Masennus perheellisenä

Älä tee itsellesi mitään pahaa.  Sinua tarvitaan vielä.

Kummalliseksi on meno mennyt. Joidenkin mielestä olet taloudellinen tai henkinen taakka ihmisille tai yhteiskunnalle. 

Isä on tärkeä perheessä ja etenkin lapselle. 

Veikko Lavin sanoin: " jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää."

Sun vaimoltahan sun pitää sitä kysyä, eikä täältä. Sen mielipide on ainoa millä on väliä.

Parempi masentunut isä kuin kuollut isä.

Masentuneena tulee näitä synkkiä hetkiä, jolloin kuolema alkaa tuntua helpotukselta ja ratkaisulta kaikkiin ongelmiin. Lupaa itsellesi, että nukut aina yhden yön yli, kun tämä fiilis on päällä. Ei äkkinäisiä ja lopullisia ratkaisuja tunnekuohussa. 

En tiedä tilannettasi, mutta onko diagnoosi oikea, kun hoito ei auta? 

Olen eri mutta vastaan kysymykseen omasta puolestani. Masennus voi pitkittyä ja kroonistua, tämä on monen tekijän summa. Aloittaja kertoi vaikeasta masennuksesta ja sekin voi näkyä eri tavoin. Olen itsekin pohtinut tätä: onko masennusdiagnoosi helppo antaa koska ajatellaan että se korjaantuu lääkkeillä (ovat halpoja moneen muuhun hoitomuotoon verrattuna) ja omahoidolla. 

Oma kokemus on myös se että sitä "punaista lankaa" ei löytynyt viiden (kyllä, viiden) vuoden aikana erikoissairaanhoidossa. Osa kohtaamisista oli hyviä ja laadukkaita, osa sanonko mistä? Diagnooseja oli ja on vaikka muille jakaa, silti ainoa apu oli lääkekokeilut, pilipalipiirileikit päiväosastolla tai hei, pariterapia kun sehän se ratkaisee kaiken! Yritin kertoa oireista, keskustelu käännettiin kovin usein parisuhteeseen. 

Ihmisillä on vielä todella paljon harhakäsityksiä masennuksesta ja mielen sairauksista yleensäkin. Aloittajalle toivon voimia, voit joka päivä tehdä jotain hyvää itsellesi ja perheellesi vaikka olet työtön ja sairas. Sain tämän neuvon aikanaan työterveyslääkäriltä, mene joka päivä, jos ei ole ihan kamala sää, ulos edes muutamaksi minuutiksi, istu vaikka pihan tai puiston penkillä jos et muuta jaksa. Mielenterveystalon sivuilla on hyvä omahoito-ohjelma jota voi käyttää muun hoidon tukena. 

Vierailija kirjoitti:

Kummalliseksi on meno mennyt. Joidenkin mielestä olet taloudellinen tai henkinen taakka ihmisille tai yhteiskunnalle. 

Isä on tärkeä perheessä ja etenkin lapselle. 

Veikko Lavin sanoin: " jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeää."

Ei se välttämättä niin mene. Juhlapuheissa ja hyvesignaloinnissa "jokainen on tärkeä", käytännössä ei. Samat ihmiset, jotka tätä harhaa toitottavat, ovat usein ensin lynkkaamassa vaikkapa rikollisen ja jakamassa kuolemantuomioita.

Ei omastakaan mielestäni joku omaa lastaan höyrymoppaava peukkupää ole arvokas.

"Ei kai tuollaista kukaan jaksakaan. Hän vetää sinutkin mukanaan masennuksen maailmaan.

Pelasta itsesi"

Tai

"Lapsetkin olivat helpottuneita kun tuo kotona mököttävä mörkö muutti vihdoin pois. Ei ole sen koommin hänestä kuulunut"

Tai

"Onko teillä lapsia ap? Jos on, niin lähde ja kannattaa muutenkin lähteä. Mä toivoin aina ,että isäni olisi jättänyt masentuneen ja mielisairaan äitini."

Suurin osa viesteistä palstalla on tämän suuntaisia, jos puoliso on perheessä masentunut. Mietin vaan, että onko jokin bias vai onko tosielämässä myös näin? Jossain vaiheessahan sitä muuttuu nettonegatiiviseksi.

Vierailija kirjoitti:

Parempi masentunut isä kuin kuollut isä.

Kumpikaan ei ole optimaalinen, mutta haluaisin vähän haastaa tätä näkemystä. Kirjallisuudessa ja netissä on paljon kokemuksia, joissa lapset ovat toivoneet mt-ongelmaisen, väkivaltaisen tai päihdeongelmaisen vanhempansa kuolemaa, tai toivoa että ks. vanhempaa ei olisi koskaan ollutkaan. 

Ei välttämättä ole niin, että mikä tahansa vätys vanhempana on parempi kuin yksinhuoltajan lapsena eläminen.

Mielen sairaudet, väkivalta ja päihteet ovat kolme eri asiaa. Tilastollisesti kasautuvat kyllä samoille ihmisille. Masentuneet tai muutkaan psykiatrisesti sairaat eivät myöskään automaattisesti ole tyhmiä. Moni masentunut saa työterveyden kautta yksityisen puolen hoitoa ja pystyy näin jatkamaan ainakin osin työelämässä. Ei heitä näy lööppilehtien henkilökuvissa tai kaupungilla haahuilemassa. Olen saanut hoitoa sekä yksityisellä että julkisella puolella joten ei ole ihan tuulesta temmattu väite. 

Älä lue äläkä kuuntele mainitsemiasi masentavia juttuja masentuneista isistä. Nuo ovat juuri sellaisia negatiivisia ajatuksia joita kannattaa välttää. Kun tulee negatiivinen ajatus, torju se ja ryhdy tekemään jotain mikä tuottaa sinulle iloa. 

Monet musiikkikappaleiden sanoitukset ovat negatiivisia. Kuuntele klassista musiikkia, etsi YouTubesta esim Bach. Klassisessa ei ole sanoja. 

Masennus menee ohi aikanaan. Nyt on huono työllisyystilanne ja se menee ohi aikanaan. Työttömänäkin voi tehdä mielekkäitä asioita, tutustua lapseen ja harrastaa yhdessä, ulkoilla, järjestellä, kirjoittaa, mikä on sellaista mikä tekee sinut iloiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä tilannettasi, mutta onko diagnoosi oikea, kun hoito ei auta? 

Niin tai onko hoito oikea? Tarvitaanko sitä lääkitystä ja muuta sillä tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena tulee näitä synkkiä hetkiä, jolloin kuolema alkaa tuntua helpotukselta ja ratkaisulta kaikkiin ongelmiin. Lupaa itsellesi, että nukut aina yhden yön yli, kun tämä fiilis on päällä. Ei äkkinäisiä ja lopullisia ratkaisuja tunnekuohussa. 

 

Ei kyseessä ole mikään tunnekuohu, vaan kroonistunut tila. Melko monta yötä jo näillä seteillä nukuttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena tulee näitä synkkiä hetkiä, jolloin kuolema alkaa tuntua helpotukselta ja ratkaisulta kaikkiin ongelmiin. Lupaa itsellesi, että nukut aina yhden yön yli, kun tämä fiilis on päällä. Ei äkkinäisiä ja lopullisia ratkaisuja tunnekuohussa. 

 

Ei kyseessä ole mikään tunnekuohu, vaan kroonistunut tila. Melko monta yötä jo näillä seteillä nukuttu.

 

Olen eri: 
Kun tiedät tilanteesi; oletko lukenut, hae vaikka Ilta-Sanomista haulla SSRI lääkkeet. Hae kirjoittajan nimellä, löytyy myös netistä. 

Kirjojakin löytyy paljon monelta tekijältä. 

Mielestäni perusongelma on, että käsitetään mielen olevan sama kuin aivot. Mutta ei ole sillä aivot ovat mielen väline.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneena tulee näitä synkkiä hetkiä, jolloin kuolema alkaa tuntua helpotukselta ja ratkaisulta kaikkiin ongelmiin. Lupaa itsellesi, että nukut aina yhden yön yli, kun tämä fiilis on päällä. Ei äkkinäisiä ja lopullisia ratkaisuja tunnekuohussa. 

 

Ei kyseessä ole mikään tunnekuohu, vaan kroonistunut tila. Melko monta yötä jo näillä seteillä nukuttu.

 

Ok, aloituksesi toi tämän synkän vaihtoehdon mieleen. Hyvä, että näin ei ole.

Itse ajattelen näin, että hoidot, terapia ja lääkkeet ovat vain tukitoimenpiteitä. Jotenkin se elämän mielekkyys ja keinot eteenpäin menoon täytyy löytyä itseltä.

Vierailija kirjoitti:

Älä lue äläkä kuuntele mainitsemiasi masentavia juttuja masentuneista isistä. Nuo ovat juuri sellaisia negatiivisia ajatuksia joita kannattaa välttää. Kun tulee negatiivinen ajatus, torju se ja ryhdy tekemään jotain mikä tuottaa sinulle iloa. 

Monet musiikkikappaleiden sanoitukset ovat negatiivisia. Kuuntele klassista musiikkia, etsi YouTubesta esim Bach. Klassisessa ei ole sanoja. 

Masennus menee ohi aikanaan. Nyt on huono työllisyystilanne ja se menee ohi aikanaan. Työttömänäkin voi tehdä mielekkäitä asioita, tutustua lapseen ja harrastaa yhdessä, ulkoilla, järjestellä, kirjoittaa, mikä on sellaista mikä tekee sinut iloiseksi. 

Ovatko em. kokemukset jotenkin valheellisia? Tätä nimenomaan halusin kartoittaa, ettö kuinka yleistä helpotuksen tunne on kun mt-ongelmainen perheenjäsen ei ole enää kuvioissa. Tässä tyrkytät lähinnä jonkin sortin denialismia.

Ja mitä työllisyys- ja masennusasiohin tulee, ei välttämättä mene ohi. Monessa maailmankolkassa on kymmeniä vuosia ollut huono työllisyystilanne, joka sai alkunsa jostain kriisistä tai rakennemuutoksesta. 

Ja tiedän kroonisesti masentuneita ihmisiä, jotka eivät ole koskaan "parantuneet". Oma isoäitini ei juuri ole poistunut asunnostaan 40 vuoteen. Oli ihan outo tapaus kun itsekin olin lapsi, häneen ei ole mitään tunneyhteyttä.

Jos jokin kuormittava asia häviää elämästä, niin tokihan se hetkellisesti voi tuntua helpottavalta. Arkipäivän jakaminen on omasta mielestäni kuitenkin helpompaa kun perheessä on kaksi aikuista.

Jos ihminen on melakoliaan ja masennukseen taipuvainen, niin kuinka realistista on ajatella, että tästä pitäisi "parantua"? Voiko asiaa lähestyä niin, että näin on ja tämän kanssa on opittava elämään. Ja yrittää löytää ne ongelmakohdat joissa tämän tyypinen persoonallisuus tuo lisähaasteita. Vähän sellainen ratkaisukeskeinen lähestyminen elämän ongelmiin. Ihan näin maallikkona ja rivimiehenä heittelen.

Omasta mielestäni en kannata denislismia, kun neuvon ajattelemaan positiivisesti. Se toimii ainakin minulle, sillä jos alan ajattelemaan jotain negatiivista negatiivisesti, se muodostaa lisää negatiivisia ajatuksia ja lisäksi mukaan tulee negatiivisia tunteita. Näin ollen haluan ajatella positiivisesti ja löytää negatiivisista tilanteista sen mitä niistä voi oppia.

Kerroit haluavasi tietää miten yleistä on, että perhe kokee helpotusta, kun mt ongelmainen perheenjäsen ei enää ole kuvioissa.  Miten olet edes päätynyt tuollaiseen kysymykseen. 

Saattaahan mukana olla jotain perinnöllistä alttiutta koska isoäitisi ei poistunut asunnostaan 40 vuoteen ja oli outo tapaus kun häneen ei saanut mitään tunneyhteyttä. 

Sinulla on mahdollisuus oppia hänestä ja elää itse toisin ja keskittyä paranemiseen. 

"Sinulla on mahdollisuus oppia hänestä ja elää itse toisin ja keskittyä paranemiseen"

Tai tehdä exit-peliliikkeitä. Paranemiset on kokeiltu. En aio olla se erakkopappa, josta ei juuri puhuta. Jos en parempaan pysty, se oli sitten siinä.