Voiko mahdollisista omista lapsia oppia tykkäämään, jos vieraat lapset tuntuvat lähinnä vaan ärsyttäviltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu. Jos ei voi sietää meteliä, hösläystä, sotkua, pakollisia kotitöitä, kimeitä ääniä jne, niin ei ne sen parempia ole kun lähteenä on omat geenit. Aika uhkapeliä siis, minne palautat lapset jos ne omatkin on karseita? 

Omat lapsensa voi kasvattaa sellaisiksi, että niitä kestää, mutta pitää muistaa ettei voi saada kaikkea. Itselleni oli ykkösjuttu se, että lapset oppivat hygieenisiksi, koska ällöttää yli kaiken kaikki pesemättömillä käsillä paikkoja lääppivät. Paheksun myös niitä vanhempia, jotka antavat poikalasten riehua ja tuhota kaikkea, koska "pojat on poikia".

Kasvatuksella voi vaikuttaa jonkin verran, mutta ei 100%. Muutenhan kellään ei olisi kauhukakaroita tai narkkarinuoria. On itsepetosta kuvitella että lapsi on muovailuvahaa josta saa tehtyä just sellaisen kuin haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu. Jos ei voi sietää meteliä, hösläystä, sotkua, pakollisia kotitöitä, kimeitä ääniä jne, niin ei ne sen parempia ole kun lähteenä on omat geenit. Aika uhkapeliä siis, minne palautat lapset jos ne omatkin on karseita? 

 

Sossutädit ottavat lapsen huostaan enemmän kuin mielellään. Soitto vain, ja tulevat hakemaan lapsen pois.

Lapsikaappauksesta saa moni elantonsa ja moni hyötyy välillisesti koska näitä lapsi voi kaupata myös pharman uhreiksi.

En minä ainakaan olisi sanonut itseäni mitenkään lapsirakkaaksi, asia avautui vasta omien lasten myötä. Ovat ihan eri asia kuin muiden lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu. Jos ei voi sietää meteliä, hösläystä, sotkua, pakollisia kotitöitä, kimeitä ääniä jne, niin ei ne sen parempia ole kun lähteenä on omat geenit. Aika uhkapeliä siis, minne palautat lapset jos ne omatkin on karseita? 

Omat lapsensa voi kasvattaa sellaisiksi, että niitä kestää, mutta pitää muistaa ettei voi saada kaikkea. Itselleni oli ykkösjuttu se, että lapset oppivat hygieenisiksi, koska ällöttää yli kaiken kaikki pesemättömillä käsillä paikkoja lääppivät. Paheksun myös niitä vanhempia, jotka antavat poikalasten riehua ja tuhota kaikkea, koska "pojat on poikia".

 

 

Kasvatuksella voi vaikuttaa jonkin verran, mutta ei 100%. Muutenhan kellään ei olisi kauhukakaroita tai narkkarinuoria. On itsepetosta kuvitella että lapsi on muovailuvahaa josta saa teht

Kauhukakaroita on niillä, jotka ei osaa kasvattaa lapsiaan. Ei niitä tarkoituksella kai kukaan tee, jotkut eivät vaan osaa tai edes yritä. Jokainen lapsi oppii tuollaisia pieniä juttuja, kuten käsienpesua tai ettei kirjahyllyssä kiipeillä, kun niitä johdonmukaisesti jaksaa opettaa.

Nykyään aika moni pesee kätensä kasvatusvastuusta julistamalla, että lapsi on nepsypiirteinen.

Riippuu vanhempien omasta lapsuudesta. Miten on kohdeltu. Onko kiintymyssuhteet olleet kunnossa ja empatiakyky kehittynyt. Lapsuudesta saaduilla eväillä elämää rakentaa ja lapsia kasvattaa. Sukupolvien perintö.

"Kauhukakaroita on niillä, jotka ei osaa kasvattaa lapsiaan. Ei niitä tarkoituksella kai kukaan tee, jotkut eivät vaan osaa tai edes yritä. Jokainen lapsi oppii tuollaisia pieniä juttuja, kuten käsienpesua tai ettei kirjahyllyssä kiipeillä, kun niitä johdonmukaisesti jaksaa opettaa."

Ja yhä, kukaan ei voi etukäteen tietää "osaako tai jaksaako yrittää". Pointti on siis yhä se sama: kukaan ei tarkoituksella tee lapsia kasvattaakseen niistä kauhukakaroita. Nekin vanhemmat varmasti luulivat osaavansa ja jaksavansa kasvattaa lapsensa ja voivansa muovata niitä just sellaisia kuin haluavat. Ja syystä tai toisesta se ei onnistunut. Ei kukaan voi etukäteen tietää onnistuuko se itseltä vai ei. Ja jos jo valmiiksi ei tykkää lapsiin väistämättä liittyvistä ominaisuuksista, tottakai se kasvattaa epäonnistumisen mahdollisuutta ja tekee uhkapelistä vaarallisempaa. 

Jopa monen lapsen tehneille tämä tulee usein yllätyksenä, että se eka oli helppo (ja vanhempi luuli olevansa vain niin hyvä kasvattaja) mutta samat temput Ei toimineetkaan ollenkaan seuraavaan lapseen. Ja kas kummaa se on kauhukakara eikä keinoja löydykään. 

Lisäksi lapsi voi syntyä vammaisena, persoonallisuushäiriöisenä, vakavasti neuroepätyypillisenä jne jne, jolloin mikään määrä kasvatusta ei voi tehdä siitä kilttiä ja hiljaista. Siinäpä sitten olet loppuikäsi jumissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu. Jos ei voi sietää meteliä, hösläystä, sotkua, pakollisia kotitöitä, kimeitä ääniä jne, niin ei ne sen parempia ole kun lähteenä on omat geenit. Aika uhkapeliä siis, minne palautat lapset jos ne omatkin on karseita? 

Omat lapsensa voi kasvattaa sellaisiksi, että niitä kestää, mutta pitää muistaa ettei voi saada kaikkea. Itselleni oli ykkösjuttu se, että lapset oppivat hygieenisiksi, koska ällöttää yli kaiken kaikki pesemättömillä käsillä paikkoja lääppivät. Paheksun myös niitä vanhempia, jotka antavat poikalasten riehua ja tuhota kaikkea, koska "pojat on poikia".

 

 

Kasvatuksella voi vaikuttaa jonkin verran, mutta ei 100%. Muutenhan kellään ei olisi kauhukakaroita tai narkkarinuoria. On itsepetosta kuvitella että lapsi on muovailuvahaa josta saa teht

Perintötekijät.

Vierailija kirjoitti:

Voi. Oma äitini ei voinut sietää lapsia, mutta meitä omiaan rakasti kyllä

Mä en siedä muiden lapsia, inhoan sitä huutoa ja meteliä ja passaamista. Oman lapsen kanssa nukun edellee  perhepedissä, lapsi kainalossa 😅 tosin hän ei kyllä ole sellainen kiljuja ja on rauhallinen temperamentiltaan muutenkin, onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Oma äitini ei voinut sietää lapsia, mutta meitä omiaan rakasti kyllä

 

Minun äitini taas ei voinut sietää minuakaan, koska en ollut hänelle mieleinen.

Ei voi tosiaan tietää etukäteen. Eli älä ihmeessä hanki lapsia ellet pidä lapsista. Äidinrakkaus ei ole itsestäänselvyys. Muutenkin käy sääliksi lapsia, joiden äiti inhoaa muita lapsia. Kasvattaa lapsensa todennäköisesti merkittävästi kieroon. 

Pieni on sen äidin syli, johon ei mahdu kuin omat lapset.

Arvostan syvästi kulttuureja, joissa jokainen aikuinen on "äiti" tai "isä". Esim. filippiineillä lapset voi kutsua ketä tahansa aikuista isäksi tai äidiksi tarvitessaan apua tai huomiota. Ja ne lapset oikeasti hoidetaan "koko kylä kasvattaa"- periaatteella. 

Primäärireaktio. Omat jälkeläiset muiden jälkeläiset 💩

Itse kieltäydyn tuntemasta asiasta huonoa omaatuntoa.

Vierailija kirjoitti:

Primäärireaktio. Omat jälkeläiset 😙 muiden jälkeläiset 💩

Itse kieltäydyn tuntemasta asiasta huonoa omaatuntoa.

Sydänemoji kielletty?

Kannattaa odotella rauhassa aikuistumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi. Oma äitini ei voinut sietää lapsia, mutta meitä omiaan rakasti kyllä

Mä en siedä muiden lapsia, inhoan sitä huutoa ja meteliä ja passaamista. Oman lapsen kanssa nukun edellee  perhepedissä, lapsi kainalossa 😅 tosin hän ei kyllä ole sellainen kiljuja ja on rauhallinen temperamentiltaan muutenkin, onneksi.

Entäs jos olisikin tullut levoton ja äänekäs kiljujalapsi, mitä tekisit? 

Minulle omat lapset ovat tärkeitä ja rakkaita, vaikka hermot välillä menevätkin edelleen. Lapset ovat jo aikuisia. Vieraita lapsia en siedä ollenkaan. Kummilapset ja sukulaisten lapset menettelevät mutta vain vähän kerrallaan. 

Ei omia ja vieraiden lapsia voi verrata mitenkään. Moni rakastaa omia lapsiaan mutta ei tykkää muiden lapsista. Minullakin on kaksi lasta ja rakastan heitä yli kaiken vaikka en ole yleisesti ottaen lapsirakas ja huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät minua suunnattomasti.

Kyllä voi.  En minäkään isosti tykännyt miehen lapsesta,  johtui tästä kun aina syyllistettiin ja käytettiin pelinappulana,  omastani silti.

Vierailija kirjoitti:

Onhan niitä miehiä, jotka ovat hylänneet lapsensa. Olen kuullut sellaisestakin, että on ollut jo isot kouluikäiset lapset, kun isää ei enää kiinnosta. Luulisi, että jos se sun lapsi on ollut sun elämässä vaikka 12 vuotta, niin miten sä pystyt katkaisemaan välit kuin seinään?

Kuulostaa mun enolta. Uusi vaimo elämässä lopetti yllättäen kaiken rakkauden ja kiinnostuksen omiin lapsiin, jotka aiemmin olivat niitä maailman tärkeimpiä. Ei ole sen jälkeen ollut kiinnostunut edes omista lapsenlapsistaan. Ei ole edes nähnyt heitä. Ei vaan jaksa ymmärtää moista. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle omat lapset ovat tärkeitä ja rakkaita, vaikka hermot välillä menevätkin edelleen. Lapset ovat jo aikuisia. Vieraita lapsia en siedä ollenkaan. Kummilapset ja sukulaisten lapset menettelevät mutta vain vähän kerrallaan. 

Onkohan lasteni lapsuuden ihmiset olleet kaltaisiasi.