Lue keskustelun säännöt.
"Odotapa vaan, kun lapsesi kasvaa. Pieni lapsi, pienet murheet. Iso lapsi, isot murheet."
21.02.2026 |
Että minä inhoan tätä logiikkaa, jota olen saanut kuulla koko vanhemmuuteni ajan. Jos oli vauvan kanssa jotain isoa haastetta, niin käskettiin odotella uhmaiän ajan kauhuja. Nyt päiväkoti-ikäisen kohdalla murheita vähätellään vetoamalla siihen, että kyllä on sitten niin paljon vaikeampaa pienen koululaisen/ison koululaisen/teinin/aikuisen lapsen kanssa.
Mistä tämä jatkuva tulevaisuuden kauhukuvilla maalailu johtuu?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisilla lapsilla on aikuisten murheet ja ne ottaa välillä syvältä sielusta asti.
Kaikki aikuisten murheet eivät kuitenkaan aktualisoidu jokaisen aikuisen kohdalla. Isolla osalla aikuisista on kuitenkin asiat "ihan hyvin": on töitä, on puoliso ja koti ja terveys ainakin kohtuullisen hyvässä jamassa.
Erityisesti puolison löytäminen on suomalaisille naisille tulevaisuudessa äärettömän vaikeaa, kun se jo nyt on vaikeaa löytää. Kyllä siinä jo perhe alkaa pohtimaan pakkoavioliittoja, kun puolet nuorista edustaa muuta uskontoa ja tasa-arvokäsitystä.
Aikuisten ihmisten parisuhteet tai niiden puute ei kuulu muille kuin henkilölle itselleen. Et myöskään tiedä, mitä sana pakkoavioliitto tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaiset lainausmerkkiotsikot ovat typeriä. Mitä meidän pitäisi sellaisen sisällöstä päätellä?
Tää on jotenkin niin tyypillistä suomalaista pessimismiä. Inhosin itsekin tuota kun lapset olivat pieniä, vaikka monesti sanonta kyllä pitää paikkansa. Ei se silti yhtään lohduta siinä vaiheessa kun vauva huutaa puolet vuorokaudesta ja heräilee yölläkin pahimmillaan vartin välein.
Vauvat on erilaisia, taaperot ja kaikenikäiset. Joku voi olla vauvana haastava mutta sen jälkeen hyvin helppo, jollain menee toisinpäin.
5-vuotiaasi ei ehkä liity katujengiin ja testaa aineita mutta emme voi luvata etteikö 15-vuotiaasta näin tekisi.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tota. Vauva-aika oli ihan peestä. Taapero aika olis ollut kivaa mut sen pilas multa se että tein liian pienellä ikäerolla ja mulla oli vauva JA taapero hoidettavana samaan aikaan (ja päälle mies joka ei osallistunut ja lisäksi se olis halunnut että tehtäis vielä kolmas putkeen... onneks en suostunut vaikka väsymyksestä sekaisin olevat aivoni melkein sanoivat juu kun kognitio heikentynyt vauvojenhoidosta ja uupumuksesta....)
Nyt kun on kaksi melkein kouluikäistä niin tosi kivaa näiden kanssa on!!! Vauvat on tylsiä ja raskaita. Taaperot on tosi kivoja mut raskaita. Ja tuosta eteenpäin lapset onkin sit vaan kivoja.
Samaa mieltä. En ymmärrä miksi aina jotenkin hehkutetaan vauva-ajan ihanuutta. Ihan paskaa oli koko pikkulapsiaika. Vaikka tavallaan murheet oli pieniä, mutta jotenkin ulkopuolisten jatkuva kyttääminen ja kommentointi ahdisti. Nyt kun lapset ovat teinejä ja pärjääviä niin läheskään samalla tavalla ei tule ulkopuolisilta kommenttia mistään. Ei läheisverkostolta eikä ns virallisilta tahoilta. Neuvolassa udeltiin kaikki mahdollinen ja mahdoton , mutta mitään apua ei koskaan saanut. Siis ihan käsittämätön systeemi, että kaikki pitää raportoida sinne, mutta sitten kun olet itse huolissasi jostain niin kaikki oli aina normaalia. Pikkulapsiaikana on todella vaikea pitää itsestä huolta, kun kaikki voimavarat menevät lapsiin. Toki jos olisi ollut hyvä verkosto ja osallistuva mies niin tilanne olisi ollut toinen, mutta jokainen yksitellen veti maton jalkojeni alta lupauksista huolimatta. Nyt kun lapset ovat teinejä ja lasten isä ex niin elämä on oikeasti ihanaa! Lasten kanssa on ollut vaikeuksia ja huolta, mutta kun omat voimavarat on kunnossa niin niistäkin selviää. Sitä paitsi teinien kanssa voi elää jo käytännössä normaalia elämää toisin kuin taaperoiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koulussa alkaa vaikuttaa toisten painostus
Luulevat et koulukaverin kanssa ollaan loppuikä ja nämä kaverit ohjaa tulevaisuutta.
Yritin omaa saada ajattelee omilla aivoillaan, ei onnistunut.
Nyt katuu et meni koulukaverien mukaan jotka jäi sinne yläasteelle.
Lisäksi opettajat ovat todella vaikeita nykyään. Ei löydy asiaa mistä eivät nillittäisi.
Nämä on niin totta. Kaikkein paras on vaan laskea lakanoille tai olla siementämättä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minuakin se sanonta ärsytti kun lapset oli pieniä, mutta omalla kohdallani se on kyllä pitänyt paikkaansa. Pienen lapsen kohdalla ne murheet oli pientä siihen verrattuna mitä ne on nyt kun pitää murehtia tuleeko siitä lapsesta ikinä itsenäiseen elämään kykenevää aikuista.
Yötäpäivää huutavaa koliikkivauvan vanhempaa ei jaksa lämmittää tuo kommentti. Sitä elätetään aina kutakin aikaa. Siihen liittyy omat haasteensa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tota. Vauva-aika oli ihan peestä. Taapero aika olis ollut kivaa mut sen pilas multa se että tein liian pienellä ikäerolla ja mulla oli vauva JA taapero hoidettavana samaan aikaan (ja päälle mies joka ei osallistunut ja lisäksi se olis halunnut että tehtäis vielä kolmas putkeen... onneks en suostunut vaikka väsymyksestä sekaisin olevat aivoni melkein sanoivat juu kun kognitio heikentynyt vauvojenhoidosta ja uupumuksesta....)
Nyt kun on kaksi melkein kouluikäistä niin tosi kivaa näiden kanssa on!!! Vauvat on tylsiä ja raskaita. Taaperot on tosi kivoja mut raskaita. Ja tuosta eteenpäin lapset onkin sit vaan kivoja.
Alakouluaika on yksi helpoimpa vaiheita, näin yleistäen. Kivojahan lapset on aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovitaanko ettå muistelet ensin omaa teini-ikääsi? Okei.
Minun Hilma-mummoni, synt. 1891, sanoi, että pieni lapsi polkee äidin syliä, iso sydäntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On helpppoa ja mukavaa kun pieni lapsi on silmäsi alla
Kokemuksesta sanon, että kaikkein pahin oli rakkaan lapsen itsenäistyminen ja muutto pois kotoa. Kaikkein pahin!
T. Äitinä 32 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän realiteetteja useimmilla. Lisäksi lapsen kasvaessa hänen reviirinsä kasvaa jolloin huolehtimisesta tulee huomattavasti vaikeampaa. Lapseensa voi luottaa mutta muihin ihmisiin ei.
Isomman lapsen kanssa voi kuitenkin keskustella, pienellä lapsella ei ole vielä kykyä ilmaista itseään. Isompi lapsi ymmärtää syy-seuraus-suhteita paremmin kuin taapero tai päiväkoti-ikäinen. Asioista voi eri tavalla keskustella, mikä auttaa jo paljon. Ja yleensä sillä 10 v/15 v ikäisellä on järkeä enemmän päässä kuin 2-vuotiaalla.
Oi voi. Sillä isommalla lapsella on oma sosiaalinen hiekkalaatikko, jossa yrittää selvitä itsekseen pitäen asemansa. Koulu, harrastukset, muut vapaa-ajan ystävät. Järkeä on enemmän kuin taaperolla, mutta vähemmän kuin aikuisella.
Minulla on kehitysvammainen lapsi ja normaalisti kehittynyt lapsi. Kyllä kouluvuodet on olleet sen kehitysvammaisen kanssa tavallaan helpompia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän realiteetteja useimmilla. Lisäksi lapsen kasvaessa hänen reviirinsä kasvaa jolloin huolehtimisesta tulee huomattavasti vaikeampaa. Lapseensa voi luottaa mutta muihin ihmisiin ei.
Isomman lapsen kanssa voi kuitenkin keskustella, pienellä lapsella ei ole vielä kykyä ilmaista itseään. Isompi lapsi ymmärtää syy-seuraus-suhteita paremmin kuin taapero tai päiväkoti-ikäinen. Asioista voi eri tavalla keskustella, mikä auttaa jo paljon. Ja yleensä sillä 10 v/15 v ikäisellä on järkeä enemmän päässä kuin 2-vuotiaalla.
Jos vanhempi ei osaa lukea vauvaansa, voi vauvan ongelma tuntua isoilta. Mutta esim teinien kanssa mukaan sekaantuu koko maailma j sellainen maailma, jota vanhemmat ei tunne. Vauvan kanssa on se missä itse sen vauvan kanssa on. Esim huone ja pinnasänky.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän realiteetteja useimmilla. Lisäksi lapsen kasvaessa hänen reviirinsä kasvaa jolloin huolehtimisesta tulee huomattavasti vaikeampaa. Lapseensa voi luottaa mutta muihin ihmisiin ei.
Isomman lapsen kanssa voi kuitenkin keskustella, pienellä lapsella ei ole vielä kykyä ilmaista itseään. Isompi lapsi ymmärtää syy-seuraus-suhteita paremmin kuin taapero tai päiväkoti-ikäinen. Asioista voi eri tavalla keskustella, mikä auttaa jo paljon. Ja yleensä sillä 10 v/15 v ikäisellä on järkeä enemmän päässä kuin 2-vuotiaalla.
Jos vanhempi ei osaa lukea vauvaansa, voi vauvan ongelma tuntua isoilta. Mutta esim teinien kanssa mukaan sekaantuu koko maailma j sellainen maailma, jota vanhemmat ei tunne. Vauvan kanssa on se missä itse sen vauvan kanssa on. Esim huone ja pin
Ei se tilanne teinien kohdalla ole sen kummallisempi. Teinin kanssa pystyy keskustelemaan asioista ja jos välit on kunnossa, ei se maailmakaan niin pelottavalta tunnu. Vauvakin voi kuolla pinnasänkyyn.
Minusta ihmiset unohtavat sen, että lapset ovat kovin erilaisia. Helpon lapsen kanssa koko elämä saattaa olla tasaista, eikä isompia haasteita tule vastaan. Toisilla taas elämä on alusta asti paljon hankalampaa.
Sitten on lapsia, joilla on vaikka vaikea vauva-aika ja pikkulapsiaika uhmineen, mutta isompana ei ole suurempia ongelmia. Ja taas joku helpon pikkulapsiajan elänyt voi kokea vaikean teini-iän.
Minulla on ollut haastava lapsuus (mm. p.erhe.väk.ivaltaa), mutta olin kuitenkin iloinen ja helppo lapsi. Teininä oireilin lapsuuttani ja oli haasteita (ei huu.meita kuitenkaan). Aikuisena on ollut pari suurta vastoinkäymistä, mutta elän nyt +30 v iässä tasapainoista elämää ja monet asiat on kunnossa. Resilienssilläkin on osansa tässä, joku toinen voisi taustallani olla paljon huonommassa jamassa.
No varmaan kokemuksesta sanovat noin ap, mikä siinä nyt niin kovasti harmittaa?
Pientä lasta pystyy suojelemaan ja lohduttamaan eri tavoin mitä teiniä. Se sattuu, kun huomaa, että ei ole pystynyt suojelemaan lasta eikä voi tehdä mitään tilanteen eteen.
Minulla tuli lapsen kanssa eteen tilanne, jossa luulin, että sydän särkyy. Se tuntui niin kovana kipuna, että luulin saaneeni sydänkohtauksen.