---HELMINAUHOJEN VIIKONLOPPU---
TÄSSÄ LINKKI EDELLISIIN:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=10197671&p=1&tmode=1&smod…
Kommentit (31)
täältäkin ja ihan ekas tsemppiä sammakolle tuohon tilanteeseen. Kuulosti aika tutulta minusta... Eli meillä mies on matkatöissä: talvisin lähtee ajamaan aamulla ennen kuutta, palaa kuudelta illalla. Illat on siis lyhyitä varsinkin kun meillä mennään nukkumaan kymmeneltä, jotta sitten jaksaa taas aamulla saman rumban. Näin ollen viikonloppuisin mies haluaa nukkua aamuisin pitkään ja myös valvoa kukkua yöt telkun ääressä / koneella. Kesäkaudet mies on kenttätöissä ja viikot poissa ja vain viikonloput siis kotona. Silloinkin usein hummaa jossain rakennustöissä muilla tms. Nyt vauvan kanssa tämä on alkanut minua risoa, sillä olemme kaksi jo arjet ja pitkälti nyt myös viikonloput. Ja meilläkin mies sanoo vaan että kysy anoppia tarvittaessa lapsenvahdiksi. Onneksi pidän anopistani, joten sikäli ei ole ongelma. Mutta mä en niinkään kaipaa omaa aikaa kuin miehen seuraa ja yhteistä puuhastelua + apua kotitöihin, jotka ennen jaettiin tasan mutta nykyään jäävät vallaan mun hoidettaviksi.
Suurempia solmuja tämä ei ole parisuhteeseen vielä tehnyt (ollaan oltu kohta kymmenen vuotta yhdessä, tunnettu toisemme 15 v) mutta välillä kyllä haastan riitaa jos silläkin että juttelen vauvalle tyyliin " no niin, isi taas lähtee...mitäs kivaa me naiset kaksistaan taas keksittäisiin..." - ja tämä tietty miehen kuulleen. Tiedän itsekin ettei ole reilua varsinkin kun tän kevään ja kesän mies on paljon poissa meidän omalla talotyömaalla. Mukaan voisin tietty mennä ja olen ollutkin risusavottaa tekemässä ym. mutta ei aina viitsis herättä vauvaa vaunuista lähtemään, imettää kylmässä autossa muiden hommien lomassa ja hyssytellä vauvaa viihtymään itsekseen vaunuissa jne. Onneks on pakettitalo niin ei vie projekti montaa kuukautta. Vali vali...täytyisi itsekin tsempata asian suhteen.
ÄSSÄ: evvk. Samaa jatkunut jo kuukausi tolkulla eli siitä asti kun maha alkoi raskausaikana olla tiellä. Sitten synnytyksen jälkeen meni pari kuukautta syvää synnytyskanavan repeämää parannellessa. Sitten aloitinkin minipillerit eivätkä ne ainakaan haluja tunnu lisäävän. Lisäksi limakalvot tosi kuivat mikä ei mitenkään lisää innostusta. Tähän asti mies on ollut kärsivällinen, mutta nyt on hänkin mielestään odottanut kyllin kauan. Oikeassa onkin. Tosin luin hänelle just uusimman Meidän perhe -lehden kannesta otsakkeen: " Kotityöt tasan. Näin homma onnistuu! (Ja seksikin sujuu paremmin...)" Ei tainnut vinkki mennä jakeluun.
KÄÄNTYMINEN: Pari viikkoa sitten 2,5 kk) kääntyi kovalla mahalta selälleen muutaman kerran mutta jätti sitten homman sikseen. Tänään taas kääntyili vatsalta selälleen aamulla sängyssä. Siinä meni ketterästi ja pirteänä jaksoi yrittääkin kitisemättä.
NYRKIT löytää tiensä jatkuvasti suuhun. Tarkoituksella lykkää tutin ulos ja nyrkin tilalle. Selvästi tutustuu käsiinsä, ei pelkästään ime niitä. Katseleekin haltioissaan. Lelukaaren leluihin yrittää tarttua, ei pelkästään huido. Ja kun sitterissä löytää lelun vatsansa päältä, tarttuu siihen ja vie silmien eteen/suuhun. Kauhean koordinoitua ei vielä ole, mutta yritys ja tavoite on jo selvillä.
Ens viikolla 3kk neuvola + rotarokotus. Veikkaan mitoiksi 60 cm ja 5.5 kg. Kasvuvauhti on ollut luokkaa vajaa sentti viikossa ja 150 g. Täysimetyksellä mennään, muuta ei vielä suunnitelmissakaan kun näin sujuu. Kuukautisista ei tietoa kun aloitin minipillerit kolmisen viikkoa sitten.
RYTMIT: Meillä herätään yleensä ekan kerran 7-8, mutta nukkuu hetken höpistyään vieressäni uudelleen ja sitten heräillänkin vasta puol ysiltä - puol kymmeneltä. Jos ollaan vaan kotona, yhdentoista maissa menee pitkille päikkäreille vaunuihin ja heräilee kahden-kolmen aikaan. Siitä eteenpäin lopun päivän unet on pieniä torkkuja sisällä. Jos lähdetään autolla/vaunuilla liikenteeseen, nukkuu pidempäänkin mutta herää kun liike lakkaa. Illoissa ei siis muuta rytmiä kuin että yöunille sammuu aika tarkkaan klo 22. Mahavaivat välillä muuttaa hiukan rytmiä niin että jos oikein karjuu niin simahtaa aiemmin - tai myöhemmin.
Ruokarytmi on epämääräinen, mutta yleensä minimisyöttöväli on kuitenkin 3 h. Tänään söi 9.45 ja nyt unilla, syö heti kun herää mutta voi mennä kolmeenkin. Joskus taas jos syö aamulla n. 8 niin syötän vielä ennen päikkäreitä eli n. 11. Yöllä syö myös aika vaihtelevasti, 1-3 yösyöttöä (riippuen siitäkin minkä laskee yöksi). VIime yönä esim. 20-24-3-6-9.30 mut välillä taas esim. 22-3-7. Muuten ei herää kuin syömään eli kun ähinä alkaa niin on turha ottaa viereen tai tarjota tuttia. On silloin jo yleensä silmät selällän, mutta tissille taintuu samantien ja nukkuu hiljaa seuraavaan syöttöön. Ja yölläkin minimiväli 3h.
Nyt imuroimaan kun pimu nukkuu ja miestä ei näy ei kuulu...
äippä + pinksu eilen 12 vko.
VESI ei meillä oikeen kelpaa vauvalle juotavaksi. Joskus saunan + kylvyn jälkeen ottaa pienet huikat mutta kyse siis ihan parista millistä. Jekovitit annan ruiskulla jossa on lisäksi milli vettä. Mutta muuten kelpaa vain maito.
UINTIryhmät on täälläkin keväälle täynnä ja lisäksi aika kallista touhua. Vauvan kummi on vauvauintiohjaaja, joten jos syksyllä ei ole liian myöhäistä niin saavat alkaa sitten käydä " yksityisuinnissa" jos tykkäävät. Meillä kuitenkin painoa nyt vasta n. 5.5 kg (3 kk) ja lämmitettyä allasta ei ole joten lastenaltaassa pitäis sitten tarkentua. Hengenpidätysrefleksi on kyllä tallella kun käydään suihkussa useamman kerran viikossa ja vauva on siinä kokonaan suihkun alla. kylvyssä käykin vaan noin kerran viikossa samalla kun itse saunotaan.
Kuinka usein teillä kylvetään? Käytättekö vauvaa suihkussa? Entä saunassa?
Meillä siis tyttö kylpee saunassa keskilauteella (lämpötila ilmasssa siinä vajaat 40 astetta) ja istuu välillä tovin siinä sylissäkin. Tässä yhteydessä mies on yrittänyt pullosta tarjota vettä mutta eipä juuri kelpaa. Suihkuun otamme vauvan mukaan noin joka toinen päivä.
Nopsasti tulen vastailemaan gallupeihin ennen ruokailua.
VESI: Vettä ei ole annettu ollenkaan. Esikoisesta sanottiin neuvolassa, että vettä ei tarvitse ollenkaan jos täysimettää, ei edes kesällä eli maito käy näin pienelle janojuomasta.
VAUVAUINTI: Oli kivaa kun esikoisen kanssa käytiin ( tosin oli kipeä aika usein ja kertoja jäi välistä ). Ei oppinut sukeltamaan, mutta oli kivaa muuten vaan " köllötellä" vedessä. Nyt taitaa jäädä välistä kun tämä on vähän hankala vuoden aika. Nyt liian nuori ja syksyllä jo liian vanha.
PESU: Meillä vauva kylpee 1 krt/ vko. Muuten pesen joka päivä naaman, korvauntaustat, kaulapoimut, kainalot, kyynärtaipeet, kämmenet, navan, pepun ja jalkojen poimut kostealla vanulapulla. Ja pepun hanan alla aamulla + illalla sekä silloin kun tulee kakka. Suihkussa ei ole ollut vielä koskaan.
KUPARIKIERUKASTA: Oliko kellään ollut aikaisemmin kierukkaa? Tai nyt laitettu? Mietiskelen, että kauanko tämä verenvuoto kestää. Juuri kun oli päässyt siitä jälkivuodosta..Vuoto ei nyt nimittäin vähene vaan lisääntyy! Laitosta on nyt 3 päivää. Täytyy ens viikolla soitella neuvolaan ja kysyä sieltä, jos ei ala vähenemään.
Pirriäinen ja poju 9 vkoa
nopsasti vaan vastailen galluppeihi ja odottelen työnantajan heräämistä:)
'
VESI: en anna koska vauva täysimetyksellä eikä kuulema tarvitse vettä edes kesähelteillä, kuten edellä jo todettiinkin.
VAUVAUINTI: ei olla käyty. suunnitelmissa sitä vastoin aloittaa äiti-vauva -jooga!
SUIHKU: ei ole käynyt vielä suikussa. minusta suihkussa on helpompi sitten kun lapsi osaa seistä itse. eli ammeessa käytetään 1-3 krt viikossa. vauvallamme on yhä vaan todella kuiva ja hilseilevä naama, pää ja niska, joten useammin en uskalla pestä kuin tietty peruspesut aamuin illoin lapuilla. vaikka eihän kylvetys naamaan vaikuta kun en pese ammeessa kasvoja.. toivottavasti toi naaman kuivuus ei ole mitään atopiaa!? täytyy seur neuvolassa ottaa puheeksi.
RYTMIT: niin se vaan vauva valvoi eilisenkin illan, vaikka yhdet päikkärit jäi välistä! tosin nukahti hiukan aiemmin, mutta klo 23 kuitenkin vasta. tätä vaan ihmettelen kun teidän kaikkien muiden vauvat tuntuu nukahtavan yhdeksän- kymmenen aikoihin jo. onko muuten niin, ettei yhtäkään koliikkitapausta ole helminauhaan tullut? sehän on tosi hienojuttu. (ei meilläkään siis huudeta iltaisin, vaikka valvookin, se vaan näyttää olevan vauvamme rytmi jota ei voi muuttaa.)
nyt taitaa herätä... pois -->
Meillä jo 3kk-synttärit oli eilen, tai ei niitä tosin mitenkään vietetty, mutta iloittiin tästä etapista.
Voi että mitä lukemista monien päivät ovat, huh huh! Pitkiä ruokavälejä, pitkiä unia, säännölliset rytmit, s:ää miehen kanssa monta kertaa viikossa... meillä on kuulkaa kovin toisin! Rytmi on erittäin tuntematon sana - no okei, nukahtaa 21.30-22.30 ja siitä 3 h syöttöväli, siinäpä oli kaikki rytmi mitä on. Ruokailua 1-2, harvoin 3 h välein pitkin päivää ja yötä. Päiväunia joko on tai ei, joko puolituntisia tai parituntisia, tai mitä vaan siltä väliltä.... Mutta en koe vauvaa vaikeaksi.
Nyt on meillä myös alkanut uusi piirre, väsymysitku. Kun on valvottu tarpeeksi, alkaa aika yllättäen kova kiukkuaminen, joka muuttuu teki mitä tahansa suoraksi huudoksi, kestää puolisen tuntia ennen kuin rauhoittuu ja nukahtaa. Ja yleensä vielä silloin on myös nälkä, mutta ei syö ennen kuin on nukkunut pienet unet. Hohhoijaa...
Vauvauinnista: ystäväni on kokenut ohjaaja ja sanoi, että ei ole ollenkaan myöhäistä aloittaa syksyllä (6-7kk), päin vastoin vauvalle parempi vasta silloin, yleensä vanhemmilla on kuulemma enemmän kiire aloittaa. Mutta veteen totuttelua kannattaa harrastaa aika ajoin, siis juuri näitä " kaadetaan vettä päähän" .
Parisuhdevinkki Frogille ja muillekin, kirja Harville Hendrix: Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu. Todellakin kannattaa lukea, ja jos ei mies kiinnostu myös lukemaan ja tekemään harjoituksia, kannattaa harkita onko hän se oikea sittenkään.
Kysymystä vielä - te joilla on jo useampia lapsia: miten imetyshormonit vaikuttavat elämään ja asenteisiin? Olen lukenut ja kuullut monilta tahoilta, että imettävä äiti voi elää kuin pilvessä, vauva on hyvin tärkeä (tottakai, mutta kaikki kaikessa) ja muu elämä kodin ulkopuolella ei liikaa kiinnosta. Mutta kun imetys loppuu, alkaa tehdä mieli töihin jne. ja vauvanhoitokin tuntuu rasittavammalta. Olen tekemässä isoa päätöstä töiden suhteen ja pelottaa, josko kadun tätä sitten syksymmällä, jos näiden imetyshormonien vaikutus hyytyy.
Ainakin jotkut hormonit multa jo hyytyivät tossa parin kk:n kohdalla, ylienergisyys haihtui ja alkoi väsyttää, ikään kuin normaalia arkea tässä elettäisi, eikä vain vauvamaailmassa ; )
Hyvää viikonloppua äiskille! T. Sporttari ja Milli-typy
Lapsoset nukkuu ja mies on reissussa joten eksyin taas tänne kirjoittelemaan.
Pitäisiköhän sittenkin tuota vauvauintia harkita, jos sen kerran voi aloittaa 6 kk:n jälkeenkin.
IMETYKSESTÄ: Esikoista siis imetin kun aloitin työt hänen ollessaan vuoden ikäinen. Imetin aamulla ennen tarhaa ja sitten pitkin iltaa tarhan jälkeen. En tiedä johtuiko sitten imetyshormoneista vai mistä, mutta työt ei maistunut ollenkaan. Kokoajan vaan toivoin, että olisi varaa jäädä kotiin. Imetyksen lopetin viime kesänä ( esikoinen 1v 10kk) kun aloin odottaa tätä pikkukakkosta. Työtkin alkoivat maistua, mutta en sitten tiedä, että johtuiko se hormoneista vai siitä, että tiesin kohta jääväni taas kotiin. Nyt on taas sama juttu eli kotona viihdyn kaikkein parhaiten, töihin en haluaisi vielä pitkään aikaan vaikka vajaan vuoden päästä on taas mentävä ( pidän kyllä työstäni, mutta tämä kotiäitiys vaan tuntuisi olevan vielä enemmän mun juttu vaikka ennen lapsia olinkin hyvässä " uraputkessa" enkä voinut kuvitella viihtyväni kotona ).
Tuosta vauvan rytmistä piti vielä sen verran kommentoida, että esikoisella ei ollut mitään säännöllistä rytmiä. Nukkui, söi ja seurusteli ihan miten sattui. Tällä kakkosella taas on rytmi tai oikeastaan esikoisella on rytmi johon tämä vauva on sitten vain mukautunut eli päivä pyörii esikoisen syömis, nukkumis ja ulkoilurytmin mukaan ja onneksi vauva on siihen sopeutunut. Voi olla että esikoisella ei ollut siksi rytmiä kun meillä ei ollut mitään säännöllisyyttä päivissä ( sille ei ollut tarvetta ennen kuin esikoinen tuli vähän vanhemmaksi ja alkoi syödä kiinteitä jolloin tuli edes ruokailurytmi ).
Taidan nyt siirtyä sohvalle herkuttelemaan ja katsomaan telkkaria.
Pirriäinen
Kiva tietää ettei ole ainut, joka kärsii samoista ongelmista. Eiköhän tämä tästä ala helpottaan. ;) Ja täytyisi tosiaan puhua miehen kanssa, mutta kun just nyt oon niin kiukussa ettei siitä tulisi mitään. Tälläinen paska tilanne elämässä ja vielä menkat päälle niin ei ole kyllä hääviä. :/ Täytyykin haalia jostain tuo Sporttarin ehdottama kirja, josko sieltä löytyisi myös apua. Suurin apu tosiaan olisi, jos mies tajuaisi miltä minusta tuntuu. Hän kun monesti ajattelee vain, että tuo liioittelee eikä ota tosissaan kun hänelle yrittää puhua. :/
Noissa imetyshormoneissa, joista SPORTTARI puhui voi kyllä olla perää. Sillä sen jälkeen kun minulta loppui maidontulo ei se vauvan hoito tosiaan ole ollut niin auvoista, etenkään kun sen joutuu suorittaan yksin. Joten mieti tarkkaan sitä päätöstä töiden suhteen! (ilmeisesti kuitenkin aika isosta asiasta kyse)
Mutta nyt yöpuulle! Kauniita unia kaikille jotka vielä pinoa lukee! :)
-frog2
Täällä myöskin yksi " yh" ilmaisee tyytymättömyytensä miehiin! Mies on ollut Aadan syntymän jälkeen kolme viikkoa Norjassa ja kaksi viikon putkea kotosuomessa työreissuilla. Lisäksi ollut kahdessa saunaillassa ja nytkin koko viikonlopun pelireissussa, lue: ryyppyreisussa. Ensi LA on taas työpaikan saunailta... Ennen juhannusta on vielä yksi saunailta ja yhdet synttäribileet. Nämä rientonsa hän vaan ilmoittaa, että " meen muuten silloin ja silloin saunailtaan" . Toki ne hänelle suon, mutta voisi edes kysyä haittaako, jos menen tai kysyä ns. lupaa!!! Kaiken lisäksi hänen poikansa sattuu olemaan aina ne viikonloput täällä, vaikka isi ei ole kotona! Eli mulla on täällä vauva ja kaksi tasmaanian tuholaista!!! Miehen entinen kun ei oikein ole tajunnut tuota pojan vierailujen perimmäistä tarkoitusta. Ne kun ei ole tarkoitettu hänen lomaansa varten, vaan että poika näkee isäänsä!
AARGH! Pakko lopettaa, ettei tule taas poikettua olennaisesta!
Gallupeihin:
VESI: En ole vielä antanut ollenkaan ja samaa meidänkin neuvolassa sanottiin, eli rintamaidolla oleva ei tarvitse lisäjuotavaa edes kesällä. Tosin sitten, kun aloitetaan kiinteät, suositteli ruuan päälle pientä vesihörppyä.
ÄSSÄ: Evvk täälläkin! Pari kertaa ollaan synnytyksen jälkeen harrastettu, mut ei taasen aikoihin. Ei nappaa sitten yhtään! Sanoinkin miehelle suoraan, että ei kyllä yhtään kiinnosta. Osaksi vetoan siihen, että kun sänkyyn pääsen, niin haluan vain nukkua! Ehkä tää tästä... Kyllä sitä välillä pitää päästää miehestä paineet... ;)
KYLPY: Kylvetän Aadan kerran viikossa. Aamulla ja illalla käydään peppupesulla ja pestään kädet. Kesällä sitten kylvetään useammin, ehkä...
MENKAT: Täysimetän, eikä vielä ole kuukautisia kuulunut. Edellisestä meni n. 6kk. Neuvolassa sanoivat, että nyt voi alkaa nopeammin, kun on jo entuudestaan lapsia.
RYTMI: Illalla menee nukkumaan n.22 ja nukkuu yleensä aika tarkkaan klo.5 asti. Sitten tisutellaan ja jatketaan unia aina 8-9 asti. Sitten taas tisutellaan ja nukahtaa vielä noin tunniksi. Sinä aikana syödään pojan kanssa aamupala ym.
N. 10.00 herää ja käydään peppupesulla ja vaihdetaan vaatteet. Tunnin verran seurustellaan ja sitten tankataan taas tisua ja lähdetään ulos.
N. 12.00 nukahtaa vaunuihin ja nukkuu pari-kolmetuntia.
N: 15.00 herää, vaihdetaan vaippa ja tissitellään. Seurustellaan ja tyttö " leikkii" lattialla jumppalelun alla parituntia.
N: 17.00 on taas tisuttelun aika ja siinä nukahtaa taas päiväunille joko ulos tai sänkyyn. Usein tämä päikkäriaika käytetään kaupassa tai kyläreissumatkalla. Nukkuu 1-2h.
N: 19.00 taasen tisutellaan ja sitten viihtyykin parituntia lattialla ja sitterissä. Välillä pitää päästä syliin.
N. 21.00 torkkuu hetken tissillä ja " suorittaa lopputankkauksen" taas kello 22.
Eli aikas kivuttomasti meillä nykyään mennään.
Nyt alkaa tissit sen verran kivistämään, että nappaan tytön vaunuista ja " pakkaan" pojat autoon, lähdetään mummulaan syömään! Ihanaa päästä valmiiseen pöytään!
Mitäs äitienpäiväsuunnitelmia teillä on? Appiukko kustantaa meidät ja miehen siskon perheen syömään Zoolandiaan, johon siältyy myös eläinpuisto. Aamuksi tietysti toivon jotakin yllätystä. Viimevuonna sain aamiaisen sänkyyn ja pojan poimimia valkovuokkoja. Olivat jo aikaisin aamulla lähteneet niitä hakemaan <3
ihan vain tulen nyt vastailemaan muutamiin galluppeihin, kun odotan että tuo pyykkikone on pyörinyt loppuun.. Ja kun Viivi tuossa sitterissä itsekseen tutkiskelee rättiä. Halailee kovin ja suuhun on menossa =D Tänään heilutteli (ei kai vielä tietoisesti??!) käsissään helistintä..
RYTMI: ei mitään kellontarkkaa mut suunnilleen näin
7 tissitankkaus ja jatketaan unia
8-9 välillä herätään, päivävaatteet ja vaipanvaihto, vähän sosetta ja maito
10-15 seurustelua, tissittelyä ja pitkät unet
15-20 samaa, rytmi muuttuu jos kyläillään jossakin, pullomaitoa
20.30-23.30 välillä iltapuuhat ja yönille
(2-3 mahdollisesti tissille)
.. ja sama alusta, välillä on kyl nukkumis- ja valvomispäiviä ja sillon ei ole rytmiä.
SUIHKU/KYLPY: nyt on jääny vähemmälle kun neitillä on kova nuha, mut yleensä 1-3 kertaa viikossa suihkussa yhdessä äidin kanssa ja kerran kylvetys. saunaan en vielä uskalla ottaa mukaan. peppupesut tarpeen mukaan ja aina kun on kakannu.
KÄÄNTYILY: kyljeltä selälleen kääntyy, mut ei yritystäkään muuten.
KESTOVAIPOISTA: mikäli joku on kiinnostunut niin laitan tämän päivän aikana huuto.nettiin äitiyspakkauksen kestovaippasetin, joka on aivan avaamaton. lähtöhinta 5e ja postikulut, ei hintavarausta. itsellä kun ei ole kestoiluun intoa.. tunnus vauvaa2007
jaaha, nyt laittaa pyykkejä.. palailen..
t: Heidi & Viivi (2,5kk)
heippa,
väsymyksestä - en tiedä onko mullakin jotain hormonaalista väsymystä nyt vai mitä, mutta tosiaan se alun ylienergisyys on häviämään päin. täysimetän kyllä yhä. tosin pari viime yötä on ollut levottomampaa siinä mielessä että en ole voinut vain työntää tissiä suuhun, vaan vauva on harrastanut ihme lurpsutusta ja irrottanut otteen tissistä vähän väliä, jolloin mun pitää avustaa tissi takaisin suuhun.. toisaalta en osaa nukkua päikkäreitä, joten kahvin voimalla tässä porskutetaan. vauva on myös syönyt aamuyöstä - aamusta tiuhempaan, jonka jälkeen en ole enää saanut unta. ja kun se käy nukkumaan vasta puolen yön maissa, on yöunet jääneet mulla kuuteen seitsemään tuntiin, ja nyt se tuntuu kun ei ole tottunut tällaiseen. heti on paljon kärttyisempi olo, kun ei ole aivan pirteä. ja ehkä nää ekat menkatkin aiheuttaa jotakin mielialan muutosta.
niin hei muuten, te, joilla lapset pienellä ikäerolla - kertoisitteko mikä ikäero teillä on, ja miten ootte jaksaneet... onko esim yöt olleet raskaita jos useampi syötettävä tai yökukkuja kotona? tässä vaan jo kovasti pohdituttaa se pikkukolmonen.. en haluaisi kolmosta vielä vähään aikaan kun pelkään arjen rankkuutta kahden pienen kanssa (esikko jo omatoiminen). mutta oikeasti ikää alkaa olla sen verran, että kovin kauaa ei voi enää odottaa..! eli...? kertokaas miten teillä jaksettu!
viherrys & poika huomenna 3 kk tasan!!!
FROG:Mulla on aina välillä ihan samat fiilikset kun sulla! Siis sen suhteen että mies on paljon töissä, mutta meillä se kestää vain korkeintaan noin viikonpäivät kerrallaan(16h/päivä joten ei siinä kerkeä nähdä hyvin kun mies käy nukkumassa vaan), joten ne tunteet ei saa yliotetta ja mies on todella paljon myös sitten kotona (6 päivää töissä, 4 kotona vapaalla). Mutta jos mua alkaa hermostuttamaan muutama päivä niin ymmärrän tosi hyvin sua, kun teillä sama tilanne koko kesän ajan, jos ymmärsin oikein? Puhu tosiaan miehellesi asiasta.. Jos kerta olosuhteiden pakosta (raha) ei ole kyse niin silloin tuo on todella väärin sua kohtaan. Sillä sinä et ole yksinhuoltaja, kodinhoitaja tai määräiltävä ihminen vaan äiti, joka on osa perhettä mihin miehesikin kuuluu ja nainen, joka varmasti kaipaa miehensä seuraa ja läheisyyttä. Jos vaikka hän raskisi luopua yhdestä työstä ja keskittyisi perheeseensä siitä liikenevän ajan? Koittakaa keskustella asiasta. Miehesi ei varmaan vaan tajua, miltä sinusta tuntuu, uskon ja toivon että kaikki järjestyy :)
" Oonko mä jotenkin huono ihminen kun haluisin et puolisolle ois sen perhe tärkeempi kun työt!?! " Et tietenkään ole! Pidä vaan puolesi, ei sun tartte alistua tuommoiseen. Kai se olis sunkin hyvä tulla kotiin kun huvittaa kun siellä olis koti ja lapset hoidettuina yms. On varmasti ihana hoitaa lapsia ja olla heidän kanssaan, mutta sitä varten on sekä äiti että isä, jotta työtaakka ei ajoittain käy liian rankaksi (hommia onkin tarkoitus jakaa), sillä pitäähän myös koti yms hoitaa ja on muistettava myös rentoutua ja päästä tuulettumaan esim. ulos kavereiden kanssa, ostoksille, lenkille tai vaan löhöämään sohvalle!! Kaikkea hyvää teidän perheelle jatkossa :) Sori kun rustasin romaanin mut mua rupes potuttaa kun sua kohdellaan vähän kehnosti nyt :/
Ja muihin aiheisiin:
Veden juominen: Meillä juodaan vettä. Ei paljoa, mutta jonkin verran kuitenkin. Ukko kun oli sairaana niin lääkäri käski ohentaa maitoa keitetyllä vedellä, ettei kurkku limoitu enempää paksusta maidosta ja se oli tosi hyvä vinkki, heti hengittäminen helpottu. Siitä lähtien vesi on ollut janojuomana.
Vauvauinnista: täällä ei juuri nyt ala kursseja, kevään kurssit on jo menossa ja syksyllä poitsu on liian " iso" osallistumaan. Käytän itse vauvaa uimahallissa kunhan on 7kg painoa. Täällä joensuun uimahallissa lämmitetään kahden altaan vesi vauvalle tarpeeksi lämpimäksi sunnuntaisin ja painoraja on 7kg (meidän poika jo 6,5kg) joten en aio mennä kalliille vauvauinti kurssille vaan vien itse. Varmaan 3kk iässä ollaan jo 7kg.. Siskoni opetti miten vauva valmistellaan uimiseen (ensin suihkupullolla otsaan vettä ja sitten kaadetaan kastelukannulla otsalta naamaan vettä ja testataan onko kunnossa hengityksenpidätys-reaktio. Erityisen tärkeää on, että vauva näkee, että hänen päällensä kaadetaan vettä ja mistä se tulee, yllättäen ei saa kastella) Sitten ollaankin valmiita veteen jos reaktio toimii! Tai eihän vauvaa ole pakko veden alle ollenkaan laittaa, jos ei halua, voi käydä ihan polskuttelemassa vaan, kunhan vesi on tarpeeksi lämmintä :)
Nyt taas Ukko tilaa ruokaa täytyy rientää :) Hyvät viikonloput!
~Henniina ja Ukkeli reilut 10viikkoa