Onko raamattu sinusta Jumalan sanaa?
Minusta ei ole, vaan raamattu on ihmisten sanaa Jumalasta.
Kommentit (2894)
"Puolustuksesi kääntää tuon oikeudenmukaisesti tasan yhtä helposti. Tuo, jos ikinä mikään missään, on reductio ad absurdum."
*oikeudenmukaiseksi
Vanha testamentti on juutalaisen heimon mielikuvituksellista mytologiaa. Ei ole jälkiä esim. mistään kokonaisen kansan 40-vuotiaasta sekoilusta Siinain niemimaalla. Uusi testamentti on ainoa, mihin kristinuskon pitäisi perustua.
Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Vierailija kirjoitti:
Kiertelyä ja tahallista sumutusta. Vastaus ilman vastausta, ohjaus toisaalle ja problem solved. Uskovan taktiikka keskustelussa. Kiertele, kiertele niin maan perusteellisesti, sillä tavalla opetetaan kohtaamaan ikävät kysymykset. Puhu ohi aiheen ja väitä vastaannesi. Jankkaa tyhjiä lauseita. Palaa kumottuihin väitteisiin heti, kun uskot vasta-argumenttien jo unohtuneen.
Kaikkiin kysymyksiin mitä tiedetään tulee vastata, mutta ei Uskovainenkaan voi tietää mitä tahansa. Hänenkin tieto Jumalasta perustuu vain Jumalan itsestään antamasta Sanasta jossa on tähän aikaan riittävä tieto. Jeesus on ilmestynyt ihan hard core ateisteille, satanisteille jne jne... ongelma on että jokaisen täytyy oppia tuntemaan Jeesus itse, toisen uskolla ei pelastu. Ongelma on etteikö hän haluaisi tulla tunnetuksi vaan että kapina tilassa ihminen ei halua ja ei ole valmis nöyrtymään vaan asettaa omia ehtoja. Raamattu on todella yksinkertainen, käänny ja tee parannus. Ihminen mieluusti haluaa ja tykkää kehitellä itseään fyysisesti ja henkisesti, mutta kun se ei riitä. Jumala ei ole kiinnostunut kenenkään saavutuksista eikä syntikään ole este, mutta paatunut sydän on este ja sitä hän ei väkisin käännä, mutta turha on yrittää kyllä taivaaseenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vanha testamentti on juutalaisen heimon mielikuvituksellista mytologiaa. Ei ole jälkiä esim. mistään kokonaisen kansan 40-vuotiaasta sekoilusta Siinain niemimaalla. Uusi testamentti on ainoa, mihin kristinuskon pitäisi perustua.
Raamatusta ilman Juutalaisia ei jää kuin kannet. Jeesus oli Juutalainen, vanhan testamentin profetiat ja lupaukset on aina lopunaikaan asti juutalaisille. Pakanoiden armotalouskausi kun päättyy alkaa Juutalaisten aika se puhdistetaan ja päättyy Jeesuksen fyysiseen tulemiseen ja hallinta aikaan. Pakanoista ei jää tuomion ja vihan ajan jälkeen kuin kourallinen ihmisiä.
Huonosti kirjoitettu satukirja.
Vierailija kirjoitti: Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Ongelma on tällaiset epämääräiset jutut joita voi tulkita lukuisilla eri tavoilla. Johanneksen evankeliumia on tulkittu idän uskontojen, teosofian, new agen ym näkökulmasta. Taipuu kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti kirjoitettu satukirja.
Eli et ole lukenut et Raamattua etkä satukirjoja?
Vierailija kirjoitti:
Tottakai, paitsi Paavalin kirjeet, ne oli sen omaa horinaa.
Oikeastaan ne on useamman ihmisen horinaa. Osa on kirjoitettu sen nimissä, kuten aikoinaan oli tapana. Niin tutkijat sanovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai, paitsi Paavalin kirjeet, ne oli sen omaa horinaa.
Oikeastaan ne on useamman ihmisen horinaa. Osa on kirjoitettu sen nimissä, kuten aikoinaan oli tapana. Niin tutkijat sanovat.
Paavali käytti kirjureita. Hän kertoo sen kirjeissään. Se ei muuta niitä "toisen henkilön kirjoittamiksi.
Raamatun lopussa on vakava kielto lisätä sanaan tai poisottaa siitä. Koskee myös Paavalin kirjeitä.
"Raamatun lopussa on vakava kielto lisätä sanaan tai poisottaa siitä. Koskee myös Paavalin kirjeitä. "
Se koskee ilmestyskirjaa. Raamattua ei siinä vaiheessa ollut vielä edes olemassa eikä päätetty mitä siihen kasataan. Kymmeniä evankeliumeita on poltettu ja suuri määrä varhaiskristillistä materiaalia tuhottu, joten sitä ei ole edes noudatettu.
Loogikko Kurt Gödel näytti aukottomasti, että mitään systeemiä ei voi osottaa todeksi vain sen omien väitteiden perusteella. Usko on taas eri asia.
Ihmisen kirjoittamaa ihmisen omasta päästä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On. Ikuista, muuttumatonta, virheetöntä ja kirjaimellista Jumalan Sanaa, ollut aina ja ikuisesti.
Ihmisten kirjoittamia sepustuksia ihmisten kokoamana ensimmäisissä kirkolliskokouksissa, väärin käännettynä ja väärin kopioituna ja paljon tekstejä hylätty. Joka kirkkokunnalla oma "virheetön ja muuttumaton" versio 😂
Raamattu on fiktiivinen, valittujen palojen sekametelisoppa siinä kuin Kalevalakin.
Raamatun on Jumala henkeyttänyt. Hän on myös varjellut sanansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lain vaatimukset ovat voimassa . Uudentestamentin uusiliitto lopettaa lain vaatimukset ihmiseltä joka hyväksyy että Jeesus on täyttänyt lain hänen puolestaan..
Ei enää eläinuhreja syntien sovitukseksi (lain täyttämiseksi) vaan Jumalan karitsa pois ottaa maailman synnin.
Ulkopuolella olevat ovat edelleen lain vaatimusten edessä omillaan. - Otan kantaa keskuteluunne-
Eri
"Ihmisen tuomitsee hänen omat tekonsa"
Mutta usko on ison kirjan mukaan jumalan teko, joten jos ihmiseltä puuttuu usko, niin se on jumalan teko ettei ole sitä antanut. Joten ihmistä ei tule tuomita uskon puutteen mukaan. Siis jos jumala tuomitsee ihmisen siksi, että ihmiseltä puuttuu usko, jumala tuomitsee silloin itsensä ja omat tekonsa.
Vierailija kirjoitti:
"Tarkoitatko että pitäisi elää Mooseksen lakien mukaan raamatunlukijoiden tänäpäivänä?"
Itse mietin, että jos ei halua yrittää pelastua UT opetusten ja uskon/armon jne perusteella, niin voisiko nykyihminen pyrkiä sen sijaan kohti pelastumista ottamalla kaikki VT lait elämässään käyttöön ja elämällä niiden mukaan?
Vissiin niitä pitäisi noudattaa "paremmin kuin fariseukset" mutta jos siltikin pystyisi noudattamaan kaikkia kivitys- ym sääntöjä paremmin kuin fariseukset niin pelastuisiko nykyihminen sillä tavoin?
Onko tämän yrittäminen siis kuitenkin edelleen nykyihmiselle sallittua, koska ne ovat kuitenkin itsensä jumalan antamia sääntöjä, niin ei kai niiden mukaan ole suoranaisesti kiellettykään elämästä vai onko?
"Raamatun on Jumala henkeyttänyt. Hän on myös varjellut sanansa."
Kuulostaa Jehovan todistajien höpötyksiltä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole. Se on tavallisten kuolevaisten kirjoittama kirja. Jumalia ei ole olemassa.
Ei kukaan uskova väitä, että se olisi "Jumalan itsensä kirjoittama". Raamatun kirjat ovat ihmisten nimisiä: Jesajan kirja, Matteuksen evankeliumi. Jumalan henkeyttämiä ja varjelemia kirjoja ne ovat. Jumala ilmoitti itsensä sanassaan.
Vierailija kirjoitti:
"Raamatun on Jumala henkeyttänyt. Hän on myös varjellut sanansa."
Kuulostaa Jehovan todistajien höpötyksiltä.
JT on lahko ja harhaoppi.
"Mihin moraalikäsitykseen vetoat väittäessäsi, että Mooseksen laki on "jokaiselle ajattelukykyiselle ihmiselle ilmeisellä tavalla täysin moraaliton"? Miksi kaikkien tulisi hyväksyä tämä käsitys siitä, millainen laki on moraalinen ja millainen ei?
Etkö ymmärrä että kontekstilla on ihan oikeasti väliä, kun puhutaan tekojen oikeutuksesta ja hyväksyttävyydestä? Mitä kaikkea Raamatun kertomuksesta muutettiin, kun mainitsemasi tapahtuma siirrettiin kuvitteellisen Kiinan historiaan?
Jumala on kaiken elämän lähde, ja hänellä on myös oikeus ottaa lahjaksi antamansa elämä pois koska tahansa. "
Palaan nyt vielä tähän keskusteluun, vaikka muut taisivatkin käydä sen jo loppuun.
"Jokainen" on tietysti liioittelua, koska ei ole oikeastaan mitään kuviteltavissa olevaa näkemystä, mitä joku joskus jossain ei kannattaisi. Mutta tiedetysti kymmeniä prosentteja syyttömänä syyllisiksi ja kuolemaan tuomituiksi tuottava laki on todella lähes universaalisti epäoikeudenmukaiseksi tunnistettava ja siten moraaliton laki.
Oikeudenmukaisuuden taju on luultavasti perustavanlaatuisin moraalivaisto, ja sen olemassaolo on todettu mm. kapusiiniapinoilla. Väittäisin, että vampyyrilepakoilla todettu tapa olla tarjoamatta ruoka-apua niille lauman jäsenille, jotka itse ovat kieltäytyneet auttamasta muita ilmentää oikeudenmukaisuuden tajua niin ikään. Tämä taju on äärimmäisen syvällä ihmisen selkärangassa.
Se, mitä mainitsemani tutkimukset osoittavat on se, että kun uskonnollisen lojaliteetin vääristävä vaikutus poistetaan, niin ilmeiset epäoikeudenmukaisuudet muuttuvat lähes universaalisti ilmeisiksi. Konteksti merkitsee, kuten merkitsi atsteekille kun häneltä kysyttiin, mikä ihmeen oikeus heillä oli uhrata ihmisiä Quetzalcoatlille. Ryhmäkuntainen lojaalisuus, uskonnollinen sellainen pyhyysväitteidensä myötä erityisesti, on valtava voima, joka saa ilmeisen moraalittomuuden kääntymään moraaliseksi. Nämä vievät ihmistä kuin litran mittaa, mikäli niitä ei tunnista ja taistele niitä vastaan.
Jos haluat vedota siihen, että lain tekee oikeudenmukaiseksi se, että Jumalalla on oikeus ottaa henki pois, niin johdonmukaisuuden nojalla joutuisit hyväksymään oikeudenmukaiseksi myös sellaisen lain, jonka noudattamisen seurauksena 100% syyllisistä todetaan syyttömiksi ja 100% syyttömistä todetaan syyllisiksi ja tuomitaan kuolemaan. Puolustuksesi kääntää tuon oikeudenmukaisesti tasan yhtä helposti. Tuo, jos ikinä mikään missään, on reductio ad absurdum.