyden ja toimintakyvyn osalta se on hyvin paljon merkityksellisempi asia. Ja vahvasti kytköksissä myös henkiseen hyvinvointiin.
Kyllä se miestäni aika hyvin tulee esiin kun yleisiä suosituksia lukee ja kuuntelee
Kolesteroliarvoissa tarkoitin. Perinnöllisiä tekijöitä ei sillä selätetä, mutta ruokavalion tukena iso etu.
Vierailija kirjoitti:
Tonnikalan tilalle oon välillä tsekkaillut noita kotimaisia järvikalasäilykkeitä yms. Mutta monet on aika kissanruuan makuisia kiinteään tonnariin tottumeeseen suuhun.
Onko joku löytänyt hyviä sellaisia?
Ei järvikalaa, mutta tomaattisoseessa uivat makrillit on hyviä. Syön usein iltaruuaksi 250 g paketillisen sitä. Rasvaista kalaa kannattaa syödä, aivot tykkää. Ennen makrillia oli lohifileiden vieressä pakattuna, nyt en ole enää nähnyt pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä 6kk ei muuta suuremmin arvoja, niin todennäköisesti otan lääkityksen koska sukurasitteita on ja ikää tulee. Tai toki lääkärin mielipide tsekataan ensin.
Minä tein täydellisen ruokavaliomuutoksen vuosi sitten. Luovuin viljoista ja sokerista. Paljon vihanneksia, lihaa, kalaa, voita, kermaa jne. Kolesteroli lähtötilanteessa muistaakseni 6,8. Neljän kuukauden päästä kolesteroli oli 4,5. Nyt viimeksi alkuvuodesta 5. Ja siis kuohukermaa joka viikko, voita jopa 20g päivässä, rasvaisinta lihaa, majoneesia päivittäin noin 0,5 dl. Ei mitään vähärasvaista vaan juustotkin kaikkein rasvaisimpia kermajuustoja. Paino ei noussut eikä pudonnut kiloakaan. Liikuntaa vain pakolliset kaupassa käymiset ja kotityöt. Söin valtavia määriä ruokaa. Jouluna herkuttelin ja kolesteroli nousi 4,5->5. Kaikki LDL ja HDL viiterajoissa, triglyseridit ok. Vuosien ajan olivat ihan pielessä kaikki.
Moni sanoo että tämä toimii. No testaan nyt tätä suositusten mukaista. En ole sokerihiiri, mutta viljatuotteita, leipä pasta yms. Ja erilaiset leivityt tuotteet maistuu kyllä.
En usko suomalaisiin ravitsemussuosituksiin. Jos söisin niiden mukaisesti niin voisin pahoin koko ajan. Ällöttää koko lautasmalli ja kaikki rasvattomat maitopohjaiset proteiinit. En ymmärrä sitä että päivällä aktiiviseen aikaan syödään niin että napa paukkuu ja illat ollaan nälissään. Mulla ainakin sekä mieli että keho toimii paremmin pienessä nälässä ja illalla sitten syön hitaasti ja lämmintä ruokaa. Toki päivällä laitan jotain suuhuni ja syön monipuolisen aamupalan. Ja viisastelijoille tiedoksi että olen reippaasti alipainon puolella. N50+

Itse olen enemmän törmännyt kahden lämpimän aterian rytmiin, joista toinen
syödään Päivällä ja toinen illalla. Ja suositus on syödä juuri hitaasti eikä ihan ähkyyn. Joten ei kai tuossa nälkää tarvii illallakaan nähdä?
Yleensä oon syönyt vielä jonkin prodepitoisen iltapalan n 22.00 tienoilla ennen nukkumaan menoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tonnikalan tilalle oon välillä tsekkaillut noita kotimaisia järvikalasäilykkeitä yms. Mutta monet on aika kissanruuan makuisia kiinteään tonnariin tottumeeseen suuhun.
Onko joku löytänyt hyviä sellaisia?
Ei järvikalaa, mutta tomaattisoseessa uivat makrillit on hyviä. Syön usein iltaruuaksi 250 g paketillisen sitä. Rasvaista kalaa kannattaa syödä, aivot tykkää. Ennen makrillia oli lohifileiden vieressä pakattuna, nyt en ole enää nähnyt pitkään aikaan.
Pitääpä testaa pitkästä aikaa. Muistan muksuna syöneeni noita ruisleivän päällä. Oli hyviä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä maitorasvat kokonaan pois, niin aletaan puhua. Minulla ainakin vaatii sen.
Ok. Katsotaan. Tätä on moni sanonut, ja vähän jopa pelkään, että joutuu näin tekemään.
Itsellä tota maitorasvaa tulee lähinnä juustosta 2x siivua päivässä, ja ruuanlaitossa käytettävistä kerma/ cremafraise tuotteista. Nää varmaan se suurin lähde. Eli vaatii reseptiikan muutosta arkiruuassa. Jota siis teen meillä itse.
Syön siis tota jogurttia tällä hetkellä n 0,5l viikkotasolla ja 2% raejuustoa lisukkeena n. 250g viikkotasolla.
Jos noita marjoja jogurtilla lisään, niin ehkä se on sitten rasvatonta jatkossa. Mutta sitä ei kyllä muu perhe syö... :D
Kreikkalainen jogurtti on hyvää (lähes) rasvattomanakin. Marjojen ja pellava- tai hamppusiemenrouheen kanssa syön.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli myös 3kk kokeilu, lähinnä kalaa, broiskua ja kasviksia lisukkeineen sekä herkut minimiin. Liikuin. Lopputulos? -0,1 kokonaiskolesteroli sekä verensokeri. Paine ei muuttunut.
Söin lihaa, lähes pelkkää punaista lihaa 2kk, vähän karkkia myös. Liikunta minimissä. Lopputulos? Kokonaiskolesteroli -2,5 ja verensokeri -1,2. Paineet normaalit.
Lääkäri suuttui tuloksista. :D
Paljonko tuo kokonaiskolesteroli oli lopulta?

Itse syö tota AB jogurttia 2%? Rasvaa. Pitää testaa tota kreikkalaista myös
AP
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli myös 3kk kokeilu, lähinnä kalaa, broiskua ja kasviksia lisukkeineen sekä herkut minimiin. Liikuin. Lopputulos? -0,1 kokonaiskolesteroli sekä verensokeri. Paine ei muuttunut.
Söin lihaa, lähes pelkkää punaista lihaa 2kk, vähän karkkia myös. Liikunta minimissä. Lopputulos? Kokonaiskolesteroli -2,5 ja verensokeri -1,2. Paineet normaalit.
Lääkäri suuttui tuloksista. :D
Suuttui? Nyt keksit omiasi.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ajassa arvot eivät ennätä palata normaalitasolle pelkällä ruokavaliolla, pitää lisätä aerobista liikuntaa. Tein tuon ihmiskokeen vuosi sitten. Ainoa mikä laski oli triglyseridit ja se vaikutti vain vähän kokonaiskolesteroliin. Vasta kun lisäsin aerobisen liikunnan arvot laskivat normaalitasolle. Toki ihmisillä on erilaisia aineenvaihduntoja, joten voi toimiakin sinulla. Onnea ihmiskokeeseen!
Hyvin yksilöllistä. Vaikka sulla ei laskenut, jollakin saattaa laskea. Nuo rasva-aevot ovat hyvinkin geneettinen asia. Joillakin on hyvin tarkkaa syömisten kanssa, vaikutukset nopeita suuntaan jos toiseen. Joillakin on koholla vaikka söisi ns. hyvin. Joillakin, kuten mulla, on aivan sama miten syön niin arvot ovat ihanteelliset vuodesta toiseen, vaikka keski-iässä mennään. Jokatapauksessa olisi tietysti hyvä syödä hyviä rasvoja, kuituja, kasviksia. Vaikutukset ovat merkittäviä yleisen voinnin ja sisäelinten kannalta.
Muistan joskus lukeneeni että maitorasvan homogenointi ei tehnyt hyvää sen imeytymiselle elimistössä. Luomu maito ilmeisesti on homogenoimatonta, mutta maitoa itsessään menee lähinnä kahviin. 1.5% tavallista.
Yksi mikä itsellä kanssa menee tohon 20% suositusten ulkopuolelle on leikkeleet. Syön kinkkuleikettä päivittäin. Mutta tasolla 2-4 siivua /pv. Joten en usko sen minun terveyttäni kaatavan. Keittokinkkua pääasiassa. Hyvää ja toimii pienenä proteiinin lähteenä kokonaisuudessa.
Mielipide tuntuu jakautuvan vahvasti viljojen/sokerien karsimisen ja yleisen suositusten mukaiseen ruokavalioon. Mä nyt testaan ensin tätä yleistä, kun on helppo toteuttaa ja ylläpitää.
Ostin muuten pitkästä aikaa maitorahkaa. Aktiivipunttiaikoina tuttu tuote.
Lusikka pelkavansiemenrouhetta ja mustikoita + tilkka rypsäriä päälle. Maistui hyvälle... ja edullista. Tosin moni pitänee ihan myrkkynä tuollaista sotkua. Sis. Siemenöljyjä ja rasvatonta maitoa... :/
Kyllä tuokin muutos varmaan vaikuttaa positiivisesti terveyteesi. ihan hyvä, kun vähennät vain jonkin verran aluksi niitä lihottavia ruokia. Äkkidieetit ei tahdo toimia. Eli ei pidäisi tulla sitte mitään ihmeellisiä pakko saada 5 pitsaa viikonloppuna- himoja.