Graduohjaajani on siirtynyt muihin tehtäviin ilmoittamatta siitä mitenkään
Hän on ilmeisesti toisessa yliopistossa maaliskuun alusta lähtien. Kukaan ei ole ilmoittanut mitään. Tänään piti olla palaveri mutta tulin turhaan paikalle.
Kommentit (75)
Ihan perus. Ei ketään kiinnosta työt ja muut ihmiset. Ei edes vaivauduta ilmoittamaan.
Ei gradun ohjaaminen kellekään mikään sydänveriprojekti ole, eikä kuulukaan olla. Niitä tehdään vuosittain kymmeniätuhansia, ja suurin osa niistä on vain ihan se välttämätön paha, ei mitään elämää suurempaa. Kyllä yliopisto sen jotenkin arvioiduksi saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai siellä yliopistolla on joku, joka koordinoi graduohjaajien työpainetta. Sille kaikkein hankalimmallekin jyvitetään tietty määrä ohjattavia. Ota yhteyttä tiedekunnan opintoasiain päällikköön ja kysy, kenelle edellisen ohjaajasi ohjattavat on siirretty. Lähetät tekstin hänelle ja sovit ohjausajan. Ja kieltäydyt jyrkästi muuttamasta työtä enää isommin uuden ohjaajan maun mukaiseksi tietysti.
Ei se noin toimi. Pitää ohjaajalla olla myös sen aihealueen tuntemusta. Ei kuka vain ohjaa mitä vain.
Höpö höpö. Jos henkilö on saman tiedekunnan työntekijä, niin aivan varmasti osaa ohjata gradun substanssista riippumatta. Gradun (tai siis maisterintutkielman, joita ne ainakin HY:ssä nykyään ovat nimeltään) ohjauksessa ei ole ensisijaisesti kyse sisällön osaamisesta tai ohjaamisesta vaan tutkielmaprosessin tukemisesta ja muotoseikkojen toteutumisen varmistamisesta (esim. viittaustekniikka, jäsentely, asetelman koherenssi jne.).
Vierailija kirjoitti:
Itse tein diplomityön omasta aiheesta täysin itsenäisesti ja itseohjautuvasti ilman professorin ohjausta. En ymmärrä mihin oikein ohjaajaa tarvitaan, koska en ole sellaista koskaan mihinkään tarvinnut. Tein väitöskirjan omasta aiheesta myös ilman professorin ohjausta itseohjautuvasti. Kyllähän ihmisen pitää osata itsenäisesti asiat tehdä.
Ohjaaja tarvitaan koska gradua ei hyväksytä jos ohjaaja puuttuu. Niin yksinkertaista se on. Ohjaaja tyypillisesti on myös gradun tarkastaja ja pitkälti päättää myös sen arvosanan. Se on opinnäytetyö eikä mikään itsenäinen tutkimus.

Et selvästikään ole tehnyt luonnontieteissä gradua. Aihe ja käytetyt menetelmät/materiaalit/laitteet voivat olla niin spesifejä että vain yksi henkilö hallitsee ne. Kirjallinen tuotos on vain pieni osa gradua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaverista en tiedä, mutta varmasti voit jatkaa kanssakäyntiä esimerkiksi videopuhelun ja sähköpostin välityksellä.
No ei varmasti voi, jos ohjaaja on vaihtanut työpaikkaa. Missä todellisuudessa te elätte? Ei kukaan tee edellisen työpaikan hommia enää jos on vaihtanut uuteen työhön.
Yliopistossa käsittääkseni kuitenkin jatketaan, varsinkin jos on siirtynyt vain toiseen yliopistoon.
Ohjaajan olisi pitänyt sopia kuka jatkaa hänen ohjaustyötään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Mihin sellaista tarvitset? Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä tekemään tutkimusta ilman riippuvuutta ohjaajaan X.
Kerro ettet ole ikinä tehnyt gradua, kertomatta ettet ole ikinä tehnyt gradua. :D
Tein erinomaisen gradun, johon tarvitsin tuskin lainkaan apua, ja parhaillani olen väitöskirjani loppusuoralla, enkä ole nytkään tarvinnut missään kohtaa tätä projektia ohjaajani apua. Tämä kielii siitä, että teen tutkimustani alalla, jossa tutkija voi toimia varsin itsenäisesti, ja että olen erinomainen ja itservarma tutkija enkä yksinkertaisesti tarvitse ulkopuolista apua työssäni.
Kerro siis, että olet uusavuton ja todennäköisesti keskinkertainen tutkija, kertomatta, että olet uusavuton ja todennäköisesti keskinkertainen tutkija.
Gradulle etsitään uusi ohjaaja. Ihmisten vaihtumiset yliopistossa on arkipäivää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Mihin sellaista tarvitset? Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä tekemään tutkimusta ilman riippuvuutta ohjaajaan X.
Herättää kiinnostuksen, millaista tutkimusta tämän kommentin kirjoittaja on tehnyt?
Teen parhaillani väitöskirjaa ja olen tämän prosessin aikana julkaissut useita artikkeleita alani parhaimmistoon kuuluvissa tieteellisissä julkaisuissa. Katsos, kun eräät vain osaavat. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai siellä yliopistolla on joku, joka koordinoi graduohjaajien työpainetta. Sille kaikkein hankalimmallekin jyvitetään tietty määrä ohjattavia. Ota yhteyttä tiedekunnan opintoasiain päällikköön ja kysy, kenelle edellisen ohjaajasi ohjattavat on siirretty. Lähetät tekstin hänelle ja sovit ohjausajan. Ja kieltäydyt jyrkästi muuttamasta työtä enää isommin uuden ohjaajan maun mukaiseksi tietysti.
Ei se noin toimi. Pitää ohjaajalla olla myös sen aihealueen tuntemusta. Ei kuka vain ohjaa mitä vain.
Höpö höpö. Jos henkilö on saman tiedekunnan työntekijä, niin aivan varmasti osaa ohjata gradun substanssista riippumatta. Gradun (tai siis maisterintutkielman, joita ne ainakin HY:ssä nykyään ovat nimeltään) ohjauksessa ei ole ensisijaisesti kyse sisällön osaamisesta tai ohjaamisesta vaan tutkielmaprosessin tukemisesta ja muotoseikkojen toteutumisen varmistamisesta (esim. viittaustekniikka, jäsentely, asetelman koherenssi jne.).
Et selvästikään ole tehnyt luonnontieteissä gradua. Aihe ja käytetyt menetelmät/materiaalit/laitteet voivat olla niin spesifejä että vain yksi henkilö hallitsee ne. Kirjallinen tuotos on vain pieni osa gradua.
No tuommoisella gradulla tuskin on suurta hyödynnettävyyttä, jos vain yksi henkilö ymmärtää mistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Mihin sellaista tarvitset? Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä tekemään tutkimusta ilman riippuvuutta ohjaajaan X.
Herättää kiinnostuksen, millaista tutkimusta tämän kommentin kirjoittaja on tehnyt?
Teen parhaillani väitöskirjaa ja olen tämän prosessin aikana julkaissut useita artikkeleita alani parhaimmistoon kuuluvissa tieteellisissä julkaisuissa. Katsos, kun eräät vain osaavat. :)
Vaatimattomuus ja toisten kannustaminen ei ilmeisesti kuulu tieteen tekemiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein diplomityön omasta aiheesta täysin itsenäisesti ja itseohjautuvasti ilman professorin ohjausta. En ymmärrä mihin oikein ohjaajaa tarvitaan, koska en ole sellaista koskaan mihinkään tarvinnut. Tein väitöskirjan omasta aiheesta myös ilman professorin ohjausta itseohjautuvasti. Kyllähän ihmisen pitää osata itsenäisesti asiat tehdä.
Ohjaaja tarvitaan koska gradua ei hyväksytä jos ohjaaja puuttuu. Niin yksinkertaista se on. Ohjaaja tyypillisesti on myös gradun tarkastaja ja pitkälti päättää myös sen arvosanan. Se on opinnäytetyö eikä mikään itsenäinen tutkimus.
Muodollinen ohjaaja/valvoja tarvitaan, mutta en puhunut siitä. Puhuin siitä, ettei vaikka minulla oli laitoksen johtaja muodollisena ohjaajana ja valvojana, tein väitöskirjan täysin itsenäisesti. Kyllä ihmisen pitää olla itseohjautuva.
Vierailija kirjoitti:
Itse tein diplomityön omasta aiheesta täysin itsenäisesti ja itseohjautuvasti ilman professorin ohjausta. En ymmärrä mihin oikein ohjaajaa tarvitaan, koska en ole sellaista koskaan mihinkään tarvinnut. Tein väitöskirjan omasta aiheesta myös ilman professorin ohjausta itseohjautuvasti. Kyllähän ihmisen pitää osata itsenäisesti asiat tehdä.
Silti siinä pitää olla ohjaaja tai ohjaajat sekä tarkastaja nimettyinä. Se on sitten tuurista ja omista taidoista kiinni paljonko heistä/hänestä on apua. Aika usein tarkastaja ja ohjaaja ovat yksi sama henkilö ja ilman häntä valmistuminen ei onnistu, kuten toki tiedätkin.
Oletko nyt varma, että ohjaaja/laitos ei ole lähettänyt sinulle sähköpostia ja kertonut muutoksesta? Näin yli 20 vuotta yliopistossa opettaneena voin todeta, että ei ole mitenkään harvinaista, että opiskelija jättää hänelle yliopistolta tulleet sähköpostit lukematta. Osa jopa kertoo ohjaavansa ne suoraan roskapostikansioon.
Mutta joka tapauksessa on yliopiston/tiedekunnan/laitoksen velvollisuus järjestää sinulle uusi ohjaaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Mihin sellaista tarvitset? Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä tekemään tutkimusta ilman riippuvuutta ohjaajaan X.
Herättää kiinnostuksen, millaista tutkimusta tämän kommentin kirjoittaja on tehnyt?
Teen parhaillani väitöskirjaa ja olen tämän prosessin aikana julkaissut useita artikkeleita alani parhaimmistoon kuuluvissa tieteellisissä julkaisuissa. Katsos, kun eräät vain osaavat. :)
Vaatimattomuus ja toisten kannustaminen ei ilmeisesti kuulu tieteen tekemiseen?
Ei oikeastaan, joskin hyviin käytöstapohin toki muuten. Mutta panetteleviin syytöksiin ja epäilyihin oli vastattava samalla mitalla. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Palaverista en tiedä, mutta varmasti voit jatkaa kanssakäyntiä esimerkiksi videopuhelun ja sähköpostin välityksellä.
No ei varmasti voi, jos ohjaaja on vaihtanut työpaikkaa. Missä todellisuudessa te elätte? Ei kukaan tee edellisen työpaikan hommia enää jos on vaihtanut uuteen työhön.
Uskoisin, että ohjaajan tehtävä tuo tiettyjä vastuita mukanaan, ja ohjaajan on pysyttävä loppuun asti, edes jonkinlaisessa muodossa. Onko sinulla itselläsi muka jotain todisteita päinvastaisesta?
Ei ole pysyttävä loppuun asti, jos vaihtaa työpaikkaa. Ohjaaja voi myös sairastua ja joutua sairauslomalle. Kyllä se ohjaaja voi vaihtua. Todisteita, heh, 20 vuotta uraa näissä hommissa ...
Edellisen kanssa täysin samaa mieltä. Ohjaajalla ei ole mitään velvollisuutta ohjata työtä, jos vaihtaa työpaikkaa. Ohjaaminen on työtehtävä siinä missä muutkin. Lisäksi ihminen, jolla ei ole työsuhdetta ko. yliopistoon ei voi työtä arvioida. Myös väitöskirjoissa saattaa ohjaaja vaihtua kerran jos toisenkin, kun niitä vuosia kasaillaan.
Arvaan, että ap opiskelee Tampereen yliopistossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin? Mihin sellaista tarvitset? Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä tekemään tutkimusta ilman riippuvuutta ohjaajaan X.
Herättää kiinnostuksen, millaista tutkimusta tämän kommentin kirjoittaja on tehnyt?
Teen parhaillani väitöskirjaa ja olen tämän prosessin aikana julkaissut useita artikkeleita alani parhaimmistoon kuuluvissa tieteellisissä julkaisuissa. Katsos, kun eräät vain osaavat. :)
No linkkaappas tännekin niin päästään erinomaisuuttasi ihastelemaan
Tuli mieleen että kaverilla kuoli amk:ssa kanssa joku opettaja kesälomalla ja jäi joku projektikurssi vaiheeseen sen vuoksi. Linjan johtajaopettaja sitten sijaisti tuon homman loppuun. Kyllä noissa tiedekunnissa yleensä joku löytyy hoitamaan homman loppuun kun tiedekunnat saa rahaa valmistuneista.