Miltäköhän tuntuu kun olet kuollut ja sinua ei enää ole?

Varmaan samalta kuin aikana ennen olemassaoloani. Ei ole pahaa sanottavaa siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Lämpimältä kun olen uunissa.

Mukavaa olla puisessa laatikossa kun liekit alkavat käristää ja huomaat olevasi elossa. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä tuntuu, olenhan taivaassa

Satuihin uskominen voi helpottaa. Kuolema on niin karu, että saduilla voi lohdutella itseään. Tuntuu mukavammalle ajatella, että mummut ja papat ja muut tärkeät "elävät jossain", kuin että ne ovat todellakin lopullisesti poissa, eikä heitä enää koskaan missään tapaa. Aivosolu kerrallaan kun kuolee, niin siellä voi tulla vastaan tuttuja muistoissa, mutta kun ne ovat poissa, niin olet sinäkin. Paitsi sitten jälkeen jääneistä jokunen muistelee, kunnes ei enää muistele. Monille liian karua ja siksi taivaalliset valheet itselle ja muille.

Mä menen taivaaseen nukkumaan. Mulla on siellä violetti sänky,a

Vierailija kirjoitti:

Jumala paistaa sinua tulisessa järvessä ikuisesti. Reilua? Tottakai.

Näiden ikuisten pakkasten keskellä tulee mieleen, että lämpö tekisi hyvää vanhoille luille.

Varmaan siinä paikassa missä "kun tällaisia aikoja eletään, eikä tiedä mitä tapahtuu. Niin on 8 paikkaa samassa."

Kokeile ihmeessä!

Koputtelet siellä arkun kantta kun kaivuri kippaa maata naamalle. Siellä sitten kynttilä nenän päällä makaat ja mietit syntyjä syviä.

Olen miettinyt ja tiedän että sen jälkeen kun on kuollut, ei ole enää mitään, ei tunnu miltään. Kaikki on silloin hyvin. Meidän on vain mahdotonta kuvitella miltä se "tuntuu" kun itseä ei enää ole, ei koe mitään, ei kuule,näe,haista, maista, tunne mitään. Maailma vain pyörii entiseen malliin, ratikat kulkevat, poliitikot riitelevät ja mikään ei enää koske sinua. Olet 100 % poissa. 

Meinasin vastailla mutta taas näitä myrkyttäjiä liikkeellä niin enpä jaksa. 

Minä haluaisin vielä kuolemani jälkeenkin hoitaa asioitani, hautajaiset ja perinnönjaon ja sellaisia. Mietin aina että kuinkahan ne selviävät kun en olekaan enää ohjaamassa  ja neuvomassa. Asioita koko ikäni hoitaneena tuntuu vaikealta antaa päätösvaltaa muille. Vaikka olenkin laatinut tarkat ohjeet kaikesta ja testamentit sun muut. Epäilyttää osaavatko.....

Kuolema on osa elämää, jokainen kuolee, sinäkin. Se miten toimii eläessään, jää talteen muistoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ja tiedän että sen jälkeen kun on kuollut, ei ole enää mitään, ei tunnu miltään. Kaikki on silloin hyvin. Meidän on vain mahdotonta kuvitella miltä se "tuntuu" kun itseä ei enää ole, ei koe mitään, ei kuule,näe,haista, maista, tunne mitään. Maailma vain pyörii entiseen malliin, ratikat kulkevat, poliitikot riitelevät ja mikään ei enää koske sinua. Olet 100 % poissa. 

Tajuttomuus tai syvä uni ilman unia on suuntaa-antavaa ja tietenkin etenkin aika ennen tätä elämää - sitä voi miettiä, niin alkaa ehkä valjeta mitä on ei mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt ja tiedän että sen jälkeen kun on kuollut, ei ole enää mitään, ei tunnu miltään. Kaikki on silloin hyvin. Meidän on vain mahdotonta kuvitella miltä se "tuntuu" kun itseä ei enää ole, ei koe mitään, ei kuule,näe,haista, maista, tunne mitään. Maailma vain pyörii entiseen malliin, ratikat kulkevat, poliitikot riitelevät ja mikään ei enää koske sinua. Olet 100 % poissa. 

 

Pah. Siirryt vain erilaiselle olemisen tasolle. Jos voisit oikeasti lakata kokonaan olemasta voisit tehdä sen myös tässä elämässä pelkällä tahdonvoimalla. Vaikka miten kokeilet, et onnistu siinä.

Vierailija kirjoitti:

Meinasin vastailla mutta taas näitä myrkyttäjiä liikkeellä niin enpä jaksa. 

Tule kanssani vaeltamaan luurankona kadulla?

Vierailija kirjoitti:

Ei miltään, koska sinua ei ole. Samalta kuin vaikka sata tai tuhat vuotta sitten. EI MILTÄÄN. Joilllekin tuntuu tuo olemattomuus olevan vaikea käsite, mutta itse olen sen sisäistänyt ja hyväksynyt. Ei mitään pelättävää kuolemassa.

Eihän siinä mikään pelota, ajatus siitä ettei olisi enää koskaan olemassa on vain hankala asia sisäistää kun sitä oikeasti miettii eikä vain ohita olankohauksella.

On elämää sen jälkeen. Ehkä riippuu mihin sielu menee. 

Vierailija kirjoitti:

Minä haluaisin vielä kuolemani jälkeenkin hoitaa asioitani, hautajaiset ja perinnönjaon ja sellaisia. Mietin aina että kuinkahan ne selviävät kun en olekaan enää ohjaamassa  ja neuvomassa. Asioita koko ikäni hoitaneena tuntuu vaikealta antaa päätösvaltaa muille. Vaikka olenkin laatinut tarkat ohjeet kaikesta ja testamentit sun muut. Epäilyttää osaavatko.....

No onneksi et tule tietämään miten käy. Joten parasta vaan luopua moisista ajatuksista, sulla ei ole kontrollia sun kuoleman jälkeisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei miltään, koska sinua ei ole. Samalta kuin vaikka sata tai tuhat vuotta sitten. EI MILTÄÄN. Joilllekin tuntuu tuo olemattomuus olevan vaikea käsite, mutta itse olen sen sisäistänyt ja hyväksynyt. Ei mitään pelättävää kuolemassa.

 

Eihän siinä mikään pelota, ajatus siitä ettei olisi enää koskaan olemassa on vain hankala asia sisäistää kun sitä oikeasti miettii eikä vain ohita olankohauksella.

Voi kuule, mä olen miettinyt sitä koko aikuisikäni. Se on prosessi. Nyt yli 50-vuotiaana olen oikeasti sisäistänyt sen ja päässyt rauhaan asian kanssa. Kuolleena tulee olemaan ikuisuuden, mutta onneksi ei ole sitä silloin murehtimassa.

Ei ihminen kuole kokonaan. Sielu erkaantuu ruumiista kun fyysiselle ruumiille tulee loppu. Sielu jatkaa matkaansa joko helvettiin tai taivaaseen Isän luo.