Tämä kaikki suomalaisessa junioriurheilussa on pielessä!

Olympialaisten jälkimainingeissa, ja ennen seuraavia kesäkisoja ties mistä lajeista olisi hyvä nostaa oikeasti esille suomalaisen "huippu"-urheilun heikot kohdat. Aikuiset jaksavat nillittää, kun Suomi menesty lajeissa x, y eikä z, ja nuorisoa haukutaan vellihousuiksi ja laiskoiksi. Mutta pysähtyykö kukaan miettimään, miten monta lahjakkuutta tällä tyylillä ollaan jo menetetty, ja tullaan menettämään? 

Ei. On helpompaa syytellä lapsia ja nuoria, kuin kääntää katse aikuisiin ja kulttuuriin, joka urheilun lajissa elää ja voi hyvin. 

Suomalaisten pelikenttien, kaukaloiden ja liikuntasalien reunoilla valtaa pitää vanhempien ja seurajohdon pienet piirit. Ne pelaa, kenen vanhemmat osallistuu/kenen vanhempien naama tai nimi miellyttää. Loput jäävät vaihtopenkille jo ekaluokkalaisina tai nuorempina (seurasin tätä sivusta useamman vuoden). Sponsorit vaihtuu vuosittain, joka tarkoittaa joka kausi vaihtuvia joukkuevaatteita joka taas tarkoittaa kovia kustannuksia vanhemmille. 

Lajeihin sitoudutaan varhain, ja lapsia eriytetään varhain, ja nuorena viimeistään moni kohtaa sen tosiasian, että ei joko ole saanut tilaisuutta näyttää tai ei vain pärjää (sillä hetkellä) parhaimmille. Nuorena ei enää helposti vaihdeta lajia, sillä kaikki ovat jo harrastaneet lapsesta lähtien sitä yhtä. Vaikka maailmalla on lukemattomia esimerkkejä menestyineistä urheilijoista jotka ovat löytäneet lajinsa "myöhään", Suomessa uskotaan sokeasti että varhainen keskittyminen yhteen on parasta. Jo lapsilla on rasitusvammoja ja tulevaisuuteen vaikuttavia liikuntaelinvammoja, sillä harjoittelu on yksipuolista. 

Koko ajan äänessä saavat olla vain, joiden mielestä näin on aina tehty ja näin on hyvä ja kaikki ehdotukset esimerkiksi vähentää turnauksien määrää tai pyynnöt että treeneissä saisi olla omissa vaatteissa eikä seuravaatteet olisi pakolliset kuin edustusjoukkueilla, kaikuvat kuuroille korville. Näin tämä vaan tehdään, ja jos vanhempi ei myy vapaa-aikaansa seuralle, niin hän on yhtä epäonnistunut vanhempana kuin mitä lapsensa on urheilijana. 

Ja ei. Minulla ei ole oma lehmä ojassa, sillä omat lapseni harrastavat lajeja joissa tällaista ei ole, tai sitä on paljon, paljon vähemmän. Mutta näitä lajeja ei myöskään tueta samalla tavalla, ja me vanhemmat kustannetaan kaikki itse, ihan MM-kisoihin asti.