Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tämä kaikki suomalaisessa junioriurheilussa on pielessä!
09.03.2026 |
Olympialaisten jälkimainingeissa, ja ennen seuraavia kesäkisoja ties mistä lajeista olisi hyvä nostaa oikeasti esille suomalaisen "huippu"-urheilun heikot kohdat. Aikuiset jaksavat nillittää, kun Suomi menesty lajeissa x, y eikä z, ja nuorisoa haukutaan vellihousuiksi ja laiskoiksi. Mutta pysähtyykö kukaan miettimään, miten monta lahjakkuutta tällä tyylillä ollaan jo menetetty, ja tullaan menettämään?
Ei. On helpompaa syytellä lapsia ja nuoria, kuin kääntää katse aikuisiin ja kulttuuriin, joka urheilun lajissa elää ja voi hyvin.
Suomalaisten pelikenttien, kaukaloiden ja liikuntasalien reunoilla valtaa pitää vanhempien ja seurajohdon pienet piirit. Ne pelaa, kenen vanhemmat osallistuu/kenen vanhempien naama tai nimi miellyttää. Loput jäävät vaihtopenkille jo ekaluokkalaisina tai nuorempina (seurasin tätä sivusta useamman vuoden). Sponsorit vaihtuu vuosittain, joka tarkoittaa joka kausi vaihtuvia joukkuevaatteita joka taas tarkoittaa kovia kustannuksia vanhemmille.
Lajeihin sitoudutaan varhain, ja lapsia eriytetään varhain, ja nuorena viimeistään moni kohtaa sen tosiasian, että ei joko ole saanut tilaisuutta näyttää tai ei vain pärjää (sillä hetkellä) parhaimmille. Nuorena ei enää helposti vaihdeta lajia, sillä kaikki ovat jo harrastaneet lapsesta lähtien sitä yhtä. Vaikka maailmalla on lukemattomia esimerkkejä menestyineistä urheilijoista jotka ovat löytäneet lajinsa "myöhään", Suomessa uskotaan sokeasti että varhainen keskittyminen yhteen on parasta. Jo lapsilla on rasitusvammoja ja tulevaisuuteen vaikuttavia liikuntaelinvammoja, sillä harjoittelu on yksipuolista.
Koko ajan äänessä saavat olla vain, joiden mielestä näin on aina tehty ja näin on hyvä ja kaikki ehdotukset esimerkiksi vähentää turnauksien määrää tai pyynnöt että treeneissä saisi olla omissa vaatteissa eikä seuravaatteet olisi pakolliset kuin edustusjoukkueilla, kaikuvat kuuroille korville. Näin tämä vaan tehdään, ja jos vanhempi ei myy vapaa-aikaansa seuralle, niin hän on yhtä epäonnistunut vanhempana kuin mitä lapsensa on urheilijana.
Ja ei. Minulla ei ole oma lehmä ojassa, sillä omat lapseni harrastavat lajeja joissa tällaista ei ole, tai sitä on paljon, paljon vähemmän. Mutta näitä lajeja ei myöskään tueta samalla tavalla, ja me vanhemmat kustannetaan kaikki itse, ihan MM-kisoihin asti.
Kommentit (22)
Ongelmana on se, että niin sanotuilla treeneillä tukitaan lasten ja aikuisten kalenterit, lapsia kuskataan autolla ovelta ovelle ja aidosti liikunnallinen elämäntapa jää oppimatta. Yläkouluiässä tulee rasitusmurtumia sun muita. 80 prosenttia liikunnasta pitäisi olla peruskestävyyden kasvatusta kuten vaikka ihan kävelyä ja pyöräilyä.
Ja tietenkin tuo, minkä ap jo mainitsikin. Lapset sitoutetaan seuroihin toteuttamaan aikuisten kunnianhimoa, ja seuratoiminnassa fokus on lyhyen tähtäimen menestyksessä. Fyysisesti kehittyneimmät palkitaan asioista, joihin heillä itsellään ei ole osaa eikä arpaa.
Norjassa kilpaurheilu on kielletty alle 12-vuotiailta. Meillä 12-vuotiaat jo lopettelevat kilpauraansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
Varmaan riippuu hyvin paljon lajista, kaikkea ei pystytä oikein höntsänä suorittamaankaan. Mutta usein tavoitteellinen tekeminen kilpistyy siihen, että joukkuelajeissa sinne kilpatasolle mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
Varmaan riippuu hyvin paljon lajista, kaikkea ei pystytä oikein höntsänä suorittamaankaan. Mutta usein tavoitteellinen tekeminen kilpistyy siihen, että joukkuelajeissa sinne kilpatasolle mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla.
Teillä on kertomus siitä, että sinne mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla. Teillä on kertomus siitä ettei ole ns höntsäporukoita.
Noin, olet kertonut ne ongelmat. Miten lähdet ratkaisemaan niitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
Varmaan riippuu hyvin paljon lajista, kaikkea ei pystytä oikein höntsänä suorittamaankaan. Mutta usein tavoitteellinen tekeminen kilpistyy siihen, että joukkuelajeissa sinne kilpatasolle mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla.
Teillä on kertomus siitä, että sinne mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla. Teillä on kertomus siitä ettei ole ns höntsäporukoita.
Sinulla on selvästi oma kertomuksesi. Voit puhua siitä vapaasti, kuuntelen mielelläni, mutta älä pistä sanoja toisten suuhun.
Tasoryhmiin jakoa kritisoidaan useasta eri syystä ja useista eri suunnista. Aika paljon demonisoidaan, että näin ei saisi tehdä. = Koko järjestelmä on rakennettu suoriutumisen ilmapiirin varaan = kilpailua
Suomesta puuttuu kokonaan semmoinen puhdas kilpailullisuus, vaatimustaso on tosi alhaalla. Vanhemmat reagoi tosi vahvasti siihen, kun se oma lapsi ei olekaan se universumin kiintotähti ja alkaa nämä syytökset seurojen pienistä piireistä. Minusta pitäisi keskittyä enemmän siihen, että lapset ja nuoret kokevat urheilun hauskaksi, että he tuntevat olevansa päteviä ja kehittyvänsä. Se on ratkaisevaa sille, että tykkää jostain ja haluaa jatkaa, kun on oikeassa tasoryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
Varmaan riippuu hyvin paljon lajista, kaikkea ei pystytä oikein höntsänä suorittamaankaan. Mutta usein tavoitteellinen tekeminen kilpistyy siihen, että joukkuelajeissa sinne kilpatasolle mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla.
Teillä on kertomus siitä, että sinne mennään vanhempien eikä lasten motivaatiolla. Teillä on kertomus siitä ettei ole ns höntsäporukoita.
Sinulla on selvästi oma kertomuksesi. Voit puhua siitä vapaasti, kuuntelen mielelläni, mutta älä pistä sanoja toisten suuhun.
Pitkälle aikuisina edenneet huippu-urheilijat korostavat usein omaa sisäistä paloa ja treenimotivaatiota menestyksen avaimena. Se on addiktio.
Lajien kilpailu samoista lapsista on rajua. Täällä esim. jääkiekkoharkoissa aikuiset morkkaavat lapsia, jotka harrastavat myös jalkapalloa. Treeneissä otetaan nämä lapset silmätikuksi ja opetetaan samalla koko joukkueelle, että vain pyhä jääkiekko on oikea laji.
Jokainen laji ahtaa viikot täyteen harkkoja, ettei vain vahingossakaan kukaan erehdy harrastamaan jotain toista lajia. Jos lapsi jakaa aikaa kahden lajin välillä, ei kummassakaan pääse kisareissuille, kun ei ole ollut kaikissa harkoissa läsnä.
Vaikka oikeasti eri lajeista on hyötyä toisilleen, ei haittaa.
Oma lapsi treenaa lajiaan nyt talvella 8 kertaa viikossa. Ensi kaudella määrä kasvaa 9 kertaan. Hän yrittää ohessa harrastaa myös hiihtoa, laskettelua ja kuntosalia, mutta aika vähissä on mahdollisuudet. Hän on hyvin motivoitunut omaan lajiinsa ja haluaa kehittyä. Uskon, että kehitystä tapahtuisi enemmän, jos osa harkoista vaihdettaisiin toisenlaiseen tekemiseen. Vaikka siihen hiihtoon, voimisteluun tai uintiin.
Eri lajeilla pitäisi olla yhteinen junioriohjelma, jossa omaa lajia on alussa vaikka kerran viikossa ja yhteistä vaihtelevaa tekemistä kerran viikossa. Tuo vaihteleva tekeminen voisi olla vaikka toiseen lajiin tutustumista tai yleistä liikkuvuuden lisäämistä. Ja näitä kertoja lisättäisiin, kun ikää tulee lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Noin, olet kertonut ne ongelmat. Miten lähdet ratkaisemaan niitä?
En ole ap, mutta ihan ensimmäiseksi urheilu pitäisi siirtää lähikouluille ja alkuiltapäiviin, kuten se on monissa muissa maissa.
Illat saataisiin rauhoitettua perheiden yhdessäololle, kiireettömälle ruokailulle ja vaikka yhteiselle liikunnalle. Nyt lapset pelaavat pleikkaa iltapäivät ja vanhempien tultua kotiin alkaa järjetön harrastusralli.
Liian ohjattua, orjamaista, ilo puuttuu, rentous.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lajien kilpailu samoista lapsista on rajua. Täällä esim. jääkiekkoharkoissa aikuiset morkkaavat lapsia, jotka harrastavat myös jalkapalloa. Treeneissä otetaan nämä lapset silmätikuksi ja opetetaan samalla koko joukkueelle, että vain pyhä jääkiekko on oikea laji.
Jokainen laji ahtaa viikot täyteen harkkoja, ettei vain vahingossakaan kukaan erehdy harrastamaan jotain toista lajia. Jos lapsi jakaa aikaa kahden lajin välillä, ei kummassakaan pääse kisareissuille, kun ei ole ollut kaikissa harkoissa läsnä.
Vaikka oikeasti eri lajeista on hyötyä toisilleen, ei haittaa.
Oma lapsi treenaa lajiaan nyt talvella 8 kertaa viikossa. Ensi kaudella määrä kasvaa 9 kertaan. Hän yrittää ohessa harrastaa myös hiihtoa, laskettelua ja kuntosalia, mutta aika vähissä on mahdollisuudet. Hän on hyvin motivoitunut omaan lajiinsa ja haluaa kehittyä. Uskon, että kehitystä tapahtuisi enemmän, jos osa harkoista vaihdettaisiin toisenlaiseen tekemiseen. Vaikka siihen hiihtoon, voimisteluun tai uintiin.
Eri lajeilla pitäisi olla yhteinen junioriohjelma, jossa omaa lajia on alussa vaikka kerran viikossa ja yhteistä vaihtelevaa tekemistä kerran viikossa. Tuo vaihteleva tekeminen voisi olla vaikka toiseen lajiin tutustumista tai yleistä liikkuvuuden lisäämistä. Ja näitä kertoja lisättäisiin, kun ikää tulee lisää.
Samalla kun lasten kalenterit ahdetaan täyteen sitä ainoaa lajia, saadaan tosi tehokkaasti nostettua harrastusmaksut tappiin. Ja kun homma on kallista, täytyy yrittää pitää entistä tiukemmin kiinni niistä maksajista, eikä voi päästää lapsosia kokeilemaankaan mitään muuta. Kierre on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin ongelma junioreiden harrastuksissa on vanhemmat jotka eivät ymmärrä siitä harrastuksesta yhtään mitään mutta luulevat tietävänsä enemmän kuin esimerkiksi entiset lajin ammattilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Suurin ongelma junioreiden harrastuksissa on vanhemmat jotka eivät ymmärrä siitä harrastuksesta yhtään mitään mutta luulevat tietävänsä enemmän kuin esimerkiksi entiset lajin ammattilaiset.
Totta. Tuossa on myös syy että lopetin valmentamisen. Itseäni ja junioreita risoi osa vanhemmista niin paljon. Junioreiden kanssa kaikki sujui hienosti.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
Olen tästä osin samaa mieltä. Meillä on samoissa treeneissä kilpatason joukkue ja sitten ne lastenhoidossa olevat, joilla ei ole mitään tajua ja halua kuunnella ohjeista ja toimia. Ja toki kaikki siltä väliltä myös. Toki sitten jaetaan ns tasoryhmiin treenien aikanakin ja tästä kärsivät kyllä joka kerta ne keskitasoiset, kun osa niistä saattaa päästä toki kilpasarjalaisten kanssa treenaamaan, mutta osa joutuu sitten aina noiden lastenhoidossa olevien kanssa. Kyllä varmasti syö motivaatiota. Oma lapsi ei nyt ammattilasiuraa tavoittelekaan, mutta meinasi lopettaa heti alkuunsa kun joutui treenaaman ja pelaamaan huonoimpien kanssa. Pääsi pois sieltä ja nyt treenit maistuu.
Vierailija kirjoitti:
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.
No en kyllä pistäisi armeijan viaksi sitä jos menestystä ei tule, urheilujoukoissakin voivat harjoitella käytännössä niin paljon kuin haluavat, ja kesto vain muutaman kuukauden.
Yksilölaji on siitä hyvä, että jokainen treenaa ja kisaa ihan oman kiinnostuksensa mukaan. Meilläkin osa käy 1-2 kertaa kuukaudessa ja toinen ääripää käy 4-5 kertaa viikossa treeneissä. Moni ei kisaa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin ongelma junioreiden harrastuksissa on vanhemmat jotka eivät ymmärrä siitä harrastuksesta yhtään mitään mutta luulevat tietävänsä enemmän kuin esimerkiksi entiset lajin ammattilaiset.
Nämä vanhemmat ovat myös hanakoita neuvomaan lapsiaan ja neuvovat päin seiniä kun eivät oikeasti tiedä lajista mitään.
Alue: Aihe vapaa
Minä taas näen ongelmana sen, että Suomessa ei oikeastaan ole saman lajin sisällä tavoitteellista ja höntsätasoa, vaan kaikki tasapäistetään siihen keskivaiheille. Tällöin osa kokee liikaa painetta ja lopettaa, ja osalle ei koskaan tule tilaisuutta kehittyä kunnolla, varsinkin jos ollaan tiukasti sidoksissa oman ikäluokan kanssa eikä voi treenata itseään vanhempien kanssa. Lisäksi pojilla ja miehillä tulee armeija tuhoamaan tilanteen siinä vaiheessa kun pitäisi pystyä siirtymään nuorten sarjoista aikuisten tasolle.