Jos miehet ja naiset kuuluvat yhteen, miksi heteronaiset saavat vähiten orgasmeja?
Miehet eivät osaa tyydyttää naisia, mutta osaavat kyllä tyydyttää miehiä. Hetero- ja homomiehet saavat yhtä paljon orgasmeja. Eniten orgasmeja naisille taas saa aikaan toinen nainen. Näyttää siltä että eniten muna tyydyttää miehiä🤭
Kommentit (39)
Kyllä mun naiset on aina kullilla orgasmin saaneet
11cm
Näihän se on, miehet ei osaa. Jos osaisivat naiset saisivat aina kuten miehetkin. Toiset miehet osaa. Ei ole vaimo jäänyt, eikä suostunut jäämään ilman omia orgasmejaan. Ollut yhtä riippuvainen niistä, kuten minä omistani. Meidän mielestä ollut itsestään selvää, että seksiä harrastetaan siten, että molemmat saa, sai nainen sitten yhdynnässä tai suuseksillä ja sormettain tai molemmin tavoin miten milloinkin. Mutta turha siitäkään on väittää, ettei kullilla saa naiselle orgasmeja. Toiset naiset saa toiset ei ja siihen vaikuttaa sekä naisen, että miehen osaaminen. Jos itse ei saa kalulla, niin ei pidä luulla, ettei toiset naiset saa. Vaimokin saanut ja halunnut saada yhdynnöissä enemmän kuin suuseksillä. Jos mies ei halua, tai ei kiinnosta, että nainen saisi vähintään yhtä paljon orgasmeja, niin vaihtakaa miestä. Miksi pariutua sellaisen miehen kanssa joka ei joko osaa tai ei halua yrittää tai ei välitä kuin omistaan. Tyhjää saa pyytämättäkin.
Heteronaiset eivät taida olla niin orkkukeskeisä. He haluaa lähinnä miesseuraa.
Vierailija kirjoitti:
Näin on, ei sillä munalla nainen orgasmia saa, kun se ei ole sen klitoriksen pari. Peniksen pari on pillu, ja siksi miehet luulevat että näin se on naisellakin. he eivät usko sitä vaikka naiset kuinka näin sanovat!
Peniksen pari on miehen peppu. Ei miehillä ole sweet spot pyllyssä ihan syyttä. Miehet ja naiset eivät yksinkertaisesti kuulu yhteen, tyhmä hetero
Vierailija kirjoitti:
Heteronaiset eivät taida olla niin orkkukeskeisä. He haluaa lähinnä miesseuraa.
Itse lesbona olen sitä mieltä, että vika on miesten osaamattomuudessa, mutta heteronaiset ovat kyllä ihan älyttömän vaatimattomia. Pitää olla itsekin typerä jos XY:n kelpuuttaa kumppaniksi
Vierailija kirjoitti:
Näihän se on, miehet ei osaa. Jos osaisivat naiset saisivat aina kuten miehetkin. Toiset miehet osaa. Ei ole vaimo jäänyt, eikä suostunut jäämään ilman omia orgasmejaan. Ollut yhtä riippuvainen niistä, kuten minä omistani. Meidän mielestä ollut itsestään selvää, että seksiä harrastetaan siten, että molemmat saa, sai nainen sitten yhdynnässä tai suuseksillä ja sormettain tai molemmin tavoin miten milloinkin. Mutta turha siitäkään on väittää, ettei kullilla saa naiselle orgasmeja. Toiset naiset saa toiset ei ja siihen vaikuttaa sekä naisen, että miehen osaaminen. Jos itse ei saa kalulla, niin ei pidä luulla, ettei toiset naiset saa. Vaimokin saanut ja halunnut saada yhdynnöissä enemmän kuin suuseksillä. Jos mies ei halua, tai ei kiinnosta, että nainen saisi vähintään yhtä paljon orgasmeja, niin vaihtakaa miestä. Miksi pariutua sellaisen miehen kanssa joka ei joko osaa tai ei halua yrittää tai ei välitä kuin omistaan. Tyhjää
Sä Pate taas olet täysin riippuvainen tästä saitista. Joko olet saanut vaimon ajoituksen kuntoon ja vaimo taas niitä maagisia lypsy orkkujaan?
Vierailija kirjoitti:
Näihän se on, miehet ei osaa. Jos osaisivat naiset saisivat aina kuten miehetkin. Toiset miehet osaa. Ei ole vaimo jäänyt, eikä suostunut jäämään ilman omia orgasmejaan. Ollut yhtä riippuvainen niistä, kuten minä omistani. Meidän mielestä ollut itsestään selvää, että seksiä harrastetaan siten, että molemmat saa, sai nainen sitten yhdynnässä tai suuseksillä ja sormettain tai molemmin tavoin miten milloinkin. Mutta turha siitäkään on väittää, ettei kullilla saa naiselle orgasmeja. Toiset naiset saa toiset ei ja siihen vaikuttaa sekä naisen, että miehen osaaminen. Jos itse ei saa kalulla, niin ei pidä luulla, ettei toiset naiset saa. Vaimokin saanut ja halunnut saada yhdynnöissä enemmän kuin suuseksillä. Jos mies ei halua, tai ei kiinnosta, että nainen saisi vähintään yhtä paljon orgasmeja, niin vaihtakaa miestä. Miksi pariutua sellaisen miehen kanssa joka ei joko osaa tai ei halua yrittää tai ei välitä kuin omistaan. Tyhjää
Itse olen harrastanut bi-naisten kanssa strap-on seksiä, ja niinkuin ihan yleisestikin bi-naisten keskuudessa ajatellaan, naiset ovat parempia myös siinä jyystössä. Menepä hetero unten maille
N36
Vierailija kirjoitti:
Näin on, ei sillä munalla nainen orgasmia saa, kun se ei ole sen klitoriksen pari. Peniksen pari on pillu, ja siksi miehet luulevat että näin se on naisellakin. he eivät usko sitä vaikka naiset kuinka näin sanovat!
Klitoris on ihan sitä varten, että naiset voivat harrastaa seksiä naisten kanssa. Sillä ei ole mitään heteroseksuaalista funktiota. Ei ole myöskään miesten eturauhasella takapuolessa. Ihmisten anatomia on homoa.
On kivaa taas lukea ja kuulla saamattomien itkua ja ulinaa. Parinvalinta onkin tarkkaa hommaa. Jotkut panostaa siihen ja jotkut sitten vaan tyytyy siihen, mitä sattuu muilta jäämään. Näinhän se aina on mennyt. Tietäjät tietää ja osaajat osaa.
Sitä vaan kuitenkin ihmettelen, että jos naiset on tässäkin asiassa niin paljon miehiä parempia, niin miksi 80% maan naisista eivät ole lesboja. Tätä mä vaan ihmettelen. Tätä osin kyllä selittää palstan saturoitunut lesboedustus. Tulee esille heti tänkin ketjun alussa.
Nyt saatte lepakot taas peukuttaa...
Eniten orgasmeja nainen saa kyllä itsensä kanssa. Ei toisen naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Eniten orgasmeja nainen saa kyllä itsensä kanssa. Ei toisen naisen kanssa.
Jos kyseessä on heteroakat. Säälittää kuinka te pystytte saamaan orgasmeja vain yksin🤭

Luonto mokasi tehdessään niin monista naisista heteroita, luotuaan ihmiselle homoseksuaalisuuteen parhaiten sopivan anatomian. Heterot ovat virheellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eniten orgasmeja nainen saa kyllä itsensä kanssa. Ei toisen naisen kanssa.
Jos kyseessä on heteroakat. Säälittää kuinka te pystytte saamaan orgasmeja vain yksin🤭
No onneksi sinä et tule jatkamaan geenejäsi seuraavaan sukupolveen.
Siis että nainen -jolla on pillu - tietää paremmin mikä tuntuu miltäkin pillussa.
Ja tällä sitten keulitte ja haette jotain paremmuutta miehistä?
Paitsi alhaista, myös helvetin typerää.
Vierailija kirjoitti:
Siis että nainen -jolla on pillu - tietää paremmin mikä tuntuu miltäkin pillussa.
Ja tällä sitten keulitte ja haette jotain paremmuutta miehistä?
Paitsi alhaista, myös helvetin typerää.
Varsinkin kun naiset aina kuvittelevat että kaikki naiset ovat juuri samanlaisia kuin hän itse. Mutta kun näin ei ole.
Tietenkään jo nuorena kaikkeen turtunut easymode ei voi nauttia normaalista seksistä tavallisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis että nainen -jolla on pillu - tietää paremmin mikä tuntuu miltäkin pillussa.
Ja tällä sitten keulitte ja haette jotain paremmuutta miehistä?
Paitsi alhaista, myös helvetin typerää.
Varsinkin kun naiset aina kuvittelevat että kaikki naiset ovat juuri samanlaisia kuin hän itse. Mutta kun näin ei ole.
Ja myös että "hän itse" on 200 kertaa todellista parempi.
Varsinkin nää saitin lesbot luulee kaikkien naisten olevan samanlaisia. Vaimoni ei ole ja onkin aina rakastanut ja vaatinut mun isoa ja paksua kulliani. Pelkkä nuoleminen ei ole koskaan poistanut panetusta. Tosin nykyään se nuoleminen on ainoa vaihtoehto, jos vaimoni haluaa saada orgasmin.
Orgasmeja ei saa syömällä, siinä se juju piilee.