Lue keskustelun säännöt.
Tekisitkö meidän tilanteessamme iltatähden?
26.02.2026 |
Olemme lähes 40-vuotiaita hyvätuloinen, lähes velaton pariskunta. Meillä on talo, mökki, autot jne. hankittuna. Makuuhuoneita on neljä, joista yksi on ollut työ- ja vierashuoneena, yksi meidän makuuhuoneenamme ja kaksi lasten käytössä. Toinen huoneista on vapautumassa, kun esikoinen kirjoittaa ylioppilaaksi ja muuttaa pois. Sama kohtalo on toisella lastenhuoneella parin vuoden päästä. Onko tämä siis tyhjenevän pesän kriisiä? Vauvakuume on kummallisesti nostellut päätään parin viime vuoden aikana, kun osa ysyävistäni on vasta saaneet esikoisensa. Toisaalta haluaisin myös kokea, millaista elämä olisi vauvan kanssa, kun kaikki on taloudellisesti helppoa ja turvattua. Toisin oli meidän lastemme vauva-aikoina, elimme pienessä opiskelija-asunnossa ja kaikesta oli tiukkaa. Nuorena kyllä raskaudet ja synnytykset sujuivat hyvin, ei tullut mitään vaurioita saati jäänyt jälkiä. Olen nyt maratonkunnossa eli tästä kai pitäisi luopua. Ja osaisinko luopua enää hyvistä yöunista?
Kommentit (29)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasta voi yrittää, ei tehdä.
Alennat elävän ihmisen esineen tasolle.
Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta minusta paluu lähtöruutuun ei ole mitenkään mielekästä. Esikoinen täyttää tänä vuonna 18 ja kuopus 16. Mahtava vaihe lasten kanssa menossa ja en mitenkään jaksaisi mitään vauva- tai pikkulapsiaikaa enää.
Sinä päätät, Visa avaa tulevaisuuden. Oli joskus mainos.
Hyvä kysymys. Vauvakuume on mullakin, joten mun vastaus on, että tietenkin yritätte. :D
Mutta, ehkä miettisin näin päin: harmittaisiko jälkeenpäin enemmän, että yrititte vai ette yrittäneet enää lasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä pliis hanki enää lapsia tähän kamalaan maailmaan vaan siksi että mieli tekisi ja muutkin tekee. Maailma on kriisissä ja muutenkin ylikansoitettu.
En todellakaan tekisi. Ottaisin ilolla vastaan uuden elämänvaiheen. Jos olette tehneet lapset nuorena niin koska on teidän vuoro elää? Olen kauhulla lukenut miten vaikeaa on niillä naisilla joilla on pieniä lapsia kun vaihdevuosien lähentyessä estrogeenitasot laskee ja hoivavietti häviää. Silloin tarvitsee omaa tilaa ja iholla roikkuva, hoivattava lapsi käy uuvuttavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan tekisi. Ottaisin ilolla vastaan uuden elämänvaiheen. Jos olette tehneet lapset nuorena niin koska on teidän vuoro elää? Olen kauhulla lukenut miten vaikeaa on niillä naisilla joilla on pieniä lapsia kun vaihdevuosien lähentyessä estrogeenitasot laskee ja hoivavietti häviää. Silloin tarvitsee omaa tilaa ja iholla roikkuva, hoivattava lapsi käy uuvuttavaksi.
Tätä mietin, että parin vuoden päästä olisi mahdollista matkustaa yms. ottaa virkavapaata ja tehdä joku pitkä vaellus. Toteuttaa kaikki villeimmät haaveet. Lasten kanssa kyllä löysimme myös omaa aikaa. Olen juossut maratoneja ja käynyt juoksutapahtumissa ulkomailla yksin. Viime kesänäkin tein kaverin kanssa kaksin viikon vaelluksen Lapissa. Ja en usko hoivavietin katoamiseen, oma äitini ja anoppini ovat olleet hyvin innokkaita 50-vuotiaita mummoja. Hieman jopa kaipaan pienen lapsen kanssa tehtäviä juttuja. Uskoisin jaksavani innostua vielä leikeistä ja menoista myös pienen lapsen kanssa. Ja viimeistään 10-vuotiaan on saanut innolla kaikkiin omiin juttuihin mukaan, liikkumaan, matkustelemaan, teatteriin, konsertteihin.
Itse myös lähes 40-vuotias, toinen lapsi kirjoittamassa ylioppilaaksi, toinen nuorempi, yläasteikäinen eli menee vielä hetki ennen kuin itsenäistyy, ja asuntolainaakin on, mutta silti, huh, omaan korvaan tuo kuulostaa täysin järjettömältä. :D
Itsekään en saanut kokea sitä, että olisi talous ollut tasapainossa vauva-aikoina, mutta ajattelen silti, että aikansa kutakin, silloin elettiin niin ja nyt kun talous on kunnossa, niin on kiva, että sitä rahaa voi käyttää omiin juttuihin ja lasten harrastuksiin, matkusteluun yms. eikä tarvitse olla sidottuna kakkavaippoihin, päiväuniaikoihin, flunssa- ja korvatulehduskierteisiin tai muihin epämukavuuksiin.
Toki teini-ikäiset ovat myös aika paljon epämukavuuksia aiheuttaneet, ei se nyt ihan niin mene, että kun lapset kasvaa niin kaikki muuttuu helpoksi, mutta sitä suuremmalla syyllä en tähän rumbaan lähtisi uudelleen. Ajatus unettomista öistä vauvan kanssa kuulostaa tässä iässä ja elämäntilanteessa täysin painajaiselta. Ajatuksena on lähinnä ollut se, että kun esikoinen muuttaa pois, niin olin ajatellut suostutella miestä toisen koiran hankintaan :D Härdelliä se koiranpennun kanssakin on, mutta ne kasvavat ja kehittyvät sentään nopeammin.
Mutta toisaalta en tiedä miltä vauvakuume nelikymppisenä tuntuu, eli sanoisin että loppupeleissä tuohon ei voi kukaan muu vastata kuin te itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun esikoinen on muuttanut syksyllä pois kotoa ja opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Hänellä on edelleen täällä kotona huone niinkuin ennenkin ja hän käy edelleen säännöllisesti kotona. Kesän hän taas asuu kotona kun on saanut kesätyöpaikan täältä kotipaikkakunnalta. Hänen poikakaveri siivottiin pois kodeistaan saman tien kun hän muutti pois kotoa. Kun hän menee kotiin niin välillä hänelle tarjotaan nukkumapaikaksi sohvaa ja joskus hän saa jopa sängyn. Tästä syystä hänkin asuu käytännössä meillä kun he tulevat käymään. Me olemme saaneet yhden lapsen lisää ja hänen vanhempansa käytönnössä menettäneet yhden. Eli kannattaa miettiä tuota vauva asiaa siis myös niiden olemassa olevien lasten kannalta etteivät he tule sen takia siivotuiksi ulos kotoaan ja siten ulos teidän elämästä.
Mutta missä viipyy? Öyh öyh olette ikäloppuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me päätettiin yrittää, ja saatiinkin iltatähti. Ihana, terve ja touhukas pikkuinen. Minulle ja meille tämä oli hyvä ratkaisu, rakkauden päästä perheenjäsenten välillä on moninkertaistunut. En ole koskaan kokenut vauva tai pikkulapsi aikaa raskaana.
Mutta jokainen tekee tavallaan
Vierailija kirjoitti:
Minun esikoinen on muuttanut syksyllä pois kotoa ja opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Hänellä on edelleen täällä kotona huone niinkuin ennenkin ja hän käy edelleen säännöllisesti kotona. Kesän hän taas asuu kotona kun on saanut kesätyöpaikan täältä kotipaikkakunnalta. Hänen poikakaveri siivottiin pois kodeistaan saman tien kun hän muutti pois kotoa. Kun hän menee kotiin niin välillä hänelle tarjotaan nukkumapaikaksi sohvaa ja joskus hän saa jopa sängyn. Tästä syystä hänkin asuu käytännössä meillä kun he tulevat käymään. Me olemme saaneet yhden lapsen lisää ja hänen vanhempansa käytönnössä menettäneet yhden. Eli kannattaa miettiä tuota vauva asiaa siis myös niiden olemassa olevien lasten kannalta etteivät he tule sen takia siivotuiksi ulos kotoaan ja siten ulos teidän elämästä.
Mun ainokainen jäi samalle paikkakunnalle, ja oli 7 vuoteen ensimmäisen yökyläilyn lapsuudenkodissaan pari viikkoa sitten, kun puolisolla oli kavereita kylässä. Näin lyhyellä välimatkalla ei ole tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhjän pesän syndrooma :) Teillä on liikaa aikaa ja tilaa ja tyhjiä huoneita nyt. Olet 40 ja mietit niiden (elämäntarkoituksen) täyttymistä. Minä ehkä taas toteaisin tilanteen ja yrittäisin vaihtaa liian isoa kotia viihtyisämpään ja pienempään. Yksi vierashuone mielestäni riittää, vaikka lapset lisääntyväisivätkin. Mummolassa ei enempää tarvi. Ja työhuone voi toimia sellaisena myös. Asunnonvaihdoksesta tulevat rahat käyttäisin johonkin ihanaan matkaan, esim. Australia/ Uusi-Seelanti.
Mitä vauvakuumeeseen tulee, sekin on luonnollista. Pian saat omia lapsenlapsia :) eiköhän se sillä järjesty?
Tekisin tietenkin jos se vain fyysisesti olisi mahdollista. Tuossa iässä ei välttämättä enää onnistu vaan tulee keskenmenoja vain. Jos haluatte lasta niin ei ole aikaa jahkailuun enää yhtään.
Jessus, EN! Tiedän pari ns vanhoilla päivillä iltatähden tehnettä joille syntyi kehitysvammainen lapsi. On siinä hoitamista kun oma terveyskin alkaa vanhemmiten rapistua. Ota mieluumlin koira. Etkö keksi mitään muuta elämänsisältöä kuin lapsi? Mökki, matkustelu opiskelu ihan koko maailma on avoinna. Haluatko todella sitoutua uuteen lapseen 20 vuodeksi? Kohta on lastenlasten aika ja silloin koet mikä ilo heistä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan tekisi. Ottaisin ilolla vastaan uuden elämänvaiheen. Jos olette tehneet lapset nuorena niin koska on teidän vuoro elää? Olen kauhulla lukenut miten vaikeaa on niillä naisilla joilla on pieniä lapsia kun vaihdevuosien lähentyessä estrogeenitasot laskee ja hoivavietti häviää. Silloin tarvitsee omaa tilaa ja iholla roikkuva, hoivattava lapsi käy uuvuttavaksi.
Tätä mietin, että parin vuoden päästä olisi mahdollista matkustaa yms. ottaa virkavapaata ja tehdä joku pitkä vaellus. Toteuttaa kaikki villeimmät haaveet. Lasten kanssa kyllä löysimme myös omaa aikaa. Olen juossut maratoneja ja käynyt juoksutapahtumissa ulkomailla yksin. Viime kesänäkin tein kaverin kanssa kaksin viikon vaelluksen Lapissa. Ja en usko hoivavietin katoamiseen, oma äitini ja anoppini ovat olleet hyvin innokkaita 50-vuotiaita mummoja. Hieman jopa kaipaan pienen lapsen kanssa tehtäviä juttuja. Uskoisin jaksavani innostua vielä leikeistä ja menoista myös pienen lapsen kanssa. Ja viimeistään 10-vuotiaan on saanut innolla kaikkiin omiin juttuihin mukaan, liikkumaan, matkustelemaan, teatteriin, konsertteihin.
Minä olen myös 50-vuotias ja olisin ihan heti valmis mummoksi. Omia pieniä lapsia en kuitenkaan enää ikinä jaksaisi hoitaa ja huomaan todellakin hoivavietin laskeneen jo useamman vuoden ajan. Mummona oleminen on ihan eri juttu kuin äitinä oleminen. Itse olen tehnyt lapseni vakaassa taloudellisessa tilanteessa eikä se helpota vanhemmuuden niitä rankkoja puolia kuten valvomista, vastuuta, päiväkotirumbaa aikatauluineen, sairaan lapsen hoitamista ja työpoissaoloja ja sitä loputonta työmäärää. Kannattaa myös huomioida se että voi saada myös vaativan tai erityitarpeita omaavan lapsen. Sen jälkeen voi heittää hyvästit yhteisille "aikuismaisille" jutuille kuten teattereille ja konserteille.
Nuorin oli muuttamassa juuri omilleen ja vanhempi ilmoitti raskaudesta. Vanhin sairastui ja lapsen isä lähti ja tytär muutti lapsensa kanssa meille ja se oli ihan hiton raskasta.
Hormonien joutsenlaulu se on. Mä olisin tuossa kohtaa ratsastellut tukka hulmuten aamusta iltaan ja jonkinlainen vauvakuumekin tuikahti, vaikka mulla sitä ei koskaan ollut (lapsi jo aikuinen). Vähän myöhemmin elämä olikin sitten eajuja vaihdevuosioireita.
You do you. Mulla oli piuhat poikki niin ei tarvinnut miettiä. 20 vuoden homma uudelleen on kyllä aika homma.