Nepsyjen yms äidit, miten jaksatte jatkuvaa kamalaa palautetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni päiväkoti vielä jotenkin ok, mutta koulu oli yhtä helvettiä palautteineen ja lopulta tuntui todella vaikealta edes avata wilmaa kun siellä oli joka päivä merkintöjä milloin mistäkin. 

Lapsi oli kuitenkin hyvin älykäs ja hänellä oli erinomainen muisti, joten hän sai hyviä koearvosanoj. Eli valitukset olivat lähinnä yleisolemisesta. Hän oli kaikin puolin aina vääränlainen. Meni kyllä usko pedagogeihin. Tukea ei saatu mutta sekalaista urputusta kyllä senkin edestä. 

Onneksi tyttö on nyt aikuinen ja tuo aika on pelkkä muisto. Nykyään pärjää adhd-lääkityksen avulla oikein mallikkaasti. Eihän sitä kukaan koulussa ikinä tajunnut, että lapsen pää on yksi hyrrä ja jotain on pielessä. Tytön piti romahtaa ennen kuin apua saatiin.

Onko se tavallinen luokkahuone sitten oikea paikka lapselle, joka ei pysty suuressa ryhmässä keskittymää

 

Niin? Ei se varmaan vanhemman vika ole jos opettajat eivät osaa oikealla tavalla tukea selkeästi tuen tarpeessa olevaa oppilasta? Tämä ei ole edes mitenkään poikkeuksellista, että hyviä arvosanoja saavat adhd ja autistilapset jäävät tyystin oman onnensa nojaan. Heitä ei tunnisteta eikä siten myöskään ohjata. Ikävää palautetta kyllä annetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Aina en ole jaksanut, virheitä olen tehnyt paljon ja välillä taakka on ollut liian raskas kantaa. Kun tilanteet koulun kanssa eskaloituivat pahiten, joku leijonaemo minussa otti vallan ja asiat saatiin selvitettyä siten että lapsi sai alakoulun suoritettua. Kuudennella koin, että lastani suorastaan vainottiin opettajien toimesta. Lapseni kanssa olen kaiken  jälkeen läheisempi kuin koskaan ja jostain syystä murrosikä ja yläkoulun täysin erilainen suhtautuminen nuoreen toimii todella hyvin. Hyvä tyyppi tuosta villistä ja kurittomasta lapsesta kasvoi. Pois en vaihtaisi. 

Ei opettajat vainoa ketään. Jos yläkoulussa lapsesi saa samaa palautetta kymmeneltä eri opettajalta, niin lapsi käyttäytyy huonosti. Aineenopettajilla on satoja oppilaita, eikä heitä kiinnosta sinun tevasi sen enempää kuin muutkaan. Jos lapsi perseilee, niin silloin laittavat Wilma -merkinnän, että kotonakin tiedetään, missä mennään.

Mä ymmärrän kyllä päiväkodin henkilökuntaakin. Kun on muutama muukin tenava kaitsettavana, niin on raskasta jos on yksi lapsi jonka kanssa joutuu taistella ihan perusasioissakin. Siinä jää muut huomiotta ja oma jaksaminen kärsii. 

Oma lapsi oli myös haastava päiväkoti-ikäisenä. Se oli jännä, että kun mä hain lapsen, aina oli jotain kitistävää. Jos lapsen isä haki, kaikki oli sujunut hyvin. Ihan joka kerta. Mun mies on oikeasti ystävällinen ja mukava, mä taatusti v-mäisempi tapaus. 

Lapset on lapsia. Jotkut on rasittavampia kuin toiset, mutta enimmäkseen samassa veneessä me kaikki ihmiset ollaan, ihan perseestä kunnes opitaan olemaan ihmisiksi. Myös aikuiset opettelevat erilaisia taitoja kuinka olla ihmisiksi ja tulla toisten kanssa toimeen. 

Tsemppiä, joskus se elämänvaihe on ohi ja sitten ei tule enää viestiä kanssakasvattajilta. Ei positiivista eikä negatiivista. 

Koita jaksaa olla nostamatta siihen asti lastasi kultajalustalle, erityisasemaan jossa palautetta ei tarvitse opetella ottamaan vastaan, vaikka siihen olisi aihetta. Perseestähän se on, kun palaute ei todellakaan aina ole rakentavaa tai arviointi kannustavaa, mutta ei ole lasten käytöskään aina sitä suloisinta. Aikuisen tehtävä on niellä kiukkunsa ja kannustaa parempaan.

Jostain syystä taas kommentit jonoutetaan, mutta olisi mielenkiintoista tietää, että miten opiskelu ja työnteko on onnistunut ilman lääkettä kommentoijalla, jolla on päässä aina sirkus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ADHD-diagnoosi, samoin yhdellä lapsistani, mutta 4-vuotias nepsy? Ei kai oikeasti noin pienille anneta diagnooseja. 

 

Lapsellamme ei ole diagnoosia, mutta oletan nepsylasten vanhempien saavan samankaltaisia kommentteja, mitä me lapsestamme saamme. Kaipaisinkin vertaistukea, miten negatiivista kommentointia jaksaa.

Tämä voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta on sinänsä positiivista, että haasteet on havaittu jo päiväkodissa. Toivottavasti saatte helpommin tukea päiväkodissa ja koulussa. Itse tein aikanaan tavallaan virheen siinä, että yritin kompensoida kotona aivan valtavasti, että lapsi pärjäisi koulussa. Sitten ystäväni sanoi, että niin kauan kuin paikkaan kotona puutteita (meillä siis lapsi oli välillä kotikoulussa, saatoin istua tuntikausia vieressä kun tehtiin koulutehtäviä ja muutenkin jatkuvaa toiminnanohjausta) ei haasteet näy koulussa. Ja lopetin tuon jatkuvan auttamisen, koska se oli myös erittäin kuormittavaa. Koulussa alkoi näkyä haasteet ja me oikeasti taisteltiin vuosikausia, että saatiin tukea. 

 Lähipiirissä on opettajia, varhaiskasvatuksen ammattilaisia, sosiaalialan ammattilaisia jne, joilla on nepsylapsia ja joka ikinen meistä on kokenut sen, että "vika on kotona". Onko teillä hoitotahoa? Olisi hyvä, jos esimerkiksi palavereihin saataisiin mukaan joku ns. ammattilainen, joka kertoo ammattilaisen näkökulmasta. Valitettavasti usein vasta heitä uskotaan. Oman lapsen kohdalla sain nimenomaan ammattilaiselta neuvon, että minä hoidan äidin tonttini hyvin ja päiväkoti ja/tai koulu hoitaa omansa. Ei vanhempi voi olla psykologi, opettaja, tukihenkilö, vanhempi jne ja miten ne voisimmekaan olla, jos edes koulutetut ammattilaiset ei pärjää? Ja tällä en tarkoita sitä, etteikö vanhemmilla olisi vastuuta. 

Hakekaa apua ja vaatikaa, että myös myönteistä palautetta pitää antaa. Ihan vaikka pienistä asioista. Panostakaa myös itse siihen, että kehutte pienistäkin asioista. Meillä käytiin pohjalla monin tavoin, koska avunsaanti viivästyi. Nyt lapsi on aikuinen ja pärjää vaikeimpiin aikoihin nähden hyvin. 

Moikka Op. 

Ompa tosi vaikea kuulla vaikeasta tilanteestasi. Minulla ei ole itse nepsy lasta mutta olen itse myös nuorella iällä diagnosoitu nepsy ihminen ja äitini joutui käymään tämän taistelun läpi. Sinun kannattaa yrittää puhua päiväkodin kanssa ja tehdä "erikoisjärjestelyjä" jotka auttavat lapsesi arkea. Se mitä nämä erikoisjärjestelyt voivat olla riippuu lapsestasi.  Lapsellasi ei yksinkertaisesti ole kykyä olla "rauhallinen" kuten muilla lapsilla ja tämä pitää saada päiväkodin henkilökunnan päähän.... 

Ei kannata antaa ahdasmielisten ihmisten vaikuttaa elämääsi liikaa. Tämä voi olla kliseinen neuvo mutta ahdasmielisiä ihmisiä elämässä tulee riittämään ja kannattaa opetella rajojen vetäminen hyvissä ajoin.

Mukavaa päivää ja onnea <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

 

On ihan varmasti olemassa vanhempia jotka ovat hukassa vanhemmuuden kanssa, ja lapselle haetaan diagnoosi sekä lääkitys jotta saadaan helpotusta arkeen. 

 

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei 

Lääkkeet ei ole hyvä vaihtoehto varsinkaan pienelle lapselle. Oma teini joutuu koulun takia syömään, päivittäin on lääkkeiden takia vatsakipua ja päänsärkyä. 

Aikani stressasin päikyn palautteita, sitten lakkasin välittämästä, kun tajusin että valittavat vaan valittamisen ilosta. Kyllä erityispienryhmässä, jossa kolme erityisopea + hoitajat, tulee olla osaamista nepsyjen käsittelyyn! 

Meillä päikky oli mukana mm. tapaamassa Lastenlinnan neurologia, joka antoi selkeät ohjeet haastaviin tilanteisiin. Nyökyttelivät vaan, kokeilivat ehkä viikon- ja sitten hylkäsivät ohjeet. Syynä käytettiin sitä, että muut lapset (joista yksikään ei kärsinyt samasta vaivasta) kokivat touhun epäreiluksi...joo, okei. Ihan kuin niillä muilla ei olisi ollut erityisoikeuksia yms. toisissa tilanteissa. 

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän kyllä päiväkodin henkilökuntaakin. Kun on muutama muukin tenava kaitsettavana, niin on raskasta jos on yksi lapsi jonka kanssa joutuu taistella ihan perusasioissakin. Siinä jää muut huomiotta ja oma jaksaminen kärsii. 

 

Oma lapsi oli myös haastava päiväkoti-ikäisenä. Se oli jännä, että kun mä hain lapsen, aina oli jotain kitistävää. Jos lapsen isä haki, kaikki oli sujunut hyvin. Ihan joka kerta. Mun mies on oikeasti ystävällinen ja mukava, mä taatusti v-mäisempi tapaus. 

Joo, mut ratkaisu noihin taisteluihin ei ole se vanhemmille valittaminen ja uhriutuminen, kun lapsi on niin vaikea, vaan sellaisen tuen järjestäminen lapselle, että arki alkaa sujua (jos ei hyvin, niin edes paremmin). Se lapsi ei kotoa ohjaamalla toimi siellä päiväkodissa, varsinkin jos on nepsy. Vanhempien tehtävä on tukea ja ohjata lastaan tietysti samaan suuntaan ja tukea päiväkotia, "vetää yhtä köyttä" varhaiskasvatuksen kanssa. Mutta mitä päiväkodissa tapahtuu, on päiväkodin vastuulla järjestää.