kuinka monella on taloudellinen mahdollisuus jäädä kotirouvaksi?

On tosiaan ihmisiä ketkä oikeasti viihtyy kotona, lastensa parissa. Sitten on niitä ketkä ei todellakaan viihdy ja vielä sellaisia ketkä ei oikein tiedä mitä haluaisivat.

No, olin kotiäitinä 11 vuotta, hoitaen 4 lastani. Nuorimmainen oli 3v. kun aloitin työt.

Näinä 11 vuotena sain kuulla äideiltä jotka kävivät töissä, että minä pääsen helpolla kun "olen vain kotona". Samaa viestiä sain kuulla jopa rakkaan maamme päättäjiltä!

Niin monet, ketkä veivät jo 11 kk.den ikäisen lapsensa hoitoon että pääsi itse töihin, sanoivat minulle että hyvähän minun on kotona !!

Tässä välissä kerron , että puolisoni teki alussa puolenvuoden pätkätöitä ja viimeiset 8 vuotta oli vakituisessa työssä jossa tienasi euroissa 1800-2000 (netto siis n.reilu tonni- 1500 ) Ei siis mieskään mikään suurituloinen!!!

Olin ja olen vieläkin nuori äiti, kerkisin silti lukea itselleni ammatin ennen esikoisen syntymää, mutta työelämässä en kerinnyt muutamaa vuotta pidempään olla.

Ne vuodet mitkä kotona olin, on elämäni parasta aikaa :) enkä kadu hetkeäkään sitä että olin omien lapsieni kanssa aina! Aamusta iltaan ja yönkin. Lopetin jopa jotkut harrastukset koska halusin mieluummin olla lasteni kanssa! Minulle riitti pari kertaa viikossa tunti omaa aikaa. Muun ajan vietin lapsieni kanssa. milloin kotona. kerhoissa, kaverien luona, ulkoillen, uiden, hiihtäen, mitä milloinkin harrastaen, mutta aina lasteni kanssa!

Nyt kun olen töissä, valitsin ammatin missä saan viettää aikaa myös lapsieni kanssa, samalla hoitaen ehkä sinunkin lastasi :) ja olen yhäkin onnellinen!

Kaikkien 4.n lapseni kanssa olen erittäin läheinen, sekä lapset että minä nautimme arjesta.Mies arvostaa minua ja minä häntä, kaikista menneistä yhteisistä vuosistamme ja teoistamme perheen hyväksi !!!

Olen samaa mieltä erään kirjoittajan kanssa : Kenelle voisi olla hyödyllisempi kuin omalle perheelle!!

Mutta, nämä on kaikkien omia valintoja, joku jaksaa kotona, joku tarttee työn että jaksaa kotona, ja joku ei jaksa missään :( Elämän tosiasioita!

jo 7 vuotta miinus yksi 7kk työpätkä esikoisen ja keskimmäisen välissä. Kahden vuoden päästä lähden yliopistoon jatkamaan opintojani, nuorimmaiseni täyttää silloin 4 vuotta. Ennen lapsia ehdin yhden amk-tutkinnon suorittaa ja olla töissä kaksi vuotta, joten ihan pelkkää kotiäitiyttä ei elämäni ole ollut, olen vain saanut ensimmäisen lapseni suht nuorena. Mutten halua jäädä kotiin loppuelämäkseni, opiskelu kiinnostaa ja sen jälkeen tehdä vaikka lyhennettyä työaikaa eli kuuden tunnin työpäiviä. Eiköhän siinäkin ole ihan riittävästi aikaa päivittäin koululaisilleni, joita kaikki lapseni siinä vaiheessa ovatkin (opiskelujen päätyttyä). Mutta olen kyllä arvostanut tätä aikaa hoitaa lapsiani alle kouluikäisenä, vain kerhoon, eskariin ja harrastuksiin vieden. Mutta teimme muutenkin radikaalin ratkaisun vuosi sitten, kun myimme talomme ja mieheni jäi kahden vuoden opintovapaalle työstään (opiskelee nyt maisterin tutkintoa yliopistossa, gradun tekee kun palaa töihin). Moni on ihmetellyt, mutta me olemme nauttineet tästä elämänvaiheestamme.:-)

nro 22, vaikka minä olen vielä suht tuore tässä kotirouvana olemisessa, olen saanut kuulla tuttavaperheiden äideiltä samaa: jotkut ihmettelevät heidänkin kohdallaan, kuinka he pystyvät "olemaan vain kotona". Kuin heillä ei riittäisi monen lapsen kasvattamisessa tekemistä?! Mikä siellä työssä puuhaaminen on aina niin paljon vaativampaa, maailmaako parannetaan ja ollaan korvaamattomia - vai onko kyse siitä että veroja tulisi jokaisen maksaa jo palkasta lähtien? Ehkä noilla ihmettelijöillä on vain erilaiset muistikuvat ja käsitykset omasta panostuksestaan lasten kanssa yhdessäoloon... äidit ei kuitenkaan ihmettele "pääset niin helpolla kun olet vain töissä..." ;D



Pari ystävääni elää myös kotirouvina, toisella on vain yksi lapsi ja asuntolainakin, mies saa jotain insinöörin palkkaa. Toisella on 4 lasta, asuvat asumisoikeus-asunnossa vuokralla ja miehen palkka taitaa olla 2,5 tonnia. Kumpikin on tyytyväinen. Kolmas ja neljäskin tuttuni puolestaan sanovat, että pää ei kestä ilman työtä josta maksetaan. On monenlaisia syitä miksi jätetään jopa sylivauva toisen hoivaan, jos se on kiinni vain rahasta niin ei voi mitään. Harmi jos oma ala on sellainen, ettei lapsi osaa edes kävellä kun pitää jo rientää töihin ettei "ura katkea" tai pomo tykkää kyttyrää. Jos töihin on kuitenkin pakko mennä, niin sitten nauttii siitä minkä ehtii ja voi! Mutta turha valittaa, jos on jotain valinnan mahdollisuutta.



Aika vierähti, hyvää yötä...

Toisella pariskunnalla viisi lasta ja toisella kuusi.

Elävät herroiksi pääomatuloilla.

vaikka se ensialkuun kuulostaa väheksyvältä, eikö se ole itse asiassa komplimentti? Huonosti muotoiltu tosin. Tyyliin: "kyllä sinun kelpaa!"

Ehkä siinä väheksytäänkin työssäkäyntiä, kun pitää aina olla tiettyyn aikaan jossain paikan päällä ja saada toiselle tulosta rahaa vastaan. Vai mitä sillä helpolla pääsemisellä oikein tarkoitetaan, en tiedä. Mahtaako kysyjätkään tietää mistä puhuvat.

Nyt teen lyhennettyä työpäivää ja lapset ovat tarhassa noin 3 päivää viikossa.

Koen olevani parempi äiti kun saan välillä käydä töissä.

että haluaisinko oikeasti edes jäädä?



Toisaalta elämä olisi paljon helpompaa ja kevyempää, toisaalta mulla on niin surullisia esimerkkejä lähipiiristä näistä rikkaista, vanhoista kotirouvista, joiden elämässä ei lopulta olekaan oikein mitään jäljellä sitten kun lapset on isoja ja varsinkin sitten jos mieskin sattuu kuolemaan. Jotenkin se taloudellinen turva ei kuitenkaan riitä mihinkään.



Kotirouvana oleminen vaatii todella hyvää itsetuntoa, ja mulle yksi suurimmista itsetunnon tekijöistä on tämä omassa työssä menestyminen. Onneksi tällä hetkellä työn ja perheen yhteensovittaminen onnistuu meillä paremmin kuin hyvin.