Annan vähän ruusuja Riikka Purralle (en ole persu)
Näin hallituskauden päätteeksi täytyy sanoa, että olen positiivisesti ja aika isostikin yllättynyt Riikka Purrasta. (Hallituskauden aikana olen lukenut myös kaksi elämäkertaa Halla-ahosta ja kuvani hänestä myös on muuttunut paljon positiivisemmaksi.) Riikka Purra on selvinnyt tehtävästä todella hyvin! Hän on kuitenkin varsin kokematon, ei oikeastaan minkäänlaista työhistoriaakaan hänellä, ministeriön virkamiehet eivät ole valittaneet ja asiaosaaminen vaikuttaa vahvalta. Hän ei ole myöskään ottanut noloja irtopisteitä, vaan vienyt reippaasti asioita maaliin asti ja vielä handlannut julkisuudenkin kaikki paineet. Hyvä Riikka!
Riikka Purra on eduskunnan upeimpia pukeutujia myös. Pisteitä kohotti myös hänen rescue-koiransa ja kasvissyöntinsä vihermehuineen, koska olen molemmissa asioissa samoilla linjoilla. Myös Halla-aho on ollut pitkään kasvissyöjä ja aidosti eläinten ystävä. Noista jutuista minulta saa pisteitä tosin jopa itse Aatu... :)
Yst. terv. Porvarirouva
Kommentit (124)
Tykkäisin keskustella politiikasta asiallisesti. Olen täällä avannut aivan äskettäin keskustelun myös Tytti Tuppuraisesta, mutta se poistettiin heti, koska kehuin häntä. Aika söpösti aina puhkuu intoa demariaatteeseen ja eduskunnan tyylikkäimpiä pukeutujia hänkin. En usko sekuntiakaan, että hän on ketään nöyryyttänyt, se on demareiden omaa loiskiehuntaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen Riikan toiminnassa yllättynyt positiivisesti siinä, miten tehokkaasti on saanut persujen kannatusta laskettua. Ruusuja siitä!
Heh, tosiaan muuten, tuosta voi antaa ruusun, varsinkin, kun ruusu on - tiedätte kenen - tunnus :)
Mutta kunhan persut taas ovat oppositiossa, niin käyrä lähtee taas nousuun, koska populismi on tämän ajan vitsaus, molemmilla äärilaidoilla. Ap
Pistä yhteiskunnan elöttämö runkkari jo se korkki kiinni, alkaa harhat olemaan jo sitä luokkaa ja mene tyhjäntoimittaja töihin elättämää itsesi.
Ps. Olen punavihermödöttäjäfillarikommunisti.
Satiiri on vaikea laji. Kaikki eivät ymmärrä.
Jos Kokoomuksella ei olisi ollut persuja ja Riikkaa ihmiskilpinä, näistä säästöistä ei olisi tullut yhtään mitään. Ehkä korkeintaan kapina.
Vierailija kirjoitti:
Jos Kokoomuksella ei olisi ollut persuja ja Riikkaa ihmiskilpinä, näistä säästöistä ei olisi tullut yhtään mitään. Ehkä korkeintaan kapina.
Kyllä tuossa perää on.... fiksu kommentti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos Kokoomuksella ei olisi ollut persuja ja Riikkaa ihmiskilpinä, näistä säästöistä ei olisi tullut yhtään mitään. Ehkä korkeintaan kapina.
... Saavat muuten demaritkin olla Riikalle kiitollisia, niin ihan kaikki ikävät säästöt eivät mene heidän piikkiinsä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Huomenta Riikka! Hienoa että trollikirjoittelu maistuu niin kuin vanhoina hyvinä Scripta-aikoina. Mutta nyt: MENE TÖIHIN!
Mene sinä, Tutti Typpyräinen, kurssille opettelemaan ihmissuhdetaitoja. Miehesi lakaisi sinun skandaalisi maton alle.
Vierailija kirjoitti:
Pistä yhteiskunnan elöttämö runkkari jo se korkki kiinni, alkaa harhat olemaan jo sitä luokkaa ja mene tyhjäntoimittaja töihin elättämää itsesi.
Ps. Olen punavihermödöttäjäfillarikommunisti.
Runkkaaminen on terveellistä. Pidä varasi sen polkypyörän kanssa näin pakkasille ja muutenkin, jos olet mies. Tiedät varmaan mistä nimitys munamankeli tulee. Että mua ottaa päähän nämä Stadin pyöräilijäjfasset! Keskusta on lähes kuollut, kiitos vihreiden. Ap
hiilenmustia ruusuja arkun muotoisessa rasiassa...
Voin viedä ruusuja lähinnä Riikan haudalle.
Ruusuja Riikalle! 🌹🌹🌹🌹🌹
Ihan hyvin on tähän asti mennyt. Jatka samaan malliin vaan.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääksen tämä biisi on osoitettu äidille (tai äitihahmolle). Poika ymmärtää tilansa ja pyytää anteeksi. Vexi Salmi oli tosi mielenkiintoinen kundi ja hänellä oli loistava taidemaku. Ihan samanlainen kuin itselläni. Kävin katsomassa hänen kokoelmastaan koottua näyttelyä Hämeenlinnan taidemuseossa tms. joitakin vuosia sitten. En tiedä onko hänestä elämäkertaa, mutta jos sattuu silmään, luen varmasti. Ap
Vierailija kirjoitti:
Voin viedä ruusuja lähinnä Riikan haudalle.
Risuja pikemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AP. Huom muistitko ottaa aamulääkkeesi?
Kyllä muistin, mulla on perinnöllinen hyytymishäiriö, lääkettä ei parane unohtaa. Ap
Muistathan että väärinkäytöstä voi yläkopassa liirata...
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli eleetön vastaus aloitukseen. Aiempi tuttu on vain heidän biisinsä Sweat.
Enpäs olekaan aikoihin kuunnellut reggaeta. Ap
Mä olen Riikan toiminnassa yllättynyt positiivisesti siinä, miten tehokkaasti on saanut persujen kannatusta laskettua. Ruusuja siitä!