Lue keskustelun säännöt.
Nuoret naiset viettävät aikaa nykyään keskenään, ilman poikakavereita/miesystäviä
14.03.2026 |
Olen seurannut tyttärieni kautta nykynuorison muuttuneita tapoja. Parikymppiset nuoret viettävät iltaa keskenään jonkun kotona tai keskenään reissussa, eikä kukaan seurustele tai edes deittaile.
Minulla on 4 tytärtä ikähaarukassa 16-26, eikä ylsikään ole milläänlailla ollut kiinnostunut seurustelusta. Sama tyttärieni kaveriporukassa, pelkkiä nuoria naisia joita ei seurustelu kiinnosta.
Näin se maailma muuttuu.
Kommentit (331)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosituhannen alussa meidän ammattikoulun poikavaltaisesta luokasta muistaakseni 2/20 oli kumppani.
Mun 18-v. poika on seurustellut saman tytön kanssa kaksi vuotta. Muitakin tarjokkaita on ollut. Kunnioittava, fiksu, kohtelee tyttökaveriaan arvostavasti ja hellästi, kyselee ja kuuntelee, on kiinnostunut, puhuu kauniisti, kertoo rakastavansa, istuu tuntikausia sen harrastusnäytôksissä mukana kannustamassa. Kyllä sellaiset nuoret miehet saavat tyttöystäviä.
Sama juttu ollut aina omilla pojilla, mutta ovat kyllä vanhempia. Nuorimmainen on 28-vuotias ja vanhempi jo päälle kolmikymppinen. Kummallakaan ei ole ollut ongelmia löytää tyttöystävää missään vaiheessa ja kumpikin elää parisuhteessa. Vanhempi on naimisissa ja tulossa isäksi. Ainoastaan tosiaan tämä nuorimmainen, tytär, on sinkku ja ei mitään kiinnostusta parisuhteeseen.
Varmaan poikiesi ei tarvitse tuntea suhteessaan pelkoa, kuulla loukkaavia huomautuksia usein tai kohdata illalla makuuhuoneessa epämiellyttäviä ja "epänormaaleja" vaatimuksia kumppanilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset eivät ole koskaan mittaushistorian aikana syöneet niin paljon mielialalääkeitä, kuin nykyään.
Naisten kokema yksinäisyys ei myöskään ole koskaan aiemmin ollut näin yleistä.
Mun mielestä olisi ihan hyvä kysyä, että miten me olemme yhteiskuntana päätyneet tällaiseen tilanteeseen.
Miesten pitäisi syödä niitä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset eivät ole koskaan mittaushistorian aikana syöneet niin paljon mielialalääkeitä, kuin nykyään.
Naisten kokema yksinäisyys ei myöskään ole koskaan aiemmin ollut näin yleistä.
Mun mielestä olisi ihan hyvä kysyä, että miten me olemme yhteiskuntana päätyneet tällaiseen tilanteeseen.
Digitalisaatio, miehet, milleniaalien aivovauriot päätöksenteossa, kansainvälisyys jne.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se nykyään on, ihan samaa seurasin oman tyttären ja tuttavien lasten osalta. Juuri kukaan ei seurustele/seurustellut. Jatko-opintojen aikana asia sitten muuttuu. Ehkä pieni mutta surullinen osatekijä on tässäkin some, nuorille ei tahdo kelvata enää "tavis" vaikka itsekin olisi.
Miksi pitäisi kelvata kun elämässä on muuta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä naisena sanoisin että hyvä juttu. Tässä vaiheessa harmittaa, että parikymppisenä sekä itsellä että muilla nuorilla naisilla fokus oli niin täysin parisuhteessa ja miesten miellyttämisessä. Ystävyyssuhteet jäivät ohuiksi, ja ruuhkavuosien myötä ne ovat katkenneet kokonaan. Tässä iässä jos eroaa tai leskeytyy, hyvät ystävät ovat kullanarvoisia.
Ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Romanttisen rakkauden ylivalta saa meidät helposti laiminlyömään muiden läheisten ihmissuhteiden luomisen ja hoitamisen. Oli jo aikakin päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua. Maailma on sen koommin muuttunut, mutta parisuhdetta arvioimme yhä osittain vanhentunein perustein.
Olisiko tässä tapahtumassa muutos? Ainakin naisille ystävyyssuhteet ovat usein sitä kestävää ja pyyteetöntä rakkautta, jonka varaan elämä ja arki lopulta rakentuu. Aliarvioimme niiden merkitystä. Itse ajattelen, että voisin vanhuudenturvakfi perustaa asumisyhteisön naispuolisten ystävien kanssa. Enemmän luottaisin siihen kuin parisuhteeseen.
Ei naisten ystävyyssuhteet useinkaan jatku nuoruusiän ja biletysiän jälkeen.se on illuusio. Itsekkyys kun lisääntyy kaiken aikaa, niin ne ystävyyssuhteet katkeaa helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kutsuu kehitykseksi, toinen taantumukseksi. Todella moni tulee katumaan keski-ikäisenä kun perhettä ei ole.
Mitä he katuu?
Jos sinun täytyy sitä erikseen kysyä niin lienee turhaa yrittää asiasta keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Oma kumppanini ja yhteiset lapsemme ovat parhaat asiat elämässäni. Mikään saavutus työelämässä, matkustelu tai hedonistinen mielihyvä ei pääse lähellekään.
Mutta lapsethan ovat ylin hedonismin muoto, siis omat geenit saatetaan eteenpäin.
Äärettömän narsistista tehdä kopioita itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se nykyään on, ihan samaa seurasin oman tyttären ja tuttavien lasten osalta. Juuri kukaan ei seurustele/seurustellut. Jatko-opintojen aikana asia sitten muuttuu. Ehkä pieni mutta surullinen osatekijä on tässäkin some, nuorille ei tahdo kelvata enää "tavis" vaikka itsekin olisi.
Miksi pitäisi kelvata kun elämässä on muuta?
Ei tarvitsekaan kelvata mutta se vain että ulkonäön ja statuksen korostaminen on mennyt ihan överiksi ja some on syypää.
Olen huomannut saman kuin aloittaja. Vaikka tyttäristäni kaksi on parisuhteessa, hekin viettävät vapaa-ajastaa paljon ystävättäriensä kanssa ja matkustavat ulkomaille sisariensa kanssa. Joskus kahdestaan ja joskus kolmestaan.
Kai tyttöjen kesken on vain paljon mukavampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Oma kumppanini ja yhteiset lapsemme ovat parhaat asiat elämässäni. Mikään saavutus työelämässä, matkustelu tai hedonistinen mielihyvä ei pääse lähellekään.
Mutta lapsethan ovat ylin hedonismin muoto, siis omat geenit saatetaan eteenpäin.
Lasten kasvattaminen ei ole mielestäni hedonismia. Se on yhdistelmä rankkaa työtä, valvomista, raatamista, huolehtimista, mutta samaan aikaan se on sellaista aivan erityisen rakkauden kokemista, mitä en ole pystynyt missään muualla kokemaan.
Vanhemmuus on enemmänkin kuin haastavan tutkinnon opiskelu. Samaan aikaan sekä tosi rankkaa ja raastavaa, ja äärimmäisen palkitsevaa.
Mielestäni hedonismi ei ole oikea sana kuvaamaan tuollaista. Hedonismi on käsittääkseni vain lyhytkestoisen mielihyvän jahtaamista, ilman että siihen liityyy kärsimistä ja uhrauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kaikki hyvät asiat ja perinteet on rikottu. Ei ole enää mitään turvallisuutta ja selkeitä juttuja.
Nimenomaan turvallisuutta tuo on. Monet nuoret miehet ovat nykyään aggressiivisia naisvihaajia.
Feministit ovat lietsoneet 20 vuotta miesvihaa. Miksi unohdit tämän?
Tämä on totta! Mies vai karhu, miehet tykinruoaksi yms. Tämän viestin feministit antavat jo pikkupojille.
No mä olen metsässä tosi paljon, en kertaakaan ole edes kohdannut karhua.
Kolme (suomalaista) miestä on pahoinpidellyt mua ja vielä useampi tyytynyt vain ahdistelemaan, jopa suoraa solvaamista täysin tuntemattomilta.
En mä silti miehiä yleisesti vihaa, tunnen oikein kultaisia ja lempeitä miehiä ja mielelläni sellaisen ottaisin vierelleni ja kohtelisin hyvin vaikka mulla olisikin kaikki syyt katkeroitua, en suostu siihen.
Onko koskaan julkaistu tilastoa siitä montako naaraskarhua uroskarhu on tappanut tai pahoinpidellyt?
No mitä nyt ihmettä? 😂
Ihmisellä on syntyjään mahdollisuus pahaan. Lähtökohtaisesti olemme saalistava ja killpaileva petolaji, joka tappaa omaa lajiaan siinä missä karhutkin, mitä läheskään kaikki pedot eivät tee. Mutta jotkut naiset tuntuvat elävän ihmeellisessä käsityksessä, että yhteiskunnan pitäisi onnistua takaamaan, ettei mitään pahaa koskaan tapahdu yhdellekään ihmiselle yhdenkään tietoisesti väärin toimivan ihmisen toimesta. Ja niin kauan kuin tällaista ei voida taata, on yhteiskunta lähtökohtaisesti naisvihamielinen. Mistä he ovat saaneet sellaisen käsityksen, että maailmalta voi vaatia, ettei kukaan tee rikoksia? Suomessa rikoksista rangaistaan, ja järjestelmään on sisäänrakennettuna se, että sitä voidaan kehittää aina toimivampaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuosituhannen alussa meidän ammattikoulun poikavaltaisesta luokasta muistaakseni 2/20 oli kumppani.
Mun 18-v. poika on seurustellut saman tytön kanssa kaksi vuotta. Muitakin tarjokkaita on ollut. Kunnioittava, fiksu, kohtelee tyttökaveriaan arvostavasti ja hellästi, kyselee ja kuuntelee, on kiinnostunut, puhuu kauniisti, kertoo rakastavansa, istuu tuntikausia sen harrastusnäytôksissä mukana kannustamassa. Kyllä sellaiset nuoret miehet saavat tyttöystäviä.
Sama juttu ollut aina omilla pojilla, mutta ovat kyllä vanhempia. Nuorimmainen on 28-vuotias ja vanhempi jo päälle kolmikymppinen. Kummallakaan ei ole ollut ongelmia löytää tyttöystävää missään vaiheessa ja kumpikin elää parisuhteessa. Vanhempi on naimisissa ja tulossa isäksi. Ainoastaan tosiaan tämä nuorimmainen, tytär, on sinkku ja ei mitään kiinnostusta parisuhteeseen.
Varmaan poikiesi ei tarvitse tuntea suhteessaan pelkoa, kuulla loukkaavia huomautuksia usein tai kohdata illalla makuuhuoneessa epämiellyttäviä ja "epänormaaleja" vaatimuksia kumppanilta.
Mitkä ovat epämiellyttäviä ja epänormaaleja vaatimuksia?
Ap:n kokemuksen perusteella jälleen kerran KAIKKI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-ikäisenä naisena sanoisin että hyvä juttu. Tässä vaiheessa harmittaa, että parikymppisenä sekä itsellä että muilla nuorilla naisilla fokus oli niin täysin parisuhteessa ja miesten miellyttämisessä. Ystävyyssuhteet jäivät ohuiksi, ja ruuhkavuosien myötä ne ovat katkenneet kokonaan. Tässä iässä jos eroaa tai leskeytyy, hyvät ystävät ovat kullanarvoisia.
Ystävyyttä pidettiin 1800-luvulle asti ihmisen läheisimpänä henkilökohtaisena suhteena, ennen kuin avioliitto otti tämä roolin. Romanttisen rakkauden ylivalta saa meidät helposti laiminlyömään muiden läheisten ihmissuhteiden luomisen ja hoitamisen. Oli jo aikakin päästää keskiaikainen ritari ratsastamaan kohti auringonlaskua. Maailma on sen koommin muuttunut, mutta parisuhdetta arvioimme yhä osittain vanhentunein perustein.
Olisiko tässä tapahtumassa muutos? Ainakin naisille ystävyyssuhteet ovat usein sitä kestävää ja pyyteetöntä rakkautta, jonka varaan elämä ja arki lopulta rakentuu. Aliarvioimme niiden merkitystä. Itse ajattelen, että voisin vanhuudenturvakfi perustaa asumisyhteisön naispuolisten ystävien kanssa. Enemmän luottaisin siihen kuin parisuhteeseen.
Ei naisten ystävyyssuhteet useinkaan jatku nuoruusiän ja biletysiän jälkeen.se on illuusio. Itsekkyys kun lisääntyy kaiken aikaa, niin ne ystävyyssuhteet katkeaa helposti.
Mä ole kyllä hieman eri mieltä tuosta asiasta. Ystävyyssuhteet ei nykyisin katkea vaikka toinen muuttaisi eripuolelle maapalloa toisin kun aikana jolloin se yhteydenpito oli haasteellisempaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman kuin aloittaja. Vaikka tyttäristäni kaksi on parisuhteessa, hekin viettävät vapaa-ajastaa paljon ystävättäriensä kanssa ja matkustavat ulkomaille sisariensa kanssa. Joskus kahdestaan ja joskus kolmestaan.
Kai tyttöjen kesken on vain paljon mukavampaa.
Akkalaumat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erittäin huono kehityssuunta. Surullinenkin. Surullista, kuinka tuollaiset nuoret naiset eivät ymmärrä, miten paljon kaikkea, varsinkin onnellisuutta, parisuhde miehen kanssa toisi lisää heidän elämäänsä.
Mitä parisuhde miehen kanssa voisi tuoda naisen elämään? Puhutaan nyt siis vain positiivisista asioista.
Eilen juuri luin ketjua jossa nainen ei halunnut erota kun lapsilta menisi elintaso.
Hyvin harva nuori nykyisin haaveilee lapsista.
Se on todella outoa. Vaikea tajuta, mikä aiheuttaa sen asenteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Oma kumppanini ja yhteiset lapsemme ovat parhaat asiat elämässäni. Mikään saavutus työelämässä, matkustelu tai hedonistinen mielihyvä ei pääse lähellekään.
Mutta lapsethan ovat ylin hedonismin muoto, siis omat geenit saatetaan eteenpäin.
Lasten kasvattaminen ei ole mielestäni hedonismia. Se on yhdistelmä rankkaa työtä, valvomista, raatamista, huolehtimista, mutta samaan aikaan se on sellaista aivan erityisen rakkauden kokemista, mitä en ole pystynyt missään muualla kokemaan.
Vanhemmuus on enemmänkin kuin haastavan tutkinnon opiskelu. Samaan aikaan sekä tosi rankkaa ja raastavaa, ja äärimmäisen palkitsevaa.
Mielestäni hedonismi ei ole oikea sana kuvaamaan tuollaista. Hedonismi on käsittääkseni vain lyhytkestoisen mielihyvän jahtaamista, ilman että siihen liityyy kärsimistä ja uhrauksia.
Eli lapset ovat oman egon jatke joiden avulla päteä. Lapsia tehdään silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita oman tärkeyden tunteen välikappaleeksi, poistamaan yksinäisyyttä, tyydyttämään läheisyyden kaipuuta, yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset naiset eivät ole koskaan mittaushistorian aikana syöneet niin paljon mielialalääkeitä, kuin nykyään.
Naisten kokema yksinäisyys ei myöskään ole koskaan aiemmin ollut näin yleistä.
Mun mielestä olisi ihan hyvä kysyä, että miten me olemme yhteiskuntana päätyneet tällaiseen tilanteeseen.
Miesten pitäisi syödä niitä enemmän.
Täydellisessä maailmassa kukaan ei koskaan söisi psyykelääkkeitä. Ne aiheuttavat tutkitusti monille ihmisille vakavia negatiivisia sivuvaikutuksia, jotka pahimmillaan voivat kestää vuosikausia, jopa kymmeniä vuosia.
Ymmärrän että joissain tilanteissa joudutaan pakon sanelemana antamaan ihmisille psyykelääkkeitä, mutta se on todella vakava toimenpide alkaa dramaattisesti muuttelemaan ihmisen aivokemiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kuulla. Oma kumppanini ja yhteiset lapsemme ovat parhaat asiat elämässäni. Mikään saavutus työelämässä, matkustelu tai hedonistinen mielihyvä ei pääse lähellekään.
Mutta lapsethan ovat ylin hedonismin muoto, siis omat geenit saatetaan eteenpäin.
Lasten kasvattaminen ei ole mielestäni hedonismia. Se on yhdistelmä rankkaa työtä, valvomista, raatamista, huolehtimista, mutta samaan aikaan se on sellaista aivan erityisen rakkauden kokemista, mitä en ole pystynyt missään muualla kokemaan.
Vanhemmuus on enemmänkin kuin haastavan tutkinnon opiskelu. Samaan aikaan sekä tosi rankkaa ja raastavaa, ja äärimmäisen palkitsevaa.
Mielestäni hedonismi ei ole oikea sana kuvaamaan tuollaista. Hedonismi on käsittääkseni vain lyhytkestoisen mielihyvän jahtaamista, ilman että siihen liityyy kärsimistä ja uhrauksia.
Eli lapset ovat oman egon jatke joiden avulla päteä. Lapsia tehdään silkasta itsekkyydestä tyydyttämään niitä omia narsistisia tarpeita oman tärkeyden tunteen välikappaleeksi, poistamaan yksinäisyyttä, tyydyttämään läheisyyden kaipuuta, yms.
Katso kuinka jalo olen kun uhraan itseni lasten eteen.
Tuollaista se nykyään on, ihan samaa seurasin oman tyttären ja tuttavien lasten osalta. Juuri kukaan ei seurustele/seurustellut. Jatko-opintojen aikana asia sitten muuttuu. Ehkä pieni mutta surullinen osatekijä on tässäkin some, nuorille ei tahdo kelvata enää "tavis" vaikka itsekin olisi.