Vakava sairastuminen ja muutokset parisuhteessa - rehellisiä näkemyksiä kaivataan
Olen 47-vuotias, 25 vuotta omasta mielestäni ihanan miehen kanssa ihanassa parisuhteessa ollut nainen. Mieheni on ollut kaikin puolin ihana, ottanut minut aina huomioon, hieronut ja pitänyt hyvänä lähes päivittäin ja ollut täydellinen isä. Olemme myös onnekkaita siinä mielessä, että suhteemme on ollut koko ajan hyvinkin intohimoinen.
Sairastuin hieman yli vuosi sitten vakavasti. Sairautta on hoidettu monella tavoilla ja tämä on luonnollisesti laittanut elämäni aika lailla täysin uuteen järjestykseen. Yksi merkittävimpiä muutoksia on leikkausten tuoman kehonkuvan muutosten ja hormonaalisten hoitojen vaikutus sukupuoliviettiin. Suomeksi sanottuna se on hävinnyt täysin. Sukupuolista kanssakäymistä meillä ei ole ollut lainkaan kohta vuoteen. Koska tiesimme, että tällainen on mahdollista, kävimme jo hoitojen alkuvaiheessa aiheeseen vihkiytyneellä terapeutilla.
Ensimmäiset puoli vuotta kaikki menikin ihanasti ja mieheni pystyi tukemaan minua 100%. Viime kuukausina on kuitenkin tapahtunut selkeä muutos ja mieheni on selvästi etääntynyt minusta. Tämä näkyy mm. seuraavilla tavoilla: on hyvin vähäpuheinen, on usein kiukkuinen, ei hiero enää käytännössä lainkaan, menee nukkumaan todella aikaisin, viettää paljon enemmän aikaa harrastuksissa, kavereiden kanssa ym.
Emme ole asiasta suoraan keskustelleet, mutta oletan syynä tähän olevan sukupuolielämän loppuminen. Mieheni ei kylläkään koskaan ole tästä asiasta valittanut tai kiukutellut tai mitenkään painostanut, mutta muutos muuten on jokseenkin dramaattinen.
Kaipaisin ASIALLISIA näkemyksiä siitä, miten tällaisessa tilanteessa tulisi toimia? Tavallaan miestänikin ymmärrän, koska vuosi on kuitenkin todella pitkä aika. Arvostan häntä myös siitä, että hän ei ole millään lailla painostanut.
Kiitos näkemyksistä / vertaistuesta jo ennakkoon!
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole todellakaan mitä rakkautta jos niin pienen asian kuin seksin puutteen takia joka johtuu sairastumisesta rupeaa henkisesti kiusaamaan puolisoaan. Mieshän kiristää naista seksillä. Pisti silmään tuo että että on ruvennut olemaan poissa kotoa jne. ja vain sen takia että puoliso on vielä toipumassa. Minkälainen ihminen käyttäytyy näin?? Te vaan ehdottelette jotain suikkareita vaikka oikea ongelma on se että tuo mies on täysi k.pää eikä välitä naisestaan pätkän vertaa paitsi reikänä.
APeelle, harkitsisin tosissani eroa tuosta miehestä, sait nyt kokea miten se käyttäytyy jos jokin rikkoo "auvoisen onnen" eikä ukko saa "billua".
Puolison tukeminen vaikka sairastellessa ei saa olla kiinni siitä kuinka paljon pannaan eikä sen puute saa ajaa kiusaamaan toipilasta.
Minusta ap on kusipää, kun ei halua mitään hyvää miehelleen. Ei ole iso homma ottaa suihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole todellakaan mitä rakkautta jos niin pienen asian kuin seksin puutteen takia joka johtuu sairastumisesta rupeaa henkisesti kiusaamaan puolisoaan. Mieshän kiristää naista seksillä. Pisti silmään tuo että että on ruvennut olemaan poissa kotoa jne. ja vain sen takia että puoliso on vielä toipumassa. Minkälainen ihminen käyttäytyy näin?? Te vaan ehdottelette jotain suikkareita vaikka oikea ongelma on se että tuo mies on täysi k.pää eikä välitä naisestaan pätkän vertaa paitsi reikänä.
APeelle, harkitsisin tosissani eroa tuosta miehestä, sait nyt kokea miten se käyttäytyy jos jokin rikkoo "auvoisen onnen" eikä ukko saa "billua".
Puolison tukeminen vaikka sairastellessa ei saa olla kiinni siitä kuinka paljon pannaan eikä sen puute saa ajaa kiusaamaan toipilasta.
Minusta ap on kusipää, kun ei halua mitään hyvää miehelleen. Ei o
Minkä takia sinunlaisesi limamölli on tällaisessa keskustelussa. Et ole aikuinen etkä ole koskaan ollut parisuhteessa joten et tiedä miten niissä toimitaan. Kaiken lisäksi alapeukuttelet aikuisia asiallisia viestejä ja jänkkät tuosta suihinotosta kuin teini. Ole hyvä ja poistu.
Parisuhteeseen kuuluu seksielämä. Vaikka itseäsi ei enää haluta, ei ole oikein lopettaa sitä kokonaan. Kyllä tuosta puhua pitäisi ja tehdä avoimesti joku ratkaisu. Itse katkaisin sinua jonkinlaista seksielämä toista ilahduttaakseni.
Minua häiritsee tässä keskustelussa se että kaikki näyttävät ohittavan sen faktan että mies kiukuttelee kuin kakara kun ei naisen sairastumisen takia saa seksiä. Ehdotellaan typeriä seksikikkailuita sen sijaan että huomattaisiin miten mies kiristää naista. Kiva kun ukko ei enää oleskele kotona vaan on jossain kavereiden kanssa, tiuskii naiselle jne vaikka on aikuinen mies ja vain sen takia ettei nainen pysty seksiakteihin tällä hetkellä. Teidän mielestä miehen pitäisi saada tahtonsa läpi ja vaikka niitä suikkareita että taas kohtelee puolisoaan paremmin? Jos tämä on teidän mielestä sallittua käytöstä ja miestä pitää "ymmärtää" ja tyynnytellä niin ei kovin lujaa teidänkään päässä raksuta.
Minulle jäisi ainakin traumat tuon tyypin käytöksestä. Entä jos tulee lisäsairastumisia ja operaatioita? Sama kuvio taas mutta panokset kovenee?
Ja AP kyllä se sun miehesi on sinua painostanut, meinaan käytöksellä ja se alkaa jo syödä sinua. Et muuten kirjoittaisi täällä apua kysellen.
Jokainen tekee kuten tahtoo mutta kannattaa miettiä jaksaako elämää henkilön kanssa joka iskee vyön alle heti kun kaikki ei suju kuten hän haluaa.
Vuosi on lyhyt aika tuollaisessa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonihoito vie viimeisetkin estrogeenit, libido sammuu. Ei tule takaisin.
Mutta ei se estä muuten hellimästä toista vaikka juurikin suihin otolla.
Kyllä estää!
Älä sitten ihmettele, kun jäät yksin.
Onkohan teillä muuta kuin seksi? Mies ei sano mitään mutta uskotko oikeasti kavereilla olon? Ota nyt ne punakat lasit pois ja katso totuutta peilin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole todellakaan mitä rakkautta jos niin pienen asian kuin seksin puutteen takia joka johtuu sairastumisesta rupeaa henkisesti kiusaamaan puolisoaan. Mieshän kiristää naista seksillä. Pisti silmään tuo että että on ruvennut olemaan poissa kotoa jne. ja vain sen takia että puoliso on vielä toipumassa. Minkälainen ihminen käyttäytyy näin?? Te vaan ehdottelette jotain suikkareita vaikka oikea ongelma on se että tuo mies on täysi k.pää eikä välitä naisestaan pätkän vertaa paitsi reikänä.
APeelle, harkitsisin tosissani eroa tuosta miehestä, sait nyt kokea miten se käyttäytyy jos jokin rikkoo "auvoisen onnen" eikä ukko saa "billua".
Puolison tukeminen vaikka sairastellessa ei saa olla kiinni siitä kuinka paljon pannaan eikä sen puute saa ajaa kiusaamaan toipilasta.
Ei ole iso vaiva käyttää viisi minuuttia kumppanin tyydyttämiseen. Itse odotat 24/7 sitoutumista omaan tukemiseesi. Olet vain itsekäs.
Minun mieheni sairastui (ja kuoli) keski-iässä.
Halunsa olivat poissa. Minä kärsin ja hän kärsi sitten minun kiukkuisuudesta. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt yrittää sopia, että sen osa-alueen elämästäni voisin nauttia jonkun muun seurassa, vaikka olisimme edelleen yhdessä kumppanit kaikilla muilla tavoilla.
Niinpä minä annan ymmärrystä myös kiukutteleville puolisoille, koska se on kokemuksena piinaava.

Täällä mammat eivät halua antaa miehelleen yhtään mitään. Ei edes ymmärrystä.
Seksin loppuminen vaan tappaa vähitellen kaiken muunkin ellei molemmat halua seksitöntä liittoa.
Voi hyvä ihme nyt taas. Mitä ihmeen apinoita täällä on kun ei pointti tunnu uppoavan? Lopettakaa se seksistä jankkaaminen. Isompi ongelma tässä on tuon miehen kiristävä ja epäkunnioittava käytös! Vaikka ei olisi enää koskaan seksiä se ei oikeuta varsinkaan pitkän ajan puolisoa käyttäytymään noin. Taidatte olla niitä jotka vinkuvat heti jos ei pääse panemaan seuraavalla viikolla kun nainen on synnyttänyt.
Maailma ei pyöri pelkästään miehen ja hänen peniksensä ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Minua häiritsee tässä keskustelussa se että kaikki näyttävät ohittavan sen faktan että mies kiukuttelee kuin kakara kun ei naisen sairastumisen takia saa seksiä. Ehdotellaan typeriä seksikikkailuita sen sijaan että huomattaisiin miten mies kiristää naista. Kiva kun ukko ei enää oleskele kotona vaan on jossain kavereiden kanssa, tiuskii naiselle jne vaikka on aikuinen mies ja vain sen takia ettei nainen pysty seksiakteihin tällä hetkellä. Teidän mielestä miehen pitäisi saada tahtonsa läpi ja vaikka niitä suikkareita että taas kohtelee puolisoaan paremmin? Jos tämä on teidän mielestä sallittua käytöstä ja miestä pitää "ymmärtää" ja tyynnytellä niin ei kovin lujaa teidänkään päässä raksuta.
Minulle jäisi ainakin traumat tuon tyypin käytöksestä. Entä jos tulee lisäsairastumisia ja operaatioita? Sama kuvio taas mutta panokset kovenee?
Minä ymmärrän molempia osapuolia, siksi suosittelen keskustelua.
Elämä ei saa kuitenkaan mennä eteenpäin pelkästään sairastuneen ehdoilla, etenkin jos perheessä on myös lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Mikä sairaus?
Aplle kova pala ja sinä kysyt sairautta! Miten luulet auttavasi tiedolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonihoito vie viimeisetkin estrogeenit, libido sammuu. Ei tule takaisin.
Mutta ei se estä muuten hellimästä toista vaikka juurikin suihin otolla.
Kyllä estää!
No ei estä! Todella outoa ettei halua helliä sitä kumppania.
Toivon ettet sairastu! -eri
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvä ihme nyt taas. Mitä ihmeen apinoita täällä on kun ei pointti tunnu uppoavan? Lopettakaa se seksistä jankkaaminen. Isompi ongelma tässä on tuon miehen kiristävä ja epäkunnioittava käytös! Vaikka ei olisi enää koskaan seksiä se ei oikeuta varsinkaan pitkän ajan puolisoa käyttäytymään noin. Taidatte olla niitä jotka vinkuvat heti jos ei pääse panemaan seuraavalla viikolla kun nainen on synnyttänyt.
Maailma ei pyöri pelkästään miehen ja hänen peniksensä ympärillä.
Mites jos mies sairastuu ja joutuu pienelle sairaseläkkeelle, perheen talous romahtaa. Sitäkin jaksaa jonkun aikaa, mutta kun ymmärtää että koko loppuelämä tulee olemaan kitumista ja pennin venytystä niin ei siinä kauhean iloisella mielellä jaksa olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun hormonihoito vie viimeisetkin estrogeenit, libido sammuu. Ei tule takaisin.
Mutta ei se estä muuten hellimästä toista vaikka juurikin suihin otolla.
Kyllä estää!
No ei estä! Todella outoa ettei halua helliä sitä kumppania.
Kun ei ole estrogeenia, ei ole minkään valtakunnan haluja. Onko sitä niin vaikeaa ymmärtää?
No on todellakin vaikeaa ymmärtää. Mulla on sama ongelma eikä akti kiinnosta sinänsä, mutta ei kyllä estä suihin ottamista. Haluan helliä puolisoani näin. Siinä vaan imee ja nuolee kalua sekä palleja että v
Olisi hirveää tehdä noin ilman viettiä. En usko, että juuri samassa tilanteessa olet kuten ap. Eihän ap kertonut mitä sairastaa. Ap kertoi myös, että miehensä on erkaantunut hänestä. Ei silloin juosta perässä kammariin suihinottoon, vaan keskustelu olisi paikoillaan. Pysäyttävä kokemus molemmille, jopa traumaattinen.
Pitäisiköhän sinut kuitenkin keskustella sen miehen kanssa? Hänellä saattaa olla itselläänkin muita haasteita, kuin se seksi. Esim vaihdevuodet.