Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että lahjoitti 6000 milj. suomalaisen rahoja
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan.
Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille. Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa.
Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi. Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Kommentit (42)
Yrittäjä, joka haluaa laskea palkkoja ja laittaa yhteiskunnan maksamaan asumistukea, koska palkka on liian matala ja palkkaa työntekijöitä ulkomailta, vaikka maassa on työttömyyttä. Sellsinen on loinen.
Yrittäjät palkkaavat palkkatukityöntekijöitä kehitysmaista, joiden palkan maksaa osaksi valtio ja Kela asumistuen. Sillä tavalla tehdään suomalaisista tarpeettomia ja työttömiä. Yrittäjä on loinen.
Pitää saada lista yrittäjistä jotka käyttävät palkkatukityövoimaa.
Aika heikosti vasemmistolainen ap naamioi itsensä. Ei ole persu ja oli itse lähettämässä rahoja Kokoomuksen kanssa.
Kokoomus: työvoimapula!
SDP: kansainväliset sopimukset, olemme rikas maa!
Vasemmistoliitto: valkoinen mies on tuhottava, vaikka vaihtoehdot huonompia!
Vihreät: kehitysmaalaiset on rikkaus, ihmisoikeudet velvoittaa Kela gold
Vierailija kirjoitti:
Aika heikosti vasemmistolainen ap naamioi itsensä. Ei ole persu ja oli itse lähettämässä rahoja Kokoomuksen kanssa.
??
Mistä tiedät kuka ap on?
Itse ainakin kieltäydyn kaikesta työstä niin pitkään kun kokoomusta ja persuja äänestetään. Teen ennemmin vaikka rikoksia.
Yrityksen täytyy kilpailla myös työntekijöistä jotta se saa parhaat työntekijät. Kokoomus on sitä mieltä että yritysten ei kuulu kilpailla työntekijöistä, vaan työntekijöiden tulee kilpailla työpaikoista. Siitä ei hyvää seuraa, koska yritykset voivat laiskotella eikä ne voi kehitää tuotteitaan huonolla työvoimalla.
Kokoomus on suomalaisten vihollinen.
Arto Satonen kävi henkilökohtaisesti hakemassa Filippiineiltä hoitajia vaikka Suomessa on hoitajia työttömänä.
Kulutus ei lisäänny, koska hallituksen pyrkimys on laskea palkkoja. Nousevat palkat ovat kehitystä ja talouden kasvua.
Kokoomus haluaa laskea palkkoja, koska se on suomalaisten työläisten vihollinen. Se on ainoa puolue joka haluaa leikata suomalaisten palkkoja. Kokoomus ei ymmärrä, että palkkojen nousu on talouden kasvua ja kehitystä. Kokoomuksen johdolla yritysten kilpailukyky on otettu matalista palkoista, eikä kilpailukykyisistä tuotteista. Siksi suomalaiset tuotteet eivät menesty ulkomailla ja niitä myydään Suomessa vain kotimaisuuden avulla.
Kokoomus saa suuria summia vaalirahaa yrityksiltä, ja siten yritykset saavat vaikutusvaltaa vaaleissa, vaikka yrityksillä ei ole edes äänioikeutta vaaleissa. Kokoomus ei aja ihmisten asiaa. Kokoomus valehtelee, että kun yrityksillä menee hyvin, niin ihmisillä menee hyvin. Niin hyvin ei yrityksillä tule koskaan menemään, että ne vapaaehtoisesti heruttaisivat ihmisille jotain.
Kokoomuksen ajatus on täydellisen väärä. Ihmiset voivat hyvin kun heidän huolia kuunnellaan ja asioita hoidetaan ihminen edellä. Siihen kuuluu yhteiskunta ja talouden mukana yrityksetkin. Ihminen on kuitenkin se tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus on suomalaisten vihollinen.
Arto Satonen kävi henkilökohtaisesti hakemassa Filippiineiltä hoitajia vaikka Suomessa on hoitajia työttömänä.
Tällä Satonen halusi laskea suomalaisten hoitajien palkkoja.
"Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa. "
Itse asiassa emme vielä. Lainojen takaisinmaksu alkaa vuonna 2028.
Vierailija kirjoitti:
Aika heikosti vasemmistolainen ap naamioi itsensä. Ei ole persu ja oli itse lähettämässä rahoja Kokoomuksen kanssa.
Mutta sitähän se vasemmisto tekee. Ei olisi kokoomuksen pitänyt liittyä väärään porukkaan, mutta niinhän Kokoomus vaan äänesti vassareiden kanssa rahojen lähettämisen puolesta. Persuja vastaan.
Kukaan vassari ei ole pettynyt vassareihin. Kokoomus petti äänestäjänsä ja suomalaiset.
Vierailija kirjoitti:
"Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa. "
Itse asiassa emme vielä. Lainojen takaisinmaksu alkaa vuonna 2028.
Korot juoksee , saatanan tyhmä!
Kokoomus ei voi laskea yritystukia koska se menettää vaalituet yrityksiltä.
Seuraavissa vaaleissa kokoomus voittaa koska ei parempaakaan ole ja SDP sössi jo omat mahdollisuudet.
Meillä on Euroopan suurin työllisyys, ankara talvi, agressiivinen naapuri yms. yms. EU-tuet menevät silti muihin maihin. Miksi olemme nettomaksaja EU:ssa? Miksi suomalaiset MEPit eivät aja Suomen etua?

... siis työttömyys. Ja olemme tarkkailussa ylisuuren velkataakan kanssa.
Perussuomalaiset ei saa ikinä anteeksi kun äänestivät Kreikan tukipaketin puolesta 2015.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavissa vaaleissa kokoomus voittaa koska ei parempaakaan ole ja SDP sössi jo omat mahdollisuudet.
Kerro tarkemmin mihin väitteesi perustuu.
Suomessa on palkanmaksupula. Mikä johtaa siihen että yritykset taantuvat ja jäävät ulkomaisten yritysten ostettaviksi. Yrityksen täytyy kilpailla myös työvoimasta, muuten eivät saa hyviä työntekijöitä ja jäävät polkemaan paikoilleen.
Kokoomuksen johdolla yritykset eivät kehity koska Kokoomus on hyväksynyt sen että yritykset repivät tuottavuuden työntekijöiden matalista palkoista, eikä menestyvistä tuotteista.