Lääkkeiden omavastuu, kumman jätän ostamatta?
Minulla ei ole rahaa, ei edes viittä euroa ylimääräistä. Olen sopeutunut tilanteeseen, mutta jokainen kulutusta aiheuttava asia on mietittävä tarkkaan. Kotini on pimeä, vain yksi yleisvalo-led palaa. Kävelen kaupunkiin vaikka se nivelrikkoisena tekeekin todella kipeää, minä sallin kuukaudessa vain 15 euroa kulkemiseen.
Ruoka on vähän yksipuolista, juomana vain hanavesi. Vaatteet pesen kerran viikossa, samalla kun käyn suihkussa, sekin vain kerran viikossa. Kännykällä en ole 2 kuukauteen soittanut kertaakaan, se maksaa. Nettisurffausta kuten tämä vain tunti päivässä.
Eli niukkaa on. Siksi tämä lääkehintojen omavastuun nosto pistele todella pahasti. Olisipa joulukuussa rahaa ostaa lääkkeitä, ei ole, vasta tammikuun puolivälissä. Nyt laskeskelin että kun myös vuokrankorotus tulee vuoden vaihteessa, minä pärjään muuten, mutta pitää päättää, kummat lääkkeet jätän ostamatta, ACE-estäjät vai Amloration (reumalääkkeitä en jätä, liikkuminen on muuten tuskallisempaa), molempiin ei ole varaa. Molemmat vaikuttavat verenpaineeseen, lisäksi on beta-salpaajat, joten ehkä nuo ace-estäjät voisi jättää ostamatta, mitä mieltä asiantuntijat?
Kommentit (15)
Ihmettelen sitä omavastuun nostoa myös. Ja se voisi jakaantua koko vuodelle, koska se vaikeuttaa alkuvuotta aika paljon. Miksi juuri niiltä, jotka eniten kamppailee, säästetään. Rikkaat saa lääkkeet vakuutuksista ja köyhät sossusta. Pienituloiset kärsii.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on ihan oikeasti noin niukkaa elämä niin saat kyllä sossusta rahaa lääkkeisiin.
Oikeasti tiukkaa on niillä, jotka ei ole sossuasiakkaita.
Kuulostaa siltä, kuin olisi perustoimeentulotuella. Etkö saa sillä reseptilääkkeitä vai etkö vielä ole?
Töihin, töihin hopi, hopi. Jos eläkkeellä, niin pullon keräystä, käsitöiden myyntiä tms.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä omavastuun nostoa myös. Ja se voisi jakaantua koko vuodelle, koska se vaikeuttaa alkuvuotta aika paljon. Miksi juuri niiltä, jotka eniten kamppailee, säästetään. Rikkaat saa lääkkeet vakuutuksista ja köyhät sossusta. Pienituloiset kärsii.
Ei ainakaan minun terveysvakuutuksestani saa lääkkeitä yhtään.
Kysy lääkäriltä, minkä lääkkeen voit jättää pois. Toki sinnekin pitää soittaa.
Eikö Kelassa ja hallituksessa suunnitella uutta maksuaikalakia pienituloisille juuri tähän ongelmaan?
Itsellä menee katto rikki heti ensiostolla tammikuussa. Kyllä on järkyttävän iso pommi vuosittain myös minulle, vaikka käyn töissä.
En saa pennin jeniä tukea mistään. Moni pientuloinen saa käytännössä saman elintason tässä sosialistisessa maassa.
Se voi olla ns oikein, mutta ei se reilua ole.
Ap, sinä valehtelet. Sillä jos et, saat toimeentulotukea. Saat kaikki reseptilääkkeet y m s sinne.
En tiedä mitä ACE-estäjää käytät, joten sun pitää todellakin keskustella lääkärin kanssa ennen kuin alat lääkkeitä karsimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulla on ihan oikeasti noin niukkaa elämä niin saat kyllä sossusta rahaa lääkkeisiin.
Oikeasti tiukkaa on niillä, jotka ei ole sossuasiakkaita.
Mikä on ap:n syy olla hakematta toimeentulotukea jolloin saa maksusitoumuksen apteekkiin?
pelkkä pashaprovo tämäkin tai sitten löytyy kesämökkiä, metsää ym. mittavaa omaisuutta jolloin kuvatunkaltainen kituuttaminen on omaa typeryyttä.
Vierailija kirjoitti:
Töihin, töihin hopi, hopi. Jos eläkkeellä, niin pullon keräystä, käsitöiden myyntiä tms.
Kun livenä näkisi tällaisen pölhöläisen, olisi kyllä mielenkiintoinen kohtaaminen.😘
Vierailija kirjoitti:
Töihin, töihin hopi, hopi. Jos eläkkeellä, niin pullon keräystä, käsitöiden myyntiä tms.
Myy sää idiootti vaa käsitöitäs keskenäs.
Useimmassa kerostalossa on nykyisin taloyhtiön netti. Meilläkin siitä joskus 15 vuotta sitten taloyhtiö jotain maksoi, mutta perusnopeuden käyttö on maksutonta. Tabletilla, tietokoneella, kännykän wifillä.
Jos puhelimessa on netti on yleensä on tasamaksu kuukaudessa johon sisältyy myös puhelut, minulla rajattomasti.
Tietenkin tämä omalla kohdallani.
Jos on paljon lääkkeitä jotta katto täyttynyt kannattaa nyt joulukuussa ostaa kaikki mitä saa. Itse voin ostaa 150 euron lääkkeet nyt toimitusmaksulla.
Tammikuussa kyllä tulee 56 euroa maksava lääke ostettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Kelassa ja hallituksessa suunnitella uutta maksuaikalakia pienituloisille juuri tähän ongelmaan?
Itsellä menee katto rikki heti ensiostolla tammikuussa. Kyllä on järkyttävän iso pommi vuosittain myös minulle, vaikka käyn töissä.
En saa pennin jeniä tukea mistään. Moni pientuloinen saa käytännössä saman elintason tässä sosialistisessa maassa.
Se voi olla ns oikein, mutta ei se reilua ole.
Ap, sinä valehtelet. Sillä jos et, saat toimeentulotukea. Saat kaikki reseptilääkkeet y m s sinne.
Saathan sinä tavallaan tukea koska saat loppuvuoden lääkkeet 2,50 euroa pakkaus ja jo tammikuun lääkkeestä osasta kelakorvauksen.
Jos sinulla on ihan oikeasti noin niukkaa elämä niin saat kyllä sossusta rahaa lääkkeisiin.