Lue keskustelun säännöt.
Oletko kokenut radiohiljaisuutta ystävän suunnalta?
13.03.2026 |
Ystävä katoaa täysin ei laita viestiä, ei soita, ei ehdota tapaamista - ei mitään - pelkkää radiohiljaisuutta. Kuinka kauan sitä kesti ja mikä oli syy?
Kommentit (53)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä syyt löytyvät omasta elämästä, rakastumisia, työkuormaa, arjen menoja, sairastumisia, synttäreitä, sukujuttuja, lapsi arkea. Tuntuu pinnalliselta heittää joku viesti, jos ei kerkeä vastaamaan/paneutumaan keskustelemaan rauhassa, tietää että toinen ehdottaa jotain eikö halua / pysty sopimaan nyt juuri mitään. Ystävä käy mielessä, mutta ei tule tehtyä mitään konkreettista sen eteen; saamattomuus. Toinen voi myös antaa tilaa, odottaa että toinen soittaa. Aina en muista vastata ellen vastaa heti.
Voihan se olla kuollut, puhelin kadonnut tms.
Pitkän listan tekosyitä rustasit.
Tiputan pois arjestani nykyään juuri tuommoiset saamarin syyllistäjämarttyyrit. Tuo voi ehkä olla sinulle tekosyylista, mutta minun arjessani totisinta totta. Kun koko ajan on kalenteri piukassa kaiken maailman vasuja, neuvoloita, arviointikeskusteluja, hammaslääkäreitä, lääkärikäyntejä, vanhempainiltoja, synttäreitä, lasten harrastusten kuskauksia/kisoja/talkootyötä, sairasteluja ja muuta ruuhkavuosirallia, en vaan jaksa yhtäkään kuormittavaa ihmissuhdetta. En jaksa niitä ihmisiä, jotka hiillostavat ja tivaavat loputtomiin milloin nähdään ja eipä ole sinustakaan pitkään aikaan kuulunut. No nyt kuului, mutta käytät senkin hetken marmattamiseen?! Tosi motivoivaa nähdä tai laittaa viestiä kun aina joutuu puolustuskannalle. Arvostan ystäviä, joiden tietää olevan rinnalla ja tukena, vaikka ei ruuhkavuosina koko ajan nähdä tai kuulla. Mutta kun kuullaan, juttu jatkuu siitä mihin se jäi.
En uskoa sinua sekuntiakaan. Jos kalenterisi olisi täynnä, ei sinulla olisi aikaa palstailla, vaan viettäisit aikaa perheesi tai niiden oikeiden ystävien kanssa etkä olisi heti syllistämässä muita. Mieti sitä. Vaikutat todella uupuneelta, joten pyydä hyvä ihminen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen se, joka hiljensi radion. Valittamisen sietokyky tuli täyteen.
Jep. Aina kaikki pyöri hänen sairautensa ja työkyvyttömyytensä ympärillä. En enää jaksanut olla kuunteleva korva.
Minäkään en jaksanut, kunnes sairastuin itse. Sitten alkoi jatkuvasti pyörimään omassa mielessä tämä sairastumiseni, joka rajoittaa normaalia arkea aikalailla. Nyt ymmärrän miksi toinen puhui paljon terveysongelmistaan. Elämä muuttuu vakavan sairauden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Oletko yrittänyt itse laittaa viestiä tai ehdottaa tapaamista? Jos et, niin ei sinulla ole oikeutta arvostella toistakaan asiasta johon itsekin syyllistyt.
Kovat on olettamukset sinulla, mutta väärässä olet. Selvää radiohiljaisuutta ja huomaan kelpaavani vain kun hänellä on vaikeaa. Olen ollut yhteydessä, saamatta vastausta ja mikään viestein/puheluin pommittava henkilö en ole.
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa enää vapaa-ajalla kuunnella vittuilua, töissä saa tarpeeksi
Vaihda työpaikkaa ja hankia parempia frendejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä syyt löytyvät omasta elämästä, rakastumisia, työkuormaa, arjen menoja, sairastumisia, synttäreitä, sukujuttuja, lapsi arkea. Tuntuu pinnalliselta heittää joku viesti, jos ei kerkeä vastaamaan/paneutumaan keskustelemaan rauhassa, tietää että toinen ehdottaa jotain eikö halua / pysty sopimaan nyt juuri mitään. Ystävä käy mielessä, mutta ei tule tehtyä mitään konkreettista sen eteen; saamattomuus. Toinen voi myös antaa tilaa, odottaa että toinen soittaa. Aina en muista vastata ellen vastaa heti.
Voihan se olla kuollut, puhelin kadonnut tms.
Pitkän listan tekosyitä rustasit.
Tiputan pois arjestani nykyään juuri tuommoiset saamarin syyllistäjämarttyyrit. Tuo voi ehkä olla sinulle tekosyylista, mutta minun arjessani totisinta totta. Kun koko ajan on kalenteri piukassa kaiken maailman vasuja, neuvoloita, arviointikeskusteluja, hammaslääkäreitä, lääkärikäyntejä, vanhempainiltoja, synttäreitä, lasten harrastusten kuskauksia/kisoja/talkootyötä, sairasteluja ja muuta ruuhkavuosirallia, en vaan jaksa yhtäkään kuormittavaa ihmissuhdetta. En jaksa niitä ihmisiä, jotka hiillostavat ja tivaavat loputtomiin milloin nähdään ja eipä ole sinustakaan pitkään aikaan kuulunut. No nyt kuului, mutta käytät senkin hetken marmattamiseen?! Tosi motivoivaa nähdä tai laittaa viestiä kun aina joutuu puolustuskannalle. Arvostan ystäviä, joiden tietää olevan rinnalla ja tukena, vaikka ei ruuhkavuosina koko ajan nähdä tai kuulla. Mutta kun kuullaan, juttu jatkuu siitä mihin se jäi.
En uskoa sinua sekuntiakaan. Jos kalenterisi olisi täynnä, ei sinulla olisi aikaa palstailla, vaan viettäisit aikaa perheesi tai niiden oikeiden ystävien kanssa etkä olisi heti syllistämässä muita. Mieti sitä. Vaikutat todella uupuneelta, joten pyydä hyvä ihminen apua.
Mikä sinä olet määräilemään miten kukakin saa rentoutua? Vaikutat sietämättömältä. Ei ihme jos ystävät kaikkoavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet todennäköisesti loukannut häntä eikä enää pysty luottamaan sinuun. Siksi on hiljaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä syyt löytyvät omasta elämästä, rakastumisia, työkuormaa, arjen menoja, sairastumisia, synttäreitä, sukujuttuja, lapsi arkea. Tuntuu pinnalliselta heittää joku viesti, jos ei kerkeä vastaamaan/paneutumaan keskustelemaan rauhassa, tietää että toinen ehdottaa jotain eikö halua / pysty sopimaan nyt juuri mitään. Ystävä käy mielessä, mutta ei tule tehtyä mitään konkreettista sen eteen; saamattomuus. Toinen voi myös antaa tilaa, odottaa että toinen soittaa. Aina en muista vastata ellen vastaa heti.
Voihan se olla kuollut, puhelin kadonnut tms.
Pitkän listan tekosyitä rustasit.
Tiputan pois arjestani nykyään juuri tuommoiset saamarin syyllistäjämarttyyrit. Tuo voi ehkä olla sinulle tekosyylista, mutta minun arjessani totisinta totta. Kun koko ajan on kalenteri piukassa kaiken maailman vasuja, neuvoloita, arviointikeskusteluja, hammaslääkäreitä, lääkärikäyntejä, vanhempainiltoja, synttäreitä, lasten harrastusten kuskauksia/kisoja/talkootyötä, sairasteluja ja muuta ruuhkavuosirallia, en vaan jaksa yhtäkään kuormittavaa ihmissuhdetta. En jaksa niitä ihmisiä, jotka hiillostavat ja tivaavat loputtomiin milloin nähdään ja eipä ole sinustakaan pitkään aikaan kuulunut. No nyt kuului, mutta käytät senkin hetken marmattamiseen?! Tosi motivoivaa nähdä tai laittaa viestiä kun aina joutuu puolustuskannalle. Arvostan ystäviä, joiden tietää olevan rinnalla ja tukena, vaikka ei ruuhkavuosina koko ajan nähdä tai kuulla. Mutta kun kuullaan, juttu jatkuu siitä mihin se jäi.
En uskoa sinua sekuntiakaan. Jos kalenterisi olisi täynnä, ei sinulla olisi aikaa palstailla, vaan viettäisit aikaa perheesi tai niiden oikeiden ystävien kanssa etkä olisi heti syllistämässä muita. Mieti sitä. Vaikutat todella uupuneelta, joten pyydä hyvä ihminen apua.
Mikä sinä olet määräilemään miten kukakin saa rentoutua? Vaikutat sietämättömältä. Ei ihme jos ystävät kaikkoavat.
Et kestä kuulla totuutta. Osui sinua arkaan paikkaan, niin alat heti syyllistämään, vaikka hyvin itsekin tiedät, että olet uupumuksen rajalla. Anna olla, en ole noin lapsellinen. Kiitos vaan, minulla on ystäviä, mutta ei yhtäkään tuollaista hermoheikkoa. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa enää vapaa-ajalla kuunnella vittuilua, töissä saa tarpeeksi
Vaihda työpaikkaa ja hankia parempia frendejä.
Näin teen, siksi radiohiljaisuus sinulle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä syyt löytyvät omasta elämästä, rakastumisia, työkuormaa, arjen menoja, sairastumisia, synttäreitä, sukujuttuja, lapsi arkea. Tuntuu pinnalliselta heittää joku viesti, jos ei kerkeä vastaamaan/paneutumaan keskustelemaan rauhassa, tietää että toinen ehdottaa jotain eikö halua / pysty sopimaan nyt juuri mitään. Ystävä käy mielessä, mutta ei tule tehtyä mitään konkreettista sen eteen; saamattomuus. Toinen voi myös antaa tilaa, odottaa että toinen soittaa. Aina en muista vastata ellen vastaa heti.
Voihan se olla kuollut, puhelin kadonnut tms.
Pitkän listan tekosyitä rustasit.
Tiputan pois arjestani nykyään juuri tuommoiset saamarin syyllistäjämarttyyrit. Tuo voi ehkä olla sinulle tekosyylista, mutta minun arjessani totisinta totta. Kun koko ajan on kalenteri piukassa kaiken maailman vasuja, neuvoloita, arviointikeskusteluja, hammaslääkäreitä, lääkärikäyntejä, vanhempainiltoja, synttäreitä, lasten harrastusten kuskauksia/kisoja/talkootyötä, sairasteluja ja muuta ruuhkavuosirallia, en vaan jaksa yhtäkään kuormittavaa ihmissuhdetta. En jaksa niitä ihmisiä, jotka hiillostavat ja tivaavat loputtomiin milloin nähdään ja eipä ole sinustakaan pitkään aikaan kuulunut. No nyt kuului, mutta käytät senkin hetken marmattamiseen?! Tosi motivoivaa nähdä tai laittaa viestiä kun aina joutuu puolustuskannalle. Arvostan ystäviä, joiden tietää olevan rinnalla ja tukena, vaikka ei ruuhkavuosina koko ajan nähdä tai kuulla. Mutta kun kuullaan, juttu jatkuu siitä mihin se jäi.
En uskoa sinua sekuntiakaan. Jos kalenterisi olisi täynnä, ei sinulla olisi aikaa palstailla, vaan viettäisit aikaa perheesi tai niiden oikeiden ystävien kanssa etkä olisi heti syllistämässä muita. Mieti sitä. Vaikutat todella uupuneelta, joten pyydä hyvä ihminen apua.
Mikä sinä olet määräilemään miten kukakin saa rentoutua? Vaikutat sietämättömältä. Ei ihme jos ystävät kaikkoavat.
Et kestä kuulla totuutta. Osui sinua arkaan paikkaan, niin alat heti syyllistämään, vaikka hyvin itsekin tiedät, että olet uupumuksen rajalla. Anna olla, en ole noin lapsellinen. Kiitos vaan, minulla on ystäviä, mutta ei yhtäkään tuollaista hermoheikkoa. Onneksi.
Ihan se ja sama mitä mieltä ole arjestani :D Raskasta se välillä onkin ja sitä suuremmalla syyllä dumppaan kaikki jatkuvasti raskaat henkilöt pois. Lapsena piti leikkiä kaikkien kanssa, mutta aikuisena on onneksi vapaus valita seuransa. Jos hiillostat näkemään ja et kunnioita muiden jaksamista, ehtimistä ja tarvetta myös ihan omaan aikaan niin heippa hei, olet minulle turhake.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ja olin enemmän kuin tyytyväinen, että pääsin siitä naislapsesta eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut "radiohiljaisuutta", koska olen aikuinen ihminen ja ymmärrän, että joskus ystävyys/kaveruus vaan hiipuu pois. Yleensä sen takia, ettei ole enää sitä yhdistävää tekijää, kuten työpaikka tai asuinpaikkakunta.
Jos olisit aikuinen ihminen, niin ymmärtäisit, että aito ystävyys kestää kaiken. Hiipuminen ei ole ystävyyttä nähnytkään.
Mun mielestä on pelottavaa miten dramaattisesti ja raivolla jotkut ihmiset suhtautuu ystävyyssuhteisiin. "Kunnes kuolema meidät erottaa!" Onko parisuhdekin ollut pelkkää kulissia ja tyhjää, jos se päättyy eroon? Miksi suhtaudut ystävyyssuhteisiin samalla vakavuudella? Minusta tuo ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut "radiohiljaisuutta", koska olen aikuinen ihminen ja ymmärrän, että joskus ystävyys/kaveruus vaan hiipuu pois. Yleensä sen takia, ettei ole enää sitä yhdistävää tekijää, kuten työpaikka tai asuinpaikkakunta.
Jos olisit aikuinen ihminen, niin ymmärtäisit, että aito ystävyys kestää kaiken. Hiipuminen ei ole ystävyyttä nähnytkään.
Ihmiset muuttuvat elämän aikana. Se että oli yhteiset jutut nuorena ei takaa että on yhteiset jutut vanhana.
Omasta mielestäni hiipuminen ei vähennä nuorena koetun ystävyyden arvoa tai mitenkään pilaa muistoja. Koen myös että olimme ihan oikeasti ystäviä tuolloin, vaikka nykyään ei tule oltua yhteydessä. Yhteydenpidon hiipuminen oli kyllä ihan molemminpuolista.
Mä teen noin silloin kun mulla on vaikea masennusjakso. En halua että mun ystävät joutuu kuuntelemaan mua kun oon masennuksen syövereissä. En halua sopia tapaamisia, kun en voi luottaa siihen, että jaksan.