Nepsyjen yms äidit, miten jaksatte jatkuvaa kamalaa palautetta?

Vierailija kirjoitti:

Se on raskasta, mutta AP haluan lohduttaa sinua. Itse menin istumaan päiväkotiin ja katsoin mikä meininki. 

 

Pidin lapseni puolia, en lääkinnyt häntä hiljaiseksi ja helpoksi vaan tuin kasvamaan erityisyytensä kanssa. Se työ kannatti. Hän on nyt aikuinen, onnellinen, menestynyt ja todella sinut itsensä kanssa. 

 

Siitä saavat pitkän nenän kaikki joille lapseni oli vääränlainen. opettajat, päiväkodintädit ja sukulaiset.  Hän ei ollut ikinä vääränlainen, hän oli omanlainen ja tänäänbhän voi paljon paremmin kuin niiden lapset jotka kelpasivat kaikille. 

Olen samaa mieltä, että kannattaa mennä paikan päälle. Meillä lapsella ei ollut yhtään kaveria ja päiväkotiin meno oli yhtä itkua. Parina päivänä lähdin töistä aiemmin ja jäin leikkimään oman lapseni kanssa pihaan ja autoin häntä saamaan kavereita. Pian hän sai paljon kavereita ja itkut loppuivat siihen. Lapsi on aivan eri ihminen nyt. Ehkä sinunkin lapsesi tarvitsisi tukea siihen, miten kavereiden kanssa ollaan ja miten ryhmässä toimitaan.

Se kaikki pasha ajoi minut lopulta ahdistuneeksi, paniikkihäiriöiseksi hermokimpuksi. Mutta aika on jo sitäkin loiventanut. Nepsylapseni on nyt omillaan asuva työssäkäyvä nepsyaikuinen, joka pärjää koska nähtiin kaikki se vaiva ja kestettiin kaikki pasha lapsuudessa ja nuoruudessa.

Mieti asiaa tältä kannalta. Sinä olet puhki negatiivisesta palautteesta, mutta mieti miten paljon tuo jatkuva negatiivinen palaute vaikuttaa lapseen?

Esim ADHD lapset saavat mitä 20 000 enemmän negatiivista palautetta ollesaan 10-vuotiaita verrattuna "normaaleihin" lapseihin. Arvaa mitä se tekee ADHD-lapsen mielenterveydelle ja itsetunnolle?

Älä nää lasta itsesi jatkeena, vaan mieti myös miten jatkuva negatiivinen palaute vaikuttaa lapseesi ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

Miksi meidän lasta sitten on hoidettu hussin neuropsykiatrisella jo viisi vuotta, mikseivät vaan sano että "kasvata lastasi"? Toivottavasti uusi sossuministeri Rydman korjaa tilanteen, verovarojen tuhlausta!

Ei sitä kukaan kestä, koska se on todella raskasta. Voit vain lohduttautua sillä, että lapsi kasvaa koko ajan ja oppii uutta. Monet ongelmat väistyvät ajan myötä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

On ihan varmasti olemassa vanhempia jotka ovat hukassa vanhemmuuden kanssa, ja lapselle haetaan diagnoosi sekä lääkitys jotta saadaan helpotusta arkeen. 

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei 

Mites se mies palautteen ottaa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ADHD-diagnoosi, samoin yhdellä lapsistani, mutta 4-vuotias nepsy? Ei kai oikeasti noin pienille anneta diagnooseja. 

Meillä lapsi sai diagnoosin jo tuotakin aikaisemmin. Mutta eihän siitä mitään haittaakaan ollut. Hän sai hyvää tukea päiväkotiin, myöhemnin kouluun. Hän sai toimintaterapiaa. Ja me vanhemnat saimme koulutusta.

Lääkettä lapselle ei annettu. 

Olen myös päässyt kohtaamaan kollegoita, joiden pitää joka päivä kertoa kehitysvammaisen lapsen vanhemmille raskaasti huokaillen kuinka se heidän lapsi taas tänään oli kehitysvammainen eikä toiminut ollenkaan ikätasoisesti tilanteessa X. Ymmärrän ap:n fiilikset, todella turhauttavia henkilöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei

Ne samat vanhemamt eivät kohtele häntä samalla tavalla, kuin he kohtelevat muita lapsia. Se ADHD lapsi saa saavuttaessaan 10-vuoden iän 20 000 enemmän negatiivista palautetta, kuin ne normaalit lapset. Vaikka se kasvuympäristö olisikin "sama" (vaikka ei oikeasti ole, tämä mahdotonta), niin se kasvuympäristö voi olla täysin epäpätevä ja epäsopiva sen ADHD:n tarpeisiin.

Ja johan tuossa selitit, että ADHD:lla on tiukemmat rajat, eli häntä jo kohdellaan ihan eri arvossa kuin muita sisaruksia, mikä varmasti vaikuttaa hänen käyttäytymiseen ja täten myös itsetuntoon ja itsekuvaan.

Kun lasta kohtelee pahana, alkaa lapsi käyttäytyä kuin paha lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

 

On ihan varmasti olemassa vanhempia jotka ovat hukassa vanhemmuuden kanssa, ja lapselle haetaan diagnoosi sekä lääkitys jotta saadaan helpotusta arkeen. 

 

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei 

Kertoisko joku mistä lääkäriltä se diagnoosi noin vain "haetaan"? Meillä edellytettiin puheterapiaa, toimintaterapiaa, psykologin käyntejä 5kpl, sitten vasta sai lääkäriltä lähetteen psykiatriselle, siellä vuoden verran tutkimuksia ja vasta sitten diagnoosi ja lääkkeet? Meni hemmetti varmaan 3 tai 4 vuotta, olisinpa tiennyt että on paikka mistä saa suoraan senkun osaa pyytää?

Meillä meni päiväkoti vielä jotenkin ok, mutta koulu oli yhtä helvettiä palautteineen ja lopulta tuntui todella vaikealta edes avata wilmaa kun siellä oli joka päivä merkintöjä milloin mistäkin. 

Lapsi oli kuitenkin hyvin älykäs ja hänellä oli erinomainen muisti, joten hän sai hyviä koearvosanoj. Eli valitukset olivat lähinnä yleisolemisesta. Hän oli kaikin puolin aina vääränlainen. Meni kyllä usko pedagogeihin. Tukea ei saatu mutta sekalaista urputusta kyllä senkin edestä. 

Onneksi tyttö on nyt aikuinen ja tuo aika on pelkkä muisto. Nykyään pärjää adhd-lääkityksen avulla oikein mallikkaasti. Eihän sitä kukaan koulussa ikinä tajunnut, että lapsen pää on yksi hyrrä ja jotain on pielessä. Tytön piti romahtaa ennen kuin apua saatiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on raskasta, mutta AP haluan lohduttaa sinua. Itse menin istumaan päiväkotiin ja katsoin mikä meininki. 

 

Pidin lapseni puolia, en lääkinnyt häntä hiljaiseksi ja helpoksi vaan tuin kasvamaan erityisyytensä kanssa. Se työ kannatti. Hän on nyt aikuinen, onnellinen, menestynyt ja todella sinut itsensä kanssa. 

 

Siitä saavat pitkän nenän kaikki joille lapseni oli vääränlainen. opettajat, päiväkodintädit ja sukulaiset.  Hän ei ollut ikinä vääränlainen, hän oli omanlainen ja tänäänbhän voi paljon paremmin kuin niiden lapset jotka kelpasivat kaikille. 

 

Näin niinkuin teininä ADHD lääkityksen saaneena en ihan osta tuota sinun "lääkitse lapsi hiljaiseksi"- ajatusta. Oli ajoittain ihan saatanallista meinaan se "melu" pään sisällä mistä kärsin vuosikausia ennen lääkitystä. Sori siitä.

Sehän on tietysti jokaisen isomman lapsen ja aikuisen oma päätös ottaako lääkettä ja hiljentääkö päänsä. Minulla on itsellänkin ADHD ja jatkuva sirkus päässä ei häiritse minua. Halusin tukea myös lastani pärjäämään ilman lääkkeitä ja siinä onnistuimme. 

Tietysti jos lapsi olisi lääkkeitä halunnut lapsena tai aikuisena niin hän olisi niitä saanut. Onneksi ei halunnut. 

Loppu hyvin kaikki hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

Kerro toki miten olen onnistunut kasvattamaan kaksi kolmesta lapsesta? Yksi on oireillut ihan pienestä asti ja käynyt koulut pienryhmässä ja erityisammattioppilaitoksessa ja on nepsydiagnoosi. Kaksi muuta ovat menneet perus koulupolun ilman mitään ongelmia, toinen aloittaa intin jälkeen lakiopinnot yliopistossa. 

Kaikki kolme syöneet samaa ruokaa, kaikki kolme hoidettu ja kasvatettu samojen periaatteiden mukaan. 

Miten ihmeessä on mahdollista, että tämän yhden kasvatin niiiin huonosti? 

Meidän 8v adhd-autistilapsi tarvitsee nimenomaan tiukan otteen, selvät lyhyet käskyt, koska ei osaa tulkita äänenpainoja, sävyjä, vihjauksia, eikä sanatonta viestintää samalla tavalla kuin ns. normaalit lapset. Ulkopuolisen silmissä se näyttää varmasti että olen tyly ja ikävä, mutta minua nyt ei ulkopuolisten mielipiteet ole koskaan kiinnostaneet 🤣

T. Isä

Onko mahdollista siirtää lasta perhepäivähoitajalle? Ei nuo massiiviset laitokset ole hyväksi yhdellekään lapselle.

Omasta lapsesta yritettiin tehdä syrjäytettyä laitosaikuista ihan päiväkodista asti. Monet kerrat kritisoin, suorastaan haukuin sitä negatiivista asennetta, tarpeeksi vaativa eli raivostuttavan hankala kun olin niin kehitystä haitannet tukimuodot lopeteltiin aika äkkiä.

Siinä sivussa talloin ammattilaisten varpaille lähes tuntemattomien lasten kanssa, minä kun sain ne riehujat pysähtymään ja juttelemaan ihan normaalisti.

Syrjäyttämis ja laitostamisyrityksistä huolimatta lapsi elää itsenäisesti nuoren aikuisen opiskelijaelämää. Tapahtumia, juhlia ja sosiaalisuutta normiarjen lisäksi tuntuu tuolla ihan diagnosoidulla autistilapsellani riittävän. Tämä tieto palkitsee, tiedän tehneeni kaiken oikein ankeuttajista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei

 

Ne samat vanhemamt eivät kohtele häntä samalla tavalla, kuin he kohtelevat muita lapsia. Se ADHD lapsi saa saavuttaessaan 10-vuoden iän 20 000 enemmän negatiivista palautetta, kuin ne normaalit lapset. Vaikka se kasvuympäristö olisikin "sama" (vaikka ei oikeasti ole, tämä mahdotonta), niin se kasvuympäristö voi olla täysin epäpätevä ja epäsopiva sen ADHD:n tarpeisiin. Ja johan tuossa selitit, että ADHD:lla on tiukemmat rajat, eli häntä jo kohdellaan ihan eri arvossa kuin muita sisaruksia, mikä varmasti vaikuttaa hänen käyttäytymisee

Mitähän sinä nyt selität? Kun ensin joku väitti, että adhd:ta ei ole olemassa vaan kyse on huonosta vanhemmuudesta, niin mikä oikaisin, että samoilla vanhemmilla voi olla adhd lapsi ja terveitä lapsia. Eli silloin syy diagnoosiin ei voi olla huono vanhemmuus. 

Toki jos ajattelee noin kun sinä, niin se tarkoittaisi että alunperinkin kohtelisi yhtä lapsistaan epäreilusti mkä aiheuttaisi lapselle adhd oireita. Mutta ettäkö kaikki perheet joissa on adhd lapsia sekä terveitä lapsia, niin niissä yhtä lasta kohdeltaisiin alunperinkin huonosti ja muita hyvin, on kyllä melko absurdi ajatus. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä meni päiväkoti vielä jotenkin ok, mutta koulu oli yhtä helvettiä palautteineen ja lopulta tuntui todella vaikealta edes avata wilmaa kun siellä oli joka päivä merkintöjä milloin mistäkin. 

Lapsi oli kuitenkin hyvin älykäs ja hänellä oli erinomainen muisti, joten hän sai hyviä koearvosanoj. Eli valitukset olivat lähinnä yleisolemisesta. Hän oli kaikin puolin aina vääränlainen. Meni kyllä usko pedagogeihin. Tukea ei saatu mutta sekalaista urputusta kyllä senkin edestä. 

Onneksi tyttö on nyt aikuinen ja tuo aika on pelkkä muisto. Nykyään pärjää adhd-lääkityksen avulla oikein mallikkaasti. Eihän sitä kukaan koulussa ikinä tajunnut, että lapsen pää on yksi hyrrä ja jotain on pielessä. Tytön piti romahtaa ennen kuin apua saatiin.

Onko se tavallinen luokkahuone sitten oikea paikka lapselle, joka ei pysty suuressa ryhmässä keskittymään.? Muutama ylivilkas ja tottelematon lapsi tekee muiden lasten koulunkäynnistä helvettiä. Näiden muiden lasten mielipidettä ei ikinä kysytä, eikä heidän kokemuksensa kiinnosta ketään. Heidän pitää vain kestää, kun joku riehuu ja riekkuu joka päivä. 

Aina en ole jaksanut, virheitä olen tehnyt paljon ja välillä taakka on ollut liian raskas kantaa. Kun tilanteet koulun kanssa eskaloituivat pahiten, joku leijonaemo minussa otti vallan ja asiat saatiin selvitettyä siten että lapsi sai alakoulun suoritettua. Kuudennella koin, että lastani suorastaan vainottiin opettajien toimesta. Lapseni kanssa olen kaiken  jälkeen läheisempi kuin koskaan ja jostain syystä murrosikä ja yläkoulun täysin erilainen suhtautuminen nuoreen toimii todella hyvin. Hyvä tyyppi tuosta villistä ja kurittomasta lapsesta kasvoi. Pois en vaihtaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään nepsyjä. On vain huonosti kasvatettuja lapsia. Kannattaisi vanhempien tutkailla itseään, eikä piiloutua sanan nepsy taakse. 

 

On ihan varmasti olemassa vanhempia jotka ovat hukassa vanhemmuuden kanssa, ja lapselle haetaan diagnoosi sekä lääkitys jotta saadaan helpotusta arkeen. 

 

Mutta tiedän omasta kokemuksesta, että lapsissa on hurjia eroja vanhemmista riippumatta. Minulla on 5 lasta joista yhdellä on ADHD. Hänellä on sama kasvuympäristö, samat vanhemmat, samat rajat (oikeastaan jopa tiukemmat, koska muuten hänen kanssaan ei pärjää), samat puitteet kasvaa ja silti hänellä on haasteita, mutta sisaruksilla ei 

 

Kertoisko joku mistä lääkäriltä se diagnoosi noin vain "haetaan"? Meillä edellytettiin puhete

Kaupunkia en nyt lähde kertomaam, mutta meillä ensimmäinen yhteydenotto perheneuvolaan otettiin jo kun lapsi oli vuoden (otimme siis itse) ja kun lapsi meni 2,5v päiväkotiin ja siellä tunnistettiin samat ongelmat niin diagnoosi tuli nopeasti. Itse emme mitään erityistä diagnoosia pyydelleet tai kaivanneet. Tiesimme varmuudella itse koko ajan, ettei kaikki ollut normaalisti. 

Diagnoosia ennen oli tietysti toimintaterpiaa, vanhempien kouluttamista jne.