Petin enkä pystynyt kertomaan miehelle
Pakko kirjoittaa jonnekin kun sydäntä puristaa niin kamalasti. Olemme olleet miehen kanssa yhdessä kahdeksan vuotta ja pari vuotta sitten meillä oli huonompi jakso käynnissä. Olin oikeastaan aika varma jossain vaiheessa, että eroaisimme.
Minulle tuli viikon työmatka toiseen maahan, ja työskentelin tiiviisti kohdemaassa olevan miehen kanssa firmamme projektin parissa. Meillä klikkasi heti huumori ja kaikki muukin, ja kuten arvata saattaa niin viikon loppuun mennessä olin ehtinyt ihastua häneen ja hän vastaavasti minuun. Tämä johti siihen, että viimeisenä iltana menimme sänkyyn, emme harrastaneet yhdyntää (koska kondomeja ei ollut - näin jälkikäteen ajatellen jumalan kiitos), mutta kaikkea muuta teimme kylläkin.
Palasin kotiin ja vielä vaihdoimme jotain viestejä miehen kanssa, mutta aika pian kotiympäristössä aloin havahtua siihen, että olen mokannut todella pahasti ja katkaisin kaiken yhteydenpidon. Alkoikin melkoinen henkilökohtainen kriisi ja en vain pystynyt kertomaan omalle miehelleni tästä, koska tiedän, että hän ei tätä olisi pystynyt anteeksi antamaan. Aikaa on kulunut pian kolme vuotta tapahtuneesta ja olen kantanut tätä möykkyä sisälläni niin että se on välillä enemmän ja välillä vähemmän läsnä. Me selvisimme lopulta vaikeasta ajasta mieheni kanssa ja minulle oikeastaan vain kirkastui tämän jälkeen, että todella haluan olla hänen kanssaan.
Meille on tulossa ensimmäinen lapsi ja ihanan uutisen myötä tämä pettäminen on noussut pintaan ihan hirveänä syyllisyytenä. Aikaa on kulunut niin paljon, että ei ole mitään järkeä kertoa asiasta ja sillä vaan siirtää oma paha oloni mieheeni. En vain tiedä miten kantaisin tätä salaisuutta kun tuntuu, että puristun sen alle.
En kaipaa nyt mitään moraalisaarnaa, tiedän toimineeni väärin ja kannan siitä ihan hirveää syyllisyyttä ja ahdistavaa tunnetta mukanani. Miten pystyisin antamaan anteeksi itselleni?
Kommentit (108)
Onko sinulla ketään luotettavaa kenelle voisit siitä puhua? Ihmisiä tässä vain ollaan, jokainen meistä tekee virheitä tavalla tai toisella.
Vierailija kirjoitti:
Oliko iso kanki?
Siis aivan massiivinen. Nielin joka tipan mitä tuo ylväs sprmalinko suihkusi.
ap
Miehelle tuo pettämis asia on paljon rankempi kokemus kuin naiselle, kilttikin mies saattaa mennä sekaisin, saattaa käydä kimppuun ja vaikka tappaa jos tunnustat.
Virheitä sattuu. Teit tuon, kun ajattelit että eroatte. Jos tilanne silloin olisi ollut toinen, niin olisit toiminut toisin. Naisen pettämistä varmaan pidetään jotenkin petollisena, mies samassa tilanteessa pieraisee ja antaa olla. Jatka elämääsi ja iloitse hyvistä asioista elämässäsi. Olet ansainnut sen.
Parempi olla kertomatta noista sala suhteista. Kun puoliso ei tiedä, niin ei hän sellaista osaa edes ajatella. Kun kerrot puolisolle, se sinun taakkasi on nyt myös puolison taakka, jota hän ei unohda. Ja nyt se painaa molempien mieltä ja puoliso varmasti sen myös muistaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehelle tuo pettämis asia on paljon rankempi kokemus kuin naiselle, kilttikin mies saattaa mennä sekaisin, saattaa käydä kimppuun ja vaikka tappaa jos tunnustat.
Anteeksi antamatonta molemmille.
Tiedän, että mielipiteeni poikennee enemmistöstä, mutta en ymmärrä miksi tällainen on ihmisten mielestä niin kovin vakavaa. Ok, olit intiimisti toisen miehen kanssa, mitä sitten. Tämä ei vahingoita kumppaniasi millään tavalla, ei sun tarvitse tästä kärsiä huonoa omaatuntoa loppuikääsi. Teillä on ihana vauva-aika edessä ja olet sitoutunut täysillä yhteiseen perhe-elämään, se on se mikä merkitsee. Jos oma kumppanini kertoisi tehneensä vastaavaa vuosia sitten, en aidosti usko että se mua juurikaan haittaisi. Itse asiassa suhteemme alkuvuosina hän kertoikin suudelleensa toista naista bileissä - yllätyin kyllä, mutta muuten reaktioni oli enemmän että "aha, no kiva että joku muukin piti miestä vetävänä". En suuttunut enkä kokenut asiaa meidän suhteen kannalta kovinkaan merkittäväksi.
Sitten vain kerrot miehellesi. "En pystynyt" on tekosyy.
Älä huoli, jatka vain moraalitonta haureutta kaikkien kynnelle kykenevien kanssa.
Mua on petetty. Jos oli se yksi kerta ja jokunen viesti, älä kerro. Erityisesti jos yhteydenpito katkesi sinun aloitteesta.
Jos on pidempi suhde, se kulkee pariskunnan sivussa ja siitä täytyy aina kertoa. Ei yksittäisistä haksahduksista.
Peitettynä tajusin, että sillä kolmannella ei oo mitään väliä tai merkitystä. Vain sillä, miten pettäjä on toiminut ja toimii. Nyt AP on toiminut hyvin ja ok. Jopa tuntenut ja kantanut syyllisyyttä ihan omaehtoisesti.
Annan täältä petetyn synninpäästön. Älä tee toiste. Pidä siitä ajatuksesta kiinni kuin hukkuva köydestä niin ei ole mitään hätää.
Hauska tarina. Mitään myötätuntoa on turha odottaa, toisaalta ei saarnaakaan. Mutta miehelle et kerro, tai sitte oot idi00 tti...
Miksette nussineet persereikään, siihen ei kondomia tarvita
Nyt mä näkisin tän jutun itseasiassa niinku niin että tyttö on niinku aina siis niinku irseasiassa uhri.
Riittäisikö mammoilta myötätuntoa, jos suomipoika olisi päässyt kaakaopiiraan makuun ja nyt muka sitten kaduttaisi?
Miehen syytähän tuo on , ei sille tarvi kertoa jos et halua.
Ei ole huomioinut sua yms. Ei pettäminen ole sinun vika .
Jos kuitenkin päätät kertoa,tee selväksi että se itse on sen aiheuttanut.
Jaa älä huoli, kyllä se sinun miehesi pettää sinuakin vielä.
No siten voit antaa anteeksi itsellesi, että tuot totuuden pöytään. Siinä ei ehkä käy hyvin.
No sen siitä saa jos pettää. Joutuu kantamaan syyllisyyttä, hyvä että edes tunnet syyllisyyttä kaikki ei tunne. Oletko varma, että miehesi oli uskollinen kun olit ulkomailla? Entä jos hänkin on käynyt vieraissa. Meillä kun oli aviomieheni kanssa vaikeaa niin hän haikaili työpaikkansa naisten perään ja olisi halunnut avoimen suhteenkin. Pettäminen tapahtui hänellä henkisesti jo ennen avoimen suhteen ehdottamista. En uskalla antaa mitään neuvoa tuohon kun jos toinen onkin ollut sinulle uskollinen ja lojaali niin olet tosiaan mokannut pahasti. Mutta jos et halua kertoa totuutta niin joudut möykyn kanssa elämään. Olisi ollut varmaan fiksuinta kertoa mokasta heti reissun jälkeen. Nyt kun teillä on lapsikin niin asiat monimutkaistui entisestään.
Käänny uskoon. Anna Herran johdattaa.
Kaikkosen?