Lue keskustelun säännöt.
12v yhdessä eikä vieläkään naimisissa?
14.03.2026 |
Turha varmaan toivoa, että enää naimisiin mennään? Lapsikin jo on, eikä muutosta tullut siitäkään.
Kosin itse 5 vuoden seurustelun jälkeen ja kieltätyi, vaikka sitä ennen oli puhunut itse aiheesta aina silloin tällöin ja kutsui minua vaimona ja oli ollut melko positiivinen asian suhteen. Ja silti edelleen välillä saattaa mainita muutaman vuoden välein naimisiinmenosta, että jos joskus mennään. Taisi viimeksi kolme vuotta sitten edellisen puhua näin.
Jos naimisiinmenosta yrittää puhua, lyö leikiksi. Ja nyt kun on lapsi, niin riittää kuulema kun lapsen elämä turvattu, joten puheet kääntyneet siihen, että miksi vaivautua naimisiin.
Itselle olisi naimisiinmeno tärkeää, mutta elän ilman sitäkin, mutta en ymmärrä tuollaista juupas eipäs leikittelyä.
Kommentit (323)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten miehesi torjui kosintasi? Olitko ihan tosissasi ja selvin päin, vai oliko se vain arkinen heitto, jota mies ei ottanut tosissaan?
Illalla otin puheeksi sängyssä kun olimme kumpikin, ihan selvänä ja rento tunnelma, että olen miettinyt suhdettamme ja kun sinäkin vaimoksi aina puhuttelet, niin mitä olet mieltä, jos menisimme kihloihin? Jotenkin näin. Vasti heti jämäkästi, EI, tunnelma muuttui tyystin, ja sano että ei halua edes keskustella aiheesta?!
Ap
Kysyitkö naimisiin vai kihloihin? En minäkään olisi suostunut kihloihin.
Etkö osaa lukea?
No ap puhuu naimisiinmenosta mutta itse kysyy kihloihin. Eri asia. Jos ap haluaa mennä naimisiin hänen pitää kysyä, että mennäänkö naimisiin, ei mennäänkö kihloihin.
Kihlautuminen on lupaus naimisiinmenosta.
Mutta jos haluaa naimisiin, kannattaa suoraan kysyä sitä. Vai haluaako hän erityisesti nimenomaan odottaa naimisiinmenoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun kommenttini oli tämä:
Miksei sitten puhu suoraan? Ehkä puolisoni ei halua kuulla totuutta, näin epäilen. Aivan kuten ap:ään ei halua ymmärtää, vaikka kaikki viittaa siihen, ettei ap:n kumppani tunne ap:ä kohtaan samoin.
Mies voisi vaikka jättää minut, mutta tässä ollaan 10 vuoden jälkeenkin. Ensimmäisestä kosinnasta on 9 vuotta, toisesta kolme.
Minulle vastattiin näin:
"Ei, vaan sinun kuuluisi lähteä. Rakastuneempi osapuoli on hiukan syyntakeeton tuollaisessa tilanteessa, eikä siis edes pysty näkemään totuutta."
Miksi minun pitäisi lähteä suhteesta, jonka koen hyväksi. Jokainen täysijärkinen aikuinen päättää itse, jääkö vai lähteekö. Syyntakeeton :D Kuten minä tässä keski-iässä tyydyin häneen, niin onhan se mahdollista että hänkin tyytyi minuun. Oli miten oli, minä en ole miestä jättämässä vain sen takia, että hän on kahdesti minua kosinut. Kyllä se on hänen hommansa vaihtaa maisemaa jollei tämä kelpaa. Onko jonoa oven takana? Viisikymppiä lähenee.
Hoitajaksi en alkaisi missään nimessä. Olen senkin sanonut, kun vanhempani hoidin meidän tavatessamme. Eli miehelle ei pitäisi olla mikään epäselvää, jos vaan on kuunnellut. Minäkään en oleta miehen hoitavan minua. Avioliitto toisi vaan ylimääräistä paperisotaa. En esimerkiksi haluaisi jäädä meidän kotiin asumaan, jos miehelle kävisi jotain. Enkä halua yhteistä hautaa. En halua että hänellä olisi päätösvalta minun sairaalahoitooni.
Muistutan, että minä en siis ole ap vaan ap:n miehen kaltainen nainen.
Miten mies on reagoinut, kun olet jo kaksi eri kertaa torjunut hänen kosintansa? Ekan kerran kosi siis vuoden seurustelun jälkeen ja sitten 7 vuoden seurustelun jälkeen. Mitä olet sanonut syyksi, kun olet vastannut "ei" kosintaan?
Aika kylmäveristä kyllä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten miehesi torjui kosintasi? Olitko ihan tosissasi ja selvin päin, vai oliko se vain arkinen heitto, jota mies ei ottanut tosissaan?
Illalla otin puheeksi sängyssä kun olimme kumpikin, ihan selvänä ja rento tunnelma, että olen miettinyt suhdettamme ja kun sinäkin vaimoksi aina puhuttelet, niin mitä olet mieltä, jos menisimme kihloihin? Jotenkin näin. Vasti heti jämäkästi, EI, tunnelma muuttui tyystin, ja sano että ei halua edes keskustella aiheesta?!
Ap
Kysyitkö naimisiin vai kihloihin? En minäkään olisi suostunut kihloihin.
Etkö osaa lukea?
No ap puhuu naimisiinmenosta mutta itse kysyy kihloihin. Eri asia. Jos ap haluaa mennä naimisiin hänen pitää kysyä, että mennäänkö naimisiin, ei mennäänkö kihloihin.
Kihlautuminen on lupaus naimisiinmenosta.
Mutta jos haluaa naimisiin, kannattaa suoraan kysyä sitä. Vai haluaako hän erityisesti nimenomaan odottaa naimisiinmenoa?
Oletko tyhmä?
"Miten mies on reagoinut, kun olet jo kaksi eri kertaa torjunut hänen kosintansa? Ekan kerran kosi siis vuoden seurustelun jälkeen ja sitten 7 vuoden seurustelun jälkeen. Mitä olet sanonut syyksi, kun olet vastannut "ei" kosintaan?"
Ensimmäisen kosinnan jälkeen mies ei ollut pettynyt, mutta jotenkin periksiantamaton. Hän halusi torjunnasta huolimatta, että vaihdetaan sormukset. Kuulemma jotta muut näkee meidän olevan yhdessä. Okei, sopi/i minulle. Timanteille en sano ei.
Toinen kosinta oli arkisempi "kyllähän meidän pitäisi mennä naimisiin, voisihan sen tehdä maistraatissa". Vastasin kuten aiemminkin eli etten ole häitä koskaan halunnutkaan ja avioliitto ei merkitse minulle kuin taloudellista kahden kauppaa. Siihen minulla ei ole tarjota mitään ja hän taas vaatisi avioehtoa, niin miksei vaan anneta asian olla. Tuohon hän ei sano oikein mitään, koska noinhan se asia on. Rakkautta se paperi ei todista millään tavalla. Mies ei edes ole ensi kertaa asialla, joten hänen jos kenen tulisi tietää se!
Vierailija kirjoitti:
"Miten mies on reagoinut, kun olet jo kaksi eri kertaa torjunut hänen kosintansa? Ekan kerran kosi siis vuoden seurustelun jälkeen ja sitten 7 vuoden seurustelun jälkeen. Mitä olet sanonut syyksi, kun olet vastannut "ei" kosintaan?"
Ensimmäisen kosinnan jälkeen mies ei ollut pettynyt, mutta jotenkin periksiantamaton. Hän halusi torjunnasta huolimatta, että vaihdetaan sormukset. Kuulemma jotta muut näkee meidän olevan yhdessä. Okei, sopi/i minulle. Timanteille en sano ei.
Toinen kosinta oli arkisempi "kyllähän meidän pitäisi mennä naimisiin, voisihan sen tehdä maistraatissa". Vastasin kuten aiemminkin eli etten ole häitä koskaan halunnutkaan ja avioliitto ei merkitse minulle kuin taloudellista kahden kauppaa. Siihen minulla ei ole tarjota mitään ja hän taas vaatisi avioehtoa, niin miksei vaan anneta asian olla. Tuohon hän ei sano oikein mitään, koska noinhan se asia on. Rakkautta se paperi ei todista millään tavalla. Mies ei edes ole ensi kertaa asialla, joten hänen jos kenen tulisi tietää se!
Oletko kertonut että et miestä rakasta? Ehkäpä lopettaa silloin utelut naimisiin menemisestä, kun kuulee ettet rakasta häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko iso body count. Sellaisia ei rengasteta
^^ Rakastan miestäni. Lukekaa edelliset kommenttini. Me ollaan lähes 50-vuotiaita. Ei tässä iässä enää lähdetä kauheasti valikoimaan. Mies toki saa laittaa minut vaihtoon, jollen ole paras vaihtoehto hänelle. Mukavaa meillä on, joten mitä takeita olisi, että hänelle tai minullekaan olisi tämän parempaa tarjolla.
Elämän realiteetit tuntuu monella olevan hukassa. Ap:ä kehotetaan tuosta vaan eroamaan, vaikka heillä on lapsi. Minä taas olen tehnyt sen ratkaisun etten loputtomiin etsinyt unelmien prinssiä. Elämäni rakkaus oli eräs toinen ja siihen ei ole paluuta, joten minä tein kuten suurin osa miehistä tekee. Ottaa sen parhaan minkä saa. Eikä tämä ole ollenkaan hullumpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^^ Rakastan miestäni. Lukekaa edelliset kommenttini. Me ollaan lähes 50-vuotiaita. Ei tässä iässä enää lähdetä kauheasti valikoimaan. Mies toki saa laittaa minut vaihtoon, jollen ole paras vaihtoehto hänelle. Mukavaa meillä on, joten mitä takeita olisi, että hänelle tai minullekaan olisi tämän parempaa tarjolla.
Elämän realiteetit tuntuu monella olevan hukassa. Ap:ä kehotetaan tuosta vaan eroamaan, vaikka heillä on lapsi. Minä taas olen tehnyt sen ratkaisun etten loputtomiin etsinyt unelmien prinssiä. Elämäni rakkaus oli eräs toinen ja siihen ei ole paluuta, joten minä tein kuten suurin osa miehistä tekee. Ottaa sen parhaan minkä saa. Eikä tämä ole ollenkaan hullumpaa.
Tavallaan totta, mutta on silti väärin roikottaa toista mukana jos itse vain tyytyy. Se on todella itsekäs teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tänään Iltalehti perukirjoituksessa eteen tulleista ylläreistä:
Toisessa esimerkissä pariskunnan toinen osapuoli kuoli äkillisesti hirvikolarissa. Heillä oli yhteisiä alaikäisiä lapsia, mutta he eivät olleet koskaan saaneet mentyä naimisiin. Nyt sillä oli konkreettisia seurauksia, ja tilanne oli äidille lohduton.
- Perheen äiti ei yhtäkkiä omista mitään, vaan vainajan osuuden omistikin heidän alaikäiset lapsensa, Rainto kertoo.
Eihän aviopuoliso ole perinnönsaaja jos vaikka olisivat olleet naimisissa. Lapset ovat rintaperillisiä. Puolisolla on lakioikeutensa ja sen toki voi menettää jos ei liittoa virallistettu.
Aviopuolisolla eli leskellä on oikeus tasinkoon, avopuolisolla ei. Aviopuoliso saa elinikäisen hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon, avopuoliso ei. Jos lapset haluavat saada oman osuutensa asunnon arvosta rahana, joutuu avoleski ostamaan heidän osuutensa, ja jos ei pysty, niin myymään asunnon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten miehesi torjui kosintasi? Olitko ihan tosissasi ja selvin päin, vai oliko se vain arkinen heitto, jota mies ei ottanut tosissaan?
Illalla otin puheeksi sängyssä kun olimme kumpikin, ihan selvänä ja rento tunnelma, että olen miettinyt suhdettamme ja kun sinäkin vaimoksi aina puhuttelet, niin mitä olet mieltä, jos menisimme kihloihin? Jotenkin näin. Vasti heti jämäkästi, EI, tunnelma muuttui tyystin, ja sano että ei halua edes keskustella aiheesta?!
Ap
Kysyitkö naimisiin vai kihloihin? En minäkään olisi suostunut kihloihin.
Kai jokainen ymmärtää jos puhutaan kihloista että se on lupaus avioliitosta. Vai selkosuomenkielelläkö parisuhteissa vain puhutaan?
Minä voisin mennä puolisoni kanssa naimisiin, mutta en kihloihin. Mikä ihmeen välivaihe se kihlaus tässä kohtaa (15v yhdessä, 2 lasta, yhteinen omistusasunto) enää on? Sitä joko mennään naimisiin tai ei mennä. Ei meinata.
Kihlaus astuu voimaan siinä vaiheessa kun sovitte menevänne naimisiin. Ainakin esteiden tutkintaan menevän ajan pitää olla kihloissa.
Kihlauksella ei ole minkäännäköistä juridista asemaa, että eipä varsinaisesti tarvitse.
Ei olekaan, eikä tarvitsekaan. Siitä huolimatta se tarkoittaa ajanjaksoa sopimuksesta liittoon.
Ilmeisesti jotkut luulevat ettei olla kihloissa, ellei kihalutumiseen liity jotain suurieleistä julkista spektaakkelia. Voit kihlautua vaikka vessanpöntöllä istuessasi, jos siinä sovit puolisosi kanssa että menette naimisiin.
Mikä ei tippaakaan poista sitä, että en vastaisi kyllä, jos mies haluaisi epämääräisesti kihloihin. Joko sitä mennään naimisiin tai ei mennä, ei tässä 15 vuoden yhdessäolon jälkeen mitään epämääräistä kihlausta tarvita.
Onneksi omalle miehelle oli selvää, että kysytään haluatko mennä naimisiin kanssani ja sovitaan hääpäivä saman tien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^^ Rakastan miestäni. Lukekaa edelliset kommenttini. Me ollaan lähes 50-vuotiaita. Ei tässä iässä enää lähdetä kauheasti valikoimaan. Mies toki saa laittaa minut vaihtoon, jollen ole paras vaihtoehto hänelle. Mukavaa meillä on, joten mitä takeita olisi, että hänelle tai minullekaan olisi tämän parempaa tarjolla.
Elämän realiteetit tuntuu monella olevan hukassa. Ap:ä kehotetaan tuosta vaan eroamaan, vaikka heillä on lapsi. Minä taas olen tehnyt sen ratkaisun etten loputtomiin etsinyt unelmien prinssiä. Elämäni rakkaus oli eräs toinen ja siihen ei ole paluuta, joten minä tein kuten suurin osa miehistä tekee. Ottaa sen parhaan minkä saa. Eikä tämä ole ollenkaan hullumpaa.
Oletko kysynyt mieheltäsi onko tyytyminen hänestä hullumpaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^^ Rakastan miestäni. Lukekaa edelliset kommenttini. Me ollaan lähes 50-vuotiaita. Ei tässä iässä enää lähdetä kauheasti valikoimaan. Mies toki saa laittaa minut vaihtoon, jollen ole paras vaihtoehto hänelle. Mukavaa meillä on, joten mitä takeita olisi, että hänelle tai minullekaan olisi tämän parempaa tarjolla.
Elämän realiteetit tuntuu monella olevan hukassa. Ap:ä kehotetaan tuosta vaan eroamaan, vaikka heillä on lapsi. Minä taas olen tehnyt sen ratkaisun etten loputtomiin etsinyt unelmien prinssiä. Elämäni rakkaus oli eräs toinen ja siihen ei ole paluuta, joten minä tein kuten suurin osa miehistä tekee. Ottaa sen parhaan minkä saa. Eikä tämä ole ollenkaan hullumpaa.
Oletko kysynyt mieheltäsi onko tyytyminen hänestä hullumpaa?
Niin surkeaa tuollainen tyytyminen/roikkuminen koska ei parempaakaan ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos argumentti on, että naimisiin meneminen ei ole itselle tärkeää, niin eihän sillä samalla logiikalla ajatellen ole mitään väliä, jos meneekin naimisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juuri tänään Iltalehti perukirjoituksessa eteen tulleista ylläreistä:
Toisessa esimerkissä pariskunnan toinen osapuoli kuoli äkillisesti hirvikolarissa. Heillä oli yhteisiä alaikäisiä lapsia, mutta he eivät olleet koskaan saaneet mentyä naimisiin. Nyt sillä oli konkreettisia seurauksia, ja tilanne oli äidille lohduton.
- Perheen äiti ei yhtäkkiä omista mitään, vaan vainajan osuuden omistikin heidän alaikäiset lapsensa, Rainto kertoo.
Eihän aviopuoliso ole perinnönsaaja jos vaikka olisivat olleet naimisissa. Lapset ovat rintaperillisiä. Puolisolla on lakioikeutensa ja sen toki voi menettää jos ei liittoa virallistettu.
Aviopuolisolla eli leskellä on oikeus tasinkoon, avopuolisolla ei. Aviopuoliso saa elinikäisen hallintaoikeuden yhteiseen asuntoon, avopuoliso ei. Jos lapset haluavat saada oman osuutensa asunnon arvosta rahana, joutuu avoleski ostamaan heidän osuutensa, ja jos ei pysty, niin myymään asunnon.
Joillekin miehille ongelma onjuurikin tämä. Ei haluta millään, että vaimolla olisi oikeutta edes tasinkion. Saa miettimään miksi ylipäätään pitää olla edes suhteessa, jos ei halua turvata lapsiensa elämää oman kuolemansa jälkeen. Koska ei se lapsien tilannetta paranna, että isän kuoleman jälkeen pitää vielä muuttaa vuokrakämppään tukien varaan, kun isä ei halunnut penniäkään eloon jäävälle puolisolle
Vierailija kirjoitti:
^^ Rakastan miestäni. Lukekaa edelliset kommenttini. Me ollaan lähes 50-vuotiaita. Ei tässä iässä enää lähdetä kauheasti valikoimaan. Mies toki saa laittaa minut vaihtoon, jollen ole paras vaihtoehto hänelle. Mukavaa meillä on, joten mitä takeita olisi, että hänelle tai minullekaan olisi tämän parempaa tarjolla.
Elämän realiteetit tuntuu monella olevan hukassa. Ap:ä kehotetaan tuosta vaan eroamaan, vaikka heillä on lapsi. Minä taas olen tehnyt sen ratkaisun etten loputtomiin etsinyt unelmien prinssiä. Elämäni rakkaus oli eräs toinen ja siihen ei ole paluuta, joten minä tein kuten suurin osa miehistä tekee. Ottaa sen parhaan minkä saa. Eikä tämä ole ollenkaan hullumpaa.
Olet koko ajan kirjoittanut, että tyydyt mieheesi ja elämäsi rakkauden perään haaveilet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miten mies on reagoinut, kun olet jo kaksi eri kertaa torjunut hänen kosintansa? Ekan kerran kosi siis vuoden seurustelun jälkeen ja sitten 7 vuoden seurustelun jälkeen. Mitä olet sanonut syyksi, kun olet vastannut "ei" kosintaan?"
Ensimmäisen kosinnan jälkeen mies ei ollut pettynyt, mutta jotenkin periksiantamaton. Hän halusi torjunnasta huolimatta, että vaihdetaan sormukset. Kuulemma jotta muut näkee meidän olevan yhdessä. Okei, sopi/i minulle. Timanteille en sano ei.
Toinen kosinta oli arkisempi "kyllähän meidän pitäisi mennä naimisiin, voisihan sen tehdä maistraatissa". Vastasin kuten aiemminkin eli etten ole häitä koskaan halunnutkaan ja avioliitto ei merkitse minulle kuin taloudellista kahden kauppaa. Siihen minulla ei ole tarjota mitään ja hän taas vaatisi avioehtoa, niin miksei vaan anneta asian olla. Tuohon hän ei sano oikein mitään, koska noinhan se asia on. Rakkautta se paperi ei todista millään tavalla. Mies ei edes ole ensi kertaa asialla, joten hänen jos kenen tulisi tietää se!
Oletko kertonut että et miestä rakasta? Ehkäpä lopettaa silloin utelut naimisiin menemisestä, kun kuulee ettet rakasta häntä.
Kaikista parasta olis ettei anna väärää toivoa ja eroaa miehestä, mies selvästi on tosissaan ja rakastaa häntä mutta hän ei rakasta miestään.
Näen naimisiinmenon vaivalloisena. Avioliitto ei ole sen vaivan arvoista. Siksi ei ole aivan sama meneekö naimisiin vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Näen naimisiinmenon vaivalloisena. Avioliitto ei ole sen vaivan arvoista. Siksi ei ole aivan sama meneekö naimisiin vai ei.
Mikä siitä tekee vaivalloista?
Mikä ei tippaakaan poista sitä, että en vastaisi kyllä, jos mies haluaisi epämääräisesti kihloihin. Joko sitä mennään naimisiin tai ei mennä, ei tässä 15 vuoden yhdessäolon jälkeen mitään epämääräistä kihlausta tarvita.